sama tilanne?

Moi, Olen juuri eronnut ja muutaman lapsen isä. Olen aina katsellut myös miehiä sillä silmällä. Miesten kanssa ei juurikaan ole ollut ja nykyisessä tilanteessa en halua mennä homobaareihin. Olen etsinyt juttu, sali kaveria, mutta aina törmää vain seksi kokemuksia haluaviin.
Tiedän, etten ole ainut tässä maailmassa, jolla on pentuja ja on bi. Mutta missä voisi tavata samassa tilanteessa olevia JÄRKEVIÄ miehiä?
laittakaapa vinkkejä. Asun 09 alueella ja olen 36v urheilullinen maailman paras isä!
61150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Moi. Olen ihan samanlaisessa tilanteessa oleva 30 vuotias mies Helsingistä. Koulutettu, fiksu ja ihan ok näköinenkin. Etsin kaveria esim. salille, lenkille ja muihinkin harrastuksiin, mutta toivon, että voisimme myös yhdessä aina silloin tällöin purkaa sen osan miehen seksuaalisista tarpeista, joka vaimon kanssa jää purkamatta. Aiempaa kokemusta miesten välisistä jutuista mulla ei ole.
Sähköpostiosoite on:
[email protected]

Äänestä

Ihan samassa tilanteessa kuin sinä en siis ole. Olen ihan onnellisesti naimisissa, mutta bi-asiat ovat muuten vaan pyörineet mielessä jo pitkään. Ja muualta Helsinkiin muuttaneelle ei todellakaan tunnu olevan helppoa löytää ihan kunnon kavereita. En siis etsi mitään panoseuraa, vaan ensisijaisesti ihan vaan kaveria harrastuksiin yms., mutta toisaalta myös "tarpeiden täydentäjää". Siinä mielessä haluan olla uskollinen vaimolleni, että en halua etsiä mitään kakkosnaista panopuuksi. Moni varmaan ei ajattele samalla lailla kuin minä, mutta koen pettäväni vähemmän, jos tyydytän ne täyttymättömät seksuaaliset tarpeeni miehen kanssa, kuin toisen naisen kanssa. Vaimo on aika konservatiivinen seksuaalisissa asioissa ja kun itse olen nuoruudessani oppinut aika kokeilu- ja vapaamieliseksi seksin suhteen, niin se on ollut aika hankala asia minulle parisuhteessa. Kaikilta muilta osin olen oikein tyytyväinen parisuhteeseeni.

Äänestä
  • vittu!

    Äänestä

  • Ehdoton hetero kirjoitti:

    vittu!

    Homo sinä olet etkä mikään hetero! Toi on niin tyypillistä, että kaapissa olevan homon pitää notkua tämmöisessä keskusteluryhmässä. Hanki elämä!! Hakeudu psykologille juttelemaan ongelmastasi. En vittuile, ajattelen vaan parastasi.

    Äänestä

  • BisseMiäs kirjoitti:

    on seksuaalipallo kaikkein eniten hukassa. Ei tiedä, haluaako oikeata naista vaiko paskareikää. Voi voi.

    Äänestä

  • Ehdoton hetero kirjoitti:

    on seksuaalipallo kaikkein eniten hukassa. Ei tiedä, haluaako oikeata naista vaiko paskareikää. Voi voi.

    Missä Sinä olit silloin kun ääliöitä listittiin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nimetön kirjoitti:

Moi, Olen juuri eronnut ja muutaman lapsen isä. Olen aina katsellut myös miehiä sillä silmällä. Miesten kanssa ei juurikaan ole ollut ja nykyisessä tilanteessa en halua mennä homobaareihin. Olen etsinyt juttu, sali kaveria, mutta aina törmää vain seksi kokemuksia haluaviin.
Tiedän, etten ole ainut tässä maailmassa, jolla on pentuja ja on bi. Mutta missä voisi tavata samassa tilanteessa olevia JÄRKEVIÄ miehiä?
laittakaapa vinkkejä. Asun 09 alueella ja olen 36v urheilullinen maailman paras isä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu