Kävelen rakkaani kanssa keväisessä metsässä. Ilma on lämmin ja aurinko laskemaisillaan
taivaanrannassa. Kaikki tuntuu täydelliseltä, hänen pehmeä kätensä kädelläni. Hän katsoo välillä
minuun päin, hymyilee pienesti ja suloisesti, hieman huvittuneesti. Minulla on päälläni pienen pieni vaalea kukallinen kesämekko, jonka kävin ensi hätään ostamassa kyläkaupasta itselleni, kun olin kadottanut vaatteeni päivällä jonnekin rannalle. Ehkä ne oli varastettu sillä välin, kun karkasimme rakastelemaan piiloon rantakallion hiljaisemmalle puolelle.. Hiukseni ovat vielä hieman märät uimisesta. Hameeni alla ei ole alusvaatteita, ja huomaan mieheni katseesta, miten hän haluaisi riisua viimeisenkin rievun vartaloni ympäriltä. Mmm..miten rakastankaan rakastella tuota ihmistä..nam..
Pysäytän hänet yhtäkkiä poulun varrelle puuta vasten. Tulen aivan kiinni ja katson hänen kauniita vihreitä silmiään.. Suutelen kiihkeästi. Hänen kielensä tuntuu niin pehmeältä, että olen tulla hulluksi. Nuolen ja imen hänen ihania huuliaan. Suutelen hänen kaulaansa ja niskaa.. 'Haluan sinua..haluan sinua' saan sanotuksi. Hän on laittanut kätensä hameeni alle niin, että se on noussut ylös ja takapuoleni näkyy sen alta. Hän koskettelee sitä ja pian rintojani hameen alta. Nautin.. Haluan tuon ihmisen niin lähelle minua kuin toinen ihminen vain voi toista olla. Nostan hänen t-paitaansa ja menen sen alle. Suutelen hänen rintaansa. Rakkaani naurahtaa pienesti ja auttaa minua
ottamaan paidan pois hänen yltään. Hän ottaa minut tiukasti syleilyynsä ja suutelee minut hulluksi halusta. Hän tuoksuu niin ihanalta, ja maistuu.. En pystyisi olemaan erossa hänestä. Avaan hänen housuistaan vyön ja lasken ne. Kova ja lämmin kalu seisoo sykkivänä edessäni. En voi olla maistamatta sitä. Nuolen sitä ja otan sen pian kokonaan suuhuni.. Koskettelen samalla palleja ja imen välistä niitäkin. Mieheni huohottaa mielihyvästä. Nousen hiljalleen ylös suudellen ja nuollen hänen vartaloaan samalla. Hän ottaa minusta kiihkeästi kiinni ja nuolee joka puolelta, upottaa kielensä suuhuni, ja on pian nostanut hameeni kokonaan pois ja leikittelee nänneilläni kielellään. Inahtelen mielihyvästä. Haluan häntä niin.. haluan haluan haluan.. Työnnän hänet maahan mättäälle ja istun viimein hänen kalunsa päälle. Työnnymme toisiamme vasten ja keinumme.. Huohotamme..
Pidämme toisistamme lujasti kiinni ja yritämme olla vielä laukeamatta. Inahtelen kovaäänisesti ja
välistä huudan kiihkosta. Vartalomme värisevät lämpiminä. En pysty enää kauaa olemaan laukeamatta. Katson rakkaani himosta kostuneita silmiä ja yritän suudella häntä, mutta värisen niin, että se jää epämääräiseksi kosteaksi nuolaisuksi. Pidän hänen hiuksistaan kiinni ja nopeutan tahtiani. Tuntuu niin uskomattomalta ja vartaloni tärisee kuin räjähdyspisteessä. Rakkaani kalu sykkii kuumana ja pian tunnen miten hän laukeaa ja hänen spermansa leviää kolooni. Se tuntuu taivaalliselta ja laukean heti hänen peräänsä. Makaamme päällekäin, sylikkäin ja hengitämme raskaasti. Mieheni suutelee minua hellästi ja kuiskaa jotain käsittämätöntä korvaani. Kysyn hiljaa, mitä hän sanoi. Hän vain katsoo minua ja hymyää hassusti, rutistaa minut sitten hellästi aivan kiinni syliinsä. ’Pieni Alabamani..’ hän sanoo. Naurahdan ja nuolaisen häntä kaulalle.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Aivan mahtava novelli! Kirjoita pian lisää, kiitos!
Kirjoita lisää, tai jään kaipaamaan iäksi.
Mukavasti kevättä rinnassa!
pääsi mukavasti tunnelmaan mukaan kun ekat kokemukset mulla sattuu oleen metsässä=)eikä missään kännissä vaan rakkaan tyttöystävän kans selvinpäin
mut hyvä se oli=)...se oli kirjotettu tunteella...liekö omakohtainen kokemus? ;)