Olen Kuntouttavassa työtoiminnassa, eli siis ilmainen orja, joka saa työmarkkinatukea ja siihen korotusta sekä 9€ päällä/pv.
Teen töitä työpajalla ilmaiseksi, esim. olen pesulassa. Ikää on n.50v. Olisin halunnut palkkatuelle ja olisin siihen oikeutettu, mutta kunnan rahat eivät kuulemma riitä. Kuitenkin siellä pesulassa on eräs henkilö palkkatuella, nuorempi ihminen. Minulle ei vaan palkkatukea riitä. No, siksi en suostu tekemään minimi 4h/pv enempää orjatyötä, palkkatyötä tekisin vaikka 12h/pv.
Eikä siinä vielä kaikki. Ei riitä orjuuttaminen ja ilmainen orja, vaan pitää vielä yrittää pakottaa orja työpaikkaliikuntaan. Jumppaamaan! Mainittakoon, että pyöräilen työmatkat 6km ja ulkoilutan kahta koiraa (yhteispaino 130kg) kolmesti päivässä ulkona metsässä ylösalas rinteitä ja mäkisillä teillä. Selkävaivaisena venyttelen myös kotona ja harrastan muutakin liikuntaa itse ja kohta menen taas punttisalille. Meistä 2 orjaa ei suostunut jumppaamaan (mielestäni marionetteina heilumaan) niin "feikkipomo" (kun ei ole oikea pomo, kun olen orja) yritti patistaa minua jumppaamaan hartioita. Kerrottakoot, että olen venäyttänyt toisen hartioistani ja pään kääntäminen sattuu todella ikävästi. Tosin muutenkaan en halua pomppia marionettina (narunukkena) toisten pillin mukaan ilmaisena orjana. Mielummin teen sitä kannattavaa työtä orjatyöpaikalla kun heilun narunukkena toisten pillien mukaan.
Orja voