Ostaako kepu ne lukuisat kalliit pskapöntöt takaisin eläkeläisiltä , Maaseudulle pakotettiin rakentamaan turhia pyhättöjä paskan säilöntään. Onko kepun ministerit , paula lehtomakäki ja uuniperuna vanhanen, nyt ostamassa ne tarpeetomat kalliit p.pömpelit takaisin ?
Kepun pskapöntöt
40
252
Vastaukset
- Kepu pettää aina
Kepu osti vaan maatiloille vapauden päästöjen rajoittamisesta. Kun oli vahtoehto, että joko maatilojen rajoitettava päästöjä tai sitten kaikki haja-asutusalueiden kiinteistöt pakotetaan rakentamaan jätevedenpuhdistamotasoiset jätevesijärjestelmät, niin Kepu päätti aiheuttaa jättikulut kaikille haja-asutusalueiden kiinteistöille. Ja siis samalla tapaa maaseudun. Kaikki kunnallisen jätevesiverkon ulkopuolella olevat rakennukset muuttuivat käytännössä arvottomiksi ja näinhän tilanne on, että iso osa pankeista ei tällä hetkellä käytännössä kelpuuta niitä vakuudeksikaan; yli 20 km päässä keskustasta oleva talo on käytännössä arvoltaan nolla.
Mutta näinhän on toiminut kyseinen puolue aikaisemminkin, ei tämä ole uutta.
Kepuhan muuten itse asiassa on Suomen talouden tämän hetken kurjimukseen syyllinen, jos muistellaan historiaa hiukan taaksepäin.
Katsopas taulukko reaalitulojen kehityksestä http://tiedostot.taloussanomat.fi/files/panorama_Reaalitulokehitys.jpg
Tuloerojen kasvun räjähdys sijoituu Kepun Ahon 26.4.1991 - 13.4.1995 ja Demareiden Lipposen 13.4.1995 - 15.4.1999 hallitusten valtakausiin; ja kuvaa hyvin kyseisten puolueiden nykyistä ajattelumalliakin.
Keskeinen tuloerojen kasvuun vaikuttanut tekijä on vuoden 1993 verouudistus, jossa ansiotulojen ja pääomatulojen verotus eriytettiin toisistaan. Kepu:n Esko Aho hallituksineen toteutti tuon. Tuolloin alkanutta kehitystä ja vahinkoa ei ole kukaan pystynyt sen jälkeen korjaamaan tai sitten halunnut, ihan miten vaan. Mutta Kepun jälkeen oli vaikka kaksi Demarien hallitusta peräkkäin vetämässä hommaa, ja tuloerojen kasvu vaan kiihtyi, kts. graafi ystävällisesti.
Seurauksena entistä suurempi osa pääomasta (rahasta) alkoi kertyä hyvin pienelle porukalle, joka käyttää sitä niukasti. Koska yksi ihminen esimerkiksi voi "järkevästi" käyttää vain tietyn määrän pääomaa. Seurauksena keski- ja pienituloisten käytettävissä oleva rahamäärä on jatkuvasti pienentynyt, seurauksena vaikka kotimainen kysyntä on laskenut. Seurauksena on jatkuvasti kadonnut työpaikkoja, koska ihmisillä ei ole irtopääomaa kotimaisen kysynnän toteuttamiseen. Toimillaan Keskusta varmisti kotimaisten yritysten ja talouden alasajon, eikä tilanne ehkä ole enää koskaan korjattavissa. Iso osa yrityksistä on siirtänyt toimensa toisaalle, koska kotimaista kysyntää ei enää riittävästi ja tuotteet kannattaa tehdä halvempien kustannusten maissa lähempänä tuotteiden käyttömaita.- Kepu pettää aina!
Ja Keskustan Vanhasen aikaansaannoshan oli tämä veronmaksajien suur-rahareiän tekeminen, siis Talvivaaran kaivos. Kepun aluepolitiikan ja Vanhasen hallituksen siis. Kiva, että joka mökin mummolle ajoivat puhdistamojen rakennusvelvoitteet samaan aikaan, kun järjestivät yhden Suomen suurimmista ympäristövahinkojen aiheuttajista. Likavesiä sieltä laskettu tänne Saimaan vesistöönkin... Eihän ne syanidit ja raskasmetallit vaarallisia ole mammojen & taatojen saunasaippuaan verrattuna?!!
- Kepu pettää aina!
Kepu pettää aina! kirjoitti:

Niin, ja unohtui nämä Kepun ajamat tuulituet! Koska osalla Kepun äänestäjäkunnasta on sitä joutomaata tuolla maaseudulla, piti "ympäristöasian" varjolla Kepun silloin ajaa läpi nämä tuulivoiman rakentamis- ja syöttötariffituet. Joka vuosi pari miljardia egeä veroeuroja hukkaan siihen, että propellit maisemassa pyörii ja pääosin ulkomaiset firmat kuppaavat verorahat. Mutta saapahan muutamat Kepukannattaja-maanomistajat vuokraeuroja propellimaista jne.; alkuviikolla Ylen MOT-ohjelman mukaan noin 100 000 egeä/propelli/vuosi. Että sinänsä...
Ääniä vaan Keskustalle, niin saadaan lisää em. asioita! - maataloustuki
myihän se Keskustan Aho koko Suomen itsenäisyyden lisämaataloustukien toivossa liittämällä meidät EU-jäseneksikin. Joten erityiskiitokset vaan hehkulamppu- ja rikkidirektiiveistä, kalliista energiasta sekä vaikka käyrien kurkkujen kieltämisestä sinne Keskustan leiriin. Eikä tullut halvaksi vaikka Etelä-Euroopan konkurssimaiden tukeminenkaan, nyt ollaan itse kriisimaaluokkaa taloudellisesti. Joten kalliit maataloustuet tuli näin jälkikäteen tarkastellen!
- Suomettuminen
maataloustuki kirjoitti:

Keskusta on ollut uhka itsenäiselle Suomelle aina ja toiminut jatkuvasti kansamme taloudelliseksi vahingoksi. Jo Keskustan Urho Kekkosen ollessa presidenttinä kytkettiin tämä maa niin tiiviisti Neuvostoliittoon, että liki kaikki länsimaat katsoivat alueemme kuuluvan itäblokkiin. Ja toiminta oli syy myös 1990-luvun alun lamaan ja talouden ongelmiin silloin.
Samaa sarjaa oli Keskustan Esko Ahon hallituksen tekemä Suomen liittäminen Euroopan Unioniin lisämaataloustukiaisten toivossa, ja samalla suuren lisäkustannuksen aiheuttaminen veronmaksajille. Mutta sehän ei Keskustassa haittaa, itsenäisyys on heille vain haitta.
Keskusta se on syynä Suomen ongelmiin ollut. Keskustan Kekkosen ollessa presidenttinä maamme talous kytkettiin bilateraalikaupalla niin tiiviisti Neuvostoliittoon, että kaikki oli "yhden kortin varassa" ja Neukkulan kaatuessa kaatui Suomenkin talous 1990-luvun alun lamassa...
Itäblokin ollessa voimissaan Keskusta (demarileirin ja vassareiden avustuksella kyllä) sitoutti maatamme Neuvostoliittoon niin voimakkaasti, että jopa monissa länsimaiden kartoissakin tämä luettiin ns. itä-blokkiin. Suomettuminen oli tämä negatiivinen termi, jolla asiaa muutenkin kuvattiin.
Taloudessa seurauksena oli vaikka se, että tuotettiin mitä naapuriin meni ja usein niin huonoa laatua, ettei tosiaan kelvannut ns. länsimaihin vaan ainoastaan sopimusperusteisesti tuonne itään. Kun Neuvostoliitto kaatui, niin eihän täältä Suomesta vaikka vanhentuneen mallin mukaisia ja huonosti tehtyjä "sarkavaatteita" ja "koppurakenkiä" kukaan oikeasti ostanut, vaan vaikkapa vaateteollisuus kaatui kokonaan; ja kyllä silloinen muukin teollisuus meni tosiasioiden tullessa. Tietysti se kaikkia harmitti, mutta poliitikkojen syytä se oli, että kaikki oli laskettu vain yhden markkinan varaan. Vähän sama kuin Venäjällä nyt, että öljy- ja kaasukortin varassa ollut talous (50% BKT:sta) romahtaa öljyn hinnan laskiessa...
Mutta järkyttävintä on, että Keskusta ja Venäjän Putinin johtama Yhtenäinen Venäjä -puolue hahmottelivat syksyllä 2009 omaa sopimustaan, eli melkein pahempaa kuin tuo UKK:n aikainen Suomettumis-puuha; niin kovastiko se sakki edelleen haikailee ex-Neuvostoliiton aikaan? Että melkein pirulle annettaisiin heidän toimestaan koko Suomi?! Kummallista sakkia, maanpettureita! Ilta-Sanomien juttuna http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1418629879402.html
Tosiasia on se, että pitää tarkastella hiukan historiaa. "Hyvinvointi" perustui harhalle, joka muokattiin Neuvostoliiton säännellyn kaupan aikana kääntämällä kaikki taloudellinen toiminta vain siihen suuntaan vailla muita kumppaneita. Kun sitten Neuvostoliitto romahti, loppui tietty kauppakin. Samaa muistellessa on ilmeisesti tiettyjen Venäjä-rakastajien toimesta tehty nykyäänkin, että turhan paljon laskettu naapurin varaan; kun siellä tulee ongelmia, korostuu se sitten täällä Suomessa.
Maanpetos-syyte olisi melkein perusteltu Keskustaan kuuluville. Sellaista vahinkoa niin taloudellisessa mielessä kuin poliittisestikin. - 1950-2014
Suomettuminen kirjoitti:

Maanpetos-syyte olisi melkein perusteltu Keskustaan kuuluville. Sellaista vahinkoa niin taloudellisessa mielessä kuin poliittisestikin.Kepu on varmaan Suomen epäisänmaallisin puolue ja suurimmaksi vahingoksi kansalaisille!
- njet temari
1950-2014 kirjoitti:
Kepu on varmaan Suomen epäisänmaallisin puolue ja suurimmaksi vahingoksi kansalaisille!
Kyllä katkeraa temaria taas ahdistaa,mutta nyt varmaan lähtee suomen talous
nousuun kun rinne sai rahasalkun - punamulta haisee
njet temari kirjoitti:
Kyllä katkeraa temaria taas ahdistaa,mutta nyt varmaan lähtee suomen talous
nousuun kun rinne sai rahasalkundemarit ne vasta taloustuho ovatkin! valtakunnan tasolla vaikka Urpilainen laittoi Suomen rahat ennemmin aatesisarilleen ja -veljilleen Kreikkaan, ja ison osan vielä velkarahana, sen sijasta, että vaikka kotimaassa olisi jotain parannettu tai edes velkoja pois maksettu.
kumpi sitten on pahemi, taloustuhon aiheuttavat demarit vai koko isänmaan pois antavat kepulit? - perkelele4
punamulta haisee kirjoitti:
demarit ne vasta taloustuho ovatkin! valtakunnan tasolla vaikka Urpilainen laittoi Suomen rahat ennemmin aatesisarilleen ja -veljilleen Kreikkaan, ja ison osan vielä velkarahana, sen sijasta, että vaikka kotimaassa olisi jotain parannettu tai edes velkoja pois maksettu.
kumpi sitten on pahemi, taloustuhon aiheuttavat demarit vai koko isänmaan pois antavat kepulit?Urpilainen uudelleen ministeriksi! Vanhukset ja eläkeläiset hoidetaan -myrkkypiikillä. Venäjän rahaongelmat siirretään Suomen veronmaksajien hoidettavaksi. Aivan aluksi hyvät toverit!
- troijan heppa
1950-2014 kirjoitti:
Kepu on varmaan Suomen epäisänmaallisin puolue ja suurimmaksi vahingoksi kansalaisille!
Äänestä kepua - saat Troijan hevosen!
Tässä on keskustan kohuttu Putin-sopimus - lue sanasta sanaan
"Marraskuulle 2009 päivättyä sopimusta hiottiin keskustan puoluesihteeri Timo Laanisen mukaan jo edellisvuodesta lähtien, ja keskustan eri puolue-elimet käsittelivät asiakirjan eri versioita useaan otteeseen."
http://is12.snstatic.fi/img/658/1418708756983.jpg
"Laaninen kiistää, että puolueiden keskenään sopimalla yhteistyöllä olisi vaikutusta keskustan viimeaikaisiin linjauksiin Venäjää vastaan kohdistetussa sanktiopolitiikassa."
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1418708734581.html?pos=ok-trm-uutk - Mitä seuraavaksi?
troijan heppa kirjoitti:
Äänestä kepua - saat Troijan hevosen!
Tässä on keskustan kohuttu Putin-sopimus - lue sanasta sanaan
"Marraskuulle 2009 päivättyä sopimusta hiottiin keskustan puoluesihteeri Timo Laanisen mukaan jo edellisvuodesta lähtien, ja keskustan eri puolue-elimet käsittelivät asiakirjan eri versioita useaan otteeseen."
http://is12.snstatic.fi/img/658/1418708756983.jpg
"Laaninen kiistää, että puolueiden keskenään sopimalla yhteistyöllä olisi vaikutusta keskustan viimeaikaisiin linjauksiin Venäjää vastaan kohdistetussa sanktiopolitiikassa."
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1418708734581.html?pos=ok-trm-uutkEihän sitä jätevesiasetusta lievennetä, jos Keskustan kannatus realisoituu ja Keskustasta pääministeripuolue. Keskustalaisen Paula Lehtomäen ympäristöministerikaudella rakennettu ja nykymuodossaan oleva jätevesiasetus hyväksyttiin 2012.
Keskusta toimii aina suurimman osan kannattajakunnastaan vahingoksi. Haluttiin silloin vaan erivapaus maatiloille pitää päästöoikeutensa ja seurauksena koko muun maaseudun tappaminen, kun kiinteistöt muuttuivat käytännössä arvottomiksi Keskustan "jätevedenpuhdistamo jokaiseen mummonmökkiin" -asian perusteella.
Ihmettelen kyseisen puolueen korkeaa kannatusta, huomioiden varsinkin vielä nämä sopimukset Putinin puolueen kanssa.
Ei voi tätä jätevesiaikaansaannosta kovin mukavaksi arvioida maaseudun näkökulmasta. - Keskustaonkusta
njet temari kirjoitti:
Kyllä katkeraa temaria taas ahdistaa,mutta nyt varmaan lähtee suomen talous
nousuun kun rinne sai rahasalkunKummallista on se, että monet puolueet sentään toimivat edes oman kannattajakuntansa eduksi jollakin tavalla. Keskusta ei tee sitäkään, vaan vahingoittaa toiminnallaan suurta osaa kannattajistaan. Otan esimerkiksi kyläkoulujen lakkauttamiset ja maaseutuasukkaiden kohtalon Keskustan vaikutuksesta...
Ainakin valtakunnallisesti linja on keskustalla ollut maaseudun tyhjentäminen. Vertaa vaikka, että keskustan Vennamo ajoi alas ns. postiautoliikenteen, joka aikaisemmin turvasi maaseudun joukkoliikenteen. Ja keskustan Lehtomäen käsialaa oli tämä haja-asutusalueiden asuntojen sekä kesämökkien jätevesipuhdistamolaki, joka teki monista maaseudun rakennuksista liki arvottomia tai vaikeita myydä. Ja Suomen suurin kyläkoulujen lakkautusaalto sattuu keskustan hallitusvastuuaikaan 1980- ja 1990-lukujen seutuun... Tarvitseeko antaa lisää esimerkkejä?
Kuntatasollakin Keskustapuolueen toiminta on jäänyt siltarumpupolitiikan ja erilaisten koplausten tasolle, jonka seurauksena kuntien taloudellinen tilanne nimenomaisesti heikkenee sekä joudutaan niitä kyläkoulujakin lakkauttamaan! - Keskustaonkusta
njet temari kirjoitti:
Kyllä katkeraa temaria taas ahdistaa,mutta nyt varmaan lähtee suomen talous
nousuun kun rinne sai rahasalkunKummallista on se, että monet puolueet sentään toimivat edes oman kannattajakuntansa eduksi jollakin tavalla. Keskusta ei tee sitäkään, vaan vahingoittaa toiminnallaan suurta osaa kannattajistaan. Otan esimerkiksi kyläkoulujen lakkauttamiset ja maaseutuasukkaiden kohtalon Keskustan vaikutuksesta...
Ainakin valtakunnallisesti linja on keskustalla ollut maaseudun tyhjentäminen ja vahingoittaminen. Vertaan vaikka, että keskustan Vennamo ajoi alas ns. postiautoliikenteen, joka aikaisemmin turvasi maaseudun joukkoliikenteen. Ja keskustan Lehtomäen käsialaa oli tämä haja-asutusalueiden asuntojen sekä kesämökkien jätevesipuhdistamolaki, joka teki monista maaseudun rakennuksista liki arvottomia tai vaikeita myydä. Ja Suomen suurin kyläkoulujen lakkautusaalto sattuu keskustan hallitusvastuuaikaan 1980- ja 1990-lukujen seutuun, kun keskusta pienensi valtionosuuksia ja poisti niiltä ns. "korvamerkinnän" tiettyyn tarkoitukseen, jotta omat poliitikot maaseutukunnissa saivat vapaammin päättää, mihin valtiolta tulevia pienten kuntien tukia laittavat. No ne menivät puolueen koplauksiin vaikka mihin, muttei kyläkouluihin tms. Tarvitseeko antaa lisää esimerkkejä?
Kuntatasollakin Keskustapuolueen toiminta on jäänyt siis siltarumpupolitiikan ja erilaisten koplausten tasolle, jonka seurauksena kuntien taloudellinen tilanne nimenomaisesti heikkenee sekä joudutaan niitä kyläkoulujakin lakkauttamaan! - äänestäjien_valinta
1950-2014 kirjoitti:
Kepu on varmaan Suomen epäisänmaallisin puolue ja suurimmaksi vahingoksi kansalaisille!
Demokratiassa kaikki joutuu elämään sen mukaan, mitä enemmistö on valinnut toimintalinjaksi.
Suomessa tulojen eriytyminen alkoi Keskustan Esko Ahon hallituksen eriyttäessä tulo- ja pääomaverotuksen. Silloin alkoi hyvinvointiyhteiskunnan rapautuminen ja tuloluokkien selkeä muodostuminen progressiivisen verotuksen vähentyessä. Aikaisemmin hyvinvointiyhteiskunnan mahdollistaneen tulotasauksen pohjan hajotessa siis. Yhä enemmän pääomia alkoi kasautua vain tietyille tahoille ja siirtyessä pois kansantalouden aktiivisesta kierrosta. Tilannetta pahensi Demareiden Lipposen pari hallitusta, jotka ottivat käyttöön Vihreiden ehdottamat kulutus- ja energiaverot, jotka ovat luonteeltaan tasaveroja. Kuten vaikka arvonlisäveron nostot, sähköverot ja polttoainevero ym. Ne rankaisevat pieni- ja keskituloisia, mutta eivät suuremmin keikauta suurituloisia; entisestään voimistui yhteiskunnan jakautuminen.
Ilmeisesti Suomessa palataan takaisin isäntä - torppari -yhteiskuntaan, vähän vaan modernimmassa versiossa. Mutta sitähän ihmiset ovat mitä ilmeisimmin halunneetkin? Koska demokratiassa enemmistön valinta ratkaisee ja ihmiset ovat poliitikot äänestäneet nuo valinnat tekemään. Ja tuon kehityksen aloittaneen puolueen kannatus on ainakin tällä hetkelläkin kaikkein suurin, vaikka tilastojen valossa heidän eturyhmänsä ihmisiä yhteiskunnassa on noin 3%; työvoimasta nimittäin alle tuon osuuden on maanviljelijöitä. Joten kyseisen kehityksen suunta on ilmeisimmin äänestäjien nimenomaisesti haluama ja tilaama. Ei silloin asiasta pidä vinkua, työttömät ja yksinhuoltajat ym. joutuvat tyytymään tähän. - Verovaalit
äänestäjien_valinta kirjoitti:
Demokratiassa kaikki joutuu elämään sen mukaan, mitä enemmistö on valinnut toimintalinjaksi.
Suomessa tulojen eriytyminen alkoi Keskustan Esko Ahon hallituksen eriyttäessä tulo- ja pääomaverotuksen. Silloin alkoi hyvinvointiyhteiskunnan rapautuminen ja tuloluokkien selkeä muodostuminen progressiivisen verotuksen vähentyessä. Aikaisemmin hyvinvointiyhteiskunnan mahdollistaneen tulotasauksen pohjan hajotessa siis. Yhä enemmän pääomia alkoi kasautua vain tietyille tahoille ja siirtyessä pois kansantalouden aktiivisesta kierrosta. Tilannetta pahensi Demareiden Lipposen pari hallitusta, jotka ottivat käyttöön Vihreiden ehdottamat kulutus- ja energiaverot, jotka ovat luonteeltaan tasaveroja. Kuten vaikka arvonlisäveron nostot, sähköverot ja polttoainevero ym. Ne rankaisevat pieni- ja keskituloisia, mutta eivät suuremmin keikauta suurituloisia; entisestään voimistui yhteiskunnan jakautuminen.
Ilmeisesti Suomessa palataan takaisin isäntä - torppari -yhteiskuntaan, vähän vaan modernimmassa versiossa. Mutta sitähän ihmiset ovat mitä ilmeisimmin halunneetkin? Koska demokratiassa enemmistön valinta ratkaisee ja ihmiset ovat poliitikot äänestäneet nuo valinnat tekemään. Ja tuon kehityksen aloittaneen puolueen kannatus on ainakin tällä hetkelläkin kaikkein suurin, vaikka tilastojen valossa heidän eturyhmänsä ihmisiä yhteiskunnassa on noin 3%; työvoimasta nimittäin alle tuon osuuden on maanviljelijöitä. Joten kyseisen kehityksen suunta on ilmeisimmin äänestäjien nimenomaisesti haluama ja tilaama. Ei silloin asiasta pidä vinkua, työttömät ja yksinhuoltajat ym. joutuvat tyytymään tähän.Niinhän siinä kävi, kuten "äänestäjien valinta" kirjoittaa. Esko Ahon, kepu, pääministerikaudella ja 90-luvun alun lamassa palkkatulot jätettiin progressiivisen veron piiriin ja pääomatuloista ryhdyttiin perimään vain 17 %:n tasaveroa. Rikkaat lääkärit, lakimiehet .... miljonäärit ryhtyivät verosuunnittelemaan ja ottivat palkkatulonsa pääomatuloina.
Kehittyvien Maakuntien Suomen - Merisalon ja Sauna-Mäen luoma vaalirahoitusorganisaatio - piti luoda Suomeen porvarihallitus: "Rahaa jaettiin yrittäjäystävällisille isänmaan ystäville tasisesti ympäri Suomea sekä lisäksi muutamalle kaverille, kuten Juha Miedolle", toteaa Arto Merisalo Hesarin kuukausiliitteessä 3/2015. "Esimerkiksi Jyväskylässä tuettiin kaupunginjohtaja Anderssonin tytärtä Hennariikkaa. Tiesimme, ettei hän menisi läpi, mutta hän keräsi mukavasti tukiääniä Henna Virkkuselle, jonka halusimme menevän läpi ensimmäistä kertaa", toteaa Merisalo.
"Loppumetreillä meni niin tiukaksi, ett jouduttiin antamaan pääasiassa keskustalle viel 277.000. Yhteensä annoimme KMS:n (Kehittyvien Maakuntien Suomen) ja siinä mukana olleiden tahoen piristä sellaiset 700.000 - 800.000 euroa", Merisalo sanoo.
Lyhyt on äänestäjien muisti. Keskustapuolueen silloinen kehittämispäällikkö Lasse Kontiola oli Merisalon mukaan korvaamaton apu neuvoessaan, kenelle keskustalaiselle kannattaisi misäkin vaalipiirissä rahaa antaa. (Kontiola kiistänyt tämän.) Yli-Saunamäen mukaan Kontiola antoi vinkkejä Lapin vaalipiirin ehdokaista ja kertoi ihmisistä, joita kannattaisi tukea, koska he olivat vaa'ankieliasemassa.
Kehittyvien Maakuntien Suomen ja keskustan yhteinen vaalirahapeli alkoi paljastua, kun Timo Kalli, kepu, ilmoitti televisiossa, että jätti tuet ilmoittamatta, koska siitä ei ollut mitään seuraamuksia.
Lyhyt on äänestäjien muisti. Kehittyvien Maakuntien Suomen ja keskustapuolueen yhteinen vaalirahajärjestely on näköjään unohtunut ja Keskustapuolue johtaa vaaligalluppeja puheenjohtajansa Sipilän johdolla. Keskustapuolue on entinen Maalaisliitto, joka teki profiilimuutoksen keskustapuolueeksi onnistuneesti, joten äänestäjät eivät koe nykyistä keskustapuoluetta maalaisliitoksi. Keskustapuolueen tukena on MTK ja niinpä Suomessa on yli 200 erilaista tukimuotoa, joiden perusteella maataloustukiaisia myönnetään. Sekä EU-tuki että kansallinen tuki ovat erittäin suuret, vaikka ruuan hinta Suomessa on länsimaiden korkeimpia. Maataloustukiaisten lisäksi maatalousyrittäjät saavat tuntuvia veroetuja sekä sukupolvenvaihdos verotuen, jota muilla yrittäjillä ei ole.
Unto Hämäläinen on kirjoittanut Hesarin kuukausisiitteeseen 3/2014 hätkähdyttävän artikkelin: VALLANKAAPPAUS SUOMESSA. Suomessa on kyty 50 viime vuoden aikana kolmettoista eduskuntavaalit, ja niissä on annettu yhteensä 35,5 miljoonaa äntä. Entä onko demokratia toteutunut.
"Keskustalla on vuodesta 1966 alkaen ollut maa- ja metsätalousministerin paikka perti 32 vuotta. Mikään toinen puolue ei ole pystynyt pitämään omana läänityksenään toista ministerinsalkkua yhtä kauan. Keskustalla saattoi olla hallituksessa jopa enemmän ministereitä kuin demareilla, vaikka Sdp oli keskustaa suurempi puolue", kirjoittaa Hämäläinen.
Hämäläisen mukaan sodan jälkeen Suomi joutui tiiviiseen liittoon Neuvostoliiton kanssa ja suurvaltana NL vaikutti siihen minkälaisia hallituksia tänne perustettiin. Niinpä keskustasta tuli lähes pysyvä hallituspuolue 1960-luvulla, 1970-luvulla ja vielä1980-luvun alussa.
Mihail Gorbatsovin aikana Suomen hallitukseen kelpasi kokoomuskin (jota aiemmin oli edustanut maalaisliitto, nyk.keskusta). Holkerin hallituksen jälkeen kokoomus oli 21 vuoden oppositiokauden jälkeen keskustan "sillanpääasemassa". Kokoomuksesta tuli pysyvä hallituspuolue tukenaan Bryssel keskustaa tukeneen Moskovan sijaan.
Vuoden 1987 jälkeen kokoomus on ollut 24 vuotta hallituksessa. Oppositiossa kokoomus oli vuosina 2003-2007. Kokoomuksella oli 12 vuotta yhtä mittaa valtiovarainministerin paikka, ensin Iiro Viinanen viisi vuotta ja sitten Sauli Niinistö seitsemän vuotta.
Tällä vaalikaudella kokoomus on ollut eduskunnan suurin puolue. Katainen ja Stubb ovat johtaneet omia sinipunahallituksiaan. Kannattaa lukea Hämäläisen juttu, jonka mukaan äänimärään nähden liikaa valtaa on ollut Sdp:lla, keskustalla ja Rkp:lla.
Tällä vaalikaudella Suomi on tipahtunut AA -luokkaan AAA-luokasta ja korkomenot kasvavat. Valtio on ottanut uutta velkaa velan päälle kun rakenteellisia uudistuksia ei ole kyetty tekemään. Suomessa on poistettu varallisuusvero, poistettu työnantajien kela-maksut, vähennetty yhteisöveroa 4% ja nyt halutaan poistaa perintöverokin. Yritysten tukiaispolitiikkaa ei ole korjattu, vaikka tukien on todettu vääristävän kilpailua. Osinkotulot ja myyntivoitot ovat aliverotettuja. Pääomatuloista peritään matala tasavero.
Leikkausten sijaan verotuskohtelu pitäisi muuttaa veronmaksukyvyn mukaiseksi, jotta verokertymä riittäisi hyvinvointipalveluihin.
- pskapönttökepu
Kepu raisikasi ei maanviljelijät -- äänestäkää !!
- kepu kyykytys
kepu vanhanen raiskasi uuniperunan lisäksi työttömät karenssiin...
- mulle,mulle,temoille
Lopeta nyt katkera temari tuo valitus,jos rinne laittaa ne kuuluisat verkkosukat jalkaan niin varmaan teidän kannatus nousee.On teillä kunnon hyväveli systeemi,
temo joka ei ole saanut yhtään ääntä vaaleissa valitaan ministeriksi- kepu syö pöydässäsi
Muista nyt varata hyvissä ajoin kaivinkonemies kaivamaan kepu-pöntöille sijaa.
- Koska tulee olemaan niin kiire, että on vaikea saada urakoitsijoita pska pönttö talkoisiin. Näillä sanoin kepu ministeri puhui,,,, - ja näin vietiin kepun työreformia eteenpäin, oli lisäksi talvivaara yms kaivos systeemit joita kepu - vanahanen, yms arjen uuniperunat ajoi.. ajoi ja ajoi, - ja pska päntöt riivaa köyhiä. Mutta traktorimiehille oli tarkoitus tehdä tiliä..... kehittyvien maakuntien suomi !!!
kepu ja kookoomus huijjaa aina. - Saastutusaluepolitiikka
kepu syö pöydässäsi kirjoitti:
Muista nyt varata hyvissä ajoin kaivinkonemies kaivamaan kepu-pöntöille sijaa.
- Koska tulee olemaan niin kiire, että on vaikea saada urakoitsijoita pska pönttö talkoisiin. Näillä sanoin kepu ministeri puhui,,,, - ja näin vietiin kepun työreformia eteenpäin, oli lisäksi talvivaara yms kaivos systeemit joita kepu - vanahanen, yms arjen uuniperunat ajoi.. ajoi ja ajoi, - ja pska päntöt riivaa köyhiä. Mutta traktorimiehille oli tarkoitus tehdä tiliä..... kehittyvien maakuntien suomi !!!
kepu ja kookoomus huijjaa aina.Ihme puuhaa tässä maassa: ihmisten saunankiukaita ollaan hiukkaspäästöjen takia kieltämässä, mutta "toraenot" saa myrkkykaasuja lasketella; sama se noissa haja-asutuksen jätevesijutuissakin, että mökin mummot joutuu tiskivesilleen jätevedenpuhdistamot rakennuttamaan (kalliimmat kuin itse se mökki), kun samaan aikaan Talvivaarat saa ympäristön vesistöt ja maaperät myrkyttää raskasmetalli- ja rikkihappolikavesillä ihan valtion luvalla... Ai niin, unohdin: se Talvivaarakin oli Keskustan aluepolitiikkaa samalla tavalla kuin metsäteollisuus.
- urpolainen
Kaiva sinä katkera temari vain ommaa kuoppaasi rinteen kanssa
- ahneuden synti
- ahne kepu kokoomus on katkera ja ryöstää omaa kansaa moraalittomasti. - ja se ahneus on syntiä.
- syöpä-temari
Ahneuden synti on temari,imatralla oli p.ruotsalainen joka kuppasi
kaupungin rahat omiin pöytälaatikko firmoihin ja aiheutti miiljoonien
tappiot visioineen.Nyt pitää saada uusi teatteri temojen tontille,kuka
on ahne?- lahtarin ahneus
kepu kokoomus valkolahtari on se ahne, saita, ylimielinen, ahne sika, suoranainen saasta.
- orsille
lahtarin ahneus kirjoitti:
kepu kokoomus valkolahtari on se ahne, saita, ylimielinen, ahne sika, suoranainen saasta.
sietäisi lahdatakin kaikki demarit :)
- hiljaa jatkossa
Ole työtön lemipoika vaan hiljaa.
- ahneuden kuvaa....
kuka tällaista mahtikäskyä esittää ja millä valtuuksilla ? - onko ahneus isäntälinja kepu kokoomus valtuudet suojeluskunnasta saatu vai ?
- Takapajulaan
Paras oli kyllä tämä Kepun ehdotus keskioluesta takaisin Alkoihin. Miten se parantqisi työllisyyttä? Iso osa kauppojen, huoltoasemien ym. katteesta katoaisi, samoin kuin panimoiden sekä kuljetusliikkeiden. Mitenköhän kävisi, varmaan vähentäisivät henkilökuntaa? http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015020919168542_uu.shtml
Äärilestadiolainen Kepun Sipilä on kaikessa päätöksenteossaan vanhoillisten uskonoppineiden talutusnuorassa, siksi sieltä tuollaisia laukaisuja tulee kuin keskiolut takaisin Alkoon. Odottakaapas vaan, jos Kepu pääsee valtaan eli gallupkannatus esim. osittain realisoituisi. Sitten Suomi ottaisi enemmän takapakkia, kuin mikään.- PoliittinenMuistiNolla
Täytyy muistaa, mitä Keskustan Aho vaikka edellisessä lamassa sai aikaan maallemme, sitä maksetaan edelleen. Ja kyseisen puolueen siltarumpupolitiikat, Pekkarisen tuulivoimatuet tai tämä haja-asutusalueiden kiiteistöjen arvon nollaus jätevesipuhdistamopakolla sen takia, että saatiin muutamalle maatille säilyttää saastutusoikeudet. Ja "onnistuneena" Keskustan aluepolitiikkana tämä Talvivaaran kaivos, joka edelleen rahareikä veronmaksajan piikissä puhumattakaan ympäristölle aiheutuneista haitoista. Ostaisitkos kalaa, joka pyydetty sieltä lähivesistöistä?
Kun tämän yhdistää siihen, että maanviljelijöitä alle 3% työvoimasta ja Keskusta lähinnä kyseisen ryhmän etua ajaa; joutuu ainakin normi-ihminen kysymään, edustaako puolue etuani? Lisämaataloustukiaisten toivossahan Aho liitätti maamme EU:iin (no kansanäänestyksen turvin mutta silti); no 40% maataloustuista tulee kierrätettynä EU:n kautta. 60% maksetaan suoraan veroista. EU:ssa olemme kuitenkin veronmaksajina nettomaksaja, sinne menee rahaa enemmän kuin tulee. Eli noille lisäprosenteille maataloustukeen tulee veronmaksajan pussista aika paljon lisähintaa. Eikä Keskusta valtaan päästessään ainakaan maataloustukiaisia leikkaisi, mikä nyt kansantaloudellisesti olisi aika perusteltua, kun toisaalta vähennetään?
Puhumattakaan vaikka Keskustan Väyrysestä, joka taas ilmoitti ulkoministerin paikkaa haluavansa. Ihminen, joka on sen luokan russofiili, että ilmeisesti osaksi Venäjää haluaisi Suomen? Ilmeisesti Putinin linja miellyttää?
Keskusta on ihan syystä oppositiossa, kun nykytilanne on heidän aikaansaamansa eivätkä kyenneet korjaamaan. No ei nyky-sateenkaarihallituskaan Keskustan aikaansaamia ongelmia pystynyt eripurassaan siivoamaan, mutta ajattelevatko ihmiset ongelmien syypään siihen pystyvän sitten paremmin? - kääntötakkitehtailija
PoliittinenMuistiNolla kirjoitti:
Täytyy muistaa, mitä Keskustan Aho vaikka edellisessä lamassa sai aikaan maallemme, sitä maksetaan edelleen. Ja kyseisen puolueen siltarumpupolitiikat, Pekkarisen tuulivoimatuet tai tämä haja-asutusalueiden kiiteistöjen arvon nollaus jätevesipuhdistamopakolla sen takia, että saatiin muutamalle maatille säilyttää saastutusoikeudet. Ja "onnistuneena" Keskustan aluepolitiikkana tämä Talvivaaran kaivos, joka edelleen rahareikä veronmaksajan piikissä puhumattakaan ympäristölle aiheutuneista haitoista. Ostaisitkos kalaa, joka pyydetty sieltä lähivesistöistä?
Kun tämän yhdistää siihen, että maanviljelijöitä alle 3% työvoimasta ja Keskusta lähinnä kyseisen ryhmän etua ajaa; joutuu ainakin normi-ihminen kysymään, edustaako puolue etuani? Lisämaataloustukiaisten toivossahan Aho liitätti maamme EU:iin (no kansanäänestyksen turvin mutta silti); no 40% maataloustuista tulee kierrätettynä EU:n kautta. 60% maksetaan suoraan veroista. EU:ssa olemme kuitenkin veronmaksajina nettomaksaja, sinne menee rahaa enemmän kuin tulee. Eli noille lisäprosenteille maataloustukeen tulee veronmaksajan pussista aika paljon lisähintaa. Eikä Keskusta valtaan päästessään ainakaan maataloustukiaisia leikkaisi, mikä nyt kansantaloudellisesti olisi aika perusteltua, kun toisaalta vähennetään?
Puhumattakaan vaikka Keskustan Väyrysestä, joka taas ilmoitti ulkoministerin paikkaa haluavansa. Ihminen, joka on sen luokan russofiili, että ilmeisesti osaksi Venäjää haluaisi Suomen? Ilmeisesti Putinin linja miellyttää?
Keskusta on ihan syystä oppositiossa, kun nykytilanne on heidän aikaansaamansa eivätkä kyenneet korjaamaan. No ei nyky-sateenkaarihallituskaan Keskustan aikaansaamia ongelmia pystynyt eripurassaan siivoamaan, mutta ajattelevatko ihmiset ongelmien syypään siihen pystyvän sitten paremmin?Taitaa tuo lähimuistikin pätkiä aika monella. Tässä hieman virkistystä Keskusta-ansioihin: Kehittyvien Maakuntien Suomi, moottorikelkkatehdas, taulukaupat, Nuorisoasuntosäätiö, tuppeen sahatut laudat ja Ruusunen, Pallas-ministeri Lehtomäki, Vuotoksen allas, Kiviniemi kakkonen, reittäjä-Karpela, virkanimittäjä-Kääriäinen, super-Mauri ja varastohuoneen tulipalo...
- KeskustaOnKUSTA
On taas alkanut vaalipropaganda näemmä kovalla höyryllä. Tänään oli Etelä-Saimaassa Keskusta-aktiivin kolumni, linkki ohessa: http://www.esaimaa.fi/Online/2015/03/07/Kolumni: Ilmastonmuutos on tehtävä Suomelle/2015118732482/4
Ilmasto on muuttunut koko maapallon historian ajan. Kannattaa perehtyä hiukan edes oman aurinkokuntamme toimintaan; auringolla on oman aktiivisuutensa syklit ja vaikkapa maapallon kallistuskulman vaihtelulla sekä kiertoradan muutoksilla on omat syklinsä. Seuraa pienten ja suurten jääkausien syklit ja välissä lämpenemiset.
Kolumnin kirjoittaja on Keskusta-puolueaktiivi, ja kun hallitusvastuuseen pääsy kai häämöttää, on ilmeisesti puolusteltava Vihreiden keksimää ja Sdp:n Lipposen käynnistämää rahastus-Sampoa? Vaikkapa Pekkarisen junailemat tuulivoimatuet valuvat veronmaksajilta lähinnä ulkomaisille sijoitusfirmoille sekä muutamalle maanomistajalle ja bioenergiatuilla metsänomistajille lisärahaa. Samaa sarjaa oli Keskustan masinoima Itämeren pelastusoperaation muutos taajamien ulkopuolella asuvien mummojen ja pappojen kustannuksella joitakin vuosia sitten, kun haluttiin maatiloilla säilyttää päästöoikeudet; onneksi tuli uudet päättäjät ja vihelsivät pelin poikki ainakin tilapäisesti siitä järjettömyydestä.
Vouhotus aiheuttaa kuitenkin vahinkoa ja on jo tuhoa tehnyt yhteiskunnallemme. Tasaveroluonteiset energia- ja kulutusverot/maksut karkottavat yrityksiä ja työpaikkoja; sekä samalla pienentävät ihmisten ostovoimaa rankaisten erityisesti pieni ja keskituloisia kallistuneena asumisena (lämpö sähkö) sekä kulkemiskustannuksia (autoilu); edistää toimivan joukkoliikenteen puuttuessa kallis autoilu myös maaseudun ja pienempien taajamienkin tyhjenemistä.
Keskikokoinen kaupunki Kiinassa saastuttaa saman verran päivässä kuin koko Suomi vuodessa. Miksi pitää kurjistaa omaa maata, kun ei Kiina (1 miljardi ihmisiä), Intia (1,3 miljardia ihmistä) tai vaikka Yhdysvallat noudata samoja pelisääntöjä? Haluavatko poliitikot tuhota tarkoituksellisesti maamme ja hyvinvointiyhteiskuntamme vai mikä tässä on takana? Hyvätuloisten kaupunkilaisten ajatus ostaa puhdasta omatuntoa ja kurjistaa pienituloisten elämää entisestään, vai miksi kirjoitus on arvioitava? - keskustaonKUSTA
On taas alkanut vaalipropaganda näemmä kovalla höyryllä. Tänään oli Etelä-Saimaassa Keskusta-aktiivin kolumni, linkki ohessa: http://www.esaimaa.fi/Online/2015/03/07/Kolumni: Ilmastonmuutos on tehtävä Suomelle/2015118732482/4
Ilmasto on muuttunut koko maapallon historian ajan. Kannattaa perehtyä hiukan edes oman aurinkokuntamme toimintaan; auringolla on oman aktiivisuutensa syklit ja vaikkapa maapallon kallistuskulman vaihtelulla sekä kiertoradan muutoksilla on omat syklinsä. Seuraa pienten ja suurten jääkausien syklit ja välissä lämpenemiset.
Kolumnin kirjoittaja on Keskusta-puolueaktiivi, ja kun hallitusvastuuseen pääsy kai häämöttää, on ilmeisesti puolusteltava Vihreiden keksimää ja Sdp:n Lipposen käynnistämää rahastus-Sampoa? Vaikkapa Pekkarisen junailemat tuulivoimatuet valuvat veronmaksajilta lähinnä ulkomaisille sijoitusfirmoille sekä muutamalle maanomistajalle ja bioenergiatuilla metsänomistajille lisärahaa. Samaa sarjaa oli Keskustan masinoima Itämeren pelastusoperaation muutos taajamien ulkopuolella asuvien mummojen ja pappojen kustannuksella joitakin vuosia sitten, kun haluttiin maatiloilla säilyttää päästöoikeudet; onneksi tuli uudet päättäjät ja vihelsivät pelin poikki ainakin tilapäisesti siitä järjettömyydestä.
Vouhotus aiheuttaa kuitenkin vahinkoa ja on jo tuhoa tehnyt yhteiskunnallemme. Tasaveroluonteiset energia- ja kulutusverot/maksut karkottavat yrityksiä ja työpaikkoja; sekä samalla pienentävät ihmisten ostovoimaa rankaisten erityisesti pieni ja keskituloisia kallistuneena asumisena (lämpö sähkö) sekä kulkemiskustannuksia (autoilu); edistää toimivan joukkoliikenteen puuttuessa kallis autoilu myös maaseudun ja pienempien taajamienkin tyhjenemistä.
Keskikokoinen kaupunki Kiinassa saastuttaa saman verran päivässä kuin koko Suomi vuodessa. Miksi pitää kurjistaa omaa maata, kun ei Kiina (1 miljardi ihmisiä), Intia (1,3 miljardia ihmistä) tai vaikka Yhdysvallat noudata samoja pelisääntöjä? Haluavatko poliitikot tuhota tarkoituksellisesti maamme ja hyvinvointiyhteiskuntamme vai mikä tässä on takana? Hyvätuloisten kaupunkilaisten ajatus ostaa puhdasta omatuntoa ja kurjistaa pienituloisten elämää entisestään, vai miksi kirjoitus on arvioitava?
Itse totean, että kusetusrahastuspa*skaa taas, ja taloustuhoa. - suomi-paska-kaivoon
lehtomäki ja sipilä tulee korjaamaan hekilö kohtaisesti. nyt kun jäävät työttömiksi. mutta mahtaako nuo talvivaaran rahat siihen riittää. oikeutee ainakin joutuvat molemmat.
- Kepulityttöilijät
Helvetti, ei tule ainakaan Keskustalle ääntä. Sipilä pakoilee vaalitilaisuuksia, etttei kielitaidon puute ja totaalinen tietämättömyys paljastu. Sen sijaan sinne laitetaan naismaisesti kiljuva Rehn, joka skitsoaa siitä, että muu maailma ei tanssi vielä Keskustan pillin mukaan... Ja idiootit ihmiset ilmottaa kannattavansa tollasta puoluetta, gallupjohtaja? No täysti tuho on luvattavissa Suomelle.
http://www.esaimaa.fi/vaalit/2015/03/18/Kommentti: Juha Sipilä katunee, ettei EU-paneelin aika sopinut/2015518785580/478 - kepuvieputinlandiaan
Kepulityttöilijät kirjoitti:
Helvetti, ei tule ainakaan Keskustalle ääntä. Sipilä pakoilee vaalitilaisuuksia, etttei kielitaidon puute ja totaalinen tietämättömyys paljastu. Sen sijaan sinne laitetaan naismaisesti kiljuva Rehn, joka skitsoaa siitä, että muu maailma ei tanssi vielä Keskustan pillin mukaan... Ja idiootit ihmiset ilmottaa kannattavansa tollasta puoluetta, gallupjohtaja? No täysti tuho on luvattavissa Suomelle.
http://www.esaimaa.fi/vaalit/2015/03/18/Kommentti: Juha Sipilä katunee, ettei EU-paneelin aika sopinut/2015518785580/478kepun voittaessa vaalit verot nousee takuulla! jo nyt pekkarisen aikaansaamat tuulivoimatuet ja kepun aluepolitiikkana aloittamat talvivaaran kaivos tehneet kunnon rahareikää veronmaksajille... ei tulla ainakaan maataloustukia pienentämään tai muutakaan. kumma, kun raharikkaille isännille ja nalle wahlrooseille pitää köyhien selkänahasta miljoonatuet ja silti ruoan hinta maailman tapissa, sitten kuitenkin vaikka sosiaalituet on ansiosidonnaisia. tasa-arvoinen yhteiskunta?
kaupan päälle kepun jätevesiasetusmokan tehnyt lehtomäki, nykyinen suomi-venäjä -seuran puheenjohtaja, todennäköisesti liitättää maamme putinlandiaan, kun on ensin ajettu tämä maa konkurssiin tai palautettu ainakin takaisin 1800-luvun lopun torppari - isäntä yhteiskunnaksi. - voi.itku
kepuvieputinlandiaan kirjoitti:
kepun voittaessa vaalit verot nousee takuulla! jo nyt pekkarisen aikaansaamat tuulivoimatuet ja kepun aluepolitiikkana aloittamat talvivaaran kaivos tehneet kunnon rahareikää veronmaksajille... ei tulla ainakaan maataloustukia pienentämään tai muutakaan. kumma, kun raharikkaille isännille ja nalle wahlrooseille pitää köyhien selkänahasta miljoonatuet ja silti ruoan hinta maailman tapissa, sitten kuitenkin vaikka sosiaalituet on ansiosidonnaisia. tasa-arvoinen yhteiskunta?
kaupan päälle kepun jätevesiasetusmokan tehnyt lehtomäki, nykyinen suomi-venäjä -seuran puheenjohtaja, todennäköisesti liitättää maamme putinlandiaan, kun on ensin ajettu tämä maa konkurssiin tai palautettu ainakin takaisin 1800-luvun lopun torppari - isäntä yhteiskunnaksi.Hallitukseen vielä vihreät, niin osa kansaa perikadossa. Suomen pitäisi yksin pelastaa maailma.
- Nousevatverot
Ei osta takasin; sen sijaan lisää saat veroja tai maksuja Keskustan noustessa valtaan. Ei muuten riitä kaikkiin koplauskytkyihin tai jyväjemmarikantturanpaimentajatukiin.
- tuhottujapoltettumaa
joo, ja lisäksi kepu tarjoaa valtion & kuntien lisäverottajaksi maakuntaa. ettei verot vahingossa vaan pienenisi tai systeemi tehostuisi. suomessa muutenkin eu:n korkein verotus, kepu tahtoo vaan taakkaa lisätä. no, idiootit äänestäjät mahdollistaa tuollaisen; täystuho seurannee Suomelle.
- kk-puolue
ei osta takaisin, lisää vastaavaa pa*skaa on tulossa; samoin kun uusia talvivaaroja, tuulipropellitukia, siltarumpupolitiikkaa ja verorahakuppauksia. odottakaahan vaan. keskusta kun pääsi pääministeripuolueeksi, tulee koplausta ja kuppausta riittämään, siis veronmaksajien selkänahasta.
- köyhyydenmallia
sdp -kokoomus- vihreät-rkp super naivistitt vei rahat ja työt suomesta ulkomaille....
Vaarana on että kepu jakaa liikaa mtk ja kehittyvien maakuntien uuniperunoille....ja hukkaa edelleen rahaa ja työtä ulkomaille...
eu on pohjaton huijjarien kaivo..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166070Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334167- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582100Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441866- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579