Isänpäivä

Huomenna on taas isänpäivä, muistakaa isiänne, niin eläviä kuin jo edesmenneitä.
Valitettavan monen mielestä isä on vain se lapsen siittäjä ja siten ala-arvostetumpi kuin
äiti, vaikka itse lapselle on mahdottoman tärkeää, että on olemassa sekä äiti - että isä, sen
meistä tietää sisimmässään jokainen.

Itse olen menettänyt isäni jo vuosia sitten ja voin kertoa, että meidän suhteemme ei ollut
helppo, aiheutin isälle silloisella toiminnallani niin paljon mielipahaa ja kun kumpikin meistä
oli olevinaan ns. "alfauroksia", niin kahden uroksen yhteentörmäys oli väistämätöntä.
Olisi ollut meille molemmille karmeaa, jos emme olisi ehtineet sopia välejämme ennen isäni
poismenoa, siitä olen kiitollinen. Mieli oli yhtäaikaa sekä surullinen, että kevyt kun kannoin isää hautaan. Lisäksi isä varmisti perinnöllään tulevaisuuteni, vaikka mielestäni en ollut sitä ansainnut.

Itse tulin isäksi ensimmäisen kerran jo nuorena, olin ns. teini-isä, tavallaan menetin tyttäreni
pitkäksi ajaksi olosuhteiden johdosta, mutta en ikinä unohtanut. Tyydyin kohtalooni, kun äitinsä kielsi minua tulemasta lapseni lähelle. Eikä tyttö unohtanut minua, nyt vuosien jälkeen
olemme läheisiä ja rakkaita toisillemme, vaikka äitinsä on yhä vastahankainen, mutta meidän
isä-tytär suhteeseen sillä ei ole vaikutusta.

Varttuneemmalla iällä minulla oli onni saada poika elämäni rakastetun kanssa ja voin kertoa,
että kaikista mahdollisista entisen elämäni virheistä on opittu ja tavallaan ollut hyötyäkin,
sillä en minä en isänä toista niitä virheitä mitä olen itse nähnyt ja kokenut, vuodet on
hioneet pahimmat kulmat pois myös minusta.

Myös vaimoni isälle, appiukolle, kiitos ja kumarrus, sillä hän on oikeasti minun "toinen isä" ja on ollut kunnia ystävystyä aidosti niin hienoon mieheen.

Rakensin poikani kanssa laavun tuosta ulko-ovelta noin kilometrin päähän metsään, siellä
vietetään huomennakin isänpäivää, pilkkihaalareissa istuen, makkaraa ja muurikkalettuja paistaen, se on parasta isänpäivää ikinä kun saa olla Rakkaidensa seurassa, vaimo, poika, koirat. :)

0

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Olivia Oras kuollut

        Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
        Kotimaiset julkkisjuorut
        84
        2533
      2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

        Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
        Kajaani
        15
        985
      3. Mies sun käytös satutti...

        Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
        Ikävä
        52
        806
      4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

        Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
        Haapavesi
        46
        751
      5. Sukunimesi eka kirjain?

        🤗
        Ikävä
        50
        734
      6. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        47
        654
      7. Kerro vain.

        Lipsauta johtolanka...
        Ikävä
        80
        616
      8. 50
        605
      9. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

        Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
        Ikävä
        68
        596
      10. Tönölän hukkaputki

        Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
        Kuhmo
        35
        594
      Aihe