Bretoni ja pienimünsterinseisoja

Hentta

Meillä olisi koiranhankinta ajankohtainen lähitulevaisuudessa. Tällä hetkellä eniten kiinnostavat bretoni ja pienimünsterinseisoja. Meillä metsästetään monipuolisesti, mutta koira lähtisi kaveriksi ainakin kanalintumetsälle. Koiran tulisi soveltua ehdottomasti myös perhekoiraksi. Kokemuksia kaivataan näistä ja vaikka muistakin roduista.

Kirjoitin samasta myös Yleistä metsästyksestä -palstalle, mutta tännehän tämä kuuluu.

4

7485

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 70934938

      Itse sumpeelaarasin saman asian tiimoilta noin 10 vuotta sitten. Mietin tietenkin saksanseiśojat, setterit, jne. ja päädyin bretoniin. Mynsterimme oli se toinen vaihtoehto ihan finaaliin asti, lähinnä kokonsa takia, mutta sitten tuli vastaan parivaljakko, joka hyökki ja rähisi silloista koiraani vastaan ihan täysillä.

      Otin siis bretonin, Upea koira oli. Älykkäin tapaamani koira. Oppi kaikki temput pililllä ja käsimerkkiä myöten jo 6 kuukauteen. Hiljainen, äärimmäisen kiltti, joka oli se ongelma. Oli liian kiltti. Orjaili. Se oli se vaiva, Muuten täydellinen. 7,5 vuotta hän eli. 305 lintua sille kirjattiin. 54 vesilintua ja loput kanalintua. Riekko oli sen koiran bravuuri.

      Ne plussat mitä bretonistani löysin olivat:
      - äärimmäinen kestävyys (peittosi sakemannit mennen tullen viikon reissulla)
      - kestävät jalat (ei koskaan antura tms. ongelmia)

      Heikkoutena tuo mainittu herkkyys.

      No. Niin siinä kävi, että mainittu kuoli syliini tåmän vuoden syyskuussa kesken jahtireissun (sydänkohtaus). Join ja itkin viikon,,, ja kun toivuin, päätin että kyllä se tästä. Nyt pyörii jaloissa 3,5 kk bretonin pentu. En palaa enää tässä elämässä enää mihinkäån muuhun rotuun (, vaikka esim. englantilaiset jossakin vaiheessa kiinnostivatkin)

    • munsteri1

      Moi!

      Mulla on tällä hetkellä 9-vuotias münsterineito kotona. Ei kylläkään metsästetä, joten siihen puoleen en nyt puutu lainkaan.
      Münsteri on ollut mulla toko- ja agilityseurana, ja on vallan mainio harrastuskoira. Oppi kaiken todella nopeasti, mutta kuitenkin hieman testailee, ja jekkuilee. Niinkun rotumääritelmässäkin sanotaan, tämä rotu käyttää jok' ikisen porsaanreiän hyväkseen, ja se on ihan täysin totta.

      Todella fiksu ja omalaatuinen koira. Aiemmassa viestissä kun puhutaan tuosta bretonin herkkyydestä, niin münsteri (omani ainakaan) ei ole missään nimessä herkkä, vaan yllättävänkin kovapäinen ja periksiantamaton.

      Koirani on ainakin todella riistaviettinen, ja seisoo niin kivet, muovipussit, rusakot, kuin itse tipusetkin. Olit sitten kaupungin hälinässä liikennevaloissa, tai keskellä metsää. Seisoja - nimensä veroinen. Tämä oma koirani ei seisontaominaisuudestaan huolimatta ole ikinä hakenut lintuja oma-aloitteisesti, eikä lähde minusta kauas, ja menee todella vähän hajun perusteella. Toki koiraani ei ole siihen ikinä ehdollistettukkaan, vaan on opetettu katsomaan aina minun perääni, ja seuraamaan minua.
      Mutta uskoisin, että laaja-alainen haku ei tule münsteriltä luonnostaan, vaan sitä pitää vahvistaa paljon.

      Kotikoirapuolesta sen verran, että on todella todella ihmisrakas, ja lapsirakas. Tulee kaikkien ja kaiken kanssa toimeen, on hieman varautunut joihinkin uusiin juttuihin, mutta todella rohkea kuitenkin pääsääntöisesti.

      Minulla ei ole münsteristä pahaa sanottavaa lainkaan! Mahtava rotu, ja varmasti metsätyskäytössä hyvin toimiva koira.

      Tällä hetkellä minua ilostuttaa toinenkin koira, Stabyhoun. Joskin aika samantyyppinen ja -näköinen, kuin monsteri, mutta hyvin laimealla metsästysvietillä.

      Terveisin, seiskaryhmäläisille sydämensä menettänyt

      • 70934938

        Tere vaan!

        Kommentoimasi bretonipoika on nyt 4,5 kk ja hyvin menee. Tottelevaisuus on sitä tasoa, että pidän koiraa irti rivitaloalueella (kuten edeltäjääkin) ts. tottelee käskyä yhdestä vinkistä. Vaikka pieni pentu onkin, niin kulkee jo sivulla ja lähtee liikenteeseen vain luvalla.

        Kyllä mynstereissä ja retonkeissa taitaa olla paljon samaa myös sen ulkonäön päälle. Mainitsin ne rähisevät mynsterit, jotka veti mieltäni bretonin suuntaan, mutta.... kun niitä mynstereitä näkee bretonejakin harvemmin. Eli yleistin kahden yksilön kautta.

        Roturyhmänä olen kokoajan humalassa minäkin seisojien suuntaan. Metsästää tahi ei, niin montaa sekopäätä seisojaa en ole nähnyt... kun oikein tarkkuutetaan niin ainoastaan yhden..... eikä sekään kovin sekava ollut.

        Tsemppistä sinulle seisojaiselle! Meillä on hienot rodut ja roturyhmä!


    • Anonyymi

      Niin.,,. Olet aivan oikeassa.,.,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1520
    2. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    3. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      88
      708
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      578
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      516
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe