Hylätäänkö suomessa kuinka paljon koiria?

uteliastässä

Siis viedään löytöeläin kotiin tai vastaavaan odottamaan uutta perhettä. Jotenkin olen sellaisen käsityksen vallassa ettei niin kovin usein tapahdu vaan ihmiset itse myyvät/antavat koiransa eteenpäin. Ja ainakin kun oman lähialueeni eläinkotejen sivuilla en ole kuin joskus eksyneen koiran nähnyt, kissoja taas on sitten runsaasti ja muutama kania etsimässä uutta kotia.
Tuli vain mieleen kun yksi kaverini voivotteli että miksi otin koiran kasvattajalta pentuna, pitäisi kuulemma ottaa koditon koira jostain tarhasta.

5

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 9+12

      Kaverisi varmaan tarkoitti jotain kodittomien koirien tarhoja, jotka koostuvat pääasiassa ulkomaisista koirista.

      Nähdäkseni Suomen hylätyt ja heitteillejätetyt ja huostaanotetut koirat ovat löytöeläintaloissa. Esimerkiksi Viikin löytöeläintalon sivuilla on kutakuinkin aina joku koira uutta kotia vailla.

    • kodinvaihtajan otin

      Eihän niitä suomessa ole kun ihan muutamia silloin tällöin.Apulassa näkyy olevan sekä puhtaita että sekarotuisia nuoria ja aikuisia koiria hakemassa pitovaikeuksian tai vain kyllästymisen takia uusia koteja.Jos haluaisi pelastaa kodittoman, niin sieltä kannattaisi se ottaa.Omistajahan on halukas luopumaan koirasta,niin parempi jos sopiva ottaja löytyy.Usein kyllä niillekin käy niin, että muutaman viikon omistaja odottaa jospa joku halukas ilmaantuisi, mutta sitten joutuu kuitenkin koiransa lopettamaanKun ei ottajia ole, varsinkin kun nyt on hyvin muidikasta ja in, että otetaan se reckue ulkomailta.Niin silloin sen muotiilmiön takia, suomalaisilla koirilla ei ole niin paljoa ottajia.Suomalainen kodinvaihtaja ei ole niin pelastettava, kuin ulkomaalainen,sen huomaa ihmisten puheita, kun koiran ovat ottaneet.Itse en arvosta sitä että ulkomailat tuodaan suomeen kodinvaihtajia tai löytökoiria, kyllä suomessa olevia kannattaisi ensin pelastella.Itse otin oman koirani suomesta kodin vaihtajana, ja ihana koira siitäkin tuli.Ensimmäinen kodin vaihtaja minulle, ja koira sopeutui hienosti.Ensimmäisenä iltana huomasin sen ihmettelevän, kun omistajia ei näkynyt.Mutta siihen ne ikävöinnit sitten jäikin.Koulutuksia ja kaikenlaisia harrastuksia on sen kanssa kierretty, luonne on tosi mahtava.Alkuun oli eroahdistusta, niin kuin usein on koirilla jotka vaihtavat kotia.MUtta sekin jäi pois,kun harjoiteltiin pikkuhiljaa yksinoloa uudelleen.Suosittelen ottamaan suomesta kodinvaihtajan, monia rptuja ja roduttomia löytyy.Ja mikä parasta, voi monesti käydä katsomassa,ja kävelyttämässä koiraa,jotta löytyy juuri se sopiva :)

      Mutta siis, ihan hyvin olet silti tehnyt, kun pennun kasvattajalta otit.
      Kaverisi voi itse sitten valita sen oman koiransa mistä haluaa.Jos haluaa tietyn rodun, voi kodin vaihtajan odottaminen olla haastavaa, ei välttämättä löydy.

    • Onneksi on ei ole jokapäiväistä, mutta Suomessakin hylätään koiria metsiin, jätetään puuhun kiinni. Pahimmat tapaukset ovat niitä että sidotaan koirien jalat vaikka jeesus teipillä ja viskataan jokeen... Ongelmainen kodinvaihtaja on mielestäni turvassa vasta sitten kun sille on löytynyt oikea kouluttaja. Kyllähän niitä ilmaisia koiria saa miltä tahansa myyntipalstalta.

    • kais sie

      Syödäänkö Suomessa kuink paljon vispipuuroo?


      eli haistakaa vittu. ette osaa suomee.

      • pelle....

        Ime sinä homo isääsi...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      177
      10713
    2. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      94
      7545
    3. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      31
      7389
    4. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      3
      7376
    5. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      89
      5769
    6. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      52
      5228
    7. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      31
      4976
    8. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      12
      4801
    9. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      5
      2160
    10. Ei muuta kun kylärinkiä ajamaan!!!

      Huomenta! Tuossa ku kylän pinnassa asunu koko iän, nii viime vuosina nii harmittanu ku viikonloppusin niin hiljasta, sil
      Hyrynsalmi
      37
      1610
    Aihe