Masentaako

syksyn pimeys.
Kuuntelin tuossa ajantasaa asiasta.
Mielenkiintoisia tuntemuksia ja mielipiteitä ihmisillä.
Eräskin rouva sanoi, ettei pimeys tee mitään, mutta lumen näkeminen on kamalaa, ei haluaisi ollenkaan nähdä lunta.
Itselleni ei vaikuta mikään mitään. Vuodenajat ovat minun tuntemukseni mukaan rikkaus.
81177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 81

Vanhimmat

Kamalaa lunta ehkä lumen luojille, lumeton talvi, ei satu suomalaiseen maisemaan. Eilen oli 10 cm lunta nytten rippeet jälellä mutta loppuviikolla kylmenee taas, toivon oikeaa talvea.

Äänestä

Ei minuakaan mikään vuodenaika erityisesti masenna..... mutta tiedän että kevät aiheuttaa myös monelle masennusta...vaikka luulisi päinvastoin....valoisuuskin masentaa..
Kaikissa vuodenajoissa on omat juttunsa....
Lunta oli täälläkin kolme päivää....

Äänestä
  • Ennen keväällä ilmenevää masennusta sanottiin kevätväsymykseksi, se kun meni sitten ohitse.

    Äänestä

Kesän ja aurinkon lapsi mä olen, mielelläni olen ku kissa lämpöses ulkoilmas.
On se pikkasen eri juttu jos lähtee leppeenä kesäiltana fillaroimaan tai marraskuun aamuna työntyy ärjänteeseen.
Tuuleekin niin et tukka pääst lähtee ja sare menee halkopinon läpi halkoja koskettamatta.
Ei se nyt masenna miestä mut paremminkin vois olla, linnut on mun talven ilon tuojia.

Äänestä
  • Nii kun ois kesä ainainen, oon samaa mieltä toisaalta kesä tuntuu mahtavalta kun sitä on harvoin, tästä voimme syyttää esi-isiämme muulloinkin kuin isänpäivänä kun tälle niemelle tulivat.

    Äänestä

  • "feikki-k/k"

    Olen vähän epä-luuloinen tuosta kesä-pyöräilystä.
    Koivun riippa-oksat lyövät naarmuja käsi-varsiin.
    Polvet narisevat kuivuuttaan.
    Hyttyset lentävät sinne minne ei pitäisi...
    Paarmojen happamat sisälmykset tuhoavat kypärän pehmusteet.
    Syksyllä ruvet kuivuessaan irtoavat, iho tulehtuu ja antibiootti-tiputus odottaa
    mätä-kuuta.
    Voisit mieluummin keskittyä klapi-pinojesi uudelleen-järjestelyyn.
    Kyllä siellä on Ampiaista ja muuta ötökkää riittämiin.
    Kotti-kärrykään ei käy lonkkien päälle.
    Talveksi ostat viljelijän-vatsa-vakan.
    Levittelet suoloja jäälle kuin Koskelan Jussi konsanaan.
    Ansiokkaasti työ-velvollisuudestaan luopunut vanhanko mies on aina onnellisempi, mitä laiskempi saa olla.

    yst.

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "feikki-k/k"

    Toinen ikuinen romantikko siellä epäolee mun vakaumusta.
    Kuhan poljet kesän aikana sen reilun 3000km kuten minä niin kinttus lakkaa narisemasta.
    Klapipinot järjestellään ens kesänä kuhan saan Tapani myrskyn murjoman puuhuoneen vaateriin.
    Ei oo ampiais pesiä ollut kahteen kesään ,ampiaiset on nyt ahtaalla joku kiusaa niitä ettei vaan kokonaan häviäis?
    Olinhan mä tänäkin aamuna tyytyväinen kun ei tarvinnut pimeään työntyä,tekemään sellasia hommia jota kaikki ohikulkijat paremmin osaa tehrä.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Meillä mökillä oli syksyllä ampiaisia ihan riesaksi asti, tuppasivat sisälle. Sitten, kun ne alkaa pyörtyillä lattioille ei sukkasillaan passaa kulkea.
    Hirvikärpäsiä ei ollut montaa, vaan yksi paukama niskassa kutiaa vieläkin.
    Kyllä pitkän pätkän olet polkenut. Hattua nostan.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Toinen ikuinen romantikko siellä epäolee mun vakaumusta.
    Kuhan poljet kesän aikana sen reilun 3000km kuten minä niin kinttus lakkaa narisemasta.
    Klapipinot järjestellään ens kesänä kuhan saan Tapani myrskyn murjoman puuhuoneen vaateriin.
    Ei oo ampiais pesiä ollut kahteen kesään ,ampiaiset on nyt ahtaalla joku kiusaa niitä ettei vaan kokonaan häviäis?
    Olinhan mä tänäkin aamuna tyytyväinen kun ei tarvinnut pimeään työntyä,tekemään sellasia hommia jota kaikki ohikulkijat paremmin osaa tehrä.

