Nyt se kurppaantuminen alkoi

Olinkin ehtinyt jo ihmetellä, miksei multa ole kertaakaan kysytty enää papereita varmaan viimeiseen vuoteen, kun ennen taas aina luultiin korkeintaan 18-vuotiaaksi. Noh, koska olenkin nyt ilmeisesti muuttunut, päinvastoin kuin mikä oli tilanne vielä muutama vuosi sitten, ikäistäni reilusti vanhemman näköiseksi. Olin eilen eräässä tilaisuudessa jossa juttelin myös parin muutaman kerran aiemmin vastaavassa tilaisuudessa näkemäni naisen kanssa ja hän tokaisi muitta mutkitta ikäni kuullessaan: "Sä näytät kyllä paljon vanhemmalta, joltain 32-vuotiaalta." Myös ystävättärensä oli asiasta aivan samaa mieltä, ja lisäksi vieressämme istunut mies kommentoi asian pitävän paikkansa.

Tässä on nyt sitten palstatermein rupsahdettu aika lujaa vauhtia! Nyt löytyi syy sillekin miksei kysyntää tule oikeastaan mistään suunnasta (atm:t ja ylipäänsä kaikki miespuoliset mukaan lukien), yli 30-vuotiaat naisethan ovat tämän palstan mukaan ongelmajätettä. Olisi täälläkin näillä näkymin sille maagiselle Nuoruudenlähteelle kysyntää!

64

361

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ätmi hero

      Voitkin nyt ruveta hengaamaan palstakurppien (Helka,Pimppaloora Etc..) kanssa ja keskustella neulomisesta, vanhuudentaudeista ja kissoista.
      Miehille rupeat olemaan ongelmajätettä:)

      • Paitsi että taitaa meillä kurpilla olla tämän palstan vilkkain seksielämä ;)

      • naps naps
        helka kirjoitti:

        Paitsi että taitaa meillä kurpilla olla tämän palstan vilkkain seksielämä ;)

        Sehän on vanha palstatotuus, että kurppakin saa miehen sormia napsauttamalla.

      • panorinkien vakioita
        naps naps kirjoitti:

        Sehän on vanha palstatotuus, että kurppakin saa miehen sormia napsauttamalla.

        täällä näemmä.

    • 15+9

      Lohdutukseksi voin sanoa, että olet niin ärsyttävä luonteeltasi, ettet kelpaisi oli ulkonäkö mitä tahansa.

      • Ja luulet, että puhun palstan juttuja paljonkin tosielämässä? :D Mulle nämä ovat kaksi ihan eri asiaa, palsta on anonyyminä paikkana sellainen syvempien ajatusten purkupaikka, jonne ei ole niin väliä kirjoittaako välillä vaikka provosoivammin tai huumorilla, eikä silläkään vaikka pitäisi kynsin ja hampain kiinni mielipiteestään koko muun palstan ollessa eri mieltä asiasta ja vaikka se kuulostaisi muun palstan mielestä kuinka tyhmältä tahansa. Ja ennen kaikkea myös niiden mielipiteiden ilmaisukanava joita ei koskaan suurosalle tapaamiaan tai edes tuntemiaan ihmisiä tohtisi naamatusten sanoa.

        Itseasiassa en edes muista milloin viimeksi livenä mitään naisten ja miesten välisiin suhteisiin saati seksisuhteisiin liittyvää kellekään mainitsin, eksän ja parhaiden kavereiden kanssa niistä varmaan viimeksi on tullut syvemminkin keskusteltua, mutta sekin on tapahtunut kummankin ryhmän tapauksessa vasta kun oltiin tutustuttu kunnolla ja kyettiin varmuudella luottamaan toisiimme. Uusien tuttavuuksien seurassa taas puheenaiheet ovat melkein ihan kaikkea muuta.

      • Kympin Nainen
        marianne89 kirjoitti:

        Ja luulet, että puhun palstan juttuja paljonkin tosielämässä? :D Mulle nämä ovat kaksi ihan eri asiaa, palsta on anonyyminä paikkana sellainen syvempien ajatusten purkupaikka, jonne ei ole niin väliä kirjoittaako välillä vaikka provosoivammin tai huumorilla, eikä silläkään vaikka pitäisi kynsin ja hampain kiinni mielipiteestään koko muun palstan ollessa eri mieltä asiasta ja vaikka se kuulostaisi muun palstan mielestä kuinka tyhmältä tahansa. Ja ennen kaikkea myös niiden mielipiteiden ilmaisukanava joita ei koskaan suurosalle tapaamiaan tai edes tuntemiaan ihmisiä tohtisi naamatusten sanoa.

        Itseasiassa en edes muista milloin viimeksi livenä mitään naisten ja miesten välisiin suhteisiin saati seksisuhteisiin liittyvää kellekään mainitsin, eksän ja parhaiden kavereiden kanssa niistä varmaan viimeksi on tullut syvemminkin keskusteltua, mutta sekin on tapahtunut kummankin ryhmän tapauksessa vasta kun oltiin tutustuttu kunnolla ja kyettiin varmuudella luottamaan toisiimme. Uusien tuttavuuksien seurassa taas puheenaiheet ovat melkein ihan kaikkea muuta.

        Älä ota Marianne tota edellistä itseesi. Sarjassamme harvinaisen typeriä kommentteja. Vaikutat kivalta mimmiltä. Jos joku pitää sinua ärsyttävänä, olet luultavimmin päässyt jonkun ihon alle:) Jos olisit ihan yhdentekevä, ns. tapettia, niin eivät jaksaisi moista kommentoida.

      • 2+2
        Kympin Nainen kirjoitti:

        Älä ota Marianne tota edellistä itseesi. Sarjassamme harvinaisen typeriä kommentteja. Vaikutat kivalta mimmiltä. Jos joku pitää sinua ärsyttävänä, olet luultavimmin päässyt jonkun ihon alle:) Jos olisit ihan yhdentekevä, ns. tapettia, niin eivät jaksaisi moista kommentoida.

        Totta, sinua en yleensä jaksa edes kommentoida, turha kun olet.

      • Kympin Nainen
        2+2 kirjoitti:

        Totta, sinua en yleensä jaksa edes kommentoida, turha kun olet.

        Mutta nyt pystyin rikkomaan kaavasi, ihanaa ;)

      • Mariannefani

        Höh, Mariannehan on just tosi kiva luonteeltaan! Käy täällä niitä ärsyttävänkin oloisia naisia, mutta Marianne olis ainakin mun mielestä aivan tyttöystävämatskua...

    • 13+1

      Mullakin alkoin rapistuminen ihan hiljattain... lovet päälaella kasvaa, toivottavasti en nyt ihan kaljuks menis. Kai tässä pitää alkaa kysellä kohta darkfearilta hiustenhoitovinkkejä.

      • the solution

        Finaa vaan naamaan jos miestissit ja impotenssi ei haittaa.

    • leikkasitko tukan

      lyhyeksi? kurppuus lähtee muuten yläpäästä, eli luonteesta.

      • En, on ollut koko ikäni pitkät hiukset ja omalla kohdallani olisi vaikea kuvitella muuta. Värjäsin ne kyllä juuri pari viikkoa sitten, mutta punaisiksi, en suinkaan valkoisiksi tai harmaiksi. :)

      • eliquis
        marianne89 kirjoitti:

        En, on ollut koko ikäni pitkät hiukset ja omalla kohdallani olisi vaikea kuvitella muuta. Värjäsin ne kyllä juuri pari viikkoa sitten, mutta punaisiksi, en suinkaan valkoisiksi tai harmaiksi. :)

        Värjätyt punaiset hiukset on yksi isoimmista turnoffeista naisella. Voitko antaa kuvaesimerkin väristä?

      • 16+17
        eliquis kirjoitti:

        Värjätyt punaiset hiukset on yksi isoimmista turnoffeista naisella. Voitko antaa kuvaesimerkin väristä?

        Tiesitkö, että sulla on lääkkeen nimi nimimerkkinä?

      • eliquis kirjoitti:

        Värjätyt punaiset hiukset on yksi isoimmista turnoffeista naisella. Voitko antaa kuvaesimerkin väristä?

        Tämä on googlella löytämistäni lähinnä uutta sävyäni (myös hiustyyli on aika sama pituuden ja "jakauksen" osalta, omani ovat vain suoremmat):
        http://tochanquoc.com/wp-content/uploads/2014/03/nau-do3.jpg

        Ja koska monilla tämän palstan vakikirjoittajilla on taipumus hakemalla hakea viesteistäni asioita mitä niissä en edes tarkoita, niin tehdään nyt saman tien muille mahdollisille viestin lukijoille selväksi tämä: ei, en väitä olevani kasvoiltani samanlainen kuin tuo kuvan tyttö, vaan pelkästään hiuksilta.

      • eliquis
        16+17 kirjoitti:

        Tiesitkö, että sulla on lääkkeen nimi nimimerkkinä?

        Tiesin, kirjoitin juuri lausuntoa jostain tyypistä joka sitä käytti.

      • 16+17
        eliquis kirjoitti:

        Tiesin, kirjoitin juuri lausuntoa jostain tyypistä joka sitä käytti.

        Ootko lääkäri?

      • Ikisinkku M
        marianne89 kirjoitti:

        Tämä on googlella löytämistäni lähinnä uutta sävyäni (myös hiustyyli on aika sama pituuden ja "jakauksen" osalta, omani ovat vain suoremmat):
        http://tochanquoc.com/wp-content/uploads/2014/03/nau-do3.jpg

        Ja koska monilla tämän palstan vakikirjoittajilla on taipumus hakemalla hakea viesteistäni asioita mitä niissä en edes tarkoita, niin tehdään nyt saman tien muille mahdollisille viestin lukijoille selväksi tämä: ei, en väitä olevani kasvoiltani samanlainen kuin tuo kuvan tyttö, vaan pelkästään hiuksilta.

        Ehkäpä juuri ne punertavat hiukset tekee tätimäisen vaikutelman kun niistä heti näkee ettei ole aito väri niin syntyy epäilys että olet sillä alkanut harmaita hiuksia peittämään. Ja kyllä muuten jos ajattelee tuonvärisiä hiuksia niin useimmin niitä taitaa muuten nähdä kolmen- ja neljänkympin väliin menevillä naisilla, siellä likempänä neljääkymppiä ne vielä lyheneekin roimasti.

      • Ikisinkku M kirjoitti:

        Ihmisen omasta hiusten väristä poikkeavat värit vanhentavat ihoa silloin, kun ihossa alkaa jo muutenkin näkyä hienoisia ikääntymisen merkkejä.
        Liian voimakkaat kontrastit ihon ja hiusten välillä tuovat kasvoille kalvakkuutta, mikä liitetään vanhuuteen. Eli jos haluaa räväkän hiusvärin, pitäisi osata myös meikata tyyliin sopivasti.
        Kumma kyllä, ihmiselle sopii parhaiten ne oman väriset hiukset, tai ainakin aika lähellä omaa väriä olevat. Ja luonnollisuus liittyy nuoruuteen...

      • Ikisinkku M
        pimppaloora kirjoitti:

        Tuo on varmaankin ihan totta ja tuollainen tummanpunerva luo muutenkin epäaidon vaikutelman kun naisista 50% omaa hiusvärin jota todellisuudessa tummana ei ole juri kellään.

      • I like your style
        marianne89 kirjoitti:

        Tämä on googlella löytämistäni lähinnä uutta sävyäni (myös hiustyyli on aika sama pituuden ja "jakauksen" osalta, omani ovat vain suoremmat):
        http://tochanquoc.com/wp-content/uploads/2014/03/nau-do3.jpg

        Ja koska monilla tämän palstan vakikirjoittajilla on taipumus hakemalla hakea viesteistäni asioita mitä niissä en edes tarkoita, niin tehdään nyt saman tien muille mahdollisille viestin lukijoille selväksi tämä: ei, en väitä olevani kasvoiltani samanlainen kuin tuo kuvan tyttö, vaan pelkästään hiuksilta.

        Hyvä väri. Punaiset hiukset kyllä sopivat naiselle. Pääsisinpä pörröttämään tukkaas ;)

      • uiuiuiuiuiu
        16+17 kirjoitti:

        Ootko lääkäri?

        Ei, vaan huvin vuoksi istuu puistonpenkeillä kirjottelemassa lausuntoja tyypeistä, jotka käyttävät lääkkeitä.

      • dfdfaoi
        marianne89 kirjoitti:

        Tämä on googlella löytämistäni lähinnä uutta sävyäni (myös hiustyyli on aika sama pituuden ja "jakauksen" osalta, omani ovat vain suoremmat):
        http://tochanquoc.com/wp-content/uploads/2014/03/nau-do3.jpg

        Ja koska monilla tämän palstan vakikirjoittajilla on taipumus hakemalla hakea viesteistäni asioita mitä niissä en edes tarkoita, niin tehdään nyt saman tien muille mahdollisille viestin lukijoille selväksi tämä: ei, en väitä olevani kasvoiltani samanlainen kuin tuo kuvan tyttö, vaan pelkästään hiuksilta.

        Hius- ja pukeutumistyyli vaikuttavat hyvin rankalla kädellä ulkonäköön. 21-vuotiaasta asti on naiskaveriani luultu yli 30-vuotiaaksi (-> kohta 7 vuotta tuota takana), koska tämä pukeutuu mm. tuulipukuihin ja muutenkin yli 30-vuotiaan (naimisissa olevan ja usean lapsen pyöräyttäneen) naisen tyylisesti. Onhan se rentoa ja hällä väliä-meininkiä, mutta jos haluaa näyttää itsensä ikäiseltä ja viehättävältä, niin ei ole kaukana se tyypillinen miesten toive, että nainen näyttäisi naiselliselta. Tyylikäs, naisellinen ja elegantti olisivat sellaisia sanoja, joita voisi miettiä pukeutuessaan. Ja meikittömyys on toki naturellia ja hienoa, mutta sellaisen väsähtäneen tuulipuku-tyyliin yhdistettynä se vaan lisää vuosia omaan ulkonäköön. Pelkkä ripsiväri tai huulipuna saattaisivat tehdä sellaisen yö/päivä-muutoksen, ettei uskoisikaan.
        MUTTA tuo tie vie kahteen suuntaan. Se haluaako miellyttää muita omalla ulkomuodollaan on aivan eri asia kuin haluaako elää kuten hyvältä tuntuu. Jos näytät ikäistäsi vanhemmalta, mutta tykkäät tyylistäsi, niin mitä sitä muuttamaan.
        En itsekään muuttaisi omaa tyyliäni, vaikkei se ketään houkuttele, mutta esteetikkona noteeraan ulkonäönkin. Sen lisäksi että sitä huomaa hiomattoman timantin kauneuden niin myös huomaa millaisilla pienilläkin muutoksilla jostakin yksilöstä saisi entistä viehättävämmän ihan useammankin silmissä.

      • marianne89...
        dfdfaoi kirjoitti:

        Itseasiassa olen muuttunut tyyliltäni päinvastoin naisellisempaan suuntaan. Aiemmin teininä en esim. koskaan käyttänyt käsilaukkua tai korkkareita, nykyisin käytän niitä hyvin usein jossain käydessäni (vaihtoehtoisesti toisinaan mukavuussyistä on käytössä tasapohjaiset, mutta naistenkengät nekin kuitenkin eikä esim. lenkkareita ole juuri koskaan), viihteelle lähtiessäni aina. Myös takit ovat vaihtuneet parin viimeisimmän vuoden aikana naisellisempiin, monesti röyhelökauluksella. Pari viikkoa sitten aloin käyttää mm. tämäntyylisiä takkeja/bleisereitä:

        http://www.yeszee.it/rimg/4lc/5/f/6/d/5f6d5bbfe37453155ec82d70a7195785_f9355751.jpg
        (muuten lähes tulkoon samanlainen, mutta väriltään musta)

        http://www.yeszee.it/rimg/4lc/f/f/4/6/ff4638a88689ef52eb9ba52f4deb51f0_0f348215.jpg
        (ilman vyötä, muuten samanlainen väriä myöten)

        Mielestäni nuo eivät ole mitään yli 30-vuotiaiden takkeja tai ainakin ovat naisellisia, ja mielestäni paljon tyylikkäämpiä kuin aiemmin käyttämäni halvemmat ja ehkä enemmän luokkaa unisex olleet takit? Olin tuo peessinvärinen päälläni tuona esimerkki-iltana, jalassa mustat bootsit ja mukana aika lähellä tätä mallia oleva (ja samanvärinen) käsilaukku, ei mielestäni välttämättä mikään kaunein laukkuni mutta hyvin käytännöllinen jos ei ole varsinaisesti viihteelle menossa:

        http://i.ebayimg.com/00/s/NzQwWDc0MA==/$T2eC16h,!w0E9szN,9ZGBP7z7-P,OQ~~60_35.JPG

        Ainoa naisellinen asia mitä en vieläkään melkein koskaan käytä on hameet, koska en koe sääriäni riittävän kauniiksi. Onhan ne jalat pitkät, mutta mielestäni hameet sopivat kuitenkin paremmin upeat sääret omaaville.

      • marianne89...
        marianne89... kirjoitti:

        Tulipa mieleen että pitäisikin varmaan oikeastaan käydä siinä Genio.Menten ketjussa kysymässä arviota. :) Varmaan osaisi miehenä antaa vielä paremmin arviota hyvästä/sopivasta naismaisesta pukeutumisesta.

    • Juttujes Perusteel

      Luulin, että olet 40-kymppinen.

      • sisäinen kurppuus

        Kyllä mäkin mariannea juttujen perusteella olisin kurppana pitänyt, mutta nimimerkki vihjaa että olisi nuorempi.

    • totuus.

      Seksittömyys vanhentaa ja kasvovoiteen puute.

    • ätmi

      Mä voin ruveta seukkaamaan sun kanssa!

    • Minulta kysyttiin vielä viime talvena paperit kaljaa ostaessa...heh heh.

      Käykö kateeks:D

      • hullu_ukko

        Niin ja ikää on mulla 36 vuotta.

        Eli tuntui ihan mukavalta kun kysyttiin papereita:)

      • hullu_ukko kirjoitti:

        Niin ja ikää on mulla 36 vuotta.

        Eli tuntui ihan mukavalta kun kysyttiin papereita:)

        Tasan ei käy onnen lahjat juu :D Mutta onnea nuorekkuuden säilymisestä, ja toisaalta hyvä että osaat ottaa sen miehenäkin positiivisesti. Aina välillä kun miehillä näkee asennetta, että jos luullaan ikäistään nuoremmaksi niin "ai kamala, naisia ei kiinnosta kun näytän joltain pojanklopilta". Vaikka tosiasiassa ne nuorekkaat piirteet voivat olla miehellä söpöjäkin ja vähän naisestakin riippuu.

      • Minultakin kysyttiin pari kuukautta sitten. Kysyjä oli todella nuori kassapoika, joka kuitenkin perui kysymyksen heti kun aloin kaivella papereita.

        Eihän tuo ole suurikaan ihme, koska kassat on nykyisin ohjeistettu kysymään paperit kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä.

      • ht ...
        hullu_ukko kirjoitti:

        Niin ja ikää on mulla 36 vuotta.

        Eli tuntui ihan mukavalta kun kysyttiin papereita:)

        Minulta on kysytty papereita parikin kertaa tänä kesänä kaljaa ostaessa. Ja eräs nainen tokaisi kesällä baarissa että oon liian nuori sille - kunnes kävi ilmi että nainen oli saman ikäinen.

        Sinällänsä noi tapaukset tuntuu ihan järjettömiltä, koska en minä nyt oikeasti niin nuorelta näytä. Se papereiden kysyminen ainakin tuntuu lähinnä huonolta vitsiltä, mutta toisaalta piristää aina päivää.

    • neiti ruiskukka

      no älä nyt vielä.. määkihän oon jo sua kurppaantuneempi :) Oliko pukeutuminen jotenkin aikuismaisempaa, meikki erilainen ja hiukset erilailla. Tai olitko stressaantuneempi tai väsyneempi kuin yleensä?

      • No meinasin ensin että ehkä se on kiinni siitä että tässä pari viikkoa sitten päivitin tyylini täysin ja aloin käyttää ns. "hienompia" ja aikuismaisempia vaatteita, ainakin takkien ja kenkien osalta, mutta tuo asiaa kommentoinut mies sanoi siihen että ei, ei se pukeutumisesta johtunut. Ei kuitenkaan sen tarkemmin selittänyt mistä :D enkä tokikaan viitsinyt alkaa kysellä. Hiukset oli vat tyyliltään aika samoin kuin normaalisti, paitsi sen uuden punaisen värin osalta. Meikkiä ei ollut lainkaan, mutta toisaalta olen koko ikäni ollut arkisin naturelli, itseasiassa alle 18-vuotiaana en meikannut vielä ollenkaan kun elämäni ensimmäiset bileetkin olivat vasta 18-vuotiaana.

        Väsynyt kyllä olin ja tiedän toki siinä olotilassa näyttäväni joskus aivan järkyttävältä silmien mahdollisesti harottaessa. Mua on vaivannut jo vuosikausia se, että saatan olla väsynyt ilman mitään näkyvää syytä (esim. olen nukkunut tarpeeksi, en ole juonut alkoholia aikoihin yhtä-kahta lasia silloin tällöin lukuunottamatta yms.), ja voihan toki olla että tuokin pitkäkestoisena "kuluttaa" myös fyysisesti, ainakin kasvoista.
        Lääkärillä olen tuon takia aikanaan pari vuotta sitten ravannut, mutta kun eivät löytäneet mitään vikaa niin kuin kilpirauhasestakaan, jättivät jutun siihen eivätkä keksineet muitakaan mahdollisia syitä asiaan. Oma epäilys on että sen takana voisi olla osin teini-iän kiusausta seurannut sosiaalinen pelko ja masennus senaikainen yksinäisyys koska tuo jatkuva väsyneisyys alkoi juurikin 15-vuotiaana, mutta se ei selitä miksi tuo uupuneisuus jatkuu edelleen, vaikken enää ole ahdistunut sosiaalisissa tilanteissa ja tulen paremmin tutustuneeksi uusiin ihmisiinkin.

        Onneksi olen kuitenkin nyt tästä kurppaantumisesta tietoinen niin voin jatkossakin säästää miehet mahdollisilta lähestymisyrityksiltä ja liittyä kurppien ompeluseuraan :D

      • neiti ruiskukka
        marianne89 kirjoitti:

        No meinasin ensin että ehkä se on kiinni siitä että tässä pari viikkoa sitten päivitin tyylini täysin ja aloin käyttää ns. "hienompia" ja aikuismaisempia vaatteita, ainakin takkien ja kenkien osalta, mutta tuo asiaa kommentoinut mies sanoi siihen että ei, ei se pukeutumisesta johtunut. Ei kuitenkaan sen tarkemmin selittänyt mistä :D enkä tokikaan viitsinyt alkaa kysellä. Hiukset oli vat tyyliltään aika samoin kuin normaalisti, paitsi sen uuden punaisen värin osalta. Meikkiä ei ollut lainkaan, mutta toisaalta olen koko ikäni ollut arkisin naturelli, itseasiassa alle 18-vuotiaana en meikannut vielä ollenkaan kun elämäni ensimmäiset bileetkin olivat vasta 18-vuotiaana.

        Väsynyt kyllä olin ja tiedän toki siinä olotilassa näyttäväni joskus aivan järkyttävältä silmien mahdollisesti harottaessa. Mua on vaivannut jo vuosikausia se, että saatan olla väsynyt ilman mitään näkyvää syytä (esim. olen nukkunut tarpeeksi, en ole juonut alkoholia aikoihin yhtä-kahta lasia silloin tällöin lukuunottamatta yms.), ja voihan toki olla että tuokin pitkäkestoisena "kuluttaa" myös fyysisesti, ainakin kasvoista.
        Lääkärillä olen tuon takia aikanaan pari vuotta sitten ravannut, mutta kun eivät löytäneet mitään vikaa niin kuin kilpirauhasestakaan, jättivät jutun siihen eivätkä keksineet muitakaan mahdollisia syitä asiaan. Oma epäilys on että sen takana voisi olla osin teini-iän kiusausta seurannut sosiaalinen pelko ja masennus senaikainen yksinäisyys koska tuo jatkuva väsyneisyys alkoi juurikin 15-vuotiaana, mutta se ei selitä miksi tuo uupuneisuus jatkuu edelleen, vaikken enää ole ahdistunut sosiaalisissa tilanteissa ja tulen paremmin tutustuneeksi uusiin ihmisiinkin.

        Onneksi olen kuitenkin nyt tästä kurppaantumisesta tietoinen niin voin jatkossakin säästää miehet mahdollisilta lähestymisyrityksiltä ja liittyä kurppien ompeluseuraan :D

        Tuo hiusväri kun on aika vahva väri kuitenkin niin voi osaltaan viedä väriä kasvoilta ja muutenkin haalistaa muita kasvonpiirteitä jos ei ole meikattu muuten kasvoja hiusväriin matchaavaksi. ja jos tuo väri poikkeaa paljon omasta luonnollisesta väristä.

        Mutta aika tökerösti ovat puolitutut kommentoineet. Itse kukin saattaa kyllä päivästä riippuen näyttää välillä vanhemmalta ja väsähtäneemmältä kuin toisena päivänä. Tuohon kun vaikuttaa niin moni asia.. Jokaisella on välillä puolikuolleelta, haudasta ylösnousseen näköisiä päiviä :D

        Ei sulla oo mitään hätää vielä. Ei ne kelpuuta sua kurppien ompeluseuraan vielä kun mäkään en oo vielä sielä ja oon sua ennen jonossa sinne :)

      • marianne89...
        neiti ruiskukka kirjoitti:

        Voihan se näinkin olla, mutta faktahan myös on että tosiaan multa ei olla varmaan ainakaan siihen vuoteen edes yhtä ainoaa kertaa pyydetty papereita ostaessani alkoholia. Ja periaatteessahan ollaan ohjeistettu kysymään alle 30-vuotiaan näköisiltä, ei pelkästään alle 18-vuotiaan näköisiltä, joten siinä mielessä se ettei KUKAAN ole ainakaan tuon viimeisen vuoden aikana niitä kysynyt tuntuu oudolta (vaikka osa ei välittäisikään ohjeistuksesta, niin tuskin noin nyt kaikkien kohdalla on ja vieläpä erilaisissa kaupoissa vaihdellen R-kiskoista Siwoihin ja Saleihin, eri puolilla Etelä-Suomea). Kerran esim. kun otin paperit jo valmiiksi esille kassalle mentäessä ja kysäisin sitten vähän hämmästyneenä että "eikö näitä tarvitakaan", niin myyjätär vaan tokaisi että "ei, kyllä mä uskon että sä oot yli 18-vuotias".

        Eli tätä taustaa vasten pisti kyllä enemmänkin miettimään että missä kohtaa ulkonäköäni se suurin muutos on viimeisen vuoden aikana tullut, vaikka toki aloituksen kirjoitin osittain myös kieli poskella. Värjäyksenhän otin vasta muutama viikko sitten.

        Kyllä se mullekin aika yllätyksenä tuli että noin suoraan asiasta sanottiin. Olisin voinut vielä ymmärtää, että miehet eivät välttämättä aina ymmärrä miten herkkä paikka naisille ikääntyminen voi olla, mutta sehän tuossa eniten kummastuttaakin että aloitus tähän aiheeseen tuli nimenomaan toiselta naiselta, ja vasta sitten asiaa komppasi toisen naisen lisäksi yksi mieskin.

        Jotenkin kuitenkin luulen, että (vaikka uskomattomalta kuulostaakin) tuo alunperin asiaa kommentoinut nainen ei vaan ymmärtänyt sanoneensa jotain vähemmän hienotunteista, koska muuten hän on ollut pelkästään mukava ja asiallinen. En tiedä olisiko sitten luonnostaan hieman tahditon tai sellainen ettei aina vaan mieti tai tajua miltä ne omat sanat tuntuvat toisesta osapuolesta (olen joskus tuntenut tälläisiä ihmisiä hyvinkin läheltä, mm. ekan eksäni).

        En tiedä sitten ilmaisivatko nuo kaksi muutakin yhtä suoraan mielipiteensä siksi, että tämä ensimmäinen oli jo rohjennut omansa sanoa ja ajattelivat sen siksi olevan ok vai eivätkö hekään olleet niitä kaikkein tahdikkaimpia tapauksia.

    • 16+6

      No olipas aika tökerösti kommentoitu. :D

      Mutta ota tämä sillain, että näytät aikuiselta naiselta, etkä miltään pissaliisalta.

    • Tervetuloa meidän palstakurppien kerhoon! :D

      • Kiitos! :D Onneksi tässä kurppaantumisen keskellä lohduttaa suuresti se, että sitä voi samalla rauhassa omaksua aiempaa realistisemman maailmankatsomuksen ihmissuhteisiin ja oppia katselemaan asioita itseironian kautta. Plus toisinaan myös se, että oppii arvostamaan myös niitä elämän hiljaisempia aikakausia, joina vaan ei tapahdu mitään ja että tyytyväinen voi olla vaikkei aina olisikaan menossa jonnekin.

        Joku linkittikin tänne yhteen toiseen ketjuun pari viikkoa sitten yhden runon, joka teki heti vaikutuksen - kirjoittajalla on aivan uskomaton ilmaisukyky, ainakin mitä tulee taitoon näyttää kuinka raadollisia asiat ovat, mutta samalla myös kuinka niissä on kaiken sen inhorealismin keskellä jotain kaunistakin. Ja vaikka tuossa enimmäkseen itsemurhaa käsitelläänkin, niin mielestäni loppu sopii hyvin myös kurppaantumiseen ja "elämän muuttumiseen vähemmän jännittäväksi":

        Ole rauhassa, lapseni, ei ole olemassa mitään,
        ja kaikki on niinkuin näet: metsä, savu ja pakenevat kiskot.
        Jossakin kaukana täältä, etäisessä maassa
        on sinisempi taivas ja ruusujen peittämä muuri
        tai palmu ja leudompi tuuli –
        ja siinä kaikki.
        Ei ole mitään muuta kuin lumi kuusen oksalla.
        Ei ole mitään, mitä voisi suudella lämpimin huulin,
        ja kaikki huulet jäähtyvät ajan mittaan.
        Mutta sanot, lapsi, että sydämesi on väkevä
        ja että turha elämä on kuolemaa vähemmän.
        Mitä sinä tahdot kuolemasta? Tunnetko hänen vaatteittensa inhan löyhkän,
        eikä ole mitään tympäisevämpää kuin kuolema oman käden kautta.
        Meidän on rakastettava elämän pitkiä tunteja, jotka ovat sairautta täynnä,
        ja ahtaita ikävän vuosia
        niinkuin niitä lyhyitä hetkiä, joina erämaa kukkii.

      • livet är icke våren
        marianne89 kirjoitti:

        Kiitos! :D Onneksi tässä kurppaantumisen keskellä lohduttaa suuresti se, että sitä voi samalla rauhassa omaksua aiempaa realistisemman maailmankatsomuksen ihmissuhteisiin ja oppia katselemaan asioita itseironian kautta. Plus toisinaan myös se, että oppii arvostamaan myös niitä elämän hiljaisempia aikakausia, joina vaan ei tapahdu mitään ja että tyytyväinen voi olla vaikkei aina olisikaan menossa jonnekin.

        Joku linkittikin tänne yhteen toiseen ketjuun pari viikkoa sitten yhden runon, joka teki heti vaikutuksen - kirjoittajalla on aivan uskomaton ilmaisukyky, ainakin mitä tulee taitoon näyttää kuinka raadollisia asiat ovat, mutta samalla myös kuinka niissä on kaiken sen inhorealismin keskellä jotain kaunistakin. Ja vaikka tuossa enimmäkseen itsemurhaa käsitelläänkin, niin mielestäni loppu sopii hyvin myös kurppaantumiseen ja "elämän muuttumiseen vähemmän jännittäväksi":

        Ole rauhassa, lapseni, ei ole olemassa mitään,
        ja kaikki on niinkuin näet: metsä, savu ja pakenevat kiskot.
        Jossakin kaukana täältä, etäisessä maassa
        on sinisempi taivas ja ruusujen peittämä muuri
        tai palmu ja leudompi tuuli –
        ja siinä kaikki.
        Ei ole mitään muuta kuin lumi kuusen oksalla.
        Ei ole mitään, mitä voisi suudella lämpimin huulin,
        ja kaikki huulet jäähtyvät ajan mittaan.
        Mutta sanot, lapsi, että sydämesi on väkevä
        ja että turha elämä on kuolemaa vähemmän.
        Mitä sinä tahdot kuolemasta? Tunnetko hänen vaatteittensa inhan löyhkän,
        eikä ole mitään tympäisevämpää kuin kuolema oman käden kautta.
        Meidän on rakastettava elämän pitkiä tunteja, jotka ovat sairautta täynnä,
        ja ahtaita ikävän vuosia
        niinkuin niitä lyhyitä hetkiä, joina erämaa kukkii.

        Edith Södergrania?

        Lempparini E.S.:ltä on Elämä tjsp, jossa elämä on maata kaivon pohjalla tietäen, että ylhäällä nuolen nopeat päivät kiitävät ohitse.

      • marianne89...
        livet är icke våren kirjoitti:

        Edith Södergrania?

        Lempparini E.S.:ltä on Elämä tjsp, jossa elämä on maata kaivon pohjalla tietäen, että ylhäällä nuolen nopeat päivät kiitävät ohitse.

        Kyllä, Södergrania. Luen sen verran harvoin runoja, että löysin hänen kirjoituksiaan vasta sen palstapostauksen avulla (eli toisinaan tämä palsta kyllä osoittautuu hyödylliseksi muillekin kuin atm:eille!) ja olen nyt selaillut niitä vähän enemmänkin wikisourcesta. Elämä oli myös minustakin hyvä, sinänsä yllättävää että tavallaan yritän kyllä ylläpitää positiivista asennetta elämään ja tulevaisuuteen ja olen sitä täällä palstallakin usein esiin tuonut. Mutta mielestäni Elämä silti kuvaa hyvin sitä monelle tuttua raadollistakin puolta.

        Myös mm. runosta Eräs elämä tykkäsin, tosin eri syystä eli koska siinä on annettu enemmän sijaa idealistiselle haaveilullekin ja onnen etsimiselle, vaikka lopussa todetaankin että nopeasti se elämä on lopulta ohi ilman että se etsitty onni välttämättä koskaan tulee, ja viimein riittävän pitkän ajan päästä myös koko ihmiskunnan elämä.

        Södergran vaikuttaisi olleen hyvin syvälliseen ajatteluun kykenevä. Ehdottomasti kyllä nousi silmissäni erittäin mestarilliseksi runoilijaksi. Erittäin harvoin ovat runot vaikuttaneet muhun yhtä vahvasti, yleensä tykkään lukea enemmän lyhyitä aforismeja, joihin on onnistuttu joko sisällyttämään totuus huumorin/ironian kautta tai joskus ihan vaan luomaan erittäin kauniilta kuulostava, vaikka sitten epärealistinenkin utopia. Esimerkiksi hienoimmat rakkauteen liittyvät aforismit ovat mielestäni lainaukset Victor Hugolta ja Georges Sandilta, juuri kauniin ilmaisunsa kautta. Hyvistä humoristisista aforismeista löytyy taas mm. Mark Twainilta useampikin esimerkki.

    • mies 89

      Mä haluan pimppaa kun on ihan hirveetä että miehen parhaat vuodet (19-25 vuotta) jolloin mies on kiihkeimmillään ja testosteroni jyllää menevät täysin hukkaan käteen vetäessä.

      Olen nyt 25 vuotta joten kyllä sitä voikin sanoa että meni parhaat vuodet miehenä hukkaan. Naiset auttakaa mua ja antakaa sitä pillua pilluntuska on edelleen kauhea.

      • mies 89

        Olen alkanut jo pälvikaljuuntumaan ja mahakin on vähän pääsyt kasvamaan viime aikoina.

      • Ei ne parhaat vuodet tai ainakaan mitkään parhaat nuoruusvuodet ole vielä sentään noin nuorena, koska ne kaikkein parhaat nuoruusvuodet ovat elämässä vasta sitten yli kolmekymppisenä. Joskus 19-25-vuotiaana sitä on vasta menossa varhaisnuoruus ja ne parhaat nuoruusvuodet ovat tulossa vasta sitten yli kolmekymppisenä, joten ei sun turhaan kannata tollaisista mitään stressata, että sun parhaat vuodet olisivat muka menneet hukkaan.

      • mies 89 kirjoitti:

        Olen alkanut jo pälvikaljuuntumaan ja mahakin on vähän pääsyt kasvamaan viime aikoina.

        Niin jos sua se kaljuuntuminen ahdistaa, niin kannattaa ilman muuta pyytää lääkäriltä se fina-resepti jo hyvin varhaisessa vaiheessa, niin sillä saat estettyä sen hiustenlähtösi. Ja jos oot työssä käyvä ja sulla on rahaa säästössä, niin kannattaa myös harkita sitä hiustensiirtoon menemistä, sillä kyllähän sitä aina miehen kannattaa siihen omaan ulkonäköön ja hiuksiinsa panostaa.

      • Miestheman
        DarkFear kirjoitti:

        Ei ne parhaat vuodet tai ainakaan mitkään parhaat nuoruusvuodet ole vielä sentään noin nuorena, koska ne kaikkein parhaat nuoruusvuodet ovat elämässä vasta sitten yli kolmekymppisenä. Joskus 19-25-vuotiaana sitä on vasta menossa varhaisnuoruus ja ne parhaat nuoruusvuodet ovat tulossa vasta sitten yli kolmekymppisenä, joten ei sun turhaan kannata tollaisista mitään stressata, että sun parhaat vuodet olisivat muka menneet hukkaan.

        Mikä sua hyvä mies pelottaa?

        http://www.iltalehti.fi/terveys/200711026780527_tr.shtml

        Ota elämä vastaan sellaisena kun se tulee. ;)

      • dr. jekyll
        Miestheman kirjoitti:

        Mikä sua hyvä mies pelottaa?

        http://www.iltalehti.fi/terveys/200711026780527_tr.shtml

        Ota elämä vastaan sellaisena kun se tulee. ;)

        Näillä palstan pojilla elämä menee ohi ihan huomaamatta, vain sen takia kun pelkäävät. Siksi he ovat täällä kiukuttelemassa ja haukkumassa naisia.
        Omat pelot ja saamattomuus kun on aina jonkun toisen syy.

    • scrg

      Tilannehan ei ole ollenkaan epätoivoinen. Menet vaan paikkoihin missä sellaiset 35-50 vuotiaat miehet liikkuu, jos ne nyt jossain liikkuu. Tuskin niiden mielestä liian vanhalta näytät.

    • Kiltti atm

      Kurppa on vasta kun täyttää 40 vuotta. Helka ainakin tykkää jännämiehistä.

    • mies 89

      En halua miehiä kun en ole millään tavalla homoseksualisti.

    • Mies31v.

      Ei kiinnosta.

      Kommentoin tämän koska vitosen ämmä sanoi että näin toimitaan kun on antanut jonkun päästä ihon alle.

      En ole lukenut kuin yhden lauseen mariannen jokaisesta kommasta. Taito kuten tällä ht:lla ei pysty lukemaan enempää.

      Kohta ilmoitan ekaa kertaa elämässä jonkun ämmän viestin asiattomaksi.

      Oikeesti ei voi olla näin kehareita.

      Pakko sanoa että toivon että teitä käytetään vain reikänä ja niin että tulee paha mieli ja loppuu se ylimielinen kympin tietämys netissä. Nöyryytys ja pillun rassaminen naisen uskoessa muuhun on parasta terapiaa. Keharina et sitä ymmärrä.

      Just luin monesta uudesta "nimmarista" kun katsoin ketjua missä jengi kertoo pelaamisestaan. Eli jengi lukee tätä(sinkut-palstaa?!?!) ja kommaa, kukaan ei heillekään vastaa. Mutta halusivat vastata koska heitä kutsuttiin. Ja hienoa että vastasivat ja kertovat itsestään, vaikka insidea ei kiinnosta paskaakaan.

      Palstalla keharien hegemonia. Vitosen paska tulee aina jostain lässyttämään. Sitten viikonloput ja ;)

      Tällä hetkellä ehkä Stellaria taitaa olla ainoa, siis ainoa nainen joka pitää uskoni tämän palstan naisina. Mutta hänkin taisi olla aika vajaa.

      Ja tiedän kaikki kommanne, säästäkää ne älykkyyttenne nostamiseen. Se ei liene enää mahdollista. Mutta viisaus on. Eli kuten sanoin. Usko täysillä ja ole kympin nainen ja tule rassatuksi. Naisina vihaatte aina ensiksi miehiä tai sitä joka aiheutti sen.

      Syy on sinussa, naisessa. Siitä lähtisi parannus. Mutta ette te mua usko. Joten jatkakaa.

      Onneksi tiedän mitä tulet tuntemaan. Sanoit tai kirjoitit mitä tahansa.

      Ei se siitä.

      • full of shit

        Mut onneksi sun kommentteja jaksaa ihan kaikki lukea, kun sä olet meitä muita niin paljon parempi ja ylempänä.
        No mut tällähän säkin roikut, kun ei sulla muutakaan ole.
        Tsemppiä.

      • marianne89...

        Ilmoita vaan asiattomaksi, mutta luuletko etteivät modet osaa lukea vaan vain konemaisesti poistaisivat kaikki kommentit mistä heille joku on valittanut? :D Asiattomaksi kun tätä aloitustani ei valitettavasti voida luokitella, ei vaikka käyttäisi syynä ettei vaan pidä jonkun henkilön kirjoituksista. Itse en ole kertaakaan täällä ilmoittanut ylläpitoon edes "hurjimpia" kommentteja tai suoria henkilökohtaisuuksiin menemisiäkään (eikä kovin moni muukaan niitä turhan vakavasti tunnu ottavan, kun usein saavat keikkua törkyviesteineen täällä viikkokausia elleivät pidempäänkin), joten siinä mielessä ajatus siitä että mies31 yhtäkkiä menisi ja ilmoittaisi tämän ketjun asiattomaksi pistää lähinnä huvittamaan.

      • juttusi ovat kyllä

        uskomattoman typeriä.

      • marianne89...
        juttusi ovat kyllä kirjoitti:

        uskomattoman typeriä.

        Voivathan ne osan mielestä typeriä ollakin ja se on mielipide, mutta M31:n jutuista sitä vastoin ei aina saa edes käsitystä siitä mitä hän yrittää niillä sanoa. En itsekään kirjoita aina ytimekkäitä lauseita enkä parhaalla tavalla, mutta M31 ei koskaan käytä edes normaaleja lauserakenteita tai muutenkaan minkäänlaista järjestystä kirjoituksissaan.

    • ht ...

      Viime viikonloppuna kun olin baarista bussissa matkalla kotiin, niin joku nainen tuli sitten viereen ja alkoi sitten nukkumaan olkapäätäni vasten. Herättelin sen kun ajattelin että se muuten ohittaa pysäkkinsä.

      Koko matkan nainen sitten selittikin sitä kuinka on parissa vuodessa työstressin takia naamaltaan vanhentunu niin hirmu paljon, yms. Vaikka nainen olikin vasta 26v. Toki nainen näytti aika väsähtäneeltä siinä tilanteessa, mutta omasta näkökulmasta katsottuna teki lähinnä mieli naureskella kun joku kymmenisen vuotta nuorempi nainen (lue: vieläpä erittäin kaunis nainen, sellainen pitkähiuksinen hoikka blondi) siinä selittää sitä kuinka on jo niin rupsahtanut. Samaan aikaan itse en viitsi edes haaveilla sellaisista naisista (en edes silloin kun alkavat bussissa juttelemaan).

      Tuli vähän tosta mariannen selityksestä mieleen se nainen. Kuinka noi nuoret päälle parikymppiset naiset jo niin tosissaan selittää kuinka ovat niin vanhoja ja rupsahtaneita.

      Eivät vielä osaa kuvitellakaan kuinka pahasti oikeasti ovat rupsahtaneita kun tulee se kymmenen vuotta lisää mittariin.

      • ätmi

        Joku kaunis nainen tuli bussissa nojailemaan ja kalastelemaan kehuja?

        Onko siinä A? On!
        Onko siinä S? On!
        Onko siinä P? On!
        Onko siinä E? On!
        Onko siinä R? On!
        Onko siinä G? On!
        Onko siinä E? On!
        Onko siinä R? On!

        Mikä se on?

      • ht ...
        ätmi kirjoitti:

        Joku kaunis nainen tuli bussissa nojailemaan ja kalastelemaan kehuja?

        Onko siinä A? On!
        Onko siinä S? On!
        Onko siinä P? On!
        Onko siinä E? On!
        Onko siinä R? On!
        Onko siinä G? On!
        Onko siinä E? On!
        Onko siinä R? On!

        Mikä se on?

        Ei kun se on epävarma ätmi, jolla ei ole mitään naistennauratustaitoja. Ei mitään itsevarmuutta alkaa bussissa iskemään kauniita ja liian nuoria naisia, edes silloin kun nainen voisi ehkä olla kiinnostunu. Vanhat tai rumat vois olla eri asia.

    • asdasdasddsa

      Minuakin luultiin aina ikäistäni nuoremmaksi, kunnes 23-vuotiaana rupsahdin ihan yhtäkkiä 30-vuotiaan näköiseksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      229
      7653
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5110
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4792
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3458
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2025
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      30
      1910
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1839
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1687
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1629
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      149
      1386
    Aihe