Ihan hyväntuuliseksi tulin luettuani palstahistoriaa nyt illalla :D En tiedä milloin tuli tavaksi itselläni etsiä aihe, jossa pitäytyy niihin faktoihin, mistä on lukenut ja kuunnellut.
Alkuaikojen spontaanit ilmaisut ja kerronnatkin oli paljon kivampia lukea!
Monet hauskat muistot nousi mieleen, Suamorsian, Capt. Cöpenick ja jjoutava on säilyttäneet tyylinsä molemmat, mutta itse huomaan unohtaneeni sen otteen, joka on ominaisinta itselleni. Taidankin unohtaa nyt aiheyrittämisen, vaikka täytyy myöntää, että pygmit, nuo viidakon asukit kiehtoo mieltäni tällä hetkellä:D
Miten te muut koette estottomuuden ihmisissä? Merihuiskuhan on täällä eräs vallan exspertti sillä alalla, kun vain saa latistamatta kirjoitella.
Alkuaikojen spontaanit ilmaisut ja kerronnatkin oli paljon kivampia lukea!
Monet hauskat muistot nousi mieleen, Suamorsian, Capt. Cöpenick ja jjoutava on säilyttäneet tyylinsä molemmat, mutta itse huomaan unohtaneeni sen otteen, joka on ominaisinta itselleni. Taidankin unohtaa nyt aiheyrittämisen, vaikka täytyy myöntää, että pygmit, nuo viidakon asukit kiehtoo mieltäni tällä hetkellä:D
Miten te muut koette estottomuuden ihmisissä? Merihuiskuhan on täällä eräs vallan exspertti sillä alalla, kun vain saa latistamatta kirjoitella.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mieliohjelmiani on nuo Pohjois-Amerikan, ehkä viimeisten vapaiden ihmisten pärjäämistä Alaskan arktisissa olosuhteissa.
Onhan luonnonkansoistakin vielä rippeitä jäljellä vailla minkäänlaista tukea tai lääkehuoltoa. Heidän asuinalueitaan kavennetaan jatkuvasti.
Luulisi, että siellä heimoyhteisöissä elävillä elämänkaari olisi paljon meidän vastaavia lyhyempi. Heille meidän sivisaatiomme olisi liian rankka sopeutumisongelma.
Olihan hipeilläkin ja varmaan vieläkin näitä vapaan ja estottoman elämäntyylin yhteisöjä. Eikö Tanskassakin joku vapaakaupunginosa?
Oma juhlatunnelma on jo latistunut eiliseen pikkurymistelyyn. Onneksi pahoja takaiskuja ei nyt sattunut, päänkivistystä lukuunottamatta.
Onhan hyvä ettei liian rajuksi käynyt eilinen. Nuo afrikan pygmit ovatkin eräitä viimeisiä luoononarmoilla eläviä heimoja, joiden lyhytkasvuisuus on geneettistä, pituuden ollessa vain 120-150 sm.
Mietin olisko proteiinin puutteesta johtuvaa alun alkaen, jäiväthän he viidakon armoille piiloon,reippaampien lähtiessä maailmaa valloittamaan. Metsä on heidän Jumalansa, joskin tänä päivänä harjoittavat jo vaihtokauppaa viljelijöiden kanssa , saaden viljatuotteita ym. tuodessaan saaliseläimiä viljaa vastaan.
Kuitenkin elävät omassa yhteisössään viidakossa, omine uskontoineen ja sääntöineen. Saisivatpa olla juuri niin alkukantaisia kuin vain luonnonihminen voi olla maailmankäsityksineen.
Muu maailma on ihan tarpeeksi samankaltaistunut, kännyköineen, internettineen, farkkuineen ja muotineen.
Se on niin, että minun "alkuasukkaani" ovat aina sattumoisin siellä, missä minäkin. Ja Hervantahan on kultakaivos aitoudelle. Ja megnetismini toimii yhä, vielä tippuu energian murusia jaettavaksikin, se on sitä empatian vaihtoa, siirtoa. Yhden hymy ja ystävällisyys silmissä jatkaa prosessia eteenpäin, ketjureaktiotahan se.
Sini-Sirkku pitää vapaasta estotomasta kirjoittelusta samalla tavalla kun alleirjoittanutkin. Tuli vain "vapaasta" kirjoittelusta tulta ja tulikiveä monella tavalla. Ei hätää, se on elettyä elämää, jota on hauska muistella tällä viimeisellä neljänneksellä. Onpahan tulut elettyä elämän makuista elämää.
Vahinko että näillä kulmilla kursailu on varsin yleistä, joka jotenkin latistaa tunnelmaa - viestintää. Sanonta karjalaiset ovat seurallisia, puheliaita, kattia kanssa sanon mä. Yleinen tapa tavatessa kuuluu "tule käymään" mutta sitä kutsua ei tule koskaan, että näin.
Marraskuu on muistuttanut alakulon olemassa olosta, otin kirkasvalon käyttöön, myönteinen vaikutus sen voin todeta. Aamukahvikin maistuu paremmalta ja päivä voi alkaa myönteisempänä.
Ystävällisyys palaa moninkertaisena takaisin, sen olen todennut pitkin elämän varrella.
Tulikin mieleeni, nyt en enää näe mustaa valkoisena tai päinvastoin. Psykiatri Hannu Lauerman lausahdus kirjan takakannessa: " Luulin enkeliä valkoiseksi kunnes näin Sertolla pestyn pe-----een. Pitäiskö ostaa Sertoa jos se kerran puhdistaa minutkin sielua myöten valkoiseksi.
Meillä on hämäläinen pariskunta naapurina ja voi voi, joka viikko emäntä tulee hengästyneenä milloin mikäkin asia ajaa hänet uutisoimaan jotain aivan höpö höpöä.
Riisuu takin ja kengät istahtaa pöydän päähän ja juttua tulee taukoamatta, en minä kuuntele sanon harvakseltaan välillä -vai niin-.
En enää ala kahvin keittoon eikä kaverikaan ole huomaavinaankaan.
Sellaisia ovat hämäläiset hitaita ainakin palaamaan kotiinsa.
Sellaisia ovat hämäläiset, en minäkään pidä kun ei tule vierailupyyntöä.
Kyllä ihmistä muokkaa jatkuva huomauttelu, jos pyrkii ottamaan huomioon kaikkien toiveet. On ne ravistettava mielestään, ja oltava oma aito itsensä. Jos elämä olisi muiden miellyttämistä, niin rankaksi se kävisi.
Sain viimeisen ison jätesäkin (lehtiä täynnä) raahattua jäteastiaan, voi peeveli kun oli vaikeaa sen ylösnosto! Kansi kun ei pysy auki, niin jouduin yhdellä kädellä taiteilemaan.
Nyt laitoin pari lämmintä voileipää uunissa, muistin tuon vanhan reseptin, paahtoleipä, ananas, kinkku ja munajuustokuorrutus. En ole varmaan 20 vuoteen sitä käyttänytkään. Olihan hyvää tuo mehevä ananas siinä! Taidanpa katsoa kaunareita ja lepuuttaa kättäni, moi!
Oon kuule pitänyt tuon Rituliinin aloituksista tällä palstalla. Raskasta on rouvalla ollut ja silti on kirjoitellut sangen estottomasti perhe-elämästään ja ikävistä kokemuksista. Estottomuus voi olla myös rasite kirjoittajalle, Rituliinin ketjuissa se on nähty.
Itse en pidä kilometrikirjoitteluista, lyhyehköt napakat vastaukset/kirjoitukset on mieleeni. Pidän itse päiväkirjaa ja sielläkään en kilometritehtaile asioilla.
No, tarve purkaa sydäntään on tuossa vaiheessa paras keino. Me ihmiset olemme niin erilaisia, kuka tarvitsee enemmän tukea, tai purkautumispaikkaa. Siinähän palstakirjoittelu on varaventtiilinä kullekin.
Noista napakoista vastauksista, on joskus nimimerkkikin hersyvän hauska! Riemastuttaahan se:D
Täällä tuulettelen läpivedolla viluisena, kun keitin kaalikeittoa hieman myöhään, huominen kun on kiireisempi päivä. Illaksi en oikein välitä kaalinhajusta enää.
Muistan aina kälyni, joka tullessaan kylään kysyi: Kuka on kakkinut eteiseen, kun oli kaaliruokaa tehty:D heippa