Gemini

Gemini


Olen jynssännyt tänään lattioita ja kiillottanut peilit, piilottanut kaikki elämän merkit asunnostani. Asuntoni on lähes kliininen esimerkki siitä, että jokin on vialla. Tunnen olevani kävelevä kasa likaa. Haisen konttaamiselle ja edestakaiselle liikkeelle, kaikelle sille törylle, jota kengissä sisään kantautuu, ja lääppimisestä jää jäljelle.

Musiikki päässäni on lakannut. En enää katso peiliä, vaan sen heijastamaa kuvaa, joka kuvaa minua. Kuvauksen korvista roikkuvat valkoiset johdot ja yksinkertaiset korvakorut. Musta hiussuortuva kulkee pitkin nenänvartta ja kiertyy latvasta ylös haluamatta koskettaa ihoa. Paita on puolittain auki. Alusvaatteet ovat olleet päällä kaksi vuorokautta ja yhden humalan.

Kaadan itselleni viiniä. Se saa minut. Se unohtaa. Minusta ei ole jäljellä mitään. Minä uhmaan itseäni. Rikon itseni määräyksiä ja ohjeita, säännöstöjä. Survon itseäni rakoihin, joihin ei voi mahtua ja tulen ulos paikoista, joista ei ulos voi tulla. Varon koskemasta mihinkään muuhun kuin viinilasiin kädessäni. Asunto hylkii minua.

Kaadoin kerroksen ajan tahroja sen päältä vessanpönttöön ja vedin kaiken äkkiä alas. Siitä ei jäänyt jälkeäkään. Mistään ei jäänyt jälkeäkään.

Olisi levitettävä matot. Ne on tuotu pesulasta ja odottavat rappukäytävässä. Pesulan omistaja on jostain päin nepalia. Hän on varsin avoin ihminen ja minä hyvä kuuntelija. Hänellä on yllättävän paljon huolia. Mies auttaa minua aina kantamaan mattosäkit autoon. Vaatteet saan vietyä itse.

Pesulan edessä istuu laitapuolen mies nurmikolla ja sopertaa. Nurmikko on märkä. Viereisen saunan saunojat ovat vilvoittelemassa pyyhkeet päällä puolialastomana ja olutpullot käsissä. Kaksi naista katsoo suoraan minuun, luultavasti siksi, että mitään muuta ei ole katseltavana.

Heittäydyn hyväntuuliseksi ja puhun säästä. Silmät polttavat selkääni kuin happo. Ne risteilevät kehollani kuin vihreät säteet. Pesulan omistajan kasvoille räjähtää sisälmyksiäni, kun vatsani repeää, roiskahtaa auki. Hänen silmänsä ovat verestä ja hämmästyksestä selällään. Polveni notkahtavat. Herään säähän. Se on haurasta tihkua. On omituisen lämmin. Puut ovat lähes alastomia ja puhuvat. Kuulen niiden äänen. Saamme matot autoon ja lähden liikkeelle vilkaisematta taakseni.

Kotimatkasta tuli pitkä. Ensin ajoin sitä kohti, mutta sen jälkeen ajoin siitä ohi. Jankutin moottoritiellä nimeäni kuin mantraa. En tiennyt, mikä moottoritie se oli. Ajoin illassa musiikki väännettynä täysille ja kuvaruutu tuulilasissa väpättäen. Ajoin lujaa ja ajoin kuin hullu. Perävalot välähtelivät edessäni ja katosivat viereltäni.

Auto pomppi ja pysähtyi keskelle hämärää metsää. Tie oli pienentynyt ja kaventunut hetki hetkeltä, kunnes vain yksi haara oli enää jäljellä, ja sekin kuihtunut olemattomiin. Metsäautotie päättyi tuskin havaittavaan luuppiin, ympyrään tai sellaiseen, josta pääsi vain sen kiertämällä takaisin paluutielle. Eteenpäin ei päässyt.

Tämä oli päätepysäkki, ajattelin. Sammutin auton. Hämärä syöksähti tajuntaani susilaumana. Kuuset nousivat kylmästä maasta ylös taivaisiin kuin pimeän hovissa sen tanssijat. Kaukana oksistojen kätköissä kimmelsi pieni lampi tai järvi.
Maasto oli kaikkialla sammalpeitteistä ja kivikkoista, hankalaa kulkea.

Avasin oven ja päästin viileän metsäilman sisään keuhkoihini. Kuusen ja havujen, kosteuden tuoksu huumasi minut. Nousin autosta ja oioin jäseniäni, selkääni. Kengät upposivat pehmeään maahan, joten riisuin ne ja heitin parin takaisin autoon. Avasin hiukseni. Vapauden tunne sai otteen niskastani, riisui pois takkini ja ripusti sen auton peiliin. Kiersin sitä karkuun, mutta se saavutti minut ja kaatoi konepellille selälleen.

Konepelti oli lähes kuuma, kun se napitti minua auki, kiskoi minua ja työnsi kasvonsa reisieni väliin. Huusin yössä kuin eläin, kuin jonkin sortin peto tai elukka, jota oli haavoitettu niin kammottavalla tavalla, että sen ulina pimeydessä repi irti aluskasvillisuutta maasta ja paiskoi sitä kaikkialle ympärilleen. Multa pölisi ja tömisi teutaroinnin ollessa huipussaan.

Ja kun hengitykseni pysähtyi aloilleen ja olin juuri kiipeämässä kohti tähtiä, niin taivas syttyi palamaan ylläni. Se loimosi kuin revontulet loimoavat ja lumoavat korkealla jossain vihreänä, salaman nopeana utuna, lähes avaruudessa. Se nai minut tainnoksiin, hulluuden rajamaille ja yli, eikä palauttanut minua enää koskaan kotiin. Minä läksin siltä konepelliltä kuin raketti.


(Naurua)