    "koti-kiusattu"

    Mitähän romantiikkaa tähän tytöille laittaisi?
    Saat sinäkin lukea.

    " Olet henkäisyn humina korvissani
    rasahdus rakas vaihtaessani.

    Miten voikaan kasvosi eteeni tulla
    susta kaukana polkiessani.

    Joka polkaisu lähemmäs huulesi tuo
    tämä satula on kuin uumasi sulla".

    Saan vaikutelman että kaikki mitä rakennat, voi tuuli vinoon sortaa:)

    Laita lautanen jauhe-lihaa.
    Sen verran että Siilit eivät kaikkea jaksa syödä.
    Silloin nauttivat muutkin piikikkäät lihan-syöjät.

    yst.

    H.

    Äänestä

  • Hyvä ne talvilinnut, ne ovat monelle ilon tuojia.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Hyvä ne talvilinnut, ne ovat monelle ilon tuojia.

    tuo lintuvastaus oli k/k:lle.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "koti-kiusattu"

    Mitähän romantiikkaa tähän tytöille laittaisi?
    Saat sinäkin lukea.

    " Olet henkäisyn humina korvissani
    rasahdus rakas vaihtaessani.

    Miten voikaan kasvosi eteeni tulla
    susta kaukana polkiessani.

    Joka polkaisu lähemmäs huulesi tuo
    tämä satula on kuin uumasi sulla".

    Saan vaikutelman että kaikki mitä rakennat, voi tuuli vinoon sortaa:)

    Laita lautanen jauhe-lihaa.
    Sen verran että Siilit eivät kaikkea jaksa syödä.
    Silloin nauttivat muutkin piikikkäät lihan-syöjät.

    yst.

    H.

    Mukava lukea hunkszin ja k/k:n sanailua vaikka viiveellä. Hymyillen töihin:)

    Äänestä

  • .mollis kirjoitti:

    Mukava lukea hunkszin ja k/k:n sanailua vaikka viiveellä. Hymyillen töihin:)

    ".mollis"

    Nimi-merkki "koti-kiusattu" tuntuu poikkeuksellisen paljon mieheltä.
    Paljon enemmän kuin jotkut toiset, melkein minulta.
    Hänessä on minua siinä mielessä että hän alkaa aina ensin ajatella.
    Ja huutaa vasta sitten että älä nälvi.
    Tai huutaisi jos olisi yksin-kertaisempi sielu.
    Sellainen kökkö-vitseilijä.
    Tavallaan on hän kuin Aimo lahti.
    Kevyt kk, joka tekee raskaan tehokasta jälkeä.
    Hänessä on minua myös vähän siinä, että hänen runo-tekeleissään on ajan-
    kohtaisuutta.
    Kykyä nähdä enemmän iästään eteen-päin, kuin taakse-päin.
    Löytyy jopa ripaus jotain romantiikan-tapaista.
    Vaikka kyllä hän takaisinkin osaa ottaa ja muuta.
    Tuskin hän elää pelkällä maidolla ja marja-mehulla.
    Huomasit myös yhden yhteneväisyyden.
    Me emme höpöttele koskaan lapsellisen turhia.
    Tai no, ehkä joskus, mutta silloinkin fiksusti.

    Soo-o, että oikein monivivahteinen analyysi koti-kiusatusta.
    Olisipa kiva kuulla, mitä hän on itse tuosta mieltä.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Soo-o, että oikein monivivahteinen analyysi koti-kiusatusta.
    Olisipa kiva kuulla, mitä hän on itse tuosta mieltä.

    Eppu kakkone

    Ensiks tuli mieleen et voi sitä kehumallakin laskea toista , mut sit rupesin ajattelemaan et tuhlaisko suosittu runoilija ammuksia virkaheittoon huoltomieheen.
    Kun suljin tapauksen niin päälimmäisenä tuntona tais olla lievä huvittuminen.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Eppu kakkone

    Ensiks tuli mieleen et voi sitä kehumallakin laskea toista , mut sit rupesin ajattelemaan et tuhlaisko suosittu runoilija ammuksia virkaheittoon huoltomieheen.
    Kun suljin tapauksen niin päälimmäisenä tuntona tais olla lievä huvittuminen.

    Mielestäni suhtautumisesi vaikuttaa terveen itsetunnon ajatukselta.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Mielestäni suhtautumisesi vaikuttaa terveen itsetunnon ajatukselta.

    Fiksu mies osaa suhtautua oikein ja sivuuttaa pikkupiikit huvittuneena.

    Äänestä

Masentaa tuo Euthanasia.
Ei omakohtaisesti, vaan siksi että joka syksy se nousee puheen-aiheeksi.
Mikä ihmisiä vaivaa?
Miksi eivät he ole onnellisia?
Jättäisivät Euthanasian niille joille se kuuluu.
Kun minua lumi alkaa tympiä, menen Stadin keskustaan ja kävelen tyylikkäästi.
Lämmitetyillä kaduilla ja toreilla.
Myönnän kyllä Lumen tympivän minua.
Rakastan sitä ainostaan viikko Joulu-aaton molemmin-puolin.
Silloinkin pitää olla tiukuja ja tangeleita.
Joulu-glögi-laulua ja piparin hajua.

H.

Äänestä
  • Olihan siinä pari talvea, että siellä Hesassa vasta ihmeissään olittekin lumen kanssa, mikäli TVkuviin on luottamista.

    Äänestä

Ei masenna, kuten ei mikään muukaan, vuodenaikakaan.
Aamulla laitoin muutaman kynttilän palamaan, kun aamukahvia join. Vähän keljutti, kun tytär soitti seitsemältä ja kertoi, että lapsessa on taas flunssa.
Nyt on kiva sää, pian ulos kävelemään, metsiä myöten, ellen enää uskalla pellolla liikkua. :)
Kun ja jos saadaan kunnolla lunta, pääsee hiihtämään, sitä odottelen innokkaasti.

Otin käyttöönpaksun talvipeiton, sen alla on hyvä nukkua, vaikka en lämpimän takia sitä tarvitsisikaan. Äidin vanha peitto, ihan kuin olisi pienenä tyttönä äidin sylissä.

Äänestä
  • Tuosta peitosta tuli mieleeni, että minulla on tallella pojan äitiyspakkauksesä ollut peitto.
    Kissa sitä nykyään käyttää.
    Aika hämärää on, ei ilman valoja näe mitään tehdä.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Tuosta peitosta tuli mieleeni, että minulla on tallella pojan äitiyspakkauksesä ollut peitto.
    Kissa sitä nykyään käyttää.
    Aika hämärää on, ei ilman valoja näe mitään tehdä.

    Tallessa on meilläkin ja myös sisareni kummilapselleen tekemä pieni tilkkutäkki.

    Hämärää on ollut tänään, liekö siitä johtunut, että putosin kävelyreissullani suonsilmäkkeeseen, onneksi vain toinen jalka varusteineen kastui. Kotiinkaan ei ollut matkaa kuin puoli kilometriä.
    Takkauuniin tuli ja kynttilät palamaan, ihanaa hämäränhyssyä viettämään.

    Äänestä

Lumi on mukavan pehmeää vähän pumpulimaista tai pilvenhattarat taivaalla.

Äänestä
  • Tuossa juuri olin kävelylenkillä ja huomasin, että nurmikot olivat aivan vihreitä vielä.

    Äänestä

Täällä ei ole laisinkaan lunta. Maa täysin paljaana ja se passaa minulle enemmän ku oikein paljon.
Pimeys ei masenna, mutta sitte rupee pistämään vihaksi, jos taivas pudottaa lunta.

Jos koko talvi olisi tällainen, ettei lunta tulisi, niin oi oi oi, kyllä olis mukavaa.

Voi sillä tavalla pikkusen fuskata ittiään, ettei olekaan niin syvällä talven keskellä, kun pistää pihalla silmät sirrilleen ja suodattaa risukasan näköiset pensaat veks ja muut lehdettömät kasvit. Sirrittelee nurmikkoa katsellen, joka on aivan vihreä, kuin kesällä. Mun kivikkopenkissä on sellaisia kasveja, jotka ovat vihreitä kuten kesällä ja niitäkin on kiva katsella.

Heti kun lumi peittää nää asiat, niin eipä voi sirritellä ja yhtäkkiä tuntuu, ku rämpisi jossakin tosi epämiellyttävässä olotilassa.

Siis ei lunta ei.
Eikä jäätä. Inhottava kravata auton ikkunoita.

Eri vuodenajat määräävät mun tekemiset. Nyt talvella keskityn työhön, joka on mukavaa. Käyn talvisin paljon taidenäyttelyissä, elokuvissa, konserteissa. Kesällä en pahemmin käy, kun rilluttelen muita touhuja. Se saari on mun kesäjuttuni.
Kevät tuo tullessaan inspiraation ja valtaisan pursuavan ilon. Siemeniä purkkeihin ja muita kesään tähtääviä juttuja.

Koti-kiusattu kirjoitti linnuista. Ovat hänen iloja talvella. Samaa sanon minä.
Oon imassut kaikki lähitienoon linnut ittelleni. Tänne ne tulee lirkuttelemaan parvina ja syömään mun laittamia herkkuja. En kyllästy katselemaan niitä.
Kahvikaan ei ulkona maistuisi miltään, jos ei noita lentäviä ystäviä olisi.

Äänestä
  • Mietin noita kasveja, alppiruusuthan on vihreitä ja ainakin aika pitkälle vuorenkilpi ja havukasvit yleensä.

    Minä tykkään näin syksyllä pienestä lumikerroksesta, kun se antaa valoisuutta.
    Silloin, kun vielä piti työhön lähteä ja kaivaa auto kinoksesta ja ikkunoita krapata, tuli toisinaan mieleen, että vähempikin riittäisi.

    Äänestä

Mukavia kommentteja. Huomaan ettei syksy moniakaan täällä masenna.
Talvi- ja kesätouhut on minullakin erilaisia.
Kun vielä olin maalla talvellakin, linnut kuuluivat seurattaviin asioihin.
Myös eläinten jälkiä lumessa katselin.
Kynttilöitä tuossa nytkin palaa.
Katselin, että joku oli laittanut jo siniset valot parvekkeen reunaan..
Itse laitan vasta lähempänä joulua ja otan loppiaisena pois.

Äänestä

Mukava on ollu mökillä kova pakkanen lunta napaan asti, sisällä hellassa tuli kavipannu myssyn alla, villasukat jalassa istukella pirttipöydän äärellä kahvia hörppien ja katella ikkunasta kun tintit ruokailee, kaiken parasta kun saa olla vaan.

Kunhan tulee se oikea talvi täytyy mennä taas,

Äänestä
  • Tuli mukava mielikuva, melkein tuntui, kun näkisin Sinut siellä kahvia hörppimässä.
    Itse join äsken teetä. Iltapäivälenkin jälkeen keitän kahvit.
    Täällä on vain rippeitä lumesta parkkipaikan reunalla ja 5 lämmintä.

    Äänestä

Minä odottelen kerrankin oikein kunnon kinoksia tänä vuonna. Meillä niin harvoin on. Vetenä tuo nytkin tulee alas. Kukahan ne koirat ulkoiluttaa tänään?

Äänestä
  • Näin me olemme erilaisia me ihmiset.
    Heikku tuolla ei halua lunta ensinkään ja sinä odottelet kunnon kinoksia.
    Kävelylenkillä, kun olin, oli tipalla,etten astunut koiran peehen, joku siihen oli jo astunut.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Näin me olemme erilaisia me ihmiset.
    Heikku tuolla ei halua lunta ensinkään ja sinä odottelet kunnon kinoksia.
    Kävelylenkillä, kun olin, oli tipalla,etten astunut koiran peehen, joku siihen oli jo astunut.

    Yhtenä talvena meillä oli mahottomasti lunta ja lisää tuli koko ajan. Oltiin naapurin emännän kanssa kävelyllä, kun tuossa meidän kadulla työntelivät autojaan. Hakemassa nähtävästi lapsiaan koulusta, koska pikku pipoja näkyi ikkunoissa. Siinä ihmeteltiin, onko joku autontyöntökilpailu käynnissä vai mitä tässä tapahtuu. Kyseltiin ihmisiltä, että eikö se olisi kuitenkin kevyempää vetää lapsia vaikka pulkassa kuin työntää niitä auton kanssa. Naapurin emäntä, vähän mielenkiintoinen persoonallisuus, otti yhtäkkiä komean ilmahypyn ja heittäytyi lumipenkkaan selälleen, päästi raikuvan naurun ja hihkaisi, voi kun minä tykkään talvesta ja lumesta.
    Jotkut tykkää toiset ei.

    Äänestä

Minusta suomen luonto on parasta mualimassa, neljä vuodenaikaa, ah.
Kukainenkin niin lyhyt ettei ehdä kyllästyä aan jatkoa odottaa innolla. Mitä enempi ikkää tullee ni sitä nopeammine vuodenaat tuntuvat vaihtuvan.

En jaksasi ainaista talvea tai kesää.

Äänestä
  • On ihan kiva, kun vuodenajat vaihtuvat, on joulu, pääsiäinen, juhannus, kaikilla omat merkkipäivät.
    Sauri oli kommentoijana siinä ohjelmassa ja sanoi siihen malliin, että on hyvä, kun on jotain odottaa.

    Äänestä

Lumi tekee lisää valoa, tosin lumen luomisessa tuli ilmi sydämmen korjaus--kiitos lumelle.

Äänestä
  • Noinkin siis voi käydä.

    Äänestä

ei enää onneks
välillä oli tosi kurjaa
mutta aurinkomatka virkisti :)

Äänestä
  • Kiva kuulla , että olet löytänyt piristyvoimaa matkalta.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Kiva kuulla , että olet löytänyt piristyvoimaa matkalta.

    jep jep
    siellä oli aikaa ajatella tätä elämää
    seurata muiden ihmisten elämää
    ja huomata että itsellä on kaikki hyvin.

    Äänestä

  • old_profile_89054 kirjoitti:

    jep jep
    siellä oli aikaa ajatella tätä elämää
    seurata muiden ihmisten elämää
    ja huomata että itsellä on kaikki hyvin.

    Monasti on niin, että, kun on mitä vasten peilaa, tilanne näyttäyy erilaisena.

    Äänestä

Kuulin matkalla radiosta keskustelun alkua.

Mielestäni pieni pakkanen ja lumi poistaa masennusta kuin lisää sitä. Pakkasella on sää kirkas ja valkoinen lumi tuo lisää valoa.

Tänäänkin sateinen harmaa päivä ei oikein masentuneiden mieltä valaissut. Maassa oleva lumi melkein suli pois ja loskainen, välillä jäätikkäinen tie oli paikoin erittäin liukas.
Sisällä ei nähnyt tarkempia töitä tehdä ilman valoa. Onneksi on tuo sähkö valaisemassa.

Vuodenaikojen vaihtelu sopii suomalaiseen vuoden kiertoon.
Emme osaisi nauttia niin paljon kesästä kukkineen ja keväästä heräävään luontoon niin paljon jos se olisi ympäri vuoden, tai olisi ainainen jäinen maa joka ei sulaisi juuri koskaan. Talvella on kiva hiihdellä ym. harrastaa. Syksykin pitää olla luonnon valmistumista talvea varten.

Äänestä
  • Niinhän se on, että jos aina olisi pelkkää kesää, ei sitä kasvun ihmettäkään osaisi niin arvistaa.
    Huomenna sataa kait vielä enemmän, loppuviikolla on paremmat ulkoilukelit.
    Jotkuthan käyttävät niitä joitain kaamoslamppujakin, en tiedä onko niistä apua.

    Äänestä

Ilmat alkavat puolenviikon maissa kylmetä ja voi hyvinkin tulla talvi koska pariviikkoa eteenpäin on vain pakkasta, viimepäivien jälkeen.

Äänestä
  • Tämän hetken ennustusten mukaan jouluna olisi lunta, se on ainakin monen mieltä piristävämpää, kuin musta joulu.

    Äänestä

Ei masenna. Vaikka kaikista kuukausista marraskuu on minusta se ikävin. Pimeä ja märkä, hiekkaa tulee koiran kanssa niin että imuri laulaa päivittäin. Mutta kun aika kulkee kuin siivillä. Kohta on taas joulu ja sitten pääsiäinen ja juhannus ja kohta ollaan taas imuroimassa hiekkaa...

Lunta saa tulla vaikka metrin verran, ei haittaisi! Lumiset talvet on niin kauniit, hiljaiset ja tällaiselle nipolle ihmiselle erittäin siistiä kun lumi peittää suunnilleen kaiken :)

Äänestä
  • Hanget tienposkessa kauniisti keltasena antamassa värikkyytä valkeuteen

    Äänestä

  • tahtoopi olla kirjoitti:

    Hanget tienposkessa kauniisti keltasena antamassa värikkyytä valkeuteen

    Ja yön aikana sataa taas sentin verran lunta, ja kaikki epävalkoinen on siivottu pois.

    Äänestä

  • old_profile_93225 kirjoitti:

    Ja yön aikana sataa taas sentin verran lunta, ja kaikki epävalkoinen on siivottu pois.

    Keväällä vasta keltasena loistaa kunnes kesä lumet sulattaa.

    Äänestä

  • hmp.f

    Sinun kirjoituksiesi jäljessä kulee toivo ja elämä.

    Äänestä

  • tahtoopi olla kirjoitti:

    Keväällä vasta keltasena loistaa kunnes kesä lumet sulattaa.

    Tarkoitit varmaan tuota kevään auringon keltaista loistetta.

    Äänestä

  • tahtoopi olla kirjoitti:

    Hanget tienposkessa kauniisti keltasena antamassa värikkyytä valkeuteen

    Arkipäivän realismia : On siitä lumesta joskua hyötyäkin.....tuttuni huomasi koiransa pissan aivan tumman ruskeaksi ensilumen tultua maahan......siitä sitten tilaamaan lääkärille aikaa.... Virtsakiviä...tulehdusta...verta virtsassa....lääkekuuri...killuttimensa sai vielä pitää.....

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    hmp.f

    Sinun kirjoituksiesi jäljessä kulee toivo ja elämä.

    Eppu, ihan kuin aurinko olisi jossain pilkahtanut.. kiitos ja ruttaus masennuskarkoitusviestistä :)))

    Äänestä

  • mimmimummi* kirjoitti:

    Arkipäivän realismia : On siitä lumesta joskua hyötyäkin.....tuttuni huomasi koiransa pissan aivan tumman ruskeaksi ensilumen tultua maahan......siitä sitten tilaamaan lääkärille aikaa.... Virtsakiviä...tulehdusta...verta virtsassa....lääkekuuri...killuttimensa sai vielä pitää.....

    Mietin tuota, että tulehdus tietysti lääkkeillä helpottui koiralla, mutta entä ne kivet.
    Liekö siinä uusi tulehdusvaara olemassa.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Mietin tuota, että tulehdus tietysti lääkkeillä helpottui koiralla, mutta entä ne kivet.
    Liekö siinä uusi tulehdusvaara olemassa.

    Omistaja kertoi joskus ennenkin.....virtsakivistä...ja koira on senvuoksi erityis ruokavaliolla...mitä nyt herkkupaloja joskus aina saa....ja juoda sen pitäisi tarpeeksi paljon.... Kertoi myös että kun on narttukoiria kulkenut sen reitillä....niin nuuskuttaa ja nuuskuttaa ja on levoton....testoakin vähennetään jollakin lääkkeellä...
    On se kurjaa kun sitä tyttökoiraa ei ole...haluja olisi....heh

    Äänestä

Käytyäni päiväntasajan tienoilla muutaman viikon arvostan raikasta ja viileää ilmaa jota on hyvä hengittää.
En vaihtaisi edes syksyn loskakelejä ja pimeyttä ikuiseen kesään ja kuumuuteen.
Jos lämpötila pysyisi kohtuullisessa korkeintaan 25 lämpöasteessa olisi kai mukavampaa, sitä kuumempi alkaa ainakin minua ahdistamaan.

Äänestä
  • Näin monasti, kun ihminen saa sitä mihin vertaa.
    Minulla alkaa kroppa väsyä, jos kesällä alkaa mennä yli 23 asteen ja on pisempään.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Näin monasti, kun ihminen saa sitä mihin vertaa.
    Minulla alkaa kroppa väsyä, jos kesällä alkaa mennä yli 23 asteen ja on pisempään.

    Sama minulla. Se on sopivaa, kun ulkolämpötila on 16-20 astetta.

    Äänestä

  • ent. siivoojaparka kirjoitti:

    Sama minulla. Se on sopivaa, kun ulkolämpötila on 16-20 astetta.

    Viime kesänä, kun vaan touhusin hellekautena, sitten kävi niin, että voimat hävisi.
    Piti käsi tukee polveen, että jaksoi kaukosäädintä käyttää.
    Parissa päivässä se palautu, kun huilasi vaan ja korjasi neste-suolatasapainoo.
    Omapa oli vikani, kun en ennakoinut.

    Viimekesän helteillä en tehny kuin pakolliset, kyllä keho alkoi tottumaan varsingin rannalla jos vielä kävi tuuli, no sitten kun helteet loppu viimeinkin mulle tuli haikia olo, nytkö mennään syksyyn. Oli helteistä hyötyä psoriasis hävis melkein olemattomiin nyt on hiipinyt pikkuhiljaa takasin. Se mitä kesää meillä on antaa paistaa kunnolla.

    Äänestä

  • €ero kirjoitti:

    Seuraavilla sukupolvilla oli loma ja oli iloinen heidän puolestaan, kun saivat hienot mökki-ilmat.

    Äänestä

Täytyy myöntää että väsyttää ja Se masentaa. Saisi tulla vähän lunta ja pieni pakkanen. Niitä odotellessa tässä matkalla saunaan ja talvi uimaan. Näillä mennään kohti valoisampia aikoja.

Äänestä
  • Kuulostaa mukavalta, itse en ole talviuintia kokeillut.

    Äänestä

Tänään se vasta masentava päivä olikin. Vettä tuli maahan asti koko päivän, ja tulee vieläkin. Pimeäkin on ollut aamusta iltaan. Jonkin verran ulkona näki kävellä kaupasta toiseen sateenvarjon kanssa.

No kohtahan taas kuulostaa päivät kirkastuvan ja alkaa niitä pakkaspäiviäkin olemaan. Toivottavasti tulee luntakin ja auringon paistetta kanssa.

Äänestä
  • Sen jälkeen, kun olen tavannut, seurannut läheltä, oikeasti masentuneen ihmisen taistelua masennuksen pimeissä syövereissä, niin en ole sitä sanaa ilennyt käyttää. Aikaisemmin sitä käytti liian kevyesti. Ei pieni alakuloisuus mitään masennusta ole.

    Äänestä

  • ent. siivoojaparka kirjoitti:

    Sen jälkeen, kun olen tavannut, seurannut läheltä, oikeasti masentuneen ihmisen taistelua masennuksen pimeissä syövereissä, niin en ole sitä sanaa ilennyt käyttää. Aikaisemmin sitä käytti liian kevyesti. Ei pieni alakuloisuus mitään masennusta ole.

    Olen minäkin ollut paljon tekemisissä todella masentuneen ihmisen kanssa.

    Joten meikä on ollut vaan alakuloinen sadesäästä ja hämäryydestä.

    Olen kuullut käytettävän sanoja "lievästi masentunut", eikä sekään pidä paikkaansa kohdallani.

    Äänestä

Alakulo menee usein itsestään ohi.
Suomalaiseen luonteeseekin kai kuuluu jonkimoinen surumielisyys ajoittain.
Lienevät ihan luonnollisia tuntemuksia.
Mielenterveyden häirönä itse masennus on hyvin vaikea ja pitkäaikainen sairaus.

Äänestä
  • Eppu.
    Mun mielest ainakin mulla on sellanen pikkasen melankolinen syntymässä saatu pohjavire sielussa.
    Sellanen positiivinen hiljanen surumielisyys,semmosta hiljasta myhäilevää hyväksyntää elämää ja sen koukeroita kohtaan.
    En pura riemuani tasajalkaa hyppimällä mut en koko aikaa revi ryysyjänikään tuhkapilvessä.
    Mainoksen sanoin ,elämä on.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Eppu.
    Mun mielest ainakin mulla on sellanen pikkasen melankolinen syntymässä saatu pohjavire sielussa.
    Sellanen positiivinen hiljanen surumielisyys,semmosta hiljasta myhäilevää hyväksyntää elämää ja sen koukeroita kohtaan.
    En pura riemuani tasajalkaa hyppimällä mut en koko aikaa revi ryysyjänikään tuhkapilvessä.
    Mainoksen sanoin ,elämä on.

    Olenkin ollut aistivinani, että Sinulla on rauhaisa positiivisuus elämää kohtaan, jota ei isotkaan tuulet järkytä.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Olenkin ollut aistivinani, että Sinulla on rauhaisa positiivisuus elämää kohtaan, jota ei isotkaan tuulet järkytä.

    Tän ikänen ukko tietää et ison kanssa ei pirä hötkyillä.

    Äänestä

Ei masenna syksyn pimeys.
Mutta tämä palsta kylläkin.
Läsähtänyt palsta ja lysähtäneet ihmiset.

Paikka on painunut littanaksi kuin maapallo aikojen alussa ja kaikki ovat pudonneet reunan yli.
Aika on ajanut vanhuuden ohi.
Se, mitä meistä jää, on keltaiset hampaat.

Äänestä
  • ´´likilaskua´´

    En sitten yhtään tunne itseäni lysähtäneeksi, älä Sinäkään.
    Läsäystä ja littanaakaan en näe missään.
    Älä sure, kyllä me täällä tukevasti ollaan.
    Mitä niitä hampaitakaan suremaan, useimmilta jää vaan tekohampaat, mutta mitä siitä.
    Eletään, kun aika on.

    Äänestä

Kaikki valveutuneet nykypäivän ihmiset tietävät, että Suomen syyspimeän aikaan pitää saada täysi annon D-vitamiinia. Kun aurinko ei loista taivaalta, sitä pitää saada ja tulla sisältä päin.

Kaikkien muidenkin vitamiinien saannista tulee huolehtia eikä oikeanlaiset rasvahapotkaan tee tippaakaan huonoa melankoliselle mollikansalle, jonka veri on yhtä sakeaa kuin mieli musta.

Äänestä
  • Tutkimusten mukaan kesälläkin. Ensin tutkitaan, mitä puuttuu.

    Äänestä

Itse käytän d-vitamiinia, paitsi, kun kesällä oleskelin ulkona auringossa.

Äänestä

talvella 100 ky kesällä en käytä

Äänestä
  • Ps. D-vitamiiniä on saatavilla myös geelimäisenä voiteena, sillä on parempi vaikutus iholle kuin suunkautta otettuna.

    Äänestä

  • €-- kirjoitti:

    Ps. D-vitamiiniä on saatavilla myös geelimäisenä voiteena, sillä on parempi vaikutus iholle kuin suunkautta otettuna.

    Itse otan pillerinä 30 mikrogr. Kai sitä vähän lisää ruuan mukana tulee.

    Äänestä

Ota "eppu2" kesällä se 30 ky ja talvella 100, niin ei väsytä, masenna eikä sairaus käy kiinni niin helposti.

Äänestä
  • Muualla maailmassahan suositukset ovat isompia, kuin täällä.ja saattavat olla oikeassakin.
    Mittauttanut en ole.
    Aika hyvin nukun, ettei juuri väsymystäkään ole, eri oli silloin kun töissä kävi, silloin se saatoi yllättää.
    Edes alakuloa ei ole ollut naismuistiin. Harvinaisia vieraita ovat myös flunssat. Joku pieni n. kerran 5:ssä vuodessa.
    Influenssapiikin olen kerran ottanut sen sian. Victoria infl. sairastin, joskus -80 luvullako se nyt oli.

    Äänestä

Aurinko on kaikkein tehokkain, pillerit ei ole mitään sen rinnalla mutta itse käytän iho-ongelmien takia 200 ky ja hyödystä vaikea sanoa, uvb-lamppua olen etsiny jonkun aikaa, sopivaa ei tunnu löytyvän paitsi ulkomailta.

Äänestä
  • Joskus nuorempana kävin valohoidossa pahan acnen takia, erikoislääkärin määräämänä.
    Auringossakin pitää liikasaantia välttää. Iho muistaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

eppu2 kirjoitti:

syksyn pimeys.
Kuuntelin tuossa ajantasaa asiasta.
Mielenkiintoisia tuntemuksia ja mielipiteitä ihmisillä.
Eräskin rouva sanoi, ettei pimeys tee mitään, mutta lumen näkeminen on kamalaa, ei haluaisi ollenkaan nähdä lunta.
Itselleni ei vaikuta mikään mitään. Vuodenajat ovat minun tuntemukseni mukaan rikkaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu