Miksi digikuvat

Olen vasta ostanut digikameran, ja olen huomannut että kuvat tärähtävät. Eli niistä tulee epäselviä.Varsinkin sisällä. Tavallisella kameralla kuvatessani harvoin kävi niin. Silti kameralla saa hyviäkin kuvia. Olen ottanut ulkona ja sisälläkin ihan hyviä otoksia. Onko digikameralla vaikeampaa saada tarkkoja kuvia? Mitä pitäisi ottaa huomioon.
Vai vaihdanko takaisin tavalliseen kameraan.
6888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Digiin liittyy samat fysiikan lainalaisuudet kuin filmikuvaukseen vaikka digi on näennäisesti "helppo".

En tiedä kamerasi mallia, mutta tärähtäminen johtuu pitkästä valotusajasta, kevyestä pienestä hankalasti käsiteltävästä kamerasta. Pokkareissa viiveet voivat hämätä eikä kamera ole helppo pitää vakaana juuri kriittisellä laukaisuhetkellä.
Pokkarikuvaajien yleinen tapa kuvata näytöltä on suuri syy tärähtämiseen, jos kameran voi tukea johonkin niin näytöstä voi olla apua . Itse pokkarilla kuvatessani (harvoin koska en omista pokkaria) kuvaan yleensä optisella etsimellä.

Herkkyys sisäkuvauksissa pitäis nostaa vähintään 400, mutta kaikkien pokkarien laatu ei sitä kestä.

Äänestä
  • Minulla oli canonin s-40 ja sillä ei voinnut kuvata kuin herkyyksillä 100 ja 200, 400:lla hämärässä ja sisällä kuvatessa kuvista tuli pikseli puuroa.

    Äänestä

laita salama päälle aina kun kuvaat sisällä, paina liipaisinta ensiasentoon ja odota kameran reagointia, paina liipaisinta äläkä liiku ennenkuin kamera on ottanut kuvan...

Äänestä

Minun virheeni ovt ainakin olleet tuo, että en varmaan "malta" pitää kameraa paikoillaan vaan lopetan kuvaamisen ennenaikojaan ja kuva tärähtää. Ja tuo salaman oikea käyttäminenkään ei ole ollut hallussani, joten lisää opettelua ja harjoittelua.
Eikä kamerani pikselimäärä taida riittää korkeatasoisiin sisä (hämärä) kuviin.

Äänestä
  • pikselimäärä sisäkuvaukseen????

    Äänestä

Digikamera tarjoaa kaksi ylimääräistä tyrimisen mahdollisuutta filmikameraan nähden.

Ensimmäinen, eli laukaisuviive on tuossa edellä selostettukin.

Toinen on kuvaaminen LCD-näyttöa etsimenä käyttäen eli kamera on pelkästään ojennettujen käsien varassa. Tämä on varsinkin pitkillä valotusajoilla (sisällä ilman salamaa) h u o m a t t a v a s t i huterampi ote kuin kaksi kättä ja otsaluu. Kokeile , bittien polttaminen on halpaa.

Sisällä on myös seiniä kaappeja ym. kiinteitä rakenteita joihin kameran voi tukea

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tärähtää kirjoitti:

Olen vasta ostanut digikameran, ja olen huomannut että kuvat tärähtävät. Eli niistä tulee epäselviä.Varsinkin sisällä. Tavallisella kameralla kuvatessani harvoin kävi niin. Silti kameralla saa hyviäkin kuvia. Olen ottanut ulkona ja sisälläkin ihan hyviä otoksia. Onko digikameralla vaikeampaa saada tarkkoja kuvia? Mitä pitäisi ottaa huomioon.
Vai vaihdanko takaisin tavalliseen kameraan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu