Onko ketään kuka tarvitsisi apua eläintensä hoidossa, esim pentueen tms... voisin avustella ilman mitään palkkaa parina päivänä viikossa joidenkin tuntien ajan tai sopimuksen mukaan. Olen iloinen kaikesta minulle tarjotusta jobista ja kokemusta minulla onkin melkein kaikista eläimistä (paitsi terraario). Asun vantaalla, mutta olen valmis matkaamaan jonkunlaisen matkan, kaikkea voit kysyä, kerron sitten lisää itsestänikin :)
Tarvitseeko kukaan?
Linkku 24
6411
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Heippa!
Meillä olisi toisinaan tarve saada koira hoitoon jollekkin, viikonlopuksi tai sillai. Mutta et kertonut esim. ikääsi.Etkä sitä että voitko edes kotiisi ottaa eläintä. Koiramme on iso hoffiuros, joka vetää ja paljon. Asumme myös Vantaalla joten saattaisimme ollakkin kiinnostuneita. Tosiaan, kerro vielä itsestäsi hieman enemmän.
Ystävällisin terveisin,
JunioR
Iältäni olen 24, mutta valitettavasti en pysty ottamaan kotiini hoidokkia :( Lähinnä voisin käydä hoitamassa koiran kotona, mutta vaikka olenkin isokokoinen en tiedä olisinko nurin hoffin kanssa. Lisäksi pitkät lenkit eivät minulta luonnistu joten taisi tämä hommeli jäädä tähän, harmin paikka.
moi! mä voisisin ottaa sen hoidokiks, vaik asun hesassa niin voisisin tulla hoitamaan koiraa milloin vain haluaisisit. mä oon tottunu isokokoisiin koiriin ja vetäviin ja jaksan olla pitkällä lenkillä. oon 12 vuotta jos ei vaan haittaa. vastaa takas tänne tai sit mun mailiin joka on:[email protected]
moido!
ps! sun ikäs?
upsista heikkaa! Taitaa olla 12- vuotias vähän turhan heiveröinen VETÄVÄLLE hoffille vaikka olisikin kokemusta isoista koirista? Ainainen taistelu tekee lenkistä epämiellyttävän sekä koiralle että taluttajalle.
Heissan
Omistan koira/kissahoitolan Espoossa eli Lemmikkien Lomakoti Candida's. Olis ihan kiva joskus päästä itsekin vapaalle jos olisi joku johon voin luottaa ja joku joka osaa koirat ym. lemmikit hoitaa. Jos kiinnostaa ota sähköpostin välityksellä yhteyttä. http://www.saunalahti.fi/ylhainen
t. Merja
Jostain syystä e-mail ei tullut perille, olikohan osoite oikea... Oma osotteeni on [email protected] joten laittaisitteko vaikka osotteenne mailitse tulemaan niin lähetän saman mailin mitä yritin sivuiltanne löytyneeseen osotteeseen.