Raippari

Hae apua. Juttele psykiohenkilölle, kuraattorille, tai jollekulle muulle ammattitaitoiselle. Kerro suicidaalisista ajatuksistasi, mielialan vaihteluistasi ja jatkuvista epäilyistäsi. Luultavasti sinusta saadaan normaali, sillä ongelmasi vaikuttavat aika lieviltä. Mutta ne voivat pahentua, joten hae apua.

Aluksi ajattelin, että antaa sen vain tappaa itsensä. Päästäänpä yhdestä trollista eroon. Mutta ei noin luovaa persoonaa kannata heittää hukkaan. HAKEUDU HOITOON, ENNEN KUIN ONGELMASTASI TULEE OIKEASTI VAKAVA!
266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Raippari, tekstiesi perusteella minäkin kehotan sinua hakemaan apua. Vähintäänkin kouluterveydenhoitajalle voit mennä juttelemaan. Ei kannata jäädä yksin omien huolien ja ongelmien kanssa, vaan kannattaa puhua niistä jollekin.

Äänestä

Olen samaa mieltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jokutyyppi19 kirjoitti:

Hae apua. Juttele psykiohenkilölle, kuraattorille, tai jollekulle muulle ammattitaitoiselle. Kerro suicidaalisista ajatuksistasi, mielialan vaihteluistasi ja jatkuvista epäilyistäsi. Luultavasti sinusta saadaan normaali, sillä ongelmasi vaikuttavat aika lieviltä. Mutta ne voivat pahentua, joten hae apua.

Aluksi ajattelin, että antaa sen vain tappaa itsensä. Päästäänpä yhdestä trollista eroon. Mutta ei noin luovaa persoonaa kannata heittää hukkaan. HAKEUDU HOITOON, ENNEN KUIN ONGELMASTASI TULEE OIKEASTI VAKAVA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu