Eipä ollut kuin pari päivää jouluun 21.12 kun kissani ei enää jaksanut.
Viivi oli sairas eläin ja oli elänyt kanssani siitä asti kun täytin 6v. Nyt olen 21v.
Kissani tosissaan elämänsä aikana kokeili kaikki yhdeksän henkeään, mutta aika voitti. Tämä kuullostaa raadolliselta, mutta kun kissarakkaanne aika koittaa niin menkää hänen viimeiselle matkalleen mukaan niin vaikealta kuin se tuntuukin. Itse paijasin ja suutelin kissaani koko operaation ajan ja itkin enkä kadu sitä, että olin operaatiossa mukana. Se on rankkaa ja raskasta jos eläin on monivuotinen perheenjäsen, mutta jos eläin kärsii niin rakastakaa häntä niin paljon, että voitte myös luopua hänestä kun aika koittaa ja olkaa läsnä hänen kanssaan loppuun asti.
Viivi oli sairas eläin ja oli elänyt kanssani siitä asti kun täytin 6v. Nyt olen 21v.
Kissani tosissaan elämänsä aikana kokeili kaikki yhdeksän henkeään, mutta aika voitti. Tämä kuullostaa raadolliselta, mutta kun kissarakkaanne aika koittaa niin menkää hänen viimeiselle matkalleen mukaan niin vaikealta kuin se tuntuukin. Itse paijasin ja suutelin kissaani koko operaation ajan ja itkin enkä kadu sitä, että olin operaatiossa mukana. Se on rankkaa ja raskasta jos eläin on monivuotinen perheenjäsen, mutta jos eläin kärsii niin rakastakaa häntä niin paljon, että voitte myös luopua hänestä kun aika koittaa ja olkaa läsnä hänen kanssaan loppuun asti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuo oli kaunista. Meinas jo tulla tippa linssiin. On se hyvä että olet niin tehnyt kissallesi. Pitää minunkin muistaa tuo sitten mutta siihen on vielä luultavasti pitkä aika kun kissani on vielä nuori.
Tiedän tunteesi, itse olin mukana vähän aikaa sitten (viime viikolla...) saattelemassa koiraystävääni viimeiselle matkalle. Koira oli jo vanha, joskin minä en ollut tuntenut sitä kuin sellaiset reilut seitsemän vuotta, joista noin kolme viimeistä se oli asunut meillä.
Ensin ajattelin etten millään pysty olemaan mukana sillä viimeisellä matkalla, että voimani eivät yksinkertaisesti riitä katsomaan, kun rakas ystävä nukahtaa ikuisiksi ajoiksi.
Mutta olin kuitenkin, ja nyt olen siitä onnellinen. Sain olla karvaturrin rinnalla sen viimeisenkin, ja kaikkein vaikeimman, matkan.
Koiran kymmenessä käskyssä (mitkä sopivat mielestäni myös kissoihin, yleensä mihin tahansa lemmikkiin, rakkaaseen ystävään) on viimeinen kohta sellainen, joka sanoo sen niin osuvasti. Joka kerran kun luen sen, itken, ja ikävöin.
Se menee näin:
10. Rakas isäntäni! Kulje jokainen matka kanssani! Älä koskaan sano: "En voi nähdä tällaista" tai "Sen on tapahduttava poissaollessani". Minulle kaikki on helpompaa sinun kanssasi -myös viimeinen matkani.
Voimia sinulle, ja pidä mielessäsi ne ihanat muistot! Minäkin yritän, vaikka ikävä pusertaakin edelleen rankasti.
Toi on aina surullista. Munki kissa on Viivi muuten. Toivottavasti se elää yhtä pitkän elämän kun sun kissa. Varmaan koitte kaikkea kivaa yhdessä. Koita jaksaa.
samaa mieltä olen kanssasi tästä asiasta.
Jos on ollut mukana kissan elämässä, on oltava myös viimeisen matkan alkaessa, se on vähintä mitä omistaja voi tehdä - olla turvana kun matka tuntemattomaan alkaa.
Ihmisistä on tullut liian "herkkiä" kokemaan kaikki tunnetilat ilosta suruun, ei haluta kokea menettämistä vaan vain iloisia asioita. Jokainen kuitenkin joutuu joskus tilanteeseen jossa suru iskee ja jos sen kokemista on vältellyt voi suru sitten ollakin liian kova pala...
Luopuminen on aina vaikeaa mutta kun tietää sen olevan parasta kissalle joka kärsii, tietää tehneensä oikein. Voimia sinulle, kissasi katselee sinua sieltä jostain=^..^=
Tuo oli hyvä muistutus kaikille kissan omistajille.
Vaikka meidän kissat ovat nuoria, en voi silti olla ajattelematta sitä hetkeä kun heistä aika jättää... Pidän itsestään selvyytenä sitä että olen heidän tukenaan ja seuranaan viimeiseen asti.
Vaikka se sattuu ja itkettää.
Olen ollut katsomassa kun yksi meidän kissoista syntyi ja aion olla katsomassa kun hän kuolee. Koko elämän olen häntä hoitanut ja en voi jättää yksin sellaisella hetkellä itsekkäistä syistä.
Mikäli olisi mahdollista, tekisin lopetuksen (jos sitä tarvitaan) itse... Ehkä hieman karmea ajatus, mutta sillä olisi aivan toisenlainen merkitys. Saisi itse päästää hänet lepoon...
Kyllä tässä tippa linssiin tulee.
Voimia sinulle ja ainahan on ne hyvät muistot rakkaasta kumppanista!
~Kissatar~