Tänä vuonna painun "huitsin nevadaan" ennen joulua

Anonyymi-ap

Yksinäisenä pieneläkeläisenä olen kyllästynyt lahjomaan sukulaisten lapsikatraita
vuodesta toiseen. Alkaa turhauttaa, kun minulta odotetaan joka joulu toivelistojen mukaisia lahjoja suvun lapsille. Joskus muuten ilahtuisin itsekin yhdestä pienestä symbolisesta lahjasta, vaikkapa pikku pussillisesta joulupipareita näiltä perheiltä, joiden lapsien toiveita olen vuosikaudet toteuttanut,
mutta "meidän suvussa ei aikuiset tarvitse lahjoja".
Onko täällä muita yksinäisiä ? Miten olette ratkaisseet "joululahjapakon"
vai pysyttekö yksin kotonanne ?

31

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Harmi on sinulla ja aiheellinen.
      Laitan lapsenlapsille joka joulu ja syntymäpäivä vähän rahaa tilille, vanhemmille en osta mitään. Mutta saan tarvitsemaani takaisin. Yksi lapsenlapsi on tietokonenikkari joka käy auttamassa minua kun en osaa, viimeksi eilen.
      Toinen lapsenlapsi on hoitoalan asiantuntija, joka vastaa terveydenhoidon kysymyksiini kun sellaista tarvitsen, viimeksi kesällä.
      Ne ovat todella tarpeen, atk-gurut laskuttavat maltaita ja olen säästynyt pari kertaa lääkärissäkäyntirmbalta.
      Näiden auttavaisten lastenlasten vanhemmat, joista tietenkin toinen ovat minun lapsiani. He auttoivat isää kun hän sairastui, elivät mukana, hoitivat asioita ja ukoiluttivat. Sen palvelun uskon saavani minäkin kun aika on.
      Joten en koe vain antavani vaan saavani myös, ihan konkreettisesti.
      Sinuna ei antaisi ja tekisin selväksi että nyt on vaan lopetettava lahjojen osto, koka tarvitset eläkkeesi omiin tarpeisiini. Varmasti vaikeaa kertoa mutta toivon rohkeutta sinulle. Tuo mieten toimit, on sinulle kohtuutonta.

      • Anonyymi
        UUSI

        täältä saisit molempien neuvot ilmatteeksi muttet kuuntele

    • Anonyymi

      En vietä joulua.

      Koska en usko joulupukkiin, en jeesukseen. Ennen joulu oli epämiellyttävintä aikaa vuodesta. Ympäristöpaineiden takia piti toteuttaa muitten ihmisten toiveita. Siis muutenkin kuin lahjojen muodossa. Piti ajaa autolla hirveissä keleissä satoja kilometrejä sukuloimaan. Pito pönöttää toisten joulupileissä umpiväsyneenä teennäinen hymy naamalla ja kuunnella kakaroitten kirkumista. Syödä pahoja ruokia. Ja palella hautausmailla tuntemattomien ihmisten kivien edessä sytyttelemäsdä kynttilöitä. Jne.

      Noh, kakarat kasvaneet aikuisiksi, vanhemmat kuolleet. Muun suvun kanssa ei muutenkaan tarvi olla tekemisissä enää. Ei ole ulkopuolista painetta.

      Nykyisin joulunseutu ok. Saapi lepäillä, ei ole umpiväsynyt joulun jälkeen. Saa syödäkseen hyvää ruokaa. Syön mieluusti toki rosollia ja kaloja. Mutta ei ole pakko vetää pula-aikojen perinteinä yleisesti syötäviä pahoja laatikoita tms. Lisäksi tieten säästyy paljon rahaakin. Eikä ole mitään "pakollisia" rituaaleja, ei kiirettä, hälinää.

      Suomeks sanottuna, nykyisin joulu ei enää vituta.

      Ei joulu ole mitenkään lakisääteinen pakkojuhla. Toki lakisääteisesti on muutama ylimääräinen vapaapäivä ja jonkin alkon aukioloaikoja säädellään. Mutta mitään pakkoa joulun viettoon ei ole. Ei laissa määrätä ostelemaan lahjoja, kaatelemaan puita koristeiksi, ei lanttulaatikkoa ole pakko syödä.

      Lopeta vaan rauhassa jouluhösötys, jos se sua ei kiinnosta. Kyllä ihmisellä on oikeus ajatella itseäänkin. Lahjoista vois aatella, jos ei ite halua lahjoa jotakuta itse, ei siihen ole kenenkään muunkaan takua pakko ryhtyä. Sitäpaitsi tuntuis, lahjoissakin vois ajatella niinkuin yhdenvertaisuutta. Jos antaa jotain, pitäis saada itekkin.

      Tää mun suositus, kannattaa harkita. Toki joku voi vetää hernemaissipaprikat nokkaansa, joos lopetat kakaroitten lahjomisen. Mutta muista, sehän ei ole sun nokkas. Oitää ajatella omaakin nokkaansa.

      =DW=

    • Anonyymi

      Joulu on upea juhla. Ihana aito kuusi kynttilöineen ja koristeluineen tu joulun tunnelman.
      Kinkun tuoksu , kun vedämme sen kypsänä uunista,aah ja lopun kruunaa täysi lahjasäkki ,jonka sisältö on salaisuuksia täynnä aattona ,kun pukki tulee. Olemme kaikki, myös lapset jo aikuisia lähes.

    • Anonyymi

      EN pidä koko joulusta

      en laita lahjoja kellekkää, se aika on menneisyydessä jolloin lapset ja lasten lapset oli pieni, silloin tuli hankittua lahjoja kaikille,
      nyt se on menneisyyttä
      EN JUHLI JOULUA MITENKÄÄ,
      elän ihan tavallista arkea kuten joka päivä muutenki, nyt ole vanha ja huonossa kunnossa luultavasti vain nukun kaikki päivät,

      odotan että pyhäpäivät menee pian ohi ,
      vietän täysin yksin jouluni, moneen vuoteen ei edes jälkeläiset ole viitteneet käydä kattomassa, vain puhelimella soittaneet kuulumisia ja tarkistaneet että olen elossa vielä,

      kumpa pääsiski jonnekki pakoon koko joulua aikaa, inhoan kaikkia juhlapyhiä munaki vuoden aikoina,

      kun puoliso oli vielä elossa kaikki joulut sentään meni kahden aina
      kesittiin jotain mukavaa menoa jonnekki,

      yksin ei jaksa lähteä minnekkää.
      nukun joulun kunnes tulee taas kevät
      ja aurinko alkaa taas lämmittämään ja tuo valoa pimeyteen.

      • Anonyymi

        Kotonaan yksinäinen saa olla aika piilossa jouluna, kun muut ovat perheittensä tai
        ystäviensä kanssa. On se haikeaa, kun muistaa toisenlaisia jouluja, kun olimme
        yhdessä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kotonaan yksinäinen saa olla aika piilossa jouluna, kun muut ovat perheittensä tai
        ystäviensä kanssa. On se haikeaa, kun muistaa toisenlaisia jouluja, kun olimme
        yhdessä.

        Pää pystyyn vaan.

    • Anonyymi

      Alottajan kanssa menisin huitsin-nevadaan,
      jos ottais yteyttä
      mä lähtisin mukaan !

      • Anonyymi
        UUSI

        Niin kai...

    • Anonyymi

      Olen ollut samassa noidankehässä. Eräänä jouluna ilmoitin,
      että vast'edes lahjoitan joululahjani köyhien lapsiperheitten
      joulukeräykseen, teillä kun on jo yllinkyllin kaikkea.

      Näin olen tehnyt ja minullakin on sen jälkeen ollut parempi mieli jouluna.
      Joulu on pikkulasten juhla ja jokaisen lapsen kuuluisi saada edes pieni lahja
      ja keräysvaroilla annetaan myös mahdollisuus ostaa jouluruokia.

      En osallistu enää perhejoulupippaloihinkaan, olen omassa rauhassani yksin kotona.
      Toisen yksinäisen, naapurin mummelin kanssa saatamme juoda tsufet jonakin
      joulun päivistä jos meitä huvittaa. Juomme joskus muutenkin tsufet jomman
      kumman luona.

      Eli tässä olisi yksi ehdotus, laista koko homma, anna lahja köyhien lasten jouluun
      ja ole hyvällä omallatunnolla ! Keräykseen kelpaa pienikin summa.
      Pienistä puroista tulee suuri summa oikeasti tarvitseville.

      • Anonyymi

        Tuohan on parasta joulua, juoda kahvit jonkun toisen yksinäisen kanssa !

    • Anonyymi

      Ei ole olemassa mitään joululahjapakkoa, ellei itse sitä aseta tai alistu siihen.

      Ei toki aikuiset tarvitse lahjoja mutta kyllä joku muistaminen on kivaa kenestä tahansa

      • Anonyymi

        Ei ole pakkoa, mutta miten kehtaat mennä mukaan joulupippaloihin viemättä lahjoja
        ainakin lapsille ? Nykyään ei ole mitään kympin juttuja, joita lapset toivovat.
        Kympillä ei saa mitään. Lahjat tulevat kalliiksi, kun saajia on monta,
        niin kiva kuin olisi "lahjoa".
        Joutuu tinkimään rahasta omassa arjessa sitten. Näin se vaan on.
        200000 eläkeläistä on niin pienellä eläkkeellä, että saa asumistukea.
        Saadakseen asumistukea pitää olla köyhä.

        älä mene

        mä en mene minnekkää tykkään olla ihan yksin en kaipaa ketään

        soittavat kuitenki ja trkistavat olenko vielä hengissä, se riittää, joskus tuntuu sekin häiritsevältä,

        meikäläinen on juhlat julittu nurena ja terveenä silloin kun puolisoki oli vielä elossa,

        kaikki on ohi,
        nyt ootan kuolemaa
        kyllä se tulee sitten kun aika on täysi kohdallani,

        Se on viheliäistä, kun sukulaiset säälistä katsovat asiakseen kutsua yksinäisen
        mukaan joulunviettoon, vaikka tekee mieli sanoa, että viihdyn paremmin yksikseni,
        en kaipaa teidän hössötyksiänne.
        Pari kertaa olen valehdellut, että olen flunssassa, en jaksa tulla enkä halua
        tartuttaa ketään.
        Nyt pitäisi keksiä joku uusi valhe.
        Ei aina jouluisin voi olla flunssassa.
        Miksi ei saa sanotuksi, että on mieluummin yksin ?
        Pelkääköhän sitä loukkaavansa kutsujia, vaikka hekin saattavat huokaista
        helpotuksesta, kun ei tarvitsisi joka joulu kutsua ydinperheen ulkopuolelta ketään.

        Sitä minäkin ihmettelen, mikset sano. Minut kutsutaan aattoillalliselle. Ei he minua säälistä kutsu vaan siksi ettei minun tarvitse olla yksin jos en halua olla, antavat siis vaihtoehdon. Olen ollut mukana tai sitten sanonut: nyt on tunne että haluan olla aattoillan yksin. Aaton aamupäivällä pyydän perheen aampuurolle, käyn haudoilla ja hartaushetkessä. Lopun iltaa on jo mukava olla yksin. Kävelyllä saatan käydä, kun tykkään katsoa ikkunoista jouluvaloja. Rivareiden puutarhat varsinkin ovat mukavaa katsottavaa. Kukaan ei loukkaannu.
        Miksi sukulaisesi eivät sinuakin kutsuisi ihan puhtaasta auttamisen halusta, ei mistää pakollisesta vaateesta tai säälistä. Uskon, että jos olet hankala ihminen, he eivät kutsuisi lainkaan. Varmaan olet sitten ihan kiva lisä heidän sakissaan.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole pakkoa, mutta miten kehtaat mennä mukaan joulupippaloihin viemättä lahjoja
        ainakin lapsille ? Nykyään ei ole mitään kympin juttuja, joita lapset toivovat.
        Kympillä ei saa mitään. Lahjat tulevat kalliiksi, kun saajia on monta,
        niin kiva kuin olisi "lahjoa".
        Joutuu tinkimään rahasta omassa arjessa sitten. Näin se vaan on.
        200000 eläkeläistä on niin pienellä eläkkeellä, että saa asumistukea.
        Saadakseen asumistukea pitää olla köyhä.

        No, tuota ei ollut tiedossa että olet menossa pippaloihin. Luonnollisesti silloin viedään jotain. On sitten eri asia viekö jokaisella lapselle jotain erikseen tai sitten jonkun yhteisien, vaikka pelin, koko porukalle. Karkitkin on ihan ookoo lahjoja.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        No, tuota ei ollut tiedossa että olet menossa pippaloihin. Luonnollisesti silloin viedään jotain. On sitten eri asia viekö jokaisella lapselle jotain erikseen tai sitten jonkun yhteisien, vaikka pelin, koko porukalle. Karkitkin on ihan ookoo lahjoja.

        Se on eri kirjoittaja, mutta menee sitte pippaloihin tai tulee joku luo sama
        joululahjaongelma on olemassa. Ainakin lapset odottavat lahjaa, koska ovat
        joka joulu saaneet. Miten sen yht'äkkiä lopettaa ?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        älä mene

        mä en mene minnekkää tykkään olla ihan yksin en kaipaa ketään

        soittavat kuitenki ja trkistavat olenko vielä hengissä, se riittää, joskus tuntuu sekin häiritsevältä,

        meikäläinen on juhlat julittu nurena ja terveenä silloin kun puolisoki oli vielä elossa,

        kaikki on ohi,
        nyt ootan kuolemaa
        kyllä se tulee sitten kun aika on täysi kohdallani,

        On ihan hyvä pysyä kotonaa omissa oloissaan. Vetää verhot eteen ja sulkea känny.

    • Anonyymi
      UUSI

      Minä vietän jouluni yksin. Ostan suklaata ja marmeladia itselleni.

    • Anonyymi
      UUSI

      Vietän joulun yksin kotona, aikuisia lapsenlapsia tapaan jo ennen joulua ja silloin vaihdamme pienet lahjat. On kiva kun lapsenlapset muistavat minua, ei ole lahjonta vain yksipuolista.

    • Anonyymi
      UUSI

      joko alottaja on suunitellu huitsin nevadan lähdön ,

      missä se muuten on se huitsin nevada ?

      • Anonyymi
        UUSI

        Missä vaan missä ei ole sukulaisten joulujuhlia ?

      • Anonyymi
        UUSI

        Huitsi on Timbuktun takana....

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Huitsi on Timbuktun takana....

        Timbuktu oli kehittynyt yhteiskunta jo satoja vuosia sitten, mutta valkoinen mies,
        siirtomaaisäntä tuhosi sen.

      • Anonyymi
        UUSI

        Jos se on Huittisissa ?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Timbuktu oli kehittynyt yhteiskunta jo satoja vuosia sitten, mutta valkoinen mies,
        siirtomaaisäntä tuhosi sen.

        Timbuktu voisi olla mielenkiintoinen. Se on ollut Unescon maailmanperintöluettelossa vuodesta 1988. Sen historialliset kohteet ovat olleet vaarassa tuhoutua siksi, että tuuli
        tuo kaupunkiin Saharan hiekkaa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Timbuktu oli kehittynyt yhteiskunta jo satoja vuosia sitten, mutta valkoinen mies,
        siirtomaaisäntä tuhosi sen.

        Joo, niin kai...aina.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Timbuktu voisi olla mielenkiintoinen. Se on ollut Unescon maailmanperintöluettelossa vuodesta 1988. Sen historialliset kohteet ovat olleet vaarassa tuhoutua siksi, että tuuli
        tuo kaupunkiin Saharan hiekkaa.

        Se on ollut hieno paikka kukoituksessaan. Useimmat luulevat, että se vain sanonta.
        Nevada on USA:ssa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on ollut hieno paikka kukoituksessaan. Useimmat luulevat, että se vain sanonta.
        Nevada on USA:ssa.

        Afrikassahan se.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      70
      4878
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      10
      3320
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      17
      2545
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      56
      1633
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1556
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1316
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      93
      1249
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      217
      995
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      68
      942
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      51
      855
    Aihe