Perusparannus?!?

Olen ensimmäistä kertaa muuttamassa omaan asuntoon ja siksi tietämätön. Onko esim. kylpyhuoneremontti ja/tai kosteusvaurion korjaaminen perusparannusta?

Yleisessä asumistuessa otetaan huomioon asunnon perusparannusvuosi ja se vaikuttaa tuen määrään huomattavasti. Kaipaan kipeästi asiantuntevaa apua!!
2519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Asumistukeen vaikuttava perus(parannus / korjaus) voi olla säännelty hieman eri tavalla kuin verotuksessa, mutta lähtökohtaisesti korjaaminen samantasoiseksi on vuosikorjaamista tai suurehkoa korjaamista, perusparannus edellyttää nimensä mukaisesti tason korottamista. Tällöin on kysymyksessä esim. kaksinkertaiseen ikkunaan asennettava kolmas lasi, lisälämmöneristys tai parketti muovimaton tilalle.

Jos muovimatto vaihdetaan laatoitukseen, on kyseessä perusparannus. Mielestäni vanhan olemattoman vesieristyksen korvaaminen nykyaikaisella on myös perusparannusta, koskee laatoituksen alle asennettavaa eristystä. Maton vaihto mattoon ei ole mielestäni perusparannusta.

Jos termi olisi peruskorjaus, olisi hankalampi määrittää, milloin on korjattu niin paljon, että on peruskorjattu. Perusparannuksen kanssa on helpompi operoida, kun kyseessä on tason nosto. Esim. kiinteistöveron pohjaan luetaan myös suurehkot korjausmenot, jotka eivät siis ole vielä perusparannusta mutta uudistavat merkittäviltä osin rakennusta (parvekkeet, vesiputket, ikkunat, katto).

Tämä ei nyt suoraan vastannut kysymykseesi, mutta auttanee esittämään vielä tarkempia kysymyksiä KELAssa asioidessasi.

Äänestä
  • Kiitos valaisevasta ja asiallisesta vastauksesta! Uskon, että antamasi tiedot tulevat olemaan suureksi hyödyksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyhmeliini kirjoitti:

Olen ensimmäistä kertaa muuttamassa omaan asuntoon ja siksi tietämätön. Onko esim. kylpyhuoneremontti ja/tai kosteusvaurion korjaaminen perusparannusta?

Yleisessä asumistuessa otetaan huomioon asunnon perusparannusvuosi ja se vaikuttaa tuen määrään huomattavasti. Kaipaan kipeästi asiantuntevaa apua!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu