Chat hauskuus?

merliNella

Ihan pakko kirjoittaa, koska koin tänään ahaa- elämyksen:)

Tullessani aikanaan keskustelupalstoille, luin ensin keskustelua sieltä sun täältä.
Sitten kirjoitin rivin tai pari.Ei vastauksia.Häkeltyneenä koitin toisenlaista tyyliä.Tuli kommentteja ja lopulta epäilyjä kuka olin.
Palstasta riippumatta sama kuvio toistui, nikit vain vaihtuivat(siis ne, joksi minua luultiin).
Luulen monelle aloittelijalle käyneen juuri näin.

Chat keskusteluiden tulisi olla parhaimmilaan mukavaa ajanvietettä.
Hämmästelen vain, miksi se muuttuu joskus pakonomaiseksi kiusanteoksi toisia kohtaan.
Ymmärrän kyllä leikkimielisen nahistelun ja pöllyytyksen, sehän kuuluu asiaan:)
Pienet juksut myös, jos niillä ei ole tarkoitus vahingoittaa ketään.

Täällähän voi kokeilla kaikenlaista, mutta pitäisi muistaa keskustelu- tai treffikumppanin olevan myös tunteva ihminen.
Tuntemattomien ihmisten kustannuksella jatkuva pelleily, on lapsellista puuhaa.

Lopuksi, tästä kirjoituksesta huolimatta, pääni päällä ei leiju pyhimyskehä:)

25

2058

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • max-life

      Chat-keskustelu-palsta on hieno paikka...

      Joku rappaa sontaa toisten samanlaisten ylle ja samalla koittaa kammeta itseään esiin läjästä ja päästä aurinkoon kuivattelemaan.

      Ei tämä ole mitään leikkiä, ajankulua tai rentoa kirjoittelua. Ymmärtäisin sanailut, jos kyseessä 13-15v lapset, mutta tietääkseni ihan aikuisia ihmisiä ovat..? =)

      Mielenkiintoista, kuinka omien sanojensa mukaan reaalissa menestyneet, kokeneet, elämää ja ihmisten välistä kanssakäymistä ymmärtävät ihmiset tuntuvat täällä muuttuvan suorastaan idiooteiksi?

      Jos tämä olisi ajankulua, leikkiä ja hauskan pitoa virtuaalissa, niin miksi reaalia pitää alituiseen mukaan vetää? Ja miksi on niin jumalaton tarve alleviivata itseään ja samaan aikaan teilata toinen?

      Itseään tulee rakastaa sortumatta itserakkauteen.

      • Sinäpä sen sanoit. Menestys livessä sekä virtuaali rahat ovat olleet palstan suola pidemmmän aikaa.

        Kirjoittajilla on kartanoita,lakimiehiä ja vaikka mitä. Lista omaisuuksista on loputon. Ammateissakin löytyy,viitsi edes tässä luetella. Onneksi kukaan ei sentäs ole ydinfyysikkona tai jonain ihme insinöörinä esiintynyt. Vaikka en kyllä yllättyisi,jos senkin ihmeen vielä näkisin.

      • merliNella

        kyllä siltä, että toisilla ei taida muunlaista elämää ollakkaan.
        Hyväksyn sen, jokaisen oma asiahan on miten elämänsä käyttää.

        Päämääränä näyttää vain olevan toisten saaminen kiinni jostain hemmetin sanomisista tai tekemisistä.Samoin ihmeelliset kokeilut esiintyen miehenä tai naisena jollekkin, joka kenties etsii oikeasti seuraa.

        Joukossa tyhmyys tiivistyy, näyttää pitävän paikkansa..:(

      • merliNella
        Waffen-ss kirjoitti:

        Sinäpä sen sanoit. Menestys livessä sekä virtuaali rahat ovat olleet palstan suola pidemmmän aikaa.

        Kirjoittajilla on kartanoita,lakimiehiä ja vaikka mitä. Lista omaisuuksista on loputon. Ammateissakin löytyy,viitsi edes tässä luetella. Onneksi kukaan ei sentäs ole ydinfyysikkona tai jonain ihme insinöörinä esiintynyt. Vaikka en kyllä yllättyisi,jos senkin ihmeen vielä näkisin.

        Tiedätkö, jos oikein kovasti toistelee jotain asiaa, siihen alkaa itse uskoa..:DD

        Huomion kipeyttä se on, jos elämäntehtävä on todistella näkymättömille omaa erinomaisuuttaan, kauneuden, menestyksen ja rahan voimalla.

        Luojan kiitos, minulla ei noita ristejä ole kannettavana:DD

      • *toimittaja
        merliNella kirjoitti:

        kyllä siltä, että toisilla ei taida muunlaista elämää ollakkaan.
        Hyväksyn sen, jokaisen oma asiahan on miten elämänsä käyttää.

        Päämääränä näyttää vain olevan toisten saaminen kiinni jostain hemmetin sanomisista tai tekemisistä.Samoin ihmeelliset kokeilut esiintyen miehenä tai naisena jollekkin, joka kenties etsii oikeasti seuraa.

        Joukossa tyhmyys tiivistyy, näyttää pitävän paikkansa..:(

        tietysti jokainen viettää täällä niin paljon aikaa kuin haluaa. Valitettavasti vain virtuaalin ja laiffin rajat hämärtyvät joillakin tosi pahasti.

        Olen edellisten kirjoittajien kanssa samaa mieltä, tästä on leikki kaukana ja varsinkin niiden kohdalla jotka sitä eniten vakuuttelevat.

        Ensimmäistä kertaa harkitsen oikein vakavasti irtiottoa täältä. Hmm.. Hakkuuaukealta ei niin vain lähdetäkään. *huokaa*

      • merliNella
        *toimittaja kirjoitti:

        leikkimielisen..? kinastelun takaa, kuultaa välillä suoranainen viha.

        Kuvittelin tämän olevan mukavaa ja omalla kohdallani pyrin pitämään myös sellaisena.
        Joitakin ketjuja lukiessa, tulee kyllä oikeasti paha olo.

        Täältä lähteminen..taitaa tuottaa vaikeuksia itse kullekkin.

      • *toimittaja
        merliNella kirjoitti:

        leikkimielisen..? kinastelun takaa, kuultaa välillä suoranainen viha.

        Kuvittelin tämän olevan mukavaa ja omalla kohdallani pyrin pitämään myös sellaisena.
        Joitakin ketjuja lukiessa, tulee kyllä oikeasti paha olo.

        Täältä lähteminen..taitaa tuottaa vaikeuksia itse kullekkin.

        tapeltu niin kauan kuin muistan, ja sama linja on ollut ennen tänne tuloani, jos vanhoja ketjuja on uskominen.

        Mielestäni vielä kevättalvella taistot olivat tuimia, mutta tavallaan reiluja. Nyt pystyy tosiaan ajoittain aistimaan suoranaisen pahansuopuuden, kaunan ja vihan. Tyhjäntoimita siinä sitten SättiSanomia, ja vielä puolipuolueettomasti!!

      • Jouko
        merliNella kirjoitti:

        kyllä siltä, että toisilla ei taida muunlaista elämää ollakkaan.
        Hyväksyn sen, jokaisen oma asiahan on miten elämänsä käyttää.

        Päämääränä näyttää vain olevan toisten saaminen kiinni jostain hemmetin sanomisista tai tekemisistä.Samoin ihmeelliset kokeilut esiintyen miehenä tai naisena jollekkin, joka kenties etsii oikeasti seuraa.

        Joukossa tyhmyys tiivistyy, näyttää pitävän paikkansa..:(

        aina mä saan kuolla tuota. Onkos nyt kiva olo. niin?

      • merliNella
        Jouko kirjoitti:

        aina mä saan kuolla tuota. Onkos nyt kiva olo. niin?

        Tarkoitin tietenkin ryhmässä..:DD

    • ZeireeNi

      no, kysytääns sitten näin, että mikä on virtuaalimenneisyytesi palstoilla? :D

      p.s. on niitä virtuaalivauvojakin syntynyt monia.. joku tapaus muistaakseni taisi olla viime keväänä 30 palstalla.. :D:D:D:D:D

      • merliNella

        No, kaikki alkoi tuolta tietotekniikka puolelta, joskus vuosi sitten:)
        Ystävälliset neuvot pelastivat tämän koneen ja minun hermoni:D
        Sitten tutkistelin palstoja tarkemmin ja heitin lyhyitä kommentteja, millä nikillä milloinkin.

        Joko riittää;DD

        En kyllä muista virtuaalivauveleita..???
        Muistini ei ole valikoiva, mutta oikeasti tosi huono:DD

      • merliNella

        Ei sentään niin huono muisti ole, että unohtaisin virtuaalivauvan synnyttämisen:DDD

        Sanomat paljastivat sun olevan urkkimusmatkalla:DDDD

      • ZeireeNi
        merliNella kirjoitti:

        Ei sentään niin huono muisti ole, että unohtaisin virtuaalivauvan synnyttämisen:DDD

        Sanomat paljastivat sun olevan urkkimusmatkalla:DDDD

        tähti(*repsandeeraa*)toimittaja nyt on kyllä keksinyt ihan omiaan! en ole urkkimismatkalla..

        etkä sinä ole vauvaa synnyttänyt virtuaalisesti täällä *luo äärimmäisen järkyttyneen katseen*.. vaan siellä 30 palstalla oli joku tapaus, ja muistaakseni siitä virtuaalivauvasta kertoi joku mies.. :D:D:D

      • merliNella
        ZeireeNi kirjoitti:

        Mies, kolmikymppisissä ja vauvoja..:DD
        Joku muu ollut asialla:D

      • ZeireeNi
        merliNella kirjoitti:

        Mies, kolmikymppisissä ja vauvoja..:DD
        Joku muu ollut asialla:D

        nyt on ihan pakko kysyä, että mitäs sä nyt tarkoitat? minä selitin tapauksesta, joka ei liity sinuun millään tavoin..

      • merliNella
        ZeireeNi kirjoitti:

        nyt on ihan pakko kysyä, että mitäs sä nyt tarkoitat? minä selitin tapauksesta, joka ei liity sinuun millään tavoin..

        varmaankin...
        Ajattelin sun vihjailevan muhun tuolla jutulla..
        -hämillään-

      • ZeireeNi
        merliNella kirjoitti:

        varmaankin...
        Ajattelin sun vihjailevan muhun tuolla jutulla..
        -hämillään-

        etsiä sitä kirjoitusta, mutta tuo 30 sivut eivät näytä, kuin johonkin kesän alkuun asti.. *ihmeissään* se juttu oli nimittäin jotain maalis, huhti tai toukokuuta..

      • merliNella
        ZeireeNi kirjoitti:

        etsiä sitä kirjoitusta, mutta tuo 30 sivut eivät näytä, kuin johonkin kesän alkuun asti.. *ihmeissään* se juttu oli nimittäin jotain maalis, huhti tai toukokuuta..

        se sensuroitu:)

      • ZeireeNi
        merliNella kirjoitti:

        se sensuroitu:)

        mä löysinkin sen, kun opettelin tuota hakua käyttämään.. kas tässä, olkaattens hyvä! ;)

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000016&conference=557&posting=22000000002792284

      • merliNella

      • ZeireeNi
        merliNella kirjoitti:

        Käyhän se noinkin..:DDD
        Mitähän tuolle virtuaalivauvalle nyt kuuluu:)

        tiedä.. mahtaneeko olla enää olemassakaan? :)

      • merliNella
        ZeireeNi kirjoitti:

        tiedä.. mahtaneeko olla enää olemassakaan? :)

        Chat-ilmoitustaululla, oli jollain iskä hukassa..:))

    • MillaN

      ...Hakkuuaukealle aamurukouksen, jonka voimme lukea itsellemme ennen sängystä nousuamme.:D

      Huomenta rakas uusi päivä!

      Aamu on alkanut hyvin,
      en ole yhtään ilkeillyt,
      en ole yhtään haukkunut ketään,
      en ole ollut häijy ketään kohtaan,
      en liioin itsekäs enkä koppava,
      en ole valittanut mistään,
      en ole uhkaillut ketään,
      osaan erottaa laiffin ja virtuaalin,

      mutta...kohtan aion nousta sängystäni,
      ja tarvitsen silloin kovasti apua,
      että päiväni alkaisi hyvin.

      Aamen.

    • saa saa saa
      saa näin saa
      saa monta saa
      saa kertaa saa
      saa saa saa
      saa idiootin saa
      saa sanomaan saa
      saa saa saa

      ota nyt vasemman ja oikean puoleiset saa sanat pois ja lue viesti.

      • merliNella

        en ymmärtänyt:DD

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      84
      7142
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7089
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6225
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5424
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5328
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5235
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5120
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4605
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3565
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3410
    Aihe