Ehditkö ostaa?

7105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei, kyllä hintojen on näiden uutisten valossa pakko romahtaa. Kyllä niin on!

Äänestä

Oletteko koskaan kuulleet kuolleen kissan pompusta? Tuossa on kyseessä juuri sellainen. Olemme talouden ja asuntohintojen sahaavassa laskussa, jossa saattaa tulla pieniä kuukauden ponnahduksia ylöspäin. Pääsuunta on kuitenkin selkeästi ja voimakkaasti alas, myös asuntojen hinnoissa, ja viimeisimmän tietokone-ennustemallimme mukaan hintapohjat saavutetaan vuonna 2016, jonne jäädään junnaamaan vähintään kymmeneksi vuodeksi. Teamimme tekemän tietokonemallinnuksen ja lukuisten ajojen mukaan eniten tulevat laskemaan omakotitalot pääkaupunkiseudun liepeillä. Etenkin vanhojen 80-90 luvun omakotitalojen kysyntä näyttää täysin loppuneen ja niille ei mallinnuksemme mukaan jää enää mitään rahallista arvoa. Uusin teamimme suositus niille taloille onkin strong avoid ja jos sellaisen virheen on jo tehnyt, että omistaa kyseisenlaisen elinkaarensa lopulla olevan talon, niin silloin suositus on strong sell. Ostajan löytyminen lienee kuitenkin jo nyt likimain mission impossible.

Äänestä
  • Johan on hienot vempeleet teillä siellä. Mahdatte olla sikarikas lafka, kun tiedätte kaiken etukäteen ja luonnollisesti teette omat peliliikkeenne sen mukaan. Viitsisitsä, etsäviitsis jeesaa mua sen verran, että heität ens viikon oikeat lottonumerot?

    Äänestä

  • Mikko Mallikas kirjoitti:

    Johan on hienot vempeleet teillä siellä. Mahdatte olla sikarikas lafka, kun tiedätte kaiken etukäteen ja luonnollisesti teette omat peliliikkeenne sen mukaan. Viitsisitsä, etsäviitsis jeesaa mua sen verran, että heität ens viikon oikeat lottonumerot?

    Joo ne antaa sulle kohta: strong guess :)

    Äänestä

Toi tietokonemallinnus laskelma on ihan yhtä uskottava kuin IPPCn vastaava ilmastokusetuksessa. Eli suhtautukaa siihen just sellaisella vakavuudella. Tosin ituhipiltä ja tuhnulta voi odottaa ihan mitä skeidaa tahansa, joten älkää ihmetelkö täällä tyhmimpien avautumisia.

Äänestä

Kun nyt hallituksen ja Stubin taholta on kerrottu, että näillä talouden luvuilla mennään kuusi vuotta, niin tuskin on hintojen nousua ihan pian tiedossa.

Suunnitelmissa on palkkamaltti, jos nyt ei palkkojen pudotusta, niin ainakin hyvin pieniä korotuksia.
Eikö tänä vuonna ollut se 20€/ kk

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luki. kirjoitti:

http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2014/11/07/vuokrat-nousivat-alkusyksylla-vantaalla-reippaasti/201415497/310

Nyt rommarit pitäkää sohvasta kiinni, tulee sellaista nousua, että vuokrakuitit lentelee:

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2014/11/07/ennakkotiedot-suomen-vienti-ponnisti-ylos/201415489/12?pos=tuoreimmat

Ehkä sitten seuraavassa rommissa (tai elämässä).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu