Kuinka moni isä pystyy rehellisesti sanomaan, että on jättänyt perheensä toisen naisen takia? Täällä puolustellaan aina isin/miehen uutta naista. Sekä tämä uusi nainen haukkuu lähes alinomaan ex vaimon lapsineen, siinä sivussa koko suvun.
Aina vannotaan, että perhe oli hajonnut ennen hänen(uuden)ilmestymistä. Näinhän se ei lähes tulkoon aina ole.
Jos olisi, niin, että ero olisi käynyt ennen uuden ilmestymistä, ei sitä surua ja tuskaa ja kyyneileitä ja vihaa olisi. Silloin ero olisi helppo, eikä tällaista sotaa, mitä täällä käydään.
Tietävätköhän nämä isit uusien naistensa ajatuksia. Onko se teistä oikein, että teidän uusien ihastuksien myötä entinen perhe mitätöidään heti uuden naisen ilmestymisen jälkeen. Sekä tämä uusi sanelee säännöt, miten olet yhteydessä entiseen puolisoon tai yhteisiin lapsiin?
Tuntuu vaan täällä olevan paljon näitä uusia naisia, joiden mielestä kaikki vika on aina ex vaimoissa ja heidän yhteisissä lapsissa, ja vikaa ei sitten heistä uusista löydy millään. Tavallaan he olevat omasta mielestä miehen pelastajia kurjasta avioliitosta? Onko niin, että mies myöntyy menettämisen pelossa vai nauttiiko hän siitä että naiset taistelee hänestä ja se tähden pysyy sivussa. Turha mun mielestä on silloin miehen ulista lapsista ja elatusmaksuista, jos ei itse tiedä mitä tahtoo, ja antaa uusien vaikuttaa jopa entiseen elämään, tulevasta puhumattakaan. Mikä siis on miehen mielestä tärkeintä???
Aina vannotaan, että perhe oli hajonnut ennen hänen(uuden)ilmestymistä. Näinhän se ei lähes tulkoon aina ole.
Jos olisi, niin, että ero olisi käynyt ennen uuden ilmestymistä, ei sitä surua ja tuskaa ja kyyneileitä ja vihaa olisi. Silloin ero olisi helppo, eikä tällaista sotaa, mitä täällä käydään.
Tietävätköhän nämä isit uusien naistensa ajatuksia. Onko se teistä oikein, että teidän uusien ihastuksien myötä entinen perhe mitätöidään heti uuden naisen ilmestymisen jälkeen. Sekä tämä uusi sanelee säännöt, miten olet yhteydessä entiseen puolisoon tai yhteisiin lapsiin?
Tuntuu vaan täällä olevan paljon näitä uusia naisia, joiden mielestä kaikki vika on aina ex vaimoissa ja heidän yhteisissä lapsissa, ja vikaa ei sitten heistä uusista löydy millään. Tavallaan he olevat omasta mielestä miehen pelastajia kurjasta avioliitosta? Onko niin, että mies myöntyy menettämisen pelossa vai nauttiiko hän siitä että naiset taistelee hänestä ja se tähden pysyy sivussa. Turha mun mielestä on silloin miehen ulista lapsista ja elatusmaksuista, jos ei itse tiedä mitä tahtoo, ja antaa uusien vaikuttaa jopa entiseen elämään, tulevasta puhumattakaan. Mikä siis on miehen mielestä tärkeintä???
Vastaukset 39
Vanhimmat
Mitä sitten, jos isä onkin eronut omasta tahdostaan ilman sitä ulkopuolista vaikutinta? Oli hän peräti pari vuotta yksinään ennen tapaamistamme. Hän pelasti itsensä kurjasta avoliitosta. Silloin ei ole kaikki kohdallaan, kun ihminen ei enää halua kotiinsa tulla.
Näin meillä. Ja tälle miehelle on tärkeää oma onni ja lapsen onni. Exästä hän ei välitä ja lapsesta on kova huoli. Yritämme rakentaa elmänkokemuksistamme parempaa elämää meille kaikille. Meillä on yksi iso etu, pystymme puhumaan asiasta kuin asiasta. Moniko pystyy puhumaan? Monenko perheessä mies saa sanoa mielipiteensä?
Itse asiassa tässä taas tämä uusi nainen puhuu miten hänestä asia on. Onko mies samaa mieltä? Naiset ovat kovasti puhumassa aina miesten puolesta ja lähes tulkoon laittavat valmiit sanat suuhun. Mutta näinkö miehetkin ajattelevat, vai onko heidän pakko niin ajatella? Siitä oli kysymys.
Nainen ei koskaan näe itseään perheenrikkojana, vaikka useimmissa tapauksissa näin on, ja oman syyllisyytensä poistamiseksi hän puhuu miten haluaisi asian olevan, eikä niinkään miten se oikesti on. Siksi hän kuvittelee, että puolustamalla itseään hänellä on lupa tehdä mielikuvia, mitä toivoisi miehensä ajattelevan. Kuten tässä, " ei hän exästä välitä, lapsesta on huoli".
Hänen on uskoteltava itselleen, ettei ex ole mitään, vain hän! Eli hän tavallaan pelkää, että menettää kahmimansa miehen, ja pakottaa itsensä myös ajatukseen, että se mies ei ex:stä välitä. Onko mies sitten samaa mieltä? Mutta siihenkin vastaa tietty nainen joka kuvittelee että mies ajattelee juuri samoin kuin hän itse. Niin...
Pääasia että isi hoitaa elatusvelvollisuutensa ja tapaa lapsia/lasta säännöllisesti. Mitä se sinulle enää kuuluu mitä isi ajattelee tai mitä hänen uusi naisensa ajattelee. Alahan elää omaa elämääsi ja ajattele positiivisesti. Kyllä sinäkin vielä löydät oman kullan viereesi. Katkeruudella et voita mitään.
Aivan ei kuulu ei, mutta ihmetyttää, sen takia pitää kysyä jos ei tiedä katsos?!
Alan elää omaa elääni kuin me kaikki täällä.
Ajattelen aina positiivisesti, jopa sinustakin.
En etis uutta kultaa vierelleni, enkä uutta isää lapsilleni.
Aivan katkeruudella ei voita mitään, se on kaikille kuin sullekin pahasta. Joten emme ole katkeria, Lissu, emmehän? Katkeria perheitä on paljon, katkeria äitejä, isiä ja lapsiakin, vietyjä miehiä ja naisia...iloisuudella voittaa!
Mieheni erosi minun vuokseni 7 vuotta sitten. En koskaan painostanut häntä siihen, vaan hän itse halusi niin.
Itselläni ei ole mitään tarvetta haukkua hänen ex-vaimoaan.
En tunne häntä uhkaksi itselleni. En koe kahmineeni kenenkään miestä, vaan rakastuimme ja olemme edelleen sitä.
Olen iloinen ja tyytyväinen, että mieheni hoitaa lapsensa hyvin ja tapaa heitä säännöllisesti ja enemmänkin.
Pidän hänen lapsistaan ja he ovat enemmän kuin tervetulleita meille aina kun haluavat.
Ex-vaimo on sen sijaan minulle täysin yhdentekevä.
Varmaan minun takiani perhe rikkoontui. En häntä kuitenkaan väkisin vienyt.
Kukaan ei voi sellaista tehdä.
Huomaan, että puhut siitä, onko miehen pakko ajatella niinkuin uudet vaimot. Onko miehet mielestäsi niin tumpeloita, että joku voi pakottaa heidät pois "onnellisista" avioliitoistaan ja pakottaa heidät myös ajattelemaan omalla tavallaan.
Kyllä avioliittokin on kahden kauppa. Kun se purkautuu on syitä molemmissa.
Toivon, ettei miehesi, jos sellainen on ajattele niin kuin sinä.
En ole perheenrikkoja. En liittynyt heidän eroonsa mitenkään. Valitan, että vien sen ilon sinulta.
Mikähän sinun pointtisi on? Mieheni saa suunsa auki ja hänelle annetaan se mahdollisuus. Enkä minä miestäni minnekään menetä. Jos eroamme joskus, niin entä sitten. Sitten eroamme ja elämä jatkuu. Ei minun maailmani siihen kaadu. Sinä et näköjään ole päässyt eteenpäin elämässäsi.
En minä puolusta itseäni vaan annoin sinulle kannan, jota ei oteta huomioon näissä provokirjoituksissa. Sinä luot ihan itse tuollaisia kuvitelmia ja "profiloit" ihmisiä, joita et tunne.
Kuulisitpa ne puhelut, kun mieheni riitelee exänsä kanssa lapsensa parhaasta. On siitä lempi kaukana!
Onko muuten uusi mies yhtä paha kuin "uusi nainen"?
Toivon, että löytäisit tiesi taas valoon, ettei tarvitsisi aina rähistä asioista, joista suurin osa ihmisistä pääsee eteenpäin.
En keksustele asiasta enempää. Tämä keksustelu on täysin hyödytöntä sinun kanssasi. Se ei etene koskaan mihinkään.
Niimpä niin---
Todella hienoa, että lapset ovat "tervetulleita" isänsäkin kotiin. Harva "uusi-nainen" sitä tohtii kieltääkään, jos vähääkään isällä on suhdetta lapsiinsa. Muutenhan hän olisi hyvinkin pian itsekin se "jätetty" nainen.
Olen vilpittömästi iloinen, jos todella, puhtaasta sydämestäsi nautit lasten läsnäolosta, etkä todellakaan tunne tarvetta, "leikkiä äitiä" lapsille tai heidän isälleen.
Monasti vain sitä "uusi nainen" yrittää kerätä pisteitä "leikkimällä ihanaa uutta äiti-roolia". En toki missään tapauksessa väitä, että näin olisi sinun kohdallasi, toivon niin, lasten tähden.
Muuten kirjoituksesi vaikutti kovin "vilpittömältä", mutta naiivi käsityksesi, että olet voinut rikkoa jonkun avioliton taikka että mies olisi eronnut SINUN takiasi......vei pohjan kaikeltä muulta kertomaltasi.
Lopun viimeksi vaikutit ihmiseltä, joka on jostain syystä joutunut kantamaan sisällään syyllisyyttä toisten liiton rikkomisesta, ja sen seurauksena joutunut mukautumaan jopa sellaiseen, jota ei ehkä itse tiedosta. Eli kieltämään tunteitaan, niin entistä vaimoa kuin ehkä lapsia kohtaan.
Nimittäin faktaa on, että kukaan ei näissä kuvioissa säästy pelon, menetyksen, pettymyksen ja mustaukkaisuuden tunteilta!!
Oikein hyvää syksyn jatkoa tovotellen!!
=)
En ole koskaan leikkinyt äitiä mieheni lapsille.
Riittää kun olen äiti omilleni ja hoidan asiat reilusti ja ystävällisesti.
Lapset ovat meille tervetulleita, omat lapsenikin odottavat heitä kavereikseen.
Eikä siihen liity sen kummempaa jätetyksi tulemisen pelkoa tai pisteiden keruuta.
Lapset ovat osa mieheni elämää ja nyt myös minun.
Heidän kanssaan ollaan siinä missä omienkin.
Tällä palstalla haukutaan ns. avioliiton rikkojia.
Otin tähän asiaan kantaa rehellisesti. Molemmat erosimme tahoillamme kun rakastuimme. Kaksi vuotta meni asioita miettiessa.Kyynikon mielestä asia kuulostaa varmaan naiviilta.
Minulla ei ole, kiellettäviä, myönnettäviä, saatikka mustasukkaisia tunteita mieheni ex-vaimoa kohtaan.
Enhän edes tunne häntä.
Harvinaisen oikeassa olet siinä, että jokaisella on pelon, menetyksen ja pettymyksen tunteita.
Kyllä olisi ihmeellistä jos normaalisti tuntevalla ihmisellä ei näitä olisi, vai?
Mahtavuuden tunteen sen sijaan (mikä oli otsikossasi) saan silloin kun lapset (omat mieheni) onnistuvat kouluissaan tai harrastuksissaan ja voin olla heistä ylpeä.
Asiat nyt todella voivat olla niin että avioeron jälkeen menee useita vuosia ennen kuin eronneet henkilöt (sukupuoleen katsomatta) aloittavat uuden, pitkän suhteen. Ex-mieheni ei ole sitä vieläkään tehnyt, valitettavasti, vaan "isin kaverit" vaihtuvat parin kuukauden välein. Olisikin joku vakituinen!
Erostamme on nyt aikaa 7 vuotta joten alkaa nämä koko ajan vaihtuvat naiset nyppimään sillä lapset asiasta kärsivät. Minulle ei asia sinällään kuulu, sillä meillä lasten isäpuoli on ollut mukana jo 3,5 vuotta. Laskutaitoinen ihminen saa tästä tulokseksi
7-3,5=3,5 joten päättelemällä voi ymmärtää ettei kukaan vienyt ketään.
Me erosimme miehen jatkuvan uskottomuuden takia mutta en siitä voi näitä kymmeniä naisia syyttää, kyllä se mies itse osaa päätökset tehdä. Ja jos aivot sijaitsevat jalkojen välissä, ovat seuraukset sen mukaisia.
Avioeron jälkeen välit ex-mieheni kanssa paranivat vuosi vuodelta, pystyimme jopa kahvikupposen äärellä pohtimaan mikä meni mönkään, käymään läpi pettymyksiä ja täyttymättömiä odotuksia. JOPA kevyeen sävyyn naurahtelemaan nuoren ihmisen vaaleanpunaisille haaveille. Voisin käyttää meistä sanaa ystäviä. Kunnes;
Lasteni isä löysi uuden naisen elämäänsä.
Mikään ei ole ollut sen jälkeen hyvin. Lapset eivät halua tapaamisiin, koska uusi nainen arvostelee minua ja lapsiani kovin sanoin. Isä ei ole enää mukava, koska heidän keskinäiset välinsä ovat lasten läsnäollessa kireät. Nainen on kuin tarkastaja, jolle mikään ei tunnu riittävän.
Lasten vaatteet ovat aina vääriä, rumia, huonoja. Lapset eivät koskaan tarpeeksi siistejä tai hyvätapaisia, hiljaisia. (Kuten hänen nyt jo aikuiset lapsensa ovat.) Elän lasteni kanssa väärin. Syömme väärin, teemme kaiken väärin ja kuulen kaiken lapsiltani. Lapseni ovat liian pulleita, eivät urheile tarpeeksi, eivät menesty samalla tavalla kuin hänen. Heitä kiinnostaa väärät asiat.
Hän syö lasten itsetuntoa ja minä joudun psyykkaamaan lapsia tämän naisen takia. Koska;
Isä on kuin lammas ja antaa naisen puhua, jopa läimiä lapsiani.
Olen sanonut asiasta exälleni, mutta hän väittää että asiat eivät ole, kuten väitän. Vaikka tiedän hänen olleen paikalla.
Naisella on oma ero läpi käymättä ja hänen eronsa ongelmat tulivat meidän elämäämme. Hänen exänsä löysi nuoremman ja kauniimman; hän on jätetty.
Kun isä palauttaa lapset viikonlopun tapaamisesta, hän nostaa sanattomana laukut ovensuuhun ja lähtee päin katsomatta autoon, jossa uusi nainen odottaa. Mitään mainittavaa ei koskaan ole tapahtunut. Lapset kertovat itse, jos muistavat. Esim antibioottilääkityksen.
Hämmästyttävä muutos miehessä, jonka kanssa välit olivat mitä parhaimmat vielä vuosi sitten. Nykyään kommunikoimme tekstiviestein. Eli minä lähetän viestin. Kysymystä on turha esittää, koska siihen tuskin tulee vastausta.
Olen aina ihmetellyt pariskuntia, joiden välit ovat sairaan tulehtuneita ja aikuismainen käytös on mahdotonta edes lasten edun nimissä, mutta exäni naisen ilmestymisen jälkeen ymmärrän paljon enemmän.
(Jätäthän vastaamatta, että olisin mustasukkainen uudesta naisesta, koska asia ei ole niin. Olen vain ylen hämmästynyt)
Itse olen myös kokenut, miten itse eronneet, (jotka menevät suhteeseen toisen eronneen kanssa ja muodostuu "äiti- ja isäpuolia ja exiä"),monasti näkevät toiset osapuolet oman käsittelemättömän eronsa valossa ja sen läpi.
Se on jotenkin surullista, jotenkin vihaa nostattavaakin!
Ja onhan siihen tullut itse itsessäänkin törmättyä, pakko myöntää.
Miksei me voitaisi ainakin muistaa se, että loppunut suhde ei ole rikos, ei häviö, ei häpeä, ei loppu, ei epäonistuminen!!!???
Ehkä olemme vähän jumittuneet ajatukseen, että suhteen pituus on yhtäkuin suhteen laatu!!??
On todella vaikeaa päättää ihmissuhde. Ja monasti tiedostamattaankin sitä on suhteessa, missä ei tunne oloaan todella onnelliseksi ja ihmiseksi, joka saa elää ja olla omana itsenään.
Minä itse ainakin aikoinaan, mietin monta vuotta miksen minä osaa olla onnellinen, kun kaikki näyttää olevan hyvin???
Niin...näyttähän se monasti olevan...
Kuunelkaa sydäntänne!!!
=)
Minun elämän kokemukseni myötä, niin kolhujen kuin onnellisuuden huippujen yms. sekä monimuotoisuuden kautta, olen "oppinut", että niin liitossa kuin parisuhteessa on aina kaksi osapuolta ja koko suhteen/liiton sisältö on täysin riippuvainen molemmista osapuolista. Vaikkakin olen törmännyt tuhansiin marttyyreihin, jotka uskovat, että suhde tai liitto voi jotenkin kaatua tai rikkua suhteen ulkopuolelta. Taikka vain suhteen toisesta osapuolesta riippuen.
Ns."petetty/jätetty" uskoo olevansa julmien ihmisten uhri, hänhän ei ole tehnyt moraalisesti mitään pahaa.
Ja toisaalta se osapuoli joka on "rikkonut ulkoisesti ilmentäen" suhteen, uskoo, että hänellä on siihen täysi oikeus, koska toinen on "sitä ja tätä".
Kun suhteeseen tulee ns."kolmas osapuoli", on suhteessa TILAA hänelle. Jos parisuhde on vahva ja toimiva, ei siellä todellakaan ole tilaa muille, ei ainakaan suhteen muodossa.
Mutta ei myöskään ole niin, että se joka tavallaan tässä jä "jätetyksi/petetyksi" olisi yksin se paha ja syyllinen, että se TILA kolmannelle osapuolelle on syntynyt.
Mutta ei myöskään syy ole yksistään sillä, joka "löytää" kolmannen osapuolen.
Eikä myöskään ole olemassa "miesten-nielijöitä" taikka "naisten-naurattajia", jotka kykenevät rikkomaan suhteen kuin suhteen.
Kysymys on todella kaikista heistä. Yhdessä. Ja tavallaan vastuu suhteesta, sen sisällöstä, vahvuudesta ja kypsyydestä, on ennenkaikkea niillä jotka yhdessä liitossa ovat.
Paljas totuus on se, että mitään rakentavaa ei voi tapahtua, jos kaikki syyttää vain toisiaan, oman syyllisyytensä kohtaamisen pelossa. (kuka haluaa ottaa kaikki syyt niskoilleen, koska luultaasti kukaan ei näe, että ei ole vain yhtä syyllistä??)Kenekään ei tarvitse olla tällaisessa tilanteessa yksin syyllinen, mutta oman osuutensa voi kyllä hoitaa.(kohdata)
Oman kokemuksen mukaan, tällaisesta uuvuttavasta ja rikkovasta elämäntilanteesta voi selvitä vain siten, että kohtaa itsensä ja oman syyllisyytensä, mutta ei suostu ottamaan koko syytä/vastuuta kaikesta.
Viha on hyvä purkaa, pettymyksen tunteet on hyvä purkaa....jokaisella on oikeus suojella itseään.
Mutta samalla se tuo myös vastuun omasta itsestään.
En voi muuta sanoa, kuin tsemppiä ihan hirmuisesti ihmisille, jotka tällaisten kuvioiden kanssa painivat!!(siis kaikilleko ihmisille??!! =))
Itse olen elämäni aikana ollut jokaisessa noissa "rooleissa" ja se on kummasti vähentänyt tarvetta marttyyrin viitan kantamiseen.
Toisaalta, alan pikkuhiljaa oppia,, että ei ole "hyviä ja pahoja" ihmisiä!!
Syksyä!!
=)
Moi. Olen kahden alle koululaisen lapsen yksinhuoltaja. Minulla on se onni että lasten isä haluaa nähdä lapsiaan ja naisystävät ovat olleet kivoja.Aluksi minäkin syytin lasten isää erosta,mutta suhteessa on aina kaksi osapuolta!! Onhan minussakin syyni ja vikani jotka minun on hyväksyttävä. Vaikea on vain löytää miesystävää itselleni,mutta kait se ajallaan tulee. Rakastajia kyllä löytyy ja se on jo ihan hyvä. Antaa voimaa jaksaa päivän rutiinit ja itsetunto kohoaa ;) Ollaan sinut itsemme kanssa, se pää asia!
Minä voin uskoa vain sen, mitä mies minulle sanoo. Mies on niin yltiörehellinen, joten tuskin hänen exänsä eri mieltä on eron kulkuun liittyvistä asioista.
Minä tulin todellakin kuvioon mukaan vasta sitten, kun mies oli muuttanut jo omaan asuntoonsa.
Avioero ei vielä ollut vireillä. Tapaamisoikeus- ja elatussopimukset olivat vielä tekemättä.
Mies muutti pois, koska silloinen vaimo niin vaati. Jos vuodenkin kuuntelee, miten elämä olisi parempaa jos tätä puolisoa ei olisikaan, miten vihaa kumppaniaan ja sitten alkaa kuulla nämä äidin sanat lastensakin suusta, niin alkaa olla todellakin aika katsella uutta ja omaa asuntoa.
Miksi sitten exä vihaa minua? Miksi hän kokee, että minä olen rikkonut heidän liittonsa?
Ehkä hän kuvitteli, että mies olisi hänen käytettävissään silloin kun hän haluaa siten kuin hän haluaa. Saisi vapauden asua ja elää yksin, lasten kanssa, mutta olisi tuossa lähettyvillä kuitenkin mieshahmo, joka huoltaisi autoa yms., ja katsoisi lapsia silloin kun pyydetään.
Ehkä hän ajatteli, että se mies uikuttaisi yksin ja itsekseen onnettomana.
Ehkä hänellä oli kuitenkin vielä tunteita miestä kohtaan, vaikka tämän ulos kotoaan nakkasikin.
Minä olin nimittäin exälle todellinen järkytyksen aihe.
Lapsille se nainen sitten selitteli kaikenlaista, esim. tapaamisopimus olisi kuulemma minun aikaansaama ! En ollut paikalla kun he sopimusta tekivät, mutta lapselle on kerrottu, että on minun vikani, että he tapaavat isäänsä joka toinen viikonloppu. Eikä kuten siihen asti: keskiviikkona tekstarilla sovitaan seuraavan viikonlopun kellonajoista ja päivästä ja lapset tulevat sitten yhdeksi yöksi ja yhdeksi päiväksi isälleen. Loppuviikko sitten hiottiinn kellonaikoja,palautetaanko lapset sunnuntaiaamuna klo 7 vai 7.30, haetaanko ne lauantaina klo 8 vai 7 aamulla....
Kuitenkin tapaamisviikonlopun kellonajat ovat sellaisia, etten minä olisi semmoisia vaatinut; ne onkin lasten äidin ja isän keskenään sopimia kellonaikoja, eikä minulla ole siihen mitään sanomista!
Ja kyllä: en todellakaan voi olla ihmettelemättä naista, joka vaatettaa lapsensa sillä tavalla kuin tämä nainen vaatettaa!
Kasvunvaraa on kengissä 3 numeroa. Toppatakin hihoja käännetään 20 cm. Sukkahousut on pienet, mutta collegepusero 3 numeroa liian iso. Ja rikki. Lattialuutuksi kyllä tosi hyvä, mutta käyttövaatteena silkka lumppu.
Vaihtovaatekassista löytyy ihan mitä sattuu. JOskus on puseroita laitettu mukaan vain esikoiselle.
Kuulemma isille välttää huonommatkin, sanoo äiti. Äiti inhoaa isiä niin paljon, että vaatettaa lapsensa rikkinäisiin ja väärän kokoisiin vaatteisiin tapaamisviikonloppuna. Siksi äiti ei välitä, vaikka laitan sukkahousujen mukaan lapun: pienet. Hän laittaa ne ensi kerralla mukaan. Ei se mitään, että lapsella on rikkinäiset vaatteet ja pienet vaatteet, koska isi on niin ihottava, tehdään ilkeyttä isille tällä tavalla !!
Minä olen inhottava äitipuoli ja isin uusi. Kun lapsista toisaalta oli kauhean kiva juttu tää äidin tekemä juttu, mutta toisaalta valitettiin epämukavista vaatteista, minä sanoin ääneen lapsille: siis teidän äitinne inhoaa isiä niin paljon, että vaatettaa teidät (omat lapsensa) rikkinäisiin ja liian pieniin vaatteisiin! Onpa tosi kiva äiti ! Ja :
ei ne pienet ja rikkinäiset vaatteet ole minun päällä, ei isänne päällä eikä minunm lasteni päällä. Ne on teidän päällänne ja se epämukava olo on teillä, vain teillä. Ei kellään muulla.
Nyt on lapsilla alkanut olla ehjiä vaatteita mukana.
Ostakaa teille lasten käyttöön omat vaatteet. Varsinkin remuvaatteet. Ei sitten tarvitse kuunnella äidin valitusta, että vaatteiden kulutuksesta. Meillä pestään ihan yhtälailla lapsen mukana tulleet vaatteet kuin meilläkin olevat vaatteet, jos ne likastuvat.
Kirpparilta löytyy oivia remutarkoitukseen käyviä vaatteita halvalla. Ei ole väliä, ryömitäänkö hiekassa, mullassa, puruissa vai maalataanko autotallissa tms. Tietysti lapsen ikä vaikuttaa asiaan.
Yleensä rikkinäisiä ja pieniä vaatteita laitetaan lasten mukaan rahankerjuutarkoituksessa. Onneksi mieheni exä ei harrasta tuollasita. Iskä onkin tehnyt niin, ettei yksikään hänen ostamansa lelu, lapsen tavara tai vaate mene äidin talouteen. Ne on ja pysyvät isän talossa.
Jaksamista Sinulle! Onneksi meillä ei ole noin hankalaa, vaikkä exällä välillä viiraakin päästä. Pääasiassa hän on ihan asiallinen ja oman valintansa tehnyt.
Kyllä teillä osataan, voe voe voe voe!
Ostakee nyt kirpparilta miehen lapsille vaatteet, niille ne kelpaa, kunhan omat eivät niisä kulje! Juuu.
Kukahan sitä rahaa kerää? Taitaa olla taas nämä nykymuijat.
Onneksi yksikään isin omistama lelu ei päädy lastensa käsiin. Toivottavasti ex vaimo pian huomaa niin ettei yksikään heidän yhteinen lapsi päädy enää hirmuliskojen rääkättäväksi.
koskaan. Valitettavasti sekin päivä voi vielä tulla. Vaikka sinä olet päättänyt näin, voi puolisosi olla eri mieltä.
Mitä vikaa kirpparin vaatteissa on? Sieltä löytyy välillä loistavia työ- ja remuvaatteita. Käy joskus katsomassa. Löytyypä sieltä paljon muutakin.
Isä ostaa pääasiassa lapselleen tarvittavan tuotteen. Minä osallistun ruokakustannuksiin. Mitähän pahaa siinäkin on?
Isä on halunut varmistaa, ettei mikään mene exälle, vaan lapsen käyttöön. Minulla ei ole siihen osuutta. Kyllä ex-vaimoke on huomannut, ettei lapsi halua kotiinsa. Paluu tapahtuu aina itkun kautta. Lapsi haluaisi olla meillä.
Tosin ymmärrän kyllä, että kotona odottaa arki hoitopaikoineen. Iskän luona taas lapsi otetaan mukaan kaikkeen ja leikitään hänen kanssaan.
Kai siinäkin on sitten jotakin väärää taas näiden "oikeamielisten" mielestä. Pitäisikö lapsi päästä ykkösissä leikkimään kuraleikkejä, hiekkaan, multaan, puruihin yms? Eikö hänen kanssaan saisi tehdä mitään? Eikö häntä saisi huomioida? Mutta eihän teillä "oikeamielisillä" olekaan koskaan mikään hyvin.
Meillä on täällä vaatteita viikonloppulapsilleja niitä ei laiteta lasten äidille ollenkaan. Kirpparilta on jotakin löytynyt, mutta en halua ostaa mitään kulahtanutta: niitähän heillä on jo äitinsä pakkaamassa vaihtovaatekassissa ihan riittämiin !
Lapset ovat jo sen verran isoja, ettei heille tahdo kirpparilta mitään hyväkuntoista löytyä. Eivätkä nämä lapset rymyä ja leiki juurikaan mitään reipasta ja sotkuista.
Lasten äidille, tälle exälle, ei kelpaa meidän tai isänsä hankkimat vaatteet. Hän ei palauta niitä, vaikka pyydetään (jos ei kelpaa, palauta), vaan myy ne kirpparilla.
Meillä on myös kengät heille täällä. Sopivat. Koska ei niissä 3 nroa liian isoissa ja rikkinäisissä lonttanoissa ilkeä lasta mukanaan kuljettaa! Loppukesästä kysyimme, kelpaako tämmöiset kengät, lapsi saisi. Vastaus oli, että ei tarvitse semmosia. Seuraavalla kerralla lapsi tuli tasan vastaavanlaisissa, mutta 2 nroa liian isoissa!! Koska ne pysyvät jalassa, ne ovat sopivat. NÄin sanoo lapsi itse: sovitamme kenkiä, hän kävelee ympäri ja sanoaa: pysyy! sopii!
Ja kenkä on ihan selkeästi iso, väljä - mutta pysyy jalassa kun nyörittää tiukasti.
lapsi on jo koulussa !!!!
Olisimme siis valmiita ostamaan ja maksamaan vaikka mitä, mutta ei kelpaa, kelpaa vain raha.
Miksi lapselle on kelvattava muut vaatteet kuin äidin ostamat. Ei ihme että kotiin palatessaan ne lapset itkevät ja eivät halua enää mennä isin luo, kun se taatelipossu väkisin tunkee ne haisevat vaatteet päälle jotka on löytänyt kattopaikan perukoilta tai jätesäkeistä.
Nyt sekin selvis.
Luoja lykky, että meillä on perhe vielä kasassa. Ja toivoa soppii, että ei hajookkaan ainakaan niin kauaa, kun kaikki lapset ovat omillaan. Olemme sentään tosi onnekkaita.
Kuullostaa siltä, että miehesi exän vuoden kestänyt valitus erosta ja muusta oli hätähuuto että häntä ei rakasteta!
Naisilla ei ole tapana sanoa; rakasta minua tällaisena kuin olen, vaan he yrittävät muuttaa itseään miellyttääkseen miestä. Kun perhe-elämä ja työelämä vie voimat, itsensä "kunnostaminen" ei onnistu ja edessä on nämä epätoivoiset lauseet, jotka lopulta erottavat vanhemmat toisistaan. Turha ero, joka olisi vältetty pohjamutia myllertävällä keskustelulla tai rehellisellä itsetutkiskelulla.
Ehkä miehesi exä käy läpi erosuruaan? Ehkä hän ei halunnutkaan erota? Ehkä hän olisi halunnut pitää kokonaisen perheen ja miehensä, mutta hänellä/heillä ei ollut taitoa purkaa muuria väliltään?
Suru helpottaa aikanaan. Itsensä syyttely, kun sydämessään kuvittelee eron olevan kuitenkin hänen syynsä. (Eikä lasten vaatteista märiseminen ainakaan nopeuta surun talttumista).
Vaateasiaan vielä palatakseni: Joskus isän arvomaailma vaatteiden suhteen muuttuu, kun uusi nainen (muotitietoinen) astuu elämään. Se, mikä ennen kelpasi, ei kelpaakaan enää. Ex-miehen käytös loukkaa, koska se mikä sai kelvata "minulle" ennen, ei kelpaakaan enää uudelle vaimolle.
Niin, siksi just lapsille annetaan täältä meiltä uusia vaatteita, koska ne äidin mukaan laittamat vaatteet on niin kamalia, ettei lapset suostu niitä päälleen laittamaan!
Siksi en kirppariltakaan osta näille viikonloppulapsille juuri mitään. HEillä on uusia vaatteita kun meillä ovat. Kotonaan ovat ihan riittävästi lumpuissa, rievuissa. Meillä ei tarvitse olla, MEilä lapset saa ehjiä ja kauniita ja sopivan kokosia vaatteita, joista he tykkää.
HE saavat myös valita itse mitä laittavat, sään sallimissa puitteissa tietysti. Harmaita sukkahuousuja en ikinä ostaisi tyttölapselle. En ostaisi mustiakaan, ne on kammottavan rumia ällötyksiä.
Minulleko kirjoitit? En ihan ymmärtänyt viestiäsi.
Tässä on minun ymmärrykseni mukaan ollut taustalla se, että nainen on yrittänyt muuttaa miestä eikä mies ole muuttunut. Että nainen on katsonut, että siinä on ihan hyvä aihio muokattavaksi oman maun mukaiseksi. Eikä sitten onnistunutkaan.
Kohtuullisen pehmeä tämä mies on, mutta ei ihan loppuun asti muovailuvahaa.
Olen myös ymmärtänyt, että mieheni exä on ollut kohtuullisen muotitietoinen nuorena, seurusteluaikana vielä. Tyyli muuttui lasten myötä. Itsestä ei enää joko osannut tai ei ollut mielenkiintoa pitää huolta. Tai ei ollut varaa.
Perheessä oli kuitenkin tapa, että kaikki yhteiset menot, ruokamenoja myöten, menee tasan puoleksi. Ja omat menot sitten kustantaa kumpikin.
Työssäkäyvä se nainen on ollut ja on yhä.
En ole mielestäni ns. muotitetoinen, mutta.. tarkka. Olen tarkka vaatteista ja nimenomaan vaatteista.
Miehelle taas vaatteet tai vaatetus ei ole koskaan ollut mitenkään tärkeä asia. Hänet tavatessa ajattelin, että muuten upea kaveri, mutta.. no, vaatteita saa kaupasta. Hän ei yksinkertaisesti ollut huomannut uudistaa vaatekaappinsa sisältöä, ei edes nakata risoja pois.
Oma lukunsa oli kyllä se, että mieheni exä oikeastaan oli vihainen, jos mies pukeutui hyviin vaatteisiin mennessään jonnekin.. ja jottei vaimo pääsisi natkuttamaan, hän sitten tarkoituksella käytti rähjäisiä vaatteita. Tässä tapauksessa siis nainen (paitsi että halusi erota) halusi myös että mies kulkee huonoissa vaatteissa. Nainen myös huolehti lasten vaatetuksesta, eikä mummon tai isän tyyli tai maku kelvannut, vaikka se lapselle olisi kelvannutkin.. äiti haukkui ne lyttyyn eikä lapsi sitten halunnut enää käyttää niitä vaatteita. Nainen siis valikoi itse lapsilleen vaatteet, jotka olivat .. no, parhaat päivänsä nähneet, ja silti niitä pidettiin ihan täyttä päätä.
Arvomaailma myös oli kovasti erilainen näillä kahdella. MOnin tavoin.
Emme muuten kommentoi miehen exälle lasten vaatteista mitään! Eikä lapset puhu isäviikonlopusta ädilleen mitään, tämä tulee äidin vaatimuksesta, ei meidän.
En siis usko, että miehen exä on tietoinen siitä, että lapsille mukaan laitettavat vaatteet eivät "kelpaa".
Mutta minä - ja lasten isä myös! - ihmettelemme, mitä liikkuu äidin päässä kun hän pakkaa viikonlopuksi vaihtovaatteita vain esikoiselle?! Kuopukselle tarkoitetut vaatteet ovat siis erikoisen kokoluokkaa.
No, meillä on kyllä kummallekin sopivia viikonloppuvaatteita, mutta se nuorempi menee kouluun puserossa, joka on noin kolme numeroa liian iso ja aivan riepula. Kuinka kukaan ilkeää lastaan tuolla tavalla laittaa maailmalle? Hihoja kääritään ja kääritään... Kenelle hän kiusaa tekee??
Niin, ehkä miehen exä ei halunnut erota. Ei ainakaan näin lopullisesti. Ehkä hän todellakin ajatteli, että miehestä saisi semmosen kivan ja ilmaisen jokapaikanhylän, joka tulee aina kun pyydetään. Että hän olisi "nsikan päällä" ja mies talutusnuorassa. Ja kävikin toisin.
Kyllä hän minuun reagoi tosi voimakkaasti, heitteli kaikenlaista kommenttia miehelle, maalaili asioita eteenpäin ja lopputuloksena "sittenpähän se näkee, sitten eroatte"..
No, me vaan jossittelemme. Totuuden siitä, mitä naisen päässä liikkuu, tietää vain hän itse. Eikä minua itse asiassa kovasti edes kiinnosta..
Tämä kaikki on kuitenkin vain mieheni kertomaa ja sitä, mitä itse olen nähnyt ja nähnyt lasten kautta. Hänen kanssaan en ole jutellut, enkä usko että semmoista aikaa ikinä tuleekaan, että puhuisimme mitään koskaan. Tai sitten hänen suunnallaan on täythnyt tapahtua jotakin todella mullistavaa, jos näin tapahtuisi.
Yltiörehellisyys .. sellaista ei olekaan. On vain oma näkemys. (edelliseen puheenvuoroosi littyen)
Se, että olet tarkka vaatteista ja miten mietit, miten muokkaat miehestä mieleisesi, kun tapasit hänet... niinpä ;) hyvin naisellinen piirre: miettiä tapaamansa miehen muokkaamista mieleisekseen :)
Riitaan ja eroon tarvitaan aina kaksi. Tuskinpa kukaan, edes uusi nainen, on niin sinisilmäinen, että uskoo miehen olleen täysin virheetön ja vailla osuutta eroon?
miten oikein luet kirjoittamaani?? että olisin eka treffeillä miettinyt, miten muokata miehestä mieleiseni??!!
kirjoitin: upea mies, vaatteet eivät hänelle olleet tärkeitä ja ajattelin, että mies itsessään on upea, vaatteita saa kaupasta..
Onko se muokkaamista? Että ostaa miehelle uuden, EHJÄN puseron? Koska mies ei itse hoksaa. Ostin muuten tasan saman tyyppisen kuin nekin, joita hän risaisena käytti.
Parisuhteen korjaamiseen tarvitaan myös kaksi. Ei yksin voi korjata. Jos toinen ei halua, niin ei halua. Yksin on mahdotonta tehdä mitään, paitsi itsensä suhteen. Jos kumppani yhä vaan haluaa erota, ei siinä toiselle jää muuta vaihtoehtoa kuin pakata kimpusut ja lähteä.
Joskus voi muuten olla takana puolison oma pahoinvointi, joka kumpuaa jostain syvemmältä, esim. lapsuudesta. Ja ongelmainen hakee apua esim. ulkopuolisesta suhteesta. en puhu tästä ,enkä mistään tietystä, heitin vaan ajatuksen.
Vielä ei ole miesten sanaa tullut kysymykseeni. Moni nainen on vastannut, mutta se miehen sana puuttuu, joille kysymys on asetettu.
Vai onko todettava että mies ei pysty sanomaan suoraan, ja vaikenee. Olisi kiva kuulla miestenkin mietteitä.
Vai pelkääkö mies loukkaavansa ex vaimoa tai uutta tyttöystäväänsä jommankumman menettämisen pelossa, eikä sen tähden puhu. Taitaa jäädä arvelujen varaan....
Vastaan, omasta puolestani kun näin sitä erikseen vaaditaan.
Minä en ainakaan aikoinani eronnut toisen naisen vuoksi, vaan nimenomaan sen ensimmäisen naisen vuoksi.
Sittenhän eron jälkeenhän siinä oli monenlaistakin juttua vastakkaisen sukupuolen kanssa, mutta toinen nainen ei mitenkään ollut kuvioissa mukana eron hetkellä.
Ei sen puoleen, ei siinä ollut toista miestäkään.
Tosiasiat ratkaisevat aina, joten vaikeneminen ei pelasta mitään.
Jos jollakin on uusi ihastus ollut eron syynä, niin ei kait se piilottelemalla uusikaan suhde kasassa pysy. Sitäpaitsi uusi suhde on hyvinkin seuraus huonosta liitosta, eikä varsinaisesti eron syy.
Kaikenkaikkiaan eroja on varmasti yhtä monen tyylistä, kuin itse eroja, ja minä voin vain omalta kohdaltani kertoa minun eron aikaisista kuvioista.
Hankala on vain tänne mielipiteitään kirjoittaa, koska täällä tuntuu toisten määrätietoinen loukkaaminen olevan pääasia.
Tästäkin tekstistä saan ilmeisesti ruikuttajan maineen. (Oikeammin pidän sitä yllä, vaikken mielestäni mitään ruikutakaan). Joku on taas askarrellut uusien nikkien parissa ja ammunta alkaa.
Onneksi olen sen verran paksukalloista sorttia, ettei pikkuiset napsahdukset paljoa heilauta.
Hyvää isänpäivää kaikille.
Myös niille äideille, jotka ovat isänä ja äitinä lapsilleen.
Voi että.....
Kaikenmaailman nössö yh-isät täällä kummittelee.
Ei ihme jollei naista saa kun kaiket päivät ja illat täällä kertoilee satujaan.
Sääliksi käy.
Onkohan se yh-isä jokin titteli jolla metsästellään naisia?
että tämä yh-isä on nössö tai surkea tai mitä
muuta mieleesi tulleekaan.
Miksi ihmisillä on aina niin paha olo,että
pitää toista arvostella itsekään et ole sen
parempi ihminen.
Mietihän sanojasi uudelleen!!!
yksinhuoltaja/kaksihuoltaja mikä lienetkin
katkeruus tuntuu olevan suurin syy
muuten me naiset annetaan aihetta joskus
miehille, jotta he huomaisivat meidät,vai olenko väärässä?
Dodii. Tuölihan sieltä asiallinen teksti lopulta, ja ihan rekisteröidyn nikin takaa. Hienoa.
Piti ihan tarkistaa vielä oma tekstini, että missä vaiheessa minä siinä valitin, etten naista saa. Johtuneko iän tuomasta näön heikkenemisestä, että en sellaista tekstissäni huomannut. Minulla käy sinua sääliksi.
Satua on monenlaista ja tottakin on monta eri tarinaa ja taas käy mulla Sinua sääliksi, kun et omasta elämästäsi mitään näytä irti saavan.
Se, että joku kyselee naissuraa itselleen ja hän on valinnut liki samanlaisen nikin, minkä minä olen rekisteröinyt, ei kuulu minulle.
Jokaisella on oma tyylinsä ja ei siinä minun mielestäni mitään pahaa liene. Vai onko?
Jatka vain samaan tyyliin oi Sinä suuri tietäjä. Näin saamme palstan tason jotenkin pidettyä siedettävällä tasolla.
P.S. Kerrotko, mstä tulit siihen johtopäätökseen, että minä kaiket päivät ja illat täällä kertoilen satujani?
Etsipä huviksesi -kun minun tekstini Sinua kovasti kiinnostaa- kaikki minun kirjoittamat kommentit esimerkiksi kuluneen viikon ajalta.
Ja jos vertaat tulosta esimerkiksi kalenteriin, huomaat, että kalenterissa on enemmän niitä päiviä ja iltoja, kuin minun tekstejä tällä palstalla. Tämä todistaa sen, että kunhan suusi mauksi höpiset asioista, joista Sinulla ei ole hajuakaan.
Siinä mielessä kaipaisit hoitoa.
Hanki sitä itse, etteivät ennätä väkisin viemään.
Siltikin toivotan Sinulle hyvää isänpäivää, vaikka aavistan, ettei käsitteet "Isä" ja "Äiti" merkitse Sinulle mitään.
Hyvää isänpäivää kaikesta huolimatta,
älä välitä ihmisten ilkeilyistä, omaa
pahaa oloaan vain jotenkin purkavat :)
Kiitos, ja hyvää, rauhallista isänpäivää Teidänkin kulmille.
Jostain kumman syystä jollakin on paha olla ja siksi järjetön ampuminen suurinpiirtein kaikkea kohti, mikä liikkuu.
Eihän siinä mitään vaikka minua millä nimillä haukuttaisiin, ei se minusta sen huonompaa ihmistä tee, eikä parempaakaan. Mitä sen on väliä. Minä olen kestänyt pahempaakin, eikä sanat riko minun isyyttäni. Se hyvä.
Mutta esimerkiksi tämän ketjun aloittaja tuskin halusi keskustelun muuttuvan alatyyliseksi moittimiseksi ilman syytä?
Uskon, että taustalla oli kuitenkin vilpitön halu kuulla kommentteja niiltä, joilla ns.kolmas pyörä oli eron aiheuttaja.
En ihmettele yhtään, jos ihmiset eivät viitsi vastata, kun ihan muutama häirikkö pilaa homman.
Mutta koetetaan kaikki kuitenkin kestää, ei siinä muu auta.
Tällä kertaa jätän ruikuttamisen tähän ja kommentoin, jos asiaa ilmenee. :-)))
Sanohan muorille myös terveiset!
Täälläpäin suomea on pimeää ja alkaa
kylmetä. Varmaan täytyy etsiä ne toppahousut
jalkaan? :)
Ehkä se huomenna alkaa aurinko taas paistaa?
Eipä tuo muorinmörkö oo älynny vielä toppahousuja jalkaansa vetämään. Turhaapa se olisi minun seurassa sellainen ylipukeutuminen.:-)))
Lunta hiljalleen tiputtelee ja musta maa peittyy mukavaan valkeuteen, niinkuin kuuluukin tähän aikaan vuodesta.
Joulu lähestyy ja mietityttää, pitäisiköhän alkaa pukiksi....
Mutta pukillahan pitäisi olla lahjoja! Ei käy minun hommaksi sitten.
Ja sitten ruikutusta: huoks!
niin mitä sitä turhaan niitä toppahousuja
jalkaan vetämään kun pois otat ne kuitenkin.
hups no niin taas joku alkaa valittamaan
ettei tämä ole mikään seksi osasto. Ettei tuollaiset kirjoitukset tänne sovi.
Siitä pukin ammatista. Sehän sopii miehelle
kuin miehelle vaikka lahjoja ei olisikaan.
Vaan Joulupukin ammatti se on toinen juttu
siinä muori saa tehdä työt ja Joulupukki
sitten vain jakaa ne. Tontut ovat tietysti
lukeneet ne lasten kirjeet, joita tulvii
maailmalta niin mahdottomasti. Se toiveiden
toteuttaminen onkin jo välillä mahdotonkin
juttu. Jospa kuitenkin jonkun toiveen voi
toteuttaa?
Voi sitä Joulun odotusta.
Minä ainakin odotan.Kuusen tuoksua, kynttilöitä,
mitä kaikkea siihen liittyykään. Ihanaa.....
Olet varmaan ihastunut omiin kommentteihisi kun puolustelet niitä jatkuvasti.
Kaltaisesi itseoppineet psykiatrit kirjoittelevat ah... niin syvällisiä kertomuksia kokemuksistaan, samalla luodaten toisten kirjoituksista kirjoittajan luonteen, älykkyysosamäärän, mielenlaadun, sosiaalisen statuksen ja ties mitä.
Jos henkinen ja moraalinen tasosi on muiden kirjoittajien yläpuolella, ihmettelen suuresti mitä kaltaisesi ihminen täältä hakee?
Ai niin pitäähän sitä jossakin päteä, jollei muualla niin täällä.
Moi yh-isä, mitä tarkoitat sillä ettei kirjoittaja ole rekisteröitynyt.
Eihän tuo sinunkaan rekisteröity nikkisi anna mitään tietoja sinusta.
Antaako se että olet rekisteröitynyt nimimerkillä yh-isä sinulle luvan arvostella kaikkia kirjoituksia jotka eivät sinua miellytä.
Mukavahan se tosin täällä pääosin naisten keskellä on kirjoitella kauniita asioita.
Vai oletko itse kohottanut itsesi palstan kuninkaaksi?
Esitit minulle vain yhden kysymyksen, mutta koin, että tekstissäsi oli kysymyksiä enemmänkin.
Ensiksi ihmettelit rekisteröitymisen merkitystä.
Minä olen kokenut sen niin, että kun samalla -rekisteröityneellä- nikillä kirjoittaa, niin lukijat tietävät kirjoittajan samaksi henkilöksi.
Jos kirjoittaa aina eri nikillä, voi tavallaan kommentoida omiakin viestejä ikäänkuin kommentit olisivat muiden kirjoittamia.
Eli näin toimii jotkut raukat, jotka eivät tosiasiassa osaa olla mistään mitään mieltä, vaan summanmutikassa ampuilevat omaa pahaa mieltänsä muidenkin kärsittäväksi.
Onneksi Sinä et kuulu niihin.
Rekisteröitymisen yhteydessä luodaan oma galleria, josta esimerkiksi ylläpito voi etsiä minut edesvastuuseen, mikäli toimin palstan sääntöjen vastaisesti. Siellä on minun osoite-, ym. tietoni, mitkä ei tietenkään kaikille näy.
Se, että olen rekisteröitynyt, ei vaikuta laisinkaan siihen, mitä kommentteja arvostelen.
Jos palstalle/palstoille tulee päivässä kymmenen tuhatta tekstiä, niin varmasti siellä on joitakin tekstejä, jotka ei minua miellytä, mutta en niitä ala sen kummemmin kommentoimaan.
Lupa arvostella tekstejä on minulla, niinkuin sinullakin, vaikka ei olisikaan rekisteröitynyt.
Itse tekstin arvosteleminen ei juurikaan kiinnosta, vaan se, mitä teksti sisältää.
Siinä on suuri ero.
Nytkin huomaan, että vaikka olisin kommentoinut johonkin tekstin sisältöön, niin Sinä kommentoitkin minua. Huomaatko?
Minä en ole osannut ajatella sitä, kuinka palstalla olisi pääosa naisia, minä olen lukenut vain tekstejä. Pitäisikö minun alkaa ajatella tosiaan enemmän tekstin tekijän sukupuolta, että osaisin antaa parempia kommentteja?
Pitääkö minun yksinkertaistaa tekstiäni. jos lukijat ovat naisia?
Vai voinko jatkaa edelleen samalla linjalla, ja luottaa siihen, että aikuiset naiset kyllä selvän saavat siitä mitä tarkoitan.
Ja jos palstan kuninkaaksi minut jostain syystä kohotettaisiin, niin kosisin Sinua linnan kuningattareksi heti.
Sitten lirkuttelisin kauniita asioita sinulle, enkä joutaisi palstalla kuninkaan tehtäviä hoitamaan laisinkaan.
Vietä mukava isänpäivä, äläkä lue näitä tekstejäni, jos niistä tulee pahalle mielelle.
Siinäkin rekisteröityminen on eduksi; kun näet minun kommentin, niin voit ohittaa sen niinkuin lehmänpaskan niityllä.
Yksinkertaista?
Luulin jo kansainvälisten uutisten harhaanjohtavien tietojen seurauksena Elviksen menehtyneen, mutta hyvä ettei näin ole.
Olen aina ihaillut Elvistä, ja jostain syystä arvasitkin sen.
Mutta asiaan.
Esitin tuossa kommentissani muutaman kysymyksen, mutta ilmeisesti henkilö, jolle kysymykset esitin, ei jouda/uskalla/kykene/tms. vastaamaan niihin.
Sen sijaan Sinä heräät ja tiedustelet minulta muutamia asioita, vaikka itseasiassa esitätkin vain yhden kysymyksen.
Koetan vastata siihen niin rehellisesti kuin kykenen.
Kun epäilet minun ihastuneen omiin kommentteihini, niin voitpa olla jotenkin hajulla.
Kun ajattelin asiaa toiselta puolen, että vihastuttaako ne minua, niin silloin olen kyllä ihastuksen puolella.
Lisäksi toteaisin kommenttieni puolustamisesta, että jos en omaa kantaani puolustaisi, niin eikö se olisi jo aika hassua?
Kirjoittaisin mielipiteen ja seuraavassa kommentissa en enää sitä puolustaisi. Eikö se kuulostaisi skitsolta?
Missä tekstissäni olen ihmisten älykkyysosamäärästä huolta kantanut?
Onko sinulla mahdollisesti sen ominaisuuden kanssa ongelmia?
En ikäväkyllä kykene näin itseoppineena psykiatrina siinä asiassa Sinua auttamaan.
Pahoin pelkään, ettei kykene oikeatkaan psykiatrit. Se on ominaisuus, mikä on ja pysyy.
Mielessäni toki koetan luoda kuvaa jokaisesta kirjoittajasta ja hänen persoonastaan.
Sille et voi mitään, että tälläkin hetkellä muodostan Sinustakin mielipidettä ja minulla on siihen vapaus, eikä se minua kohota muiden yläpuolelle.
Pätemisen paikkoja minulla on useita ja viihdyn niissä erittäin hyvin.
Tämä palsta ei edusta sitä.
Tulisit joskus minun luokseni käymään, vaikka viikoksi, niin juteltaisiin eri asioista.
Naisystävänikin haluaisi Sinun välillä huilaavan arksista rasituksista ja ehkäpä jotkin asiat kirkstuisi niin Sinulle, kuin minullekin.
Nyt kun kommentoit tähän, niin kommentoi tekstiäni, äläkä sorru arvioimaan minun persoonaani.
Syytit minua toisten arvioimisesta, vaikka itse et muuta tehnytkään.
Älä enää kompastu siihen.
teidän armonne
saanko lausua vaatimattomat sanani ?
-niiaten rahvaan tapaan syvään-
taisitte ammentaa märisijöille kuninkaallisella hopealusikallanne
sahajauhoa suun tukkeeksi
tarjosittepa vielä rubiinein koristellusta kultakarahvistanne
tömpsykän pilssivettä päälle
einehen alaskulun varmistamiseksi
oikein hyvää isäinpäiväniltaa sinulle
-ripset räpsyy-