Kiveksessä selittämätöntä, säännöllisesti toistuvaa kipua

Vastausta kaipaisin

Olen 16-vuotias poika. Kipu alkoi eräänä aamuna oikeassa kiveksessä muutama viikko sitten. Myöhemmin paikansin kivun lisäkivekseen. Edellisenä päivänä ei ollut tapahtunut mielestäni mitään sellaista, mikä selittäisi kivun. Alkuun ajattelin, että kipu olisi ohi menevää ja päätin seurata kivestä siinä tapahtuvien muutosten varalta. Kipu ei kuitenkaan helpottanut vielä kahdessa päivässä, mutta ei ollut mennyt pahemmaksikaan, eikä kives ollut turvonnut. Kuumetta ei myöskään ollut, eikä mitään patteja tai muuta vastaavaa löytynyt. Kivun jatkuttua puolitoista viikkoa, päätin lopulta hakeutua terveyskeskukseen.

Kipu siis on säännöllisesti toistuvaa. Kipu alkaa pienillä "merkeillä" tulevasta kivusta, eli välillä saattaa vähän vihlaista oikeassa lisäkiveksessä istuessani huonoon asentoon. Päivän mittaan kipu kasvaa ja illalla kipu on kovimmillaan. Kipu ei tunnu ollessani hyvässä asennossa, kun kivekseen ei koske. Kipu tuntuu, jos lisäkives hankaa tai osuu johonkin (esim. istuessa). Kipua on myös alavatsassa ja nivusissa joissain määrin. Kipu jatkuu muutaman päivän, eikä mene sinä aikana pahempaan. Lopulta kipu alkaa pikkuhiljaa helpottamaan ja muutaman päivän kuluttua kivun alkamisesta, se loppuu kokonaan. Kipu kuitenkin on aina tähän mennessä palannut muutaman päivän kivuttoman ajan jälkeen takaisin. Pahimmillaankaan kipu ei ole sietämätöntä, mutta todella ärsyttävää ja uuvuttavaa. Tällöin täytyy istua alas, jolloin kipu helpottaa. Mitään virtsaamisvaikeuksia ei ole ollut, eikä erektiokaan pahemmin satu.

Puolentoista viikon jälkeen hakeuduin siis terveyskeskukseen. Siellä lääkäri tunnusteli oikean kiveksen, sekä tyräportit. Lisäkivestä tunnusteltaessa ja paineltaessa kipu oli todella kovaa. Lääkäri teki minulle lähetteen Hyvinkään sairaalaan ultraäänikuvaukseen seuraavaksi aamuksi. Hyvinkäällä minulta otettiin verikoe ja virtsanäyte. Tämän lisäksi lääkäri tunnusteli samat paikat ja tutki myös peräaukon (tällöin kipu oli jo helpottanut edellisestä päivästä, eikä tunnustelu sattunut niin paljoa). Todettiin, ettei minulla ainakaan ole kiertymää tai tyrää. Ultraäänikuvatkin olivat puhtaat, eikä mitään löydetty. Sanottiin, että kipua voi hoitaa särkylääkkeillä.

Nyt on kivun alkamisesta kulunut kaksi viikkoa, eikä kipu ole muuttunut mitenkään. Tietämättömyys on pahinta. En tiedä, mikä kivun aiheuttaa ja miten pitkään se mahdollisesti kestää. Kivun ollessa pahimmillaan ei urheilusta tule mitään. Pyöräilykin on vaikeahkoa. Kipu myös estää pahimmillaan päivästä nauttimisen ja kavereiden kanssa hauskaa pitämisen. Toivon, että joku voisi täällä auttaa ja kertoa, jos on ollut samanlaisia vaivoja. Loppuisipa kipu pian.

10

167

    Vastaukset

    • Unohtui se vielä mainita, että erektion yhteydessä oikea, eli se kipeä kives kääntyy hieman vasemmalle. Tämän unohdin mainita lääkäreille. Voiko tällä olla jotain yhteyttä kipuun?

    • Oletko muistanut "tyhjentää paikat" säännöllisesti? Itsetyydytyksessä ei ole mitään väärää, se on päin vastoin jopa suotavaa terveyden kannalta. Jos olet palelluttanut eturauhasen, niin kipuja riittää ihan varmasti, käytä siis pitkiä kalsareita kylmillä keleillä. Suosittelen myös lämpimiä istumakylpyjä ja säännöllistä "paikkojen tyhjennystä" (useammasta kerrasta päivässäkään ei ole haittaa, päin vastoin pelkästään hyötyä!)

      Jos kyse olisi "vaarallisesta" asiasta, niin lähete olisi ollut kiireellinen ja olisit mennyt päivystyksenä eteen päin. Kokeile siis näitä kotihoitokonsteja, ei niistä haittaakaan ole.

    • Kiitos paljon vastauksestasi!

      Alan testailemaan antamiasi vinkkejä ja katson, jos niistä olisi hyötyä. Tosiaan voi olla mahdollista että joku paleltuma se olisi. Nyt kun muistelen, oli juuri ollut pakkaspäiviä ja oli ollut paljon tekemistä ulkona. Seuraavana päivänä kivut sitten alkoivatkin.

      On lohduttava tietää, ettet usko mihinkään vakavaan. Tällä tiedolla varmaan jaksankin olla tämän kivun kanssa ja toivoa kivun loppumista pian. Pistän viestiä viimeistään kuukauden päästä, onko mm. lämmin kylpy auttanut. Pitäisikö kylvyssä käydä päivittäin?

    • Mulla saattaa vasen kives kipeytyä jos riippuu vapaasti kalsareissa pakkasella. Napakat, kiveksiä tukevat pikkuhousut lämpimien kalsareiden alla auttavat.

    • Olet luultavimmin kylmettänyt eturauhasen ja sen tulehdus voi säteillä lisäkivekseen. Niin se tekee minullakin. Onko erektio heikentynyt?

    • kylmettyminen on yleensä suurin ongelma tuollaisiin alapään vaivoihin. Eli muista käyttää ulkona ollessa sekä lyhyitä että pitkiä kalsareita niin luulisi vaivan helpottavan. Moni nuori jotenkin häpeää käyttää pitkiä kalsareita, mutta oman terveyden kannalta se on kuitenkin suositeltavaa.

    • Jos siis kipu jatkuu vielä niin olisi kyllä hyvä mennä lääkärille, luultavasti sulla on kuitenkin alkanut eturauhasen tulehdus johon tarttet antibioottikuurin. Ei se itsestään ohi mene. Eturauhasen tulehdus alkaa siitä kun alapää saa kylmettymisen seurauksena tulehduksen, kiveksiin alkaa tulla kipua, ne turpoavat ja kevyt koskettaminenkin/kalsareiden hankaus tuntuu voimakkaasti aristavalle. Myös virtsatessa voi olla kirvelyä. Kylmettyminen voi johtua siitä, että istuu maassa tms, tai pelkkä viima voi jo aiheuttaa kylmettymisen, varsinkin jos sulla vain kevyt vaatetus (esim verkkarit tms) joka päästää tuulenviimaa läpi.
      Eturauhasen tulehdus hoidetaan ensisijaisesti antibioottikuurilla (5-7pv), mutta oireita voi hiukan helpottaa esim istumalla lämpimässä vedessä (amme, vati tms), myös eturauhasen tulehduksen uusimista voi ehkäistä pukeutumalla lämpimästi, monet käyttää normaaleja boxereita alla ja sen päälle pitkät kalsarit. Myös eturauhasen hieronta/stimulointi on usein auttanut tuohon ikävään ja todella kiusalliseen vaivaan.

      • No mulla on ollut useinkin vuosien varrella todella pahoja eturauhasvaivoja yhdistettynä kivesvaivoihin ja aina ne on ohi menneet omia aikojaan. Joskus oon yrittänyt päästä päivystykseen tuskastuneena, mutta sielläpä olikin sellainen näkemys, että tuon ongelman kanssa pitää mennä urologille, ei siis ole tk- eikä päivystysasia... omin konstein siis on ollut vaan pärjättävä, koska urologille ei ole ollut mahdollisuutta lähteä.


    • RUNKKAA JA OTA BURANA PÄIVÄSSÄ, KUNNES POISTUU KOKONAAN! MUU ON RAHASTUSTA JA PUOSKAROINTIA!

    • Krapsastaan killuttimet pois, niin vaivat poistuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka maksaa ei-turvallisesta maasta tulevan pakkokatanteenin..

      ..eivät kai veronmaksajat Kelan ansiosidonnaisella päivärahalla? Vastuuton mokailija maksakoon mokiensa kulut itse! Se on Ruotsin risteilyltä tai Balk
      Maailman menoa
      138
      3960
    2. Järkyttäviä Paljastuksia Nikon TV-sarjasta

      Tänään se sitten alkaa, sarja nikosta ja katiskasta. Ennakkotietojen mukaan sisältö paljon ikävämpää kuin luulin. Niko käyttänyt huumeita jo 13 vuotia
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      3904
    3. Henna ja Tauski jälleen yhdessä onnellisina

      Kihlatkin hankittu. https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/503fdd42-5bef-4519-ae07-de01ca6aa9ba
      Viihde ja kulttuuri
      24
      2369
    4. Suomi olisi itse tarvinnut kehitysapua

      suomen koronatalous ja sannan lahjarahat italiaan on kestämätön setti. Suomen julkinen ajetaan alas, teitä ei kunnosteta, omaa taloutta ei elvytetä..
      Maailman menoa
      196
      2176
    5. Heti alkoivat "asiantuntijat" sössöttämään

      ettei hallituksella ole oikeus pistää ihmisiä pakkokaranteeniin https://yle.fi/uutiset/3-11487500
      Maailman menoa
      174
      1036