Proline viemäreiden pinnoitus

proline on surkea

Meidän taloyhtiössä pinnoitettiin isännöitsijän aloitteesta viemärit Proline Oy toimesta. Samalla vessanpöntöt uusittiin. Urakka venyi 3 vkoa pitkäksi kun firma aiheutti useamman vuodon taloyhtiössä. Meidän omassa asunnossa firma aiheutti vesivahingon jossa meni eteisen parketti ja kylppärin matto. Sen lisäksi työnjälki oli karmeaa. Wc istuimet vinossa ja pinnoiteroiskeita pitkin kylpyhuoneita, isännöitsijä saikin firman kerran tulemaan takas korjaamaan jälkiään. Olivat viikon, valoivat ison osan asuntojen viemärilitännöistä uusiksi millä lähti haju, mutta valitettavasti työnjälki oli ihan yhtä kamalaa tämänkin jälkeen, lisää tuli sottua. Se harmaa pinnoite ei lähde millään kotikonstein irti ja sitä on katossa, lattiassa, uudessa vessanpytyssä ja jopa allaskaapin kyljissä. Lattiassa on kolhuja ja vessanpönttö yhä vinossa.

Onko muilla vastaavia kokemuksia? Meidän yhtiössä yli puolet asukkaista valitti asiasta, loput ehkä jo niin vanhoja etteivät jaksa.

Jos ko. Firmaa harkitaan teillä niin suosittelen miettimään valvonnan hyvin, meidäm tapauksessa se epäonnistui koska isännöitsijän valvoja ei edes käynyt asunnoissa tai työmaalla kuin vetämässä nimet paperiin.

11

3037

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • epoksi

      Kummallinen taloyhtiö teillä, kun tässä viemärisaneerauksessa hallitus ei näytä olevan missään roolissa.

      • Tekninen_Tissi83

        Saati sitten osakkaat.


    • Kumma yhtiö.....

      Kuten edellä jo sanottiin, niin kumma taloyhtiö. Isännöitsijä päätää?????

      Tuollaisesta korjauksesta päättää kyllä osakkaat yhtiökokouksen kautta.
      Hallitus esittää korjausta, ja korjaustapaa. Ja sen perusteella osakkaat tekevät yhtökokouksessa päätöksen.

      Isännöitsijän rooli on vain toteuttaa yhtiökokouksen / hallituksen päättämiä asioita.

      • tutuyurtrer

        Niinpä, kilpailija tässä kirjoitteli


    • vielä tehdään

      Newliner teki meillä putkiremontin pinnoittamalla. Kaikki ei mennyt ihan putkeen, niin sanoakseni. Vieläkin korjaillaan "ongelmia", joita projektin aikana tuli.

    • Räpylä

      just joo.
      meillä oli suomalainen ylihankkija ja virolainen alihankkija...
      kylppäristä piti purkaa kaikki veke, ja aamuseiskalta jurrinen virolainen tuli piikkauskone kourassa: " mina saatana piikata !"
      sanoin pojalle että et muuten piikkaa, satutat vaan ittes ton koneen kanssa.
      mene nukkumaan. lähti nukkumaan.
      meni 2 päivää ja toinen sankari ilmaantui. oli selvistäpäin ja sai kaakelit ja maton irti.
      lopputulema klinkkereissä: aiemmin moitteettomasti toimineet kaadot aivan päin sitä itteensä; lyhytkin suihku teetti helvetinmoisen ison lätäkön keskelle kylppärin
      lattiaa, vesi seisoi siinä vain tyylikkäästi. ja huom! oli suihkuseinät pahimpia roiskeita keräämässä...
      muutin pois pari vuotta sitten - kuulemma asiaa puidaan edelleen, taloyhtiössä melkein 80 asuntoa ja 70 % asukkaista valittaa ihmeellisistä lätäköistä eri puolilla kylppäreitä.
      mina saatana muuttaa pois.

    • ccccccccc

      "isännöitsijän valvoja" ???? hmmmm....

    • turha_pinnoittaa

      Viemärien pinnoituksella ei paljon saa elinkaarta jatkettua.

    • Anonyymi

      Olipa nopsa.

      Ruiskupinnoituksella tehtävä putkisaneeraus ei häiritse asukkaiden elämää juuri mitenkään ja vaatii vain päivän työn asuntoa kohden, väittää oman menetelmänsä kehittänyt Proline-yhtiö.

      Yhtiön mukaan sen menetelmällä putkiremontti ”kestää päivän per asunto”. Asukkaiden ei tarvitse muuttaa pois remontin ajaksi.

      Menetelmässä vanhojen putkien sisään ruiskuvaletaan polyesterimuovista uudet putket.


      – Se on vahvin materiaali, joka putken sisään on mahdollista valaa. Se on myös paloturvallinen, sillä siitä ei vapaudu palaessa palokaasuja, sanoo Prolinen Mika Mutikainen yhtiön tiedotteessa.

      Vaihtoehtoisista menetelmistä on varoiteltu julkisuudessa, koska niiden onnistumisesta ja kestävyydestä ei ole kattavaa tietoa.

      • Anonyymi

        Älä nyt viitsi, ei uppoa. Vai putkiremontti päivässä, mikä putkiremontti? Tuleeko myös käyttövesiputket uusittua samassa yhteydessä ja uudet kylppärit vesieristeineen? Ja vain päivässä...


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7937
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      177
      1755
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe