Miten edetä?

Kyseessä siis mies, joka käy kanssani samalla salilla. Joskus aikoinaan jäi pitämään minulle ulko-ovea auki ja hymyili. Sen jälkeen ei paljon olla käyty samaan aikaan salilla tai jos ollaan, niin mies on ollut kaverinsa kanssa.

Nyt viimeaikoina ollaan taas osuttu samaan aikaan sinne pariin otteeseen. Toinen kerta oli tuossa toissa viikolla, kun mies asteli sisään salille ja olin jo treenaamassa. Katsottiin toisiamme silmiin ja mies hymyili ja moikkasi. Hymyilin takaisin ja tervehdin toki. Toinen kerta oli tällä viikolla, kun osuttiin samaan aikaan taas sinne. Mies käveli ohitseni ja seisoin selin häneen. Ohitseni mentyään kääntyi vähän niinkuin taakseen ja tervehti taas.

Ongelma tässä kuitenkin on se, että olen nähnyt miehen ensimmäisen kerran salilla jo vuosi sitten about. Niinä aikoina mies ei tervehtinyt minua tai edes pahemmin vilkaissutkaan päin. Nyt on ruvennut tässä vastikään moikkailemaan. En ole nähnyt moikkailevan kaikkia salikävijöitä, mutta joidenkin kanssa jtn jutellut.
Nyt mietinkin, että onko ihan toivotonta edes kuvitella, että tässä voisi mtn yrittää? En haluaisi tehdä tästä mitenkään kiusallista kummallekaan, koska voi hyvin olla, että mies tervehtii ihan puhtaasti kohteliaisuudesta eikä mtn sen enempää.

Syy, että olen asiasta niin innoissani on se, että jokin kyseisessä miehessä herätti mielenkiintoni jo vuosi sitten. Luovuin kuitenkin ns. toivosta jo, kun mies ei vaikuttanut edes vilkaisevan. Nyt moikkailee oma-aloitteisesti.

Tuntuu, että aika ison riskin joutuisi ottamaan, jos miestä yrittäisi lähestyä muuten. Koska tiedän tasan, miten ärsyttävää on, jos haluaa treenata ja joku juttelee. Useampi mies tullut juttelemaan/kommentoinut jtn kesken treenin ja ahdistaa tuommoinen. En halua missään nimessä ahdistaa miestä samalla tavoin.
Miten te etenisitte tilanteessani vai olisiko vain parasta antaa asian olla ja yrittää etsiä miestä muualta?
563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

takaluukun tuuletus.

Äänestä

Tässä on kysymyksen esittäjänä on nainen jonka kiinnostuksen kohde on ilmeisesti jossain vaiheessa ko. mies hankkinut Toyota Corollan, Corolla on auto joka lisää miespuolisille testosteronia ja naisille estrogeenia samoin on huomattu feromonin lisäeritystä molemmilla sukupuolilla. Mene rohkeasti kysymään häneltä esim. jarrujen herkistelystä tai käykö pehmeä järvivesi tukan- tai pyykinpesun lisäksi auton pesuun. Ennemmin tai myöhemmin ajelette Corollalla yhdessä kohti ilta-aurinkoa kuunnellen konserttitason äänentoistolaitteista tunnelmaa kohottavaa musiikkia, muista että kahvi kermalla ja sokeri palat sekä rusinapulla on Corollamiehen salainen pahe ja oikein annostelemalla yhteisten autonhuoltohetkien keskellä auvoisen parisuhteen salaisuus,

Äänestä
  • Minä olen mies enkä nainen.

    Äänestä

Jospa tipauttaisit vahingossa Toyotan avaimet ihastuksesi lähellä jotta hän löytää ne ja tuo sinulle ja sitten voisit pyytää hänet illalliselle johonkin romattiseen ravintolaan.

Äänestä

vedelkää toisianne perseeen syvyyksiin tojoterot

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pumping iron kirjoitti:

Kyseessä siis mies, joka käy kanssani samalla salilla. Joskus aikoinaan jäi pitämään minulle ulko-ovea auki ja hymyili. Sen jälkeen ei paljon olla käyty samaan aikaan salilla tai jos ollaan, niin mies on ollut kaverinsa kanssa.

Nyt viimeaikoina ollaan taas osuttu samaan aikaan sinne pariin otteeseen. Toinen kerta oli tuossa toissa viikolla, kun mies asteli sisään salille ja olin jo treenaamassa. Katsottiin toisiamme silmiin ja mies hymyili ja moikkasi. Hymyilin takaisin ja tervehdin toki. Toinen kerta oli tällä viikolla, kun osuttiin samaan aikaan taas sinne. Mies käveli ohitseni ja seisoin selin häneen. Ohitseni mentyään kääntyi vähän niinkuin taakseen ja tervehti taas.

Ongelma tässä kuitenkin on se, että olen nähnyt miehen ensimmäisen kerran salilla jo vuosi sitten about. Niinä aikoina mies ei tervehtinyt minua tai edes pahemmin vilkaissutkaan päin. Nyt on ruvennut tässä vastikään moikkailemaan. En ole nähnyt moikkailevan kaikkia salikävijöitä, mutta joidenkin kanssa jtn jutellut.
Nyt mietinkin, että onko ihan toivotonta edes kuvitella, että tässä voisi mtn yrittää? En haluaisi tehdä tästä mitenkään kiusallista kummallekaan, koska voi hyvin olla, että mies tervehtii ihan puhtaasti kohteliaisuudesta eikä mtn sen enempää.

Syy, että olen asiasta niin innoissani on se, että jokin kyseisessä miehessä herätti mielenkiintoni jo vuosi sitten. Luovuin kuitenkin ns. toivosta jo, kun mies ei vaikuttanut edes vilkaisevan. Nyt moikkailee oma-aloitteisesti.

Tuntuu, että aika ison riskin joutuisi ottamaan, jos miestä yrittäisi lähestyä muuten. Koska tiedän tasan, miten ärsyttävää on, jos haluaa treenata ja joku juttelee. Useampi mies tullut juttelemaan/kommentoinut jtn kesken treenin ja ahdistaa tuommoinen. En halua missään nimessä ahdistaa miestä samalla tavoin.
Miten te etenisitte tilanteessani vai olisiko vain parasta antaa asian olla ja yrittää etsiä miestä muualta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu