Yrittäjää kiusataan.

A y L Marbellasta

TIEDOTE

Lopetamme välitystoiminnan. Toistuvien kiusaamisen ja väärien ilmiantojen johdosta olemme lopettamassa asuntojen myyntiin liittyvän toiminnan. Olemme lopettaneet kokosivun lehti-ilmoittelun lehdessä, joka on ilmestynyt Aurinkorannikolla.

Sen Te saitte aikaiseksi, yrittäjät ja vääriä ilmiantoja tehneet ihmiset. Jouduimme jatkuvan kiusaamisen kohteeksi ja olemme kokeneet suurta vääryyttä taholtanne.

Jatkossa keskitymme muutto- ja sisustuspalvelujen kokonaisvaltaiseen palveluun, sekä parvekeiden ja terassien jatkojalostamiseen palvellakseen monipuolisempaa käyttötarkoitusta ja asumisen turvallisuutta. Myös kodin hälytysjärjestelmien myynti ja asennus on tuotteistettavana.

Kotisivumme tulevat uudistumaan vuoden 2015 alusta ja nyt myynnissä olevat kohteet ja niihin tulleet kyselyt ohjaamme ruotsalaiselle, suomea puhuvalle yhteistyökumppanillemme.

Toimiessamme ulkomaalaisten eli ei suomalaisten kanssa, meillä ei ole ollut koskaan mitään ongelmaa ja asiakaspalveluun liittyvät palautteet on ollut ainoastaan positiivisiä. Keskitymme jatkossa kansainvälisten asiakkaiden palveluun.

Tulemme jatkamaan oikeuksiemme peräämistä tarvittavissa oikeusportaissa, vaikka mediassa on asiasta toisin ja totuudenvastaisesti tiedotettu.

Terveisin Marbellasta, suomalainen yrittäjäpariskunta

15

1001

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • junttilasta

      Oikea asiakaskunnan valinta.
      Ulkomaalaiset ovat niin paljon fiksumpiakin.
      Parempaa menestystä heidän parissaan!

    • Voi voi

      Heh, ja ruotsalaisen suomea puhuvan yhteistyökumppanin nimi oli... ei kai vain kuuluisa ystävämme Tommy J.? :-)))

    • Las ja Los

      SE -lehti kirjoitti, että jäljillä ollaan vuokrahuijarin osalta.
      Onkohan kyseessä samat yrittäjät [email protected] takana. Voiko joku valaista asiaa hieman, jos tietoa on. Vuokrahuijarit täytyy saada kiinni ja julkisuuteen nimet. Tällä on muiden huijareiden tai sitä suunnittelevien suhteen ennakoiva vaikutus.

    • Voih

      Voi voi.
      Sita saa mita tilaa.

    • pois vaan

      onneks nyt yksi paska saatiin pois

    • Surulliselle äidille

      aikaisempien ketjujen, surullinen äiti. Täälläkin kirjoittelet, jo pari ketjua olet yöllä kommentoinut. Tekisit jotain muuta, esim. nukkusit. Ryyppäämisesi ei ole terveydelle hyväksi, saati sitten lapsillesi, sikäli mikäli niitä sulla edes on.

      • Laps suomen ällös...

        Jos bisnestä haluaa tehdä(kannattavaa/voitollista) on järkevää pysytellä erossa Suomalaisista!
        Suurinosa p-aukinaisia penninvenyttäjiä.


      • tietoa on
        Laps suomen ällös... kirjoitti:

        Jos bisnestä haluaa tehdä(kannattavaa/voitollista) on järkevää pysytellä erossa Suomalaisista!
        Suurinosa p-aukinaisia penninvenyttäjiä.

        Aivan totta. Kannattaa etsiä helpommin höynäytettäviä suomalaisten ulkopuolelta jos vaan kielitaito riittää. Useammalla rannikolle pesiytyneeltä ei taivu, joten sitä kannattavaa ja voitollista "yrittämistä" pitää yrittää vain maanmiesten keskuudessa.
        Laps suomen ällös... taitaa kuulua niihin rannikolle kultaa vuolemaan lähteneisiin ja pettyneisiin. Se on sitten asiakkaiden vika, jos eivät olekaan riittävästi hänen "yrittäjyyttään" tukeneet ja maksaneet ylihintaa. Kyllä näitä maitojunalla palaajia riittää.


      • Laps suomen...
        tietoa on kirjoitti:

        Aivan totta. Kannattaa etsiä helpommin höynäytettäviä suomalaisten ulkopuolelta jos vaan kielitaito riittää. Useammalla rannikolle pesiytyneeltä ei taivu, joten sitä kannattavaa ja voitollista "yrittämistä" pitää yrittää vain maanmiesten keskuudessa.
        Laps suomen ällös... taitaa kuulua niihin rannikolle kultaa vuolemaan lähteneisiin ja pettyneisiin. Se on sitten asiakkaiden vika, jos eivät olekaan riittävästi hänen "yrittäjyyttään" tukeneet ja maksaneet ylihintaa. Kyllä näitä maitojunalla palaajia riittää.

        Se koira älähtää johon...


    • 50+8

      Mitä sitä kiistämään suurinosa suomalaisista ovat rahattomia, onnettomia
      holisteja.

      • Ängri pirts

        Niin on,ja kateellisia toisilleen!


    • Työkkärin uusin

      Avaamme lisää myyntiyksiköitä ja nyt haemme osaavaa ja yrittäjähenkistä myyntipäällikköä vastaamaan uuden avattavan outbound myyntiyksikön toiminnasta.

      Tarjoamme:
      -hyvän palkan, mikä vastaa tehtyä tulosta myyntiyksikkötasolla
      -hyvät edut
      -mahdollisuuden edetä ja kehittyä työuralla
      -joustavan ja innovatiivisen työympäristön
      -haasteellisen tehtäväkentän
      -koulutuksen tuotteisiin ja tehtävään

      Edellytämme
      -kykyä ja mahdollisuutta sitoutua työtehtäviin
      -kaupallista koulutusta ja/tai sitä vastaavaa työkokemusta
      -myyntitaitoa ja näyttöä siitä
      -terveitä elämantapoja
      -halua menestyä
      -aiempaa kokemusta

      Valitun henkilön vastuualueena on suoramyyntitoimiston päivittäinen johtaminen. Myyntitoimiston vetäjän tehtäviin kuuluvat mm. rekrytointi, myyntikoulutus ja myynnin päivittäinen valvonta kaikkine osa-alueineen.

      Hakemukset osoitteeseen: [email protected]

      WWW-osoite http://www.NordVoice.com
      Yhteystiedot Vapaamuotoiset hakemukset cv:n ja toivomuksien kanssa
      email: [email protected]
      Työpaikan osoite Savonkatu, 74100 IISALMI
      Palkkaus 3150€/kk Lisät
      Työkokemus ei lainkaan - 1v
      Työ alkaa sopimuksen mukaan
      Työaika kokoaikatyö
      Työn kesto yli 12 kuukautta
      Jätä hakemus Email: [email protected]
      Ilmoitus jätetty 09.11.2014
      Ilmoitusnumero 8582200
      Share on facebookShare on twitterShare on gmailMore Sharing Services

    • Anonyymi

      "Toimiessamme ulkomaalaisten eli ei suomalaisten kanssa, meillä ei ole ollut koskaan mitään ongelmaa ja asiakaspalveluun liittyvät palautteet on ollut ainoastaan positiivisiä. Keskitymme jatkossa kansainvälisten asiakkaiden palveluun."

      Ongelmia aiheuttaneet vain suomalaiset. Jotain siinä luonteessa....

    • Anonyymi

      Ongelmia tulee enimmäkseen suomalaisten kanssa. Kieroja korkkiruuveja kuin ovat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      130
      3847
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      8
      3179
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      32
      2854
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2722
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      132
      2423
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      43
      1941
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      61
      1215
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      86
      1171
    9. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      36
      1119
    10. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      78
      1109
    Aihe