Hauholla ja Tuuloksessa kummittelee

Nämä paikat, kuten monet muutkin paikat suomessa, on olleet kansalaissodan pahimpia taistelutantereita. Voitte tarkistaa tästä linkistä.
http://www.hamewiki.fi/wiki/Hauhon_1918_kulttuuripolku

Näillä paikkakunnilla on erittäin kaunista kesäisin. Muun asutuksen lisäksi, siellä on paljon myös kesäasutusta. Mutta ympäristöstä löytyy myös paljon synkkiä metsiä ja todella synkän näköisiä paikkoja. Missä on tapahtunut kauheita asioita sisällissodan aikaan. Etenkin pimeinä syys, talvi ja kevätöinä, metsät ja maastot näyttää jotenkin pelottavilta. Metsissä on kansalaissodan aikaisia hautoja ja muistomerkkejä.
Olen varma, että näissä maisemissa tapahtuu välillä, jotakin yliluonnollista.

Meillä on myös tällä suunnalla kesämökki. Usein esim.varhaiskevään, vielä pimeinä öinä. Kuuluu metsistä kummallisia ääniä. Kuin vaimeaa hyminää, tai itkuista valitusta. Eikä ketään ole missään, lähimainkaan ei edes metsän elämiä. Vaikeakulkuisessa metsässä ja säästä riippumatta. Näkee joskus öisin, selvästi liikkuvan, harmaita varjomasia olentoja puun takaa, toisen puun taakse. Joskus voi haistaa selvästi ilmasta, piipputupakkamaisen vahvan tupakansavun.
Vaikka kukaan ei tupakoi lähimainkaan.

Olemme kuulleet monesti öisin, kuin joku raapisi selvästi kynsillä ikkunoita ulkopuolelta. Mökin ikkunoiden lähellä ei ole puita, joiden oksat voisi osua ikkunaan. Eikä tyynellä säällä niihin voi edes lennellä mitään risuja. Myös jotkut mökkivieraamme on saaneet kokea kanssamme näitä outoja ilmiöitä.Kuten kynttilöiden sammumista itsestään ym. Eivätkä ole sen koomin enää tulleet vierailemaan mökillemme. Koska emme osaa mitenkään selittää heille näitä tapahtumia.

Tuuloksessa ja Hauholla on ihmiset puhuneet, jostakin kylähullusta, joka hiippailee pihoissa ja tirkistelee ikkunoista. Kauhukseni löysin sattumalta, kerran tämän keskustelun.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10987720#comment-0
En välttämättä usko tämänkään olevan tästä maailmasta. Ehkä muutkin ovat kokeneet samoja selittämättömiä asioita, mitä mekin mökillämme. En kehtaa ottaa puheeksi näitä asioita paikallisten kanssa, ettei alettaisi pitämään hulluna.

Pelottavin ja hiukset pystyyn nostattavin kokemus oli. Eräänä, koleana, kevätyönä pari vuotta sitten. Olin jo menossa nukkumaan. Sammutin valot ja katsahdin vielä rantaan, missä veneemme oli, sidottuna tiukasti puuhun. Silloin näin selvästi kahden hahmon astuvan veneeseen, joidenkin pitkien, kivääriä muistuttavien esineiden kanssa. Pelästyin aivan hirveästi ja sydän alkoi hakata holtittomasti.
He liikkuivat rannassa sillä tavalla, ettei ihmiset niin liiku. He ikäänkuin leijuivat istumaan veneeseen. Herätin nopeasti mieheni katsomaan. Hän näki saman, minkä minäkin näin. Mutta, unenpöpperöissään ajatteli oitis, jonkun varastavan soutuvenettämme. Hän nappasi lapion terassilta ja lähti samantien juoksemaan kiroillen rantaan ja koiramme ampaisi rähisten perään ja minä viimeisenä.
Olin jo valmiina soittamaan poliisille kännykälläni.

Sytytimme rannan puutarhavalaisimet ja huomasimme, veneen köyden irronneen puusta. Ellemme olisi huomanneet sitä. Vene olisi lähtenyt ajelehtimaan. Mieheni hämmästeli, miten niin tiukka solmu voi aueta itsestään. Hän ei uskonut siltikään kummituksiin, ei vaikka näki itsekin hahmot. Emme osanneet kumpikaan selittää, mitä me näimme silloin rannassa. Mutta tunne oli outo ja pelottava.

Puuvajamme ovi on myös usein auennut itsestään. Vaikka se on suljettu aina tiukalla hakasella. Vajasta ei kuitenkaan koskaan ole hävinnyt mitään.
Toisaalta näihin ilmiöihin ikäänkuin tottuu ja toisaalta ne saa aina uudelleen karvat pystyyn.
Jo siksikin, koska silloin tällöin. Entinen koiramme, samoin kuin nykyinenkin alkaa murista mökissä olemattomille ja tuijottaa vihaisesti ikkunoihin ja ovelle. Nämä tilanteet vaan pelottaa. Kun menee tarkistamaan paikat, eikä näe ketään missään.

Vaikka kuinka koettaisi järjellä näitä selittää, yliluonnollisia ei pysty selittämään.
Selitystä ei siis löydy. 40 vuotta tätä on kestänyt. Siitä asti kun mökkimme sinne rakensimme. Muuta selitystä en keksi, kuin. Jospa ne kansalaissodan haamut siellä sitten levottomina vielä yhä vaeltelevat. Rauhan toivoisin heidän jo löytävän sieluilleen. Saisi itsekin rauhan näistä ilmiöistä. Menkää pois, ette kuulu tähän maailmaan enää! Näin olen joskus huutanut mökillämme. Mutta, ei näy auttavan.

Mutta, kaikesta huolimatta. Tervetuloa joskus tutustumaan kyseisiin maisemiin.
Näin ymmärrätte ehkä tarinani paremmin.