Yks kauhia aamu

- Kuule, pidetään yhteyksiä.

Näil sanoil Maarit päätteli pitkän ja sovinnonhaluisen puhelunsa. Se oli haudannu nyt kaikki sotakirveensä miessukuu kohtaan, tai ainakin mua ja ehdotteli että voitasi joku kerta istuu iltaa yhdes tai vaikka mennä kattoo lätkämatsii, jos must silt tuntuis. Mul oli muuta fundeeraamist, joten en mä varmaan kuullostanut kovin innostuneelt, mut mä koitin olla olematta niin tyly, ettei sil jäis mittään toivonkipenää mun suhteen. Kuiteskaan.

Mä olin alkanut tehrä valmistelui ja suunnitelmii sen viikonlopun varalle kun Eeva-Liisan mies lähti sinne metälle. Mähän en tarkkaan tienny mis ne asuu, mut nyt kun mä tiesin sen miehen nimen olevan Heikki, niin mä löysin puhelinluettelost niitten tarkan osoitteen. Kaikeks onneks ne oli niit ihmisiin joil on viel tavallinen puhelinkin ja numero katalookis. Edeltävänä sunnuntaina mä olin ajellut Naantaliin ja jalkamiehenä tutkaillu vähän niit nurkkii mist se osoite löyty. Eeva-Liisa asu pienes kerrostalos, mut niitten kämppä oli ensmäses kerrokses sellattiin ettei niil ollut parveketta vaan semmonen terassi tai pikku piha. Ja kival paikal muutenkin, sellattiin mettän reunas.

Tyän puolest mul ei Naantaliin enää asiaa ollutkaan. Kun mä menin maanantaina hommiin, pomo pisti munt ihan toisel suunnal hommiin yhden vanhemman äijän hanslankariks. Mua vähän kyrsi se, kun mä olin itte sentään ammattimies ja yleensä mulle hommattiin joku sälli avuks. Mut tää kait nyt oli sellainen pieni näpäytys ja ajattelinkin et ans kattoo nyt. Mitä pidemmäl viikko kerkis, sitä enempi mä fundeerasin sitä tulevaa viikonloppua ja töist mä koetin selvitä vaan sen verran hyvin ettei silt vanhemmal äijält tulis poikkipuolist sanaa.

Perjantain ehtol mä ajattelin pistäväni aikasin maate ja nukkuvani pitkään, et jaksaisin sit seuraavan ehton hyvin. Mut tähän suunnitelmaan tuli mutka jo ihan alkuillasta. Joskus vähän jälkeen seittemän ovikello soi ja siel oli Maarit kahden muun kans, jotka se esitteli Anjaks ja Raunoks. Semmonen jo lähemmäks viiskymppinen pariskunta, jottain Maaritin kavereit jotka oli tullut kylästelee sen tykö. Nyt ne oli menos porukal baariin, mutku baariin ei kannata mennä ainakaan ennen kymment, oli ne tulos niinku etkoille mun kämpil. Ja Maaritil tais olla vissi meininki värvätä mun vetää baarivaatteet niskaan ja lähtee föli.

Mä meinasin saada hepulin kun ne ei tuntunut ymmärtävän etten mä nyt kaivannu niitten seuraa, puhumattakaan et olisi lährös mihinkään baariin täl tai tois pual. Maarit sai suostuteltuu munt lupaamaan et ne voi ottaa yhdet moukut mun olohuoneessani ja sit ne suunnistais ettii jotain muuta paikkaa. Vaik kyll mä arvasin ettei ne vähänaikaan mihinkään lähde, ei ainakaan ennenkun eväspullot on tyhjennetty. Siin me sit istuttiin mun nojatuolis ja soffal ja ruvettiin ottamaan. Mä otin ohkassii ja varovaissii siivui, mut sen erest nää muut kittaskin viina kitusiinsa minkä kerkesivät. Maarit jutteli aluks pääasias sen Anjan kans ja se Rauno selitti mulle afääreitän, jotka tuntu joka klasillisen jälkeen muuttuvan aina suuremmiks ja suuremmiks. Sen Anjan kanssa se kehu olleensa naimissa 25 vuotta. Jossain vaihees Maarit alkas kihnata mun kyljes ja rupes puhumaan mua lähtemään föli. Mä kieltelin ja lopukse lupas piffatakkin mulle illan, jos vaan lähtisin.

Niin sit kävi ettei niitten baariinlähtemisest kymmenen aikaan tullut yhtään mittään, jo pelkästään siks et se Anja oli niin päissään että se piti taluttaa mun sänkyyn makkaamaan. Kun niitten viinat oli juotu, mä totesin parhaaks kaivaa esiin mun jemmapullot ja pistää se jakeluun, ettei ne päättäis kahdestaan lähtee mihinkään ja jättää mua ton oudon sammuneen ämmän kanssa kahdestaan. Viinaa oli tasan sen verran että joskus yhden korvil yäl, Maarit makas tillin tallin mun olkkarin lattial ja se Reino nuokkus istuviltaan nojatuolis öristen jotain käsittämätöntä yksinpuheluu ittensä kanssa. Olosuhteisiin nähden mä olin onnistunut olee ryyppäämättä paljokaan ja olosuhteisiin nähden ongelmana oli vaan se et mun sänkyn oli vallannu joku outo ämmä ja mä joutuisin tyytyy makamaan soffal.

Joskus viiden korvil mä heräsin siihen et mun vieres kohkattiin jottain epämäärästä. Mä heräsin torentuntusest ja villist unes et mä olin siel vartiomännyn haarukas runkkaamas, kun siihen juurel oli kertynyt paljon ihmisiä jotka näki mitä mä olin tekemäs ja ne alkovat porukalla ravistaa mua sielt alas. Ja aika todentuntust se olikin, koska mä heräsin siihen et Maarit toisel kädel vatkas mun vehjettäni ja toisel kädel koitti ravistella mua hereil.

- Antero, ota mut viereen.

Mä teeskentelin edelleen nukkuvaa ja siristin silmiini vaan sen verran että koitin ottaa selville missä mennään. Keittiöstä tulevassa valossa mä näin että Maarit seiso kumaras siin soffan vieres ja se oli riisunut päällishousut jalastaan, niin et sil oli vaan mustat sukkahoust ja jottain niiden alla. Se kömpelöst napitti just valkost paitapuseroonsa auki. Mä päätin jatkaa teeskentelemistä.

- Tee mul pikkasen tilaa

Samal se työnsi mua pikkasen ja sai senvertta siirtymään siin soffal et mahtu ite kyljelleen viereen kihnaamaan. Siin se sit vapaal kädellään välil kouris mun vehjettäni ja välil lääppis mun poskeani.

- Et kai sä nuku enää ... pidä musta kiinni ..., Maarit sopersi mun korvaan. Sen henki haisi kammottavasti vanhalle viinalle ja se oli aika päissään vielä.

Kait Maarit oli kuitenkin tajunnut et mä vaan näyttelin nukkuvaa. Mun jolu ei myöskään osallistunut teeskentelyyn kovinkaan vakuuttavasti, vaan seisoi puolitanassa housuista ulos kaivettuna. Maarit tarttus mun kätteen ja siirsi sen paitapuseronsa sisään ja sopersi mun korvaan:

- Avaa mun rintsikat

Mä vedin käteni pois ja tuijotin sitä silmät suurina. Mun teki mieli sanoo sille että mene ravistelee Reinoo, se on pilkkinyt 25 vuotta samalla reijällä, et sil vois tehrä vaihtelu hyvää, mut en mä saanut sanotuks mittään, kuten tavallista. Maarit vaan ei tuntunut tajuavan että mä olin koko ajan antamassa sille pakkeja, vaan se kohottautus ylös ja aukais ite rintsikkansa. Saman tien se riipo itteltään sukkahousut ja pikkarit jalasta. Mä aattelin että se saa nyt ite osoittaa minä se piti mua, niinkuin ihmisenä, oliks mä toisaan sille vain partiopoika jonka piti olla aina valmiina. Mä käännyin kyljelleni naama soffan selkänojaa päin ja tein sil reilust tilaa reunal.

- Miks sä olet tommonen, Antero

Se rojahti istuu siihen reunal ja must tuntu et se poras hiljaa itekseen. Se istu siinä pitkään juoden loppuun pöydäl ollei pullonpohjii ja sit se painu takasin lattial makaama. Muhun se ei enää yrittänyt koskee.

Seuraava herätys tulip siin kymmenen korvil ja se tuli kamalan kovaäänisest naisten huutamisest. Anja oli Maaritin tukkapääs kiinni ja riepotti sen päätä semmosel pyhäl vihan et aluks ihan pelästyin. Oli se muutenkin hurjan näköst kun toisel ei ollut pääl mittään muuta kun paitapusero ja rintaliivit ja nekin kummatkin pualhuolimattomast auki. Maarit poras kippiäst. Reinoo ei näkynyt enää missään. Ja Anjan pulppus katkeematont huoritteluu.

- Tää saatanan ämmä makas tääl haarat levällään Reinon edes!

Mä pyysin niit rauhottuu ja siin samas se Anja päästi irti ja painu ulos ovet paukkuen. Maarit taas painu ovet paukkuen vessaan poraamaan ja kiersi oven perässään kiinni. Mul oli kamala kusihätä ja olis tarttenu päästä porsliinil, mut ei se avannu ovee vaik kuin mä maanittelin.

- Mä tulen sin ny, sanosin ja kiersin lukon auki ulkoo.

Maarit istu pöntön kannel ja sill oli tukko vessapaperii kouras mihin se kuivas silmiään ja nokkaansa. Kieltämät se oli siin aika kammottavan näkönen ilmestys ja mun kävi sitä sääliks.

- En mää mittään ... heräsin kun se kouri ... kun mä kirkasin ... Anja rupes ... anna anteeks ...

Sit se yritti rauhottuu ja niisti nokkaansa niin et törähti. Mä vittelöin Maarittii pois pöntölt et pääsisin kusel ja se luikki mun ohi eteisen pual. Kun mä lorottelin se huuteli sielt mulle:

- Anna anteeks et mull meni taas överiks, mä en tiedä ... kun mul menee aina ...

Maarit seiso viel siinä vessan ovenpieles kun mä sain tarpeeni toimitettuu. Se oli alkanut napittaa paitaansa ja mentiin olohuoneeseen ettii sen loppui vaatteita. Kun Maarit oli saanut jotakuin järjesteltyy ne päällensä, sano se mul viel.

- Mä luulin et me oltais voitu tutustuu paremmin.