epävakaa persoonallisuushäiriö

Jos sinulla on kaksi lasta entisestä liitosta, niin älä missään tapauksessa muuta hänen kanssaan yhteen tai anna hänen päästä liian lähelle lastesi elämää!
Se pahenee vuosi vuodelta ja ne teot, mitä hän tekee/tulee tekemään jättäisi varmasti arvet lapsiesi psyykkeeseen!

Vaikka lapsia ei olisi mukana kuvioissa, niin seurustelu tällaisen kanssa on vaarallista ja ne päättyy lähes poikkeuksetta katastrofiin. Vaikka oma mielenterveys olisi alussa kunnossa, niin se ei tosiaankaan ole sitä enää muutaman vuoden päästä yhteenmuutosta.
Ikävä sanoa, mutt...Se ei vain voi toimia...ja yrittäminen tulee lähes poikkeuksetta maksamaan paljon kaikille asianosaisille...todennäköisesti pysyvät psyykkiset ongelmat ja pelkotilat.

ei millään pahalla hän on varmasti hyvinä hetkinä hyvä ihminen mutta itsesi takia juokse nyt kun viellä voit.

Minä otan asian niin että rakkaani on sairas ja miksi hylkäisin hänet kun hän tarvitsee minua eniten. En minä rakastani hylkäisi muunkaan sairauden takia. Mutta ei ole silti helppoa ollut ja palottaa tulevaisuus.

Mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset yleensä vetää puoleensa ihmisiä, joilla itselläänkin on "ongelmia" (oli niitä diagnosoitu tai ei).

Olet äiti ja ensisijaisesti vastuussa lapsistasi!
Rakastat kenties tätä miestä, mutta siitä hän on aikauinen ihminen, jota kohtaan sinulla ei velvoitteita (vaikka tunteet sanookin muuta). Aikuiset ihmiset on vastuussa itsestään!

Sama juttu kuin alkoholismissa... Sitä luulee, että rakkaus parantaa ja... nekin päättyy aina huonosti.

Tiedän monia vastaavia tapauksia ja lopputulos on aina sama...
Se romahtaa aina ennemmin tai myöhemmin ja silloin kun se romahtaa niin se lasku, mitä siitä seuraa on jotain käsittämätöntä.
1. Omat lapset entisistä liitoista on sekasin ja heistä kaikki ei tule saamaan psyykettään kuntoon koko elämänsä aikana.
2. Henkilö itse on saanut niin pahasti takkiin, että tarvitsee pitkään terapiaa ja moni vetää psyykelääkkeitä loppuun asti.
3. Se katkeruus ja viha kun on lopulta päässyt irti ja pystyy pikkuhiljaa alkaa ymmärtämään sitä laskua, vahinkoa, mitä toisen sairaus on maksanut itselle, omalle mielenterveydelle ja omille lapsille. Jos näkisit ne naiset ja miehet, jotka ovat lopulta päässeet irti tällaisesta suhteesta...se on jotain niin karseata katsottavaa.
4. Voi olla onnellinen, jos kukaan ei ole kuollut siinä vaiheessa kun pilvilinnat lopulta on romahtaneet!

H3nkka tuntee sympatiaa ihmistä kohtaan, joka sairastaa samaa sairautta kuin hän. Ei hän näe sitä vahinkoa, mitä he tekevät ihmisille, jotka erehtyvät päästämään heidät lähelleen.

- Sinä et pysty häntä parantamaan.
- Sinun tunteesi ei tee hänestä yhtään terveempää, ehkä jopa huonontaa tilannetta.
- Sinä et ole vastuussa hänestä, hän itse on

Älkääpäs nyt... Mitä se outo käytös siis on? Ei voida sanoa pelkän diagnoosin perusteella yhtään mitään kuitenkaan millainen ihminen hän on. Itselläni on tuo diagnoosi, silti minua pidetään vaan arkana ja kilttinä ihmisenä :D Rajattomuuteni nimenomaan näkyy siinä, että kohtelen muita ihmisiä liiankin hyvin välillä, kun haluan miellyttää esim puolisoani, ja suostun lähtemään vaikka johonkin mihin en edes jaksaisi mennä.

Epävakaita on niin monenlaisia. Joillain voi olla häiriötä impulssikontrollissa, elikä voi satuttaa itseään vaikka. Silloin en suosittele muuttamaan yhteen ettei lapset nää semmosta. Eihän millään ole mikään kiire kuitenkaan.

Iän mukaan yleensä oireet kylläkin lievenee. Joillain voi olla vaikeutta pitää omia puoliaan ja sanoa EI, silloin täytyy puolison olla vain hyvä kuuntelija.

Ei epävakaat oo ihan sitä miltä se kuulostaa :D Ei me viikottain päätetä jotain uutta juttua ja mennä kun tuuliviirit tai räjähdellä pikkujutuista tai mitä mielikuvia nyt kenelläkin siitä "epävakaa" -sanasta nyt tuleekaan :D

Heippa!
Miksi epävakaata pitäisi juosta karkuun? Täällä selitetään kaikkea paskaa epävakaista aina. Epävakaalta EI puutu esim. empatiaa ja sillä on paras hoitoennuste muihin persoonallisuushäiriöihin verraten. Sana "persoonallisuushäiriö" vaan on niin iso mörkö. Ja kieltämättä aika loukkaava, sen takia käytetään mielummin "epävakaa persoona". En tässä sen kummemmin ala selitellä epävakaana ongelmistani, mutta me emme ole mitään hirviötä. Olen kyllä toki nähnyt myös kusipää epävakaita, mutta heillä se sitten on vaan lisäjuttu luonteessa eikä mikään häiriö, ihan niinkuin ei-häiriöiset voivat olla kusipäitä.

Ps. Epävakaasta persoonasta on tullut joku muoti diagnoosi nykyään. Todella monelle sitä ollaan nykyään tuputtamassa, vaikka harvemmilla se todennäköisesti on. Se vain annetaan liian helposti.

Ei pidä paikkansa, että epävakaa pahenis, päinvastoin oireet helpottuu, kun tulee ikää lisää oon sen omalla kohdalla todennu.
Kertoisitko aloittaja ,että minkalaisia oireita puolisolla on.
Itse olen sairastanu epävakaata vuosikausia ja nyt ,kun ikää on yli viisikymmentä, niin oireet helpottaneet lähes minimiin ja lääkepurkuja tehään parasta-aikaa.
Ei ole enään rajuja mielialan vaihteluita ja muutenki elämä on tasasta ja mukavaa(:

Itse en ole, mutta olen erehtynyt kaksi kertaa aloittamaan seurustelun tällaisen kanssa.

Molemmat heistä todennäköisesti vastailisi sunnilleen samalla tavalla kuin yllä olleet kirjoittajat. Heistä kumpikaan ei suostunut näkemään aiheuttamaansa tuhoa, tai ottamaan vastuuta teoistaan. He molemmat aiheuttivat isoa tuhoa ihmisille, jotka olivat päästäneet heidät lähelleen.

Tässä asiassa sinun ei kannata kuunnella sitä sairastavia ihmisiä, vaan ihmisiä jotka ovat yrittäneet elää heidän kanssaan. Näillä kahdella puolella on eroa kuin yöllä ja päivällä!

Mitä tuhoa ja olivatko diagnosoituja? Oletko varma etteivät he olleet narsisteja?

Vai oletko hieman puolueellinen mielipiteissäsi epävakaisiin, kun otantasi on vain kaksi exääsi? En minäkään exiäni hyvällä muistele, vaikkei heillä persoonallisuushäiriödiagnooseja ollutkaan ;D

Miksi haluat mustata epävakaiden mainetta ja purkaa omaa pettymystäsi suhteisiisi netissä? Pitäisikö sinun hieman käsitellä vaikkapa terapiassa asioitasi.

Lievemmällä oli diagnoosi ja tällä toisella ei. Tunnen myös muitavastaavaa sairastavia, mutta heidän kanssaan ei ole ollut mitään intiimimpää, eikä se minun näkemykseni suinkaan perustu pelkästään omiin kokemuksiin.

Kaava on täysin sama.
He ovat jättäneet hajonneita ihmisiä taakseen, pysymättä koskaan ottamaan oikeasti vastuuta siitä, mitä olivat tehneet. Kuka menee diagnoosin taakse piiloon, kuka on vihainen kun toinen ihminen ei ottanutkaan äidin/isän roolia vaan yritti tasapainoista, vastavuoroista suhdetta. Tarinoita on vaikka kuinka monta erilaista, muuta lopputulos aina sama.

En tiedä onko aloittajan tapauksessa tullut jo se itsemurhalla uhkailu vaihe vai ei...muta sekin on enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Te diagnoosin saaneet... Ymmärrätekö yhtään, mitä tuollainen saa aikaan terveenkin ihmisen psyykkeelle?

Nyt kyllä taas ihme soopaa! Epävakaa KÄRSII itse eniten eikä ole mikään tuhon aiheuttaja. Miksi minä, perheeni, ystäväni, aviomieheni ovat kanssasi aivan eri mieltä? Minä en aiheuta muille tuhoa. Pahimmillaan eristäydyin kotiin enkä nähnyt ketään kun en kestänyt kaikkia niitä tunteita, jotka tuntuivat täysillä, sattuivat. Suru oli tuskaa, ihastuminen rakastumista, inho vihaa, pelko kauhua jne.. tai vastapainoksi oli täysin tyhjä, ontto olo. Pelkäsin että kaikki hylkäävät minut ennemmin tai myöhemmin. Tunsin itseni huonoksi ja häpesin itseäni yli kaiken, muistan vieläkin jopa kaikki pienet lapsuudenkin mokat ja ne hävettää, siis todella pikkuiset joita kukaan muu ei viiden minuutin jälkeen muistanut. Hävetti itkeä, hävetti vaikka harrastaa seksiä. Kaikki hävetti. En edes tiennyt kuka olen, identiteetti ihan kadoksissa. Kriisitilanteissa dissosisoin, eli tuli epätodellinen olo ja saatoin vain maata tai istua paikoillani kun en kokenut hallitsevani kroppaani ja muut ihmiset tuntuivat kuorilta,kuin roboteilta. Olen aina kärsinyt liika kiltteydestä ja annoin ennen muiden kaataa paskaa niskaani ja tein kaiken mitä sanottiin jotta saisin hyväksyntää, lopulta tämä johti usein siihen että eristäydyin ja yksin ollessani huusin ja itkin yms. Koskaan en ole satuttanut ketään fyysisesti, henkisesti olen joskus jotain saattanut haukkua kyllästyttyäni kaltoinkohteluun. Tunsin itseni aina ulkopuoliseksi, erilaiseksi. Mutta empatiaa minulta ei puutu. En tuhoa ketään.

Sain rajatila eli epävakaa diagnoosini 20-vuotiaana. Nyt olen 35. Olen ollut myös masentunut. Olen ollut psykiatrisessa sairaalassa useampiin otteisiin ja käynyt avohoidossa ja terapiassa. Terapia oli parasta ikinä! Terapia auttoi minua ymmärtämään tunteitani, itseäni, käyttäytymistäni , pääsemään peloista ja häpestä yms. Tärkeintä on että hoitoon SITOUTUU. Nyt minulla on enää vain piirteitä tuosta entisestä, ja voin oppia pois niistäkin.

Aviomieheni olen tuntenut 18-vuotiaasta ja 19-vuotiaina aloimme seurustella. Kumma miten hän on minua 16-vuotta jaksanut, ja kohta kymmennen vuotta naimisissa ;)

Huomioikaa nyt hyvät ihmiset että epävakaitakin on vain perusluonteeltaan kusipäitä, mikä ei liity epävakauteen! Ja epävakaalla saattaa olla toinenkin persoonallisuushäiriö samaan aikaan, tai sitten mm. väärä diagnoosi.

Kirjoituksestasi paistoi läpi se, ettet ymmärrä sitä tuskaa, mitä läheisesi on joutuneet käymään läpi.

Kukaan ei ole väheksynyt sitä tuskaa, mitä sairas itse joutuu kestämään!
Se ei ole kuitenkaan mikään syy, miksi joku ulkopuolinen joutuisi kanssa kärsimään ja muuttamaan myös oman elämänsä helvetiksi.

Jos te olette olleet nuoresta asti yhdessä ja teillä on yhteisiä lapsia, niin te olette aika erilaisessa tilanteessa kuin second change henkilöt, joilla on lapset edellisistä liitoista.

Sinun tapauksesi oli hyvin lähellä ystäväni perhettä. Lapsesta tuli isän tyttö, koska äidistä ei ollut vastuun ottavaksi. Koko lapsuus meni lasinsirpaleilla kävellen kun piti koko vajan väriä äidin tunteita. Aviomies ei ollut lopulta "äidille" enemmänkin isä kuin aviomies. Isä koki vastuukseen pitää huolta ihmisestä, jonka kanssa oli mennyt yhteen. Se ei ollut parisuhde vaan jotain muuta, jossa toinen uhrasi itsensä ja oman onnellisuutensa, että muilla olisi hyvä olla. Toinen on aina välillä polttanut itsensä loppuun, ei haluaisi enää yhtään sitä pazkaa mitä se on...mutta hän ei pystymyöskään jättämään ihmistä, jonka ei koe pärjäävän ilman itseään.

Äläpä nyt yritä syyllistää kun et toisen tilanteesta mitään tiedä. Ihmettelen, mikä motiivi SULLA on aiheuttaa pahaa oloa täällä netissä jopa toisille? Miten käytännössä nämä "epävakaat" ovat aiheuttaneet sitä tuskaa, ja miten se liittyy diagnoosiin? Se, että sinä olet seurustellut itsellesi epäsopivien ihmisten kanssa, ei millään tavalla liity siihen, millaisia yleensä epävakaan diagnoosin saaneet ihmiset ovat.

Tuossa esimerkissäsikin klassisemmalta epävakaalta ihmiseltä kuulostaa tuo ISÄ, ei tuo äiti. Ja monesti lapsesta tulee isän tai äidin tyttö muutenkin, ihan ilman että kummallakaan mitään diagnoosia on.

Vaikutat olevan aika pihalla. Ihmisiä on ilkeitä ja inhottavia, ihan ilman diagnoosiakin. En pidä siitä, että yleistät kusipääexäsi luonteen jokaiseen epävakaata persoonallisuushäiriötä sairastavaan.

Tuhoa ympärilleen yleensä aiheuttavat narsistit ja psykopaatit, ei epävakaat jotka purkavat pahan olonsa itseensä. Ja se paha olo yleensä johtuu epävakailla vielä siitä, että ympäristö on kohdellut heitä huonosti. Epävakaa persoonallisuushäiriö syntyy usein traumatisoivasta lapsuudesta tai siitä, että joutuu elämään pitkään jossain vaiheessa elämäänsä traumatisoivassa ympäristössä. Siispä ihmettelen, onko sinulla jotain osuutta asiaan, jos koko ympäristösi on muuttunut epävakaiksi? Asenteesi ei ainakaan kovin empaattiselta vaikuta, etkä tunnu näkevän itsessäsi mitään vikaa.

Mun kaveri, joka on yks kultaisimmista ihmisistä sai psykiatrilta epävakaa diagnoosin käytyään 2 kertaa juttelemassa naisen kanssa ja sukulainen oli mukana. Kaverilla oli masennus ja sukulainen vääristeli vastaanotolla asioita. Kaveri ärähti sukulaiselle ja sen perusteella psykiatri laittoi diagnoosiksi epävakaa koodin.

TM, Diacor on tyypin tunnisteet, jotta voitte varoa häntä. Valehteli muutenkin papereihin vaikka ja mitä. Kaveri ei sen jälkeen hakenut enää apua psykiatreilta, vaan tervehdytti itsensä ihan luontaisin keinoin. Elämästä kun poistaa ravinnosta ja ihmissuhteista kaiken myrkyllisen ja lisää elinvoimaisia asioita, alkaa se pikkuhiljaa taas hymyilemään.

Kaikki mielenterveysongelmista kärsivät aiheuttavat tuhoa ympärilleen.

Itse olen yksi niistä, joka piti itseään puhtaasti uhrina, kunnes lopulta terapiassa ymmärsi, että itselläkin on vastuuta ja on ihmisiä, jotka on joutuneet kärsimään takiani.

Mitä narsismiin tulee, niin vain murto-osa narsisteiksi syytetyistä on oikeasti narsisteja. Valtaosa narsisteiksi syytetyistä sairastaa narsismin sijaan jotain muuta mielenterveysongelmaa. Ei niinkään epävakaat, mutta lähes kaikkiin muihin vakavampiin mielenterveysongelmiin liittyy narsistista käytöstä... ainakin ajoittain.

Minussa on paljon vikaa (terapiasta huolimatta), mutta empatiakyvyn kanssa olet väärässä. Empatiakyky on ollut se syy, miksi on ylipäätänsä päätynyt tällaisten kanssa yhteen ja miksi ei ole jo alkumetreillä laittanut suhdetta poikki.

Olen käynyt pitkään vertaistuessa ja siitä syystä ystävä/tuttava -piiriini kuuluu hyvin paljon ihmisiä, jotka kärsii jostain mielenterveysongelmasta tai jonka puoliso, vanhempi on kärsinyt.

En hyökännyt epävakaita vastaan!
Yritän vain auttaa ihmistä, joka tulisi hajottamaan itsensä väärän valinnan takia.

Te ette ehkä pysty käsittelemään tekemäänne vahinkoa ja haluatte edelleen olla turvassa lukkoinenne omassa turvallisessa mielen sopukoissa.
Mutta se ei muuta sitä faktaa, että epävakaan ihmisen kanssa ei missään tapauksessa pitäisi lähteä suhteeseen! Ei ainakaan, jos siinä on mukana lapsia!

Tuntuu todella pahalta, kun sanot ettei epävakaan persoonallisuusdiagnoosin saaneen henkilön kanssa pitäisi lähteä suhteeseen. Ymmärrätkö oikeasti täysin, mitä sanot?

Ja että jokainen mielenterveysongelmainen aiheuttaa tuhoa ympärilleen? Niinkö? Jopa paniikkihäiriöiset? Traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsivät? Mitä tuhoa nämä aiiheuttavat mielestäsi tarkalleenottaen?

Huomaatko, että kiertelet ja kaartelet kysymystä, että mitä tuhoa nämä ei-kusipäät, hyvät mutta sairaat ihmiset ovat aiheuttaneet? Huolen aiheuttaminen syystä, ei ole sama asia kuin tuhon aiheuttaminen. Tuho kuulostaa siltä, kuin olisivat tehneet muille ihmisille jotain pahaa. Epävakaa diagnoosi ei oikeuta käyttämään fyysistä tai henkistä väkivaltaa muihin ihmisiin, eikä kuulu diagnostisiin kriteereihin.

Muuten, ota terapiassasi puheeksi voisitko olla läheisriippuvainen ja passiivisagressiivinen ihminen. Minusta hyökkäsitpä hyvinkin epävakaita vastaan tässä keskustelussa, kun mielestäsi jokainen epävakaa aiheuttaa tuhoa ympärilleen kuin rutto, eikä heidän kanssaan kannattaisi missään nimessä ruveta parisuhteeseen. Mielestäni hyvin törkeästi ilmaisit asiasi.

Oliko tuo vitsi?

Mitä tuhoa paniikkihäiriöinen aiheuttaa...(otan nyt vakavan tapauksen)
- Hän ei aiheuta ulkopuolisille vahinkoa (mutta läheisilleen kyllä)
- Koko perheen elämä menee hänen sairauden ehdoilla
- Vieraita ei voi tulla kylään, missään ei voi käydä yhdessä
- Itsellä on koko ajan huono mieli toisen takia, syyllisyys.
- Sukujuhliin ei mennä ja jos mennään, niin joutuu lähtemään lähes heti pois.
- Hysteria tarttuu lapsiin, jotka joutuvat kanssa olemaan koko ajan varuillaan.
- Toisen masennusjaksot syö elävältä ja omakin elämän ilo menee
tarvitseeko jatkaa...

Traumaperäisestä kärsivät...
- Paniikkikohtaukset, ahdistuskohtaukset, masennusjaksot... puhumattakaan pelkotiloista. Se on yhtä helvettiä katsoa ihmistä josta välittää, joka käy noita vaiheita läpi. Omat voimat loppuu, oma mielenterveys järkkyy...

Jokainen meistä tarvitsee turvaa ympärilleen, ollaksemme onnellisia (ei pelkästään diagnoosin saaneet). Yllä olevat eivät tuo turvaa vaan epävarmuutta.

Ei mielenterveysongelmainen ole paha ihminen. Mutta kyse ei ole siitä!

Mitä omaan ilmaisemiseeni tulee, niin omapa on asiani.
Sinun haukkumisesi (joka menee jo asiattomuuden puolelle) kertoo hyvin paljon sinusta ja kyvystäsi nähdä asiat muutenkin kuin mustavalkoisina.

Ei terveen ihmisen velvollisuus ole pitää huolta sairaasta ihmisestä oman onnellisuutensa hinnalla!

Niin no :)
- Olen koulutuksen saanut vertaistukiryhmän ohjaaja
- Teen paljon vapaaehtoistyötä ja käyn mm. katsomassa paria oikein pahasta paniikkihäiriöistä ihmistä, joista toinen on bentsoekoukussa.
- Minulla on paha lukihäiriö, mutta olen siitä huolimatta maisteri alalla, jonka opintoihin kuului psykologian perusopinnot.

...ehkäpä minulla on jonkinlainen käsitys asiasta.

On täysin turhaa ja hedelmätöntä kinata ihmisen kanssa, jolla on pahoja ongelmia. Voit vastata, jatkaa syyttelyä jne. mutta minä en tule enää lukemaan niitä...eli et tule saamaan vastausta. Mutta viimeisen sanan tietenkin, toivottavasti se saa sinut hyvälle tuulelle :)

Kuulepas, täällä on nyt useampi ihminen kyllä koittanut puhua sinulle järkeä. Sulla on vaan niin pahasti defenssit päällä, ettei vissiin järkipuhe oikein mene sinne ymmärrykseen saakka. Olen samaa mieltä, ettei ole oikein syylliistää vaikkapa syöpäsairasta siitä, että hän aiheuttaa tuhoa ympärilleen vain sen takia, että läheiset joutuvat olemaan huolissaan. Todella itsekäs ajattelutapa.

Etkä voi täällä netissä toisten ongelmista tietää mitään, joten hyvin asiatonta oli sanoa tuolle äskeiselle kommentoijalle että hänellä on pahoja ongelmia!

Miten minä olen sinua haukkunut? Minusta on vain mielenkiintoista, miten ja miksi ihminen jää noin katkeruuteen ja vihaan kiinni, eikä pääse existään yli. Siksi olen esittänyt kysymyksiä, jotta voin tehdä jotain toisin kuin sinä, ottaa oppia toisten kokemuksista :) Sinä olet tässä ketjussa haukkunut niin masentuneet, syöpäsairaat, paniikkihäiriöiset ja epävakaat.

Sinä olet täällä purkanut nyt omaa pahaa oloasi täysin syyttömiin. Voi toki olla, ettet välttämättä lukihäiriösi takia pysty tarkastamaan miltä tekstisi ulkopuolisille näyttävät?

Ehkä kannattaa muistaa että jokin motiivi kinaamisellekin on. Jos esim. kyse on persoonallisuushäiriöisestä ihmisestä joka kenties sairaudentunnottomuudessaan on lyönyt defenssit päälle ja ehkä muutenkin elää omassa hieman harhaisessa maailmassaan niin voi muodostua tarve sitten pönkittää näitä omia näkemyksiään huutelemalla netin keskustelufoorumilla saadakseen vahvistusta näkemyksilleen...eipä tarvitse sitten kohdata tosiasioita esimerkiksi lääkärissä käymällä tai muunlaisella asiantuntija-avulla. Ja kuten monesti, vastaansanojat ovat lähtökohtaisesti väärässä, sairaita tai muuten vaan valehtelevat. Perus-settiä :) en toki väitä tässä keskustelussa näin käyneen, vaan käytin ihan yleistä esimerkkiä. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa...

En edes jaksanut lukea kaikkia viestejä, mutta olen yksi "helvetin" läpikäynyt. Niin pitkälle mentiin parisuhteessa epävakaan henkilön kanssa että lopulta jouduin itse osastohoitoon. KUVITTELIN voivani parantaa/auttaa epävakaata rakastani. Tunnustan erheeni, mutta en ikinä uskonut että RAKKAUTEEN vastataan HELVETIN PASKALLA, vaikka hyviäkin hetkiä oli. Hyvät hetket muodostivat suhteessa olevasta ajasta 5%. Muu 95% oli puhdasta draamaa ja VUORISTORATAA, kun epävakaa käytti kaikki repertuaarinsa tehdäkseen elämästä mahdollisimman hankalaa.

Kyllä RAKASTIN ja taidan edelleenkin RAKASTAA tuota ihmistä, mutta suosittelen itse kullekin miettimään rakkaussuhde EPÄVAKAASEEN tulee maksamaan.
Minulle se maksoi MENETETYN ITSETUNNON, MIELENTERVEYDEN, TERVEITÄ IHMISSUHTEITA.

No kyllä on outoa jos oma terveys menee... Ehkä se olisi mennyt ilman tuota ihmissuhdettakin...
Mä sain epävakaa-diagnoosin jo 80-luvulla. Sillon sen nimi oli rajatila. Tapasin mieheni 90-luvun alussa. Olin oikeastaan vain lyhytpinnainen ja tietyissä tilanteissa räjähdysherkkä. Olin ehkä myös aika ripustautuva. Halusin, että mieheni olisi vain minun kanssani tai jotain. Viiltelin ja mulla oli bulimiaa. Mutta en missään nimessä olisi esim vahingoittanut muita. Oli mulla sairaalajaksoja, mutta mun mies jaksoi. Koskaan en olisi edes voinut vahingoittaa ketään muuta tai omaisuutta. Tässä ketjussa epävakaat leimataan ihan hirviöiksi, joka kertoo tietämättömyydestä. Ihmettelen suuresti. Itse olen kohta jo 50 v ja kyllä ne oireet tasoittuivat, mutta ehkä vasta 4-kymppisenä se tasaantuminen alkoi. Syön 9 pilleriä paivässä psyykenlääkkeitä, mutta olen ihan tavallinen ihminen.

Totta kai epävakaat ovat ihmisiä ja heillä on sama arvo yksilöinä kuin meillä kaikilla.

Totuus kuitenkin on, että epävakaat tahtomattaan aiheuttavat draamaa ja vuoristorataa läheissuhteissaan. Ja ne VOIVAT kuormittaa läheisiä niin paljon psyykkisesti, että hekin sairastuvat.

Tätä voi kysellä monista mielenterveyden omaisjärjestöistä.
Monta tarinaa löytyy...

Epävakaan ristiriitaiset tunteet kaikkea ja kaikkia kohtaan saattavat tuoda ongelmia parisuhteeseen. Riippuu kait kuin hyvin epävakaa osaa itse ne päässään hallita, ellei pysty ja ymmärrä tätä, voi kumppanin kohtelu olla sen mukaista; raivoa, riitelyä, narsistista käytöstä, pettämistä.
Mielialat tuppaavat heitellä, pahimmillaan useasti päivän aikana. Näkyy pitkälti ärsyyntymisenä, tiuskimisena.

Jos impulsiivinen versio kyseessä, voi eläminen yhdessä, -ja todennäköisesti onkin- olla melko raskasta ja kamalaa, juurikin epävakaata.

Olen epävakaa ja mikä lie vaiva mun puolisolla, ei vaan mene lääkäriin. Isäni on kaksisuuntainen. Olen todella väsynyt omiin ja muiden ongelmiin, en siis enää jaksa. Kaikki sairaudet heijastuu aina läheisiin ja aiheuttaa heissä ahdistusta. Mielialan vaihtelut tuo epävarmuutta ja vaikkapa toisen masentuneen olemuksen kattelu ahdistaa. Jaksaako loputtomiin auttaa? Olen itse sekä rasite, että auttaja. Mulla on p*skat geenit ja pirullinen lapsuus isäni ja ehkä äitinikin takia.
Oisko parempi sairaat keskenään ja ei missään nimessä lapsia? Jos on psyykkisesti vaivanen, kaikki ylimääränen kuormitus huonontaa vointia. Ja nähtiinhän mitä Kuopiossa tapahtui, lapsisurma. Parempi vaan tunnustaa tosiasita, mihin pystyy ja mihin ei. Kaikille se ydinperhe ja asuntolaina -setti ei onnistu, vaan voimat loppuu. Ite en olis sairaiden kanssa kovin läheisissä tekemisissä, jos olisin terve. Enkä suoraan sanottuna nytkään. Jos en olis tässä sopassa näin syvällä, keskittyisin elämään yksin, harrastuksiin, mihin on varaa ym ja pitäisin elämäni niin tasaisena kuin pystyisin tällä päällä ja välttelisin kaikki semmosia ihmissuhteita, joissa on yhtään vaara saada kivireppu selkäänsä. Nytkin minä sairas yritän raahata kahta sairasta jotenkin eteenpäin. En jaksa, ahdistun, huudan, kun kaikki käytännön asiat jää mulle. Eli mulla on oman hulluuteni lisäksi vielä puolisosta ja isästäkin taakkaa. Ja syyllisyyden tunne omasta käytöksestä ja siitä etten pysty ja jaksa vastaamaan kaikkiin tarpeisiin.

Epävakaa persoonallisuushäiriö on epävakaa diagnoosi.

Juu tuttuu

Kaikki vähänkin normaalista poikkeava käytös täytyy jotenkin luokitella ja määritellä sairaudeksi! On minutkin joku joskus diagnosoinut epävakaaksi, vaikka elämäni on ollut tappavan tylsää ja yksinäistä vuosikaudet. Hohhaoijaa, enpä moisesta koskaan kuitenkaan mitään ole piitannut, vaikka kaikki virheelliset diagnoosit vituttavatkin, eivätkä koskaan jostain kannasta poistu, mutta ketäpä oikeastaan kiinnostaa. Juu epävakaat on tosi vaarallisia, pysykää kaukana..Mummo tässä pullaa paistaa heh.

Sun seurustelukumppanisi tulee kuolemaan.

Vanha aloitus, mutta kommentoin silti. Itse kun mietin erästä tapausta. Jos epävakauden lisäksi on päihdeongelmaa, niin sitten taitaa olla parasta paeta.

Mistä voi johtua, että joku ehdoin tahdoin haluaa kumppanikseen epävakaan persoonan? Miksi halutaan hankala elämä hankalan ihmisen kanssa?

Tervemielinen hyvän elämän ja valoisan tulevaisuuden haluava valitsee mieleltään ja asemaltaan vahvan kumppanin.

Esimerkiksi vuosiltaan aikuisen ihmisen ensimmäinen tapahtumiin nähden kohtuuton käytös on aina hälytysmerkki ja pitäisi olla syy suhteen päättämiselle.

https://madinfinland.org/rasti-ruutuun-menetelma-tuottaa-erehtymatonta-laaketiedetta/

Rasti ruutuun -menetelmä tuottaa erehtymätöntä lääketiedettä

Psykiatrinen diagnostiikka on vähän kuin teinityttöjen lehdissä olevat leikkimieliset testit. Vaihtoehtoja on yleensä vähintään kolme A,B ja C. Homma muuttuu jännittäväksi siinä vaiheessa, kun sieltä löytyy myös D. Lopuksi lasketaan pisteet yhteen sivun alalaidasta löytyvän taulukon mukaisesti ja katsotaan lopputulos.

SinäMinä- ja Suosikki-lehtien tuloksille tuli naurettua ja unohdettua samantien, mutta psykiatriassa rasti ruutuun -menetelmä tuottaa kuolemanvakavaa ja erehtymätöntä lääketiedettä, joka määrittää potilaan tulevaisuuden ainoana totuutena. Niissä kyselyissä vaihtoehto D:n olemassaolo ei tosin tee testistä tai sen lopputuloksesta myöskään yhtään sen hauskempaa.

Esimerkiksi SCID-II-haastattelu voi kuulostaa nimensä puolesta vakuuttavalta diagnosointivälineeltä. Lääkäri kertoi minulle, että sen olevan aivan erityisen luotettava testi, jonka vuoksi ei ole syytä kyseenalaistaa tehtyä diagnoosia. Vaihtoehtoisten hoitomuotojen kohdalla rasti ruutuun -menetelmää pidettäisiin totaalisena huuhaana, mutta psykiatriassa se voi oikein hyvin, eikä kovinkaan monella ole tarvetta perustaa puoskarilakia sitä varten.

Epävakaana itse vastaisin aika lailla näin. Tilanteethan menee sykleissä (tietäjät tietää). Kun tilanne päällä, niin kumppanin täytyy käyttäytyä erilailla. Juuri tuo hetki on se kun epävakaa sanoo kaikkea mitä ei tarkoita. Yleensä aika hyökkäävää ja henkilökohtaista. Silloin puhuu epävakaa sairaus, ei se joka se henkilö on. Epävavkaa menee silloin tilaan joka on vähä niinkuin kuori, jolla se suojelee itseään. Yleensä silloin epävakaan pään on täyttänyt viha. Se menee kerralla 300% ylös, ja se ei tipu helposti. Aikanaan itse tiesin että taas meni 3pv vihan kans kamppaillen. Sitä on varmasti normaalin ihmisen vaikea ymmärtää. Siis sitä vihan määrää. Sillon katoaa kaikki positiivinen päästä, ja vaikka itsekkin tiedän tulevassa jotain positiivista, niin sitä ei vaan näe. Ei vaikka kuinka tietää olevan valoa, niin ikään kuin se olisi revitty susta pois. Taas kun tilanteesta pääsee pois, niin taas sen valon näkee. Taasen se miten kumppanin pitäisi toimia, niin on se että vaikka sua on loukattu kuinka, ja vaikka kuinka haluat siihen vastata, niin älä vastaa. Sieltä kuoresta on vaikea tulla pois. Kaikki se paha jonka epävakää sanoo vihan vallassa, niin harvoin sitä silti allekirjoittaa. Omalla kohdalla häpeän niin paljon niitä sanoja että haluan vaan unohtaa ne. Siinä olenkin tullut niin mestariksi, että kun kumppani sanoo jotain mitä olen sanonut, niin jopa yllätyn. En kai mä oo koskaan noin sanonut? Sieltä kuoresta poistuloon on mun mielestä paras keino olla tosi positiivinen koko ajan. Vaikka sua olisi loukattu, niin muista että sua loukkas sairaus, ei se ihminen jota rakastat. Eli kun sieltä kuoresta tullaan pois, niin luo iloinen ilmapiiri. Ikään kuin asiaa ei olisi edes tapahtunut. Nauti siitä ajasta kun se ihminen on se jota rakastat, ja sivuuta kaikki se paha jota se sairaus sulle sanoo. Rakkautta ja ymmärrystä kaikille!!