Eläkkeet

Nyt mietitään miten eläkerahat saadaan riittämään tulevaisuudessa.
Niin, eikö silloin olisi laitettava yläraja kaikille eläkkeille.

Ei enää maksettaisi suuria eläkkeitä, ne loppuisi heti kun hallitus tekee muutoksen.
Onhan se outoa, että jotkut nettoaa monia tuhansia ja toiset ei saa sitä ensimmäistäkään
täyteen!
On laitettava yläraja 1500 e eniten ja pieniä eläkkeitä siihen nostetaan, onhan paljon ihmisiä joiden on tultava toimeen 800 e.
Joilla on ollut hyvät tulot, eiköhän hekin pärjäisi samalla kuin muut.
21140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Eläkkeet ansaitaan, ei niitä voi lähteä peukaloimaan!

Äänestä

Eipä moisia päätöksiä voida jälkikäteen tehdä.
Työsopimuksessa on eläkelaskutapansa.

Ruuneperi ihan oikeassa.

Äänestä

HLOOO !

onha se aivan LIIKAA esm. entisellä suomen pankin johtajalla on yli 50 000 euroa kuukaudessa,
noin olen käsittäny, että 50 000 eur kk
laskekaa mitä se tuottaa vuodessa siis 12 x 50 000 = 600 000 noin
eikä ole ainoa johtaja jolla on noin kauhee eläke,
kaikkien entisten johtajien eläkkeet ON alennettava kohtuuteen,
ei ihme jos suomi on nyt konkursissa,

Äänestä

Eläkkeet ovat osa ansaittua palkkaa.
Tiesitkö muuten, että eläkeyhtiöitten sijoitukset tuottavat mahtavat voitot? Ja eläkeyhtiöitten johtajilla on hirveät palkat?
Niin että ei ne rahat lopu. Joku vain saattaa haluta kaikki itselleen. Ihan kaikki!
Mieti sitä, tampio!

Äänestä
  • Hyvä sitroen, sinulla on aivot.

    Äänestä

sitroen =

OHOH

LIIKA on liikaa sentään johtaillekki,

noin suuret valtion eläkkeet on suomen kansan ja veronmaksajien RYÖSTÖÄ;

Äänestä

Tasaeläke voimaan liukuvalla aikataululla.

Parempituloisilla on mahdollisuus varautua eläköitymiseen ja pienempituloisten perustoimeentulo tulee turvatuksi.

Äänestä

politiikkaan ja kaikkeen toimintaan suomsessa,

ylisuuret eläkkeet palauttaa valtiolle korkoineen taanehtivasti,, suomi pääsisi valtavista veloistaan heti
eikä enää tarvitsisi tulla veronmaksajien rahapussille korjaamaan politikkojen tekemiä töppäilyjä,





" kirveellä olisi taas töitä suomessa "

sano joku viisaampi muinoin

" rosvot kiinni " sano Veikko Vennamo aikoinaan ,

näitä viisauksia olisi syytä käyttää nyky politiikojen touhuihin ja niitten seurauksiin,

Äänestä
  • Järki on kirvestä parempi!

    Äänestä

  • Eihän valtio ole niitä maksanut, hei, haloo!

    Äänestä

  • ,,,,, kirjoitti:

    Eihän valtio ole niitä maksanut, hei, haloo!

    älä puolustele, liika on liikaa ei kukaan tarvitse ei presidenttikää puhumattakaa pankijohtajista EI TARVITSE 50 000 euron eläkettä kuukaudessa, EI YKSI AINOAKAAN ,
    kaikki neki yli suuret eläkkeet kun maksatettaisiin takaisi suomen valtio pääsisi veloista heti eroon,
    män rosvo - JOHTAJAT ovat aiheuttaneet koko suomen tämänhetkisen kurjuuden ja valtavan työttömyyden suomeen
    sekä nuorten toivottoman tulevaisuuden
    kuinka nämä ROSV- JOHTAJAT olis ansainnu noin suuret eläkkeet, huh huh päivastoin, jokainen johtaja joka on saneerannu suomen kansaa työttömyyteen köyhyyteen ja ikuiseen kurjuuteen niin jokaikinen johta pitäisi pistää VANKILAAN syyttä rikoksesta joka tuhosi rikkaan suomen valtion konkursinpartaalle,
    suuret eläkkeet pienetää kohtuuteen,
    jokaikellee johtajalle ja presidentille eläke korkeintaan 10 000 euroa kk ja työtatehneille tavallisille ihmisille 3000 euroa kk käteen, niin suomen talous taas saataisiin nousuun omin voimin,

    Äänestä

Lukekaa Aarno Laitisen Musta Monopool --hän sanoo jo kirjassan mitä kokoomus oli sillon ja mitä se on vielä nykyäänkin Kansan riistäjä
Kuinka tämä uusaateli tietää kuinka kakku jaetaan --omaanjoukkoon .
Kirjanen on painettu v 1982 oli kiellossakin mutta on taas saatavilla - Taitaa olla muuten Väyrysen kaveri kun etusivulla on että kansalla on juuri sellaset johtajat kun se ansaitsee.
Kuinka jokalailla holhotaan kansalaisten yksinmääräämistä joka on jo perustuslain vastaista holhota . mm Viina on yksi ,joka vaan on pahentunut kun silläkin koitetaan ihmisiä holhota Ja ihan lapsen tasolle alistetaan kansan harkinta omasta itsestään Holhoavasta alkoholipolitiikasta ovat hyötynet salakuljettajat ja viinanhakureissut tallinnaan ja täältä ruotsista Saksaan myös.
Politiikot voivat säätää kieltoja muilleihmisille koska itse kuuluvat siihen etuoikeutettujen ryhmään jonka arkielämään ei mitkään eivät haittaa.

Äänestä

Mitäpä jos lopetettaisiin kaikki eläkkeet niin ihmisten olisi opittava säästämään ja suunnittelemaan tulevaisuutta itse ilman muiden väliintuloa.

Äänestä
  • Tuo on tasaeläkkeen äärimuoto. Yhteiskunnan velvoitteista ei ole syytä purkiä täysin pois.
    Omavastuun roima lisäys olisi paikallaan mutta minimitaso on säilytettävä.

    Äänestä

  • idean keksijä olitpa harvinaisen tyhmä,

    ite itellesi vielä plussan laitoit

    Äänestä

Olispa huono idea -- minä olen tienannut itse työtätekemällä eläkkeeni . Siinä on vaan vika että ME kansa valitsemme asiota päättämään tämän herrekansan jotka kyllä rikastuu --ei ainakaan ole palkkansa arvosia --niinkun itse olen ollut --ja nyt elän kivasti omasta eläkkeestäni .
Ajatelkaaha mitenkä Pekka Perä tienas viimevuonna ansiotulot 293693,36 Euroo
Pääomat 4,902, 221 eur

Nyt valtio on konkurssipesän (kai) omistaja .
Onko tämä Pekka näin arvokas meihinmuihin verrattuna --
Tällasia Rikollisia riittää niinkun se Huumepoliisikin Aarnio -- jota jauhetaan ,ja valtiolle tulee turhia kuluja . joku tolkku kaikessa . Eikö siittäkään saada selvää --tuntuu sekin laajenevan kun pullataikina.

Äänestä
  • En löytänyt nyt asiaan liittyviä asiantuntijoiden kommentteja, mutta muistan, että useinkin on muistutettu, että kukaan tienaa ja maksa omaa työeläkettään täysin.
    Käytännössä työssakäyvä kansa maksaa suurimman osan työeläkkeellä olijoiden eläkkeet. Itse jouduin ennenaikaiselle eläkkeelle n 10 vuotta ennen varsinaista eläkeikää ja olen monille sanonut, että olen kuluttanut jo työelämän aikana maksamani työeläkkeen.

    Me maksamme eläkekertymää tietyn prosentin, työnantaja maksaa muistaakseni enemmän. Mutta työntekijä jotain 5-7 %, muistaakseni. Joku asiantuntija esitti laskelman, että työntekijän itsensä maksama eläke riittää maksimissaan 15 ( 10-15) vuodeksi. Sen jälkeen hengissä olevat eläkeläiset ovat työssäkäyvien kukkarolla.

    Sinänsä järkevää laskelmaa, kun hiukan miettii. Ihmisten elinikä on lisinyt ajan kanssa ja jos yhä suurempi osa elää n 90 vuotiaksi, niin mahdotonta että ko ihminen olisi itse maksanut etukäteen koko loppuelämän. Jonkun kohdalla toteutuu, jos elinikä on lyhyt ja ehtii olla eläkkeelllä muutaman vuoden. Sitten he, joilla on ollut säästövakuutus tms yksityinen eläkekertymä turvanaan voi oma riittääkin.

    Äänestä

Tämän päivän työväestö maksaa aina sen hetkiset eläkkeet ja valtio osan, niin olen minäkin ymmärtänyt, ei niitä kukaan edeltäpäin jonnekin tienaa.

Jos on huono työllisyys niin nappulaa tulee vähemmän.
Nythän eliniän odotus aina on nousussa, yli satavuotiaaksi elää jo suuri osa suomalaisiakin.
Eläkeläisiä on paljon, nuoria työtä tekeviä vähän.
Huono yhtälö.

Kyllä nuo "johtajat" tarvitsisivat jotain kurin palautusta, luulisi että häpeää jo
tuota pohjatonta ahneuttaan.

Sauli Niinistö antoi osan palkastaan pois, niin muistan. Minusta hän on oikeudenmukainen presidentti.
Hän myös hillitsi aikoinaan Paavo Lipposen rahan haaskausta Eduskunnan
vuosijuhlien yhteydessä.

Äänestä

Suomi on Perus kapitalistinen maa, kumartaa ja niiaa, kaikessa ilman järkeä.

Näin tulee Aina olemaan.

Äänestä
  • Haluaisit varmaan tuon kaatuneen kommunismin Suomeen?

    Äänestä

Ei se nyt käy millään. Jos tehdään eläkeratkaisuja niin rahallisesti pitää pienempien eläkkeiden saajien kärsiä eniten. Jos alle tonnin eläkkeestä otetaan kymppikin pois se tuntuu mutta jos kymppitonnin eläkkeestä otetaan satanen pois se ei merkkaa mitään noissa eläkkeissä. Siksi tarvitaan viisaammille jotka tätä maata on älyllään rakentaneet isommat eläkkeet. Pitää olla hyvä puskuri kun eläkkeitä joka tapauksessa alennetaan kaikilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rajat kirjoitti:

Nyt mietitään miten eläkerahat saadaan riittämään tulevaisuudessa.
Niin, eikö silloin olisi laitettava yläraja kaikille eläkkeille.

Ei enää maksettaisi suuria eläkkeitä, ne loppuisi heti kun hallitus tekee muutoksen.
Onhan se outoa, että jotkut nettoaa monia tuhansia ja toiset ei saa sitä ensimmäistäkään
täyteen!
On laitettava yläraja 1500 e eniten ja pieniä eläkkeitä siihen nostetaan, onhan paljon ihmisiä joiden on tultava toimeen 800 e.
Joilla on ollut hyvät tulot, eiköhän hekin pärjäisi samalla kuin muut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu