taas on menty päinvastaiseen suuntaan, kun tutkimus, et voi ei olekkaan epäterveellinen rasva, vaan rasvat yleensä jos liikaa käyttää.
Voi, voi
ketähän uskos
2584
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Taas yksi tutkimus,
että nälkä siirtyy syömällä.
Kaikki lihottaa liikasyönnillä.
Ja entäs kananmunat? Ovat kuulemma vaarallisia diapeetikoille ja nyt vasta, ...onneksi...kuulin, että ei olekkaan. Kollesterolia siinä ei mainittu, mutta en ole vältellyt silti.
Kolome munnaa saapi syyä viikossa.
Se kolesteroli hömpätys on laantunut.
Kananmunahöpätys alkoi sen takia aikoinaan. Silloisten käsitysten mukaan kolesteroli tappaa ja kananmunat ovat syynä siihen.
Noh, eipä ne kananmunat nykyisin ole vaarallisia, päin vastoin erittäin terveellisä(kuten ennnenkin) ja tutkimuksissa alkanut ilmenemään että eipä se kolesteroli nyt niin vaarallista olekkaan ja siihen syödään aivan liikaa, aivan turhia lääkkeitä.
Jokin aika sitten keuhkosivat hiilihydraateista. Se tietenkin riistäytyi käsistä. Nyt sitten on menossa proteiinibuumi. Se ihmeaine, joka parantaa ihmiset jne.
Kaikella tollasella helppo tehdä rahaa. Mun mielestä parhaiten säästää rahaa, kun ei kiinnitä epäoleellisuuksiin huomiota ja syö suht tavallista murkinaa monipuolisesti.
=DW=
Kun syö sitä sun tätä ei oo hätä
Sitää sun tätää saa grilliltäki.
Kannattaa pestä käet tai kumihanskat käessä siellä grillillä käpelöiessä, ennen aekaa tul kukuttua uamu yöstä silimät sirillää siel nakitsulla.
Noh.
En muista koskaan käpelöineeni uamu yöstä grillillä, syömässä kuitenhi on tullut käytyä kun on hiukassu.
Nöh
Harvemmin naiset kopeloi, ravinteli valomerkin jälkeen kyllä oli kova tungos, monella oli nakit valamiina silimillä voi voi se oli sitä hurjaa nuoruus aikaa. Nyt ei oo muutakuin niskatakaraivo kippee.
Jos sää grillijonossa menet kopeloimaan, voi käydä niin et ottavat senkan nenästäs.
Mulla on tainnu jäädä hurja nuoruusaika elämättä. Hyvässä ja pahassa :). Mää oon aina ollu pieni aikuinen.
Minä en luota mainoksiin.
Ja tutkimukset jätän omiin arvoihinsa.
Ainoa mihin luotan lujasti on sivusto: Fineli.
Sieltä näen mitä on syötävä ja kuinka paljon.
Jotta tilpehöörit ovat päivittäin tasa-painossa.
Syön aina muokkaamattomia luonnon-tuotteita.
Lihat ja kalat saavat olla paloiksi muokattuja.
Margariini ei tule Lehmästä, mutta Voi tulee.
Vietän usein myös muna-viikon.
Oman panoni ja muodon-muutokseni kertovat vaaka ja peili.
Jos huomaan läskistyneeni ihan hävettäväksi, syytän itseäni.
En koskaan ala etsimään naurettavia teko-syitä jostain aineen-vaihdunnasta,
perimästä tai sairaudesta.
Näin vanhuksenakaan.
H.
samat sanat, en usko minäkään aineenvaihdunta juttuihin
Usko nyt vain aloittajaan.
Muna päivässä pitää lääkärin loitolla.
Luomuvoita ei mikään voita.
En ole ikinä uskonut, että margariinit olisivat muka terveellisiä.
Kaikenmaailman käsittelyjen läpi ensin ovat valkoisia, yks kökkö väritetään margariiniksi toinen naamarasvaksi ja markkinatalous nauraa.
Kaikkia luonnontuotteita yritetään aina tehdä ´´vaarallisiksi´´ joka on järjen vastaista.
Onneksi ihmiset ja tutkijatkin alkavat herätä.
H
Kyllä on pitkä vale, että kopioin Sinua.
Minä sanon mielipiteeni just niinkuin se on, välittämättä yhtään mitään siitä, mitä olet kirjoittanut.
Jos Sinä olet samaa mieltä jostain asiasta, kun minä niin mitä ........ kopioimista se on.
Minulla oli tilaisuus istua oikein viisaan tohtorin seurassa ja hän osasi selittää asian.
Jos syöt pehmeää /kovaa rasvaa niin kuvittele pehmeä rasva pitkänä suorana liukkaana ketjuna,se menee jouhevasti suonessa.
Kovassa rasvaketjussa on taas äkkivääriä väkäsiä jotka suonessa kulkiessaan tarttuvat niillä äkkimutkillaan seinämiin.
Jos käytät niin käytä juoksevia rasvoja,sillä ne hyvätkin rasvat toisinaan tulevat mutkaisiksi kuumennuksen aikana.
Erittäin yksinkertanen ja helposti ymmärrettävä selitys.oli viisas ihminen.
Voi, voi jopas oli pehmoinen viisaus.
Sen verran paha et noilla viisauksilla kokonaiskolestroli on 3,7 ja ldl 1,8
Ennen puhuttiin kalkkeutumisesta, sitten alettiin touhuta kolestrolista.
Viimeisimmät tutkimukset viittaa siihen, että kyseessä onkin tulehdus verisuonissa.
Itseasiassa juuri tosta esitin lääkärille paheksuntani,on monta ihmistä joilla sama loppututkinto ja usealla eri mielipire.
Ei ole ihme jos potilaat on aivan sekasin ja lääkäri myönsi asian ,mielestäni ei voi olla monta hoitosuuntaa.
Olen itse potilas ja omilla kokemuksilla ja näillä rasvajutuilla olen pärjännyt.
Seuraan aika aktiivisesti uusia tutkimuksia ja tää tulehdus juttukin on tuttu, pelkään vaan et kohta sekin kumotaan.
Mun keho tuottaa kolestrolia niin paljon et ilman alentavia lääkkeitä en pärjää,on sitäkin kokeiltu.
Joo aina tulee uutta tutkimusta ja on eri kouluntia.
Minun edesmenneellä avomiehelläni oli kolestroli hyvin korkea ja käytti lääkkeitä.
Oli kyllä sivuvaikutuksiakin. Silloin ne ei vaan ollut niin julkitiedossa, kuin nyt.
Tähän ikään asti pääsin ettei kolesterolia ollut mitattu, nyt on ja luulin että syömällä paljon kasviksia, ei levitettä leivälle, marjasmuuteja, pähkinöitä ym. mitä nyt pitää syödä, no ei riittänyt.
Kolesteroli 5.5 se paha-arvo 3.73 (pitäisi olla 5 ja 3) eli minun täytyy käyttää benecolia ja salaattiini ruiskaista aina öljyä. Hgb,kin oli laskenut 127,stä 110.
Siis pitää olla ne oikeat terveelliset. En olisi nuorena uskonut, että ruoka menee näin tieteelliseksi.
Kylmäpuristettua luomu rypsiöljyä kun ottaa aamuisin desin, niin se alentaa kolerollia, en tiedä onko se hyväksi vai pahaksi.
Pellavasiemen öljyllä pitäisi olla sama vaikutus
Ja vatsakin toimii mallikkaasti :D
=DW=
Mulla vasta toimisikin vatsa.
Ei olisi töihin menemistä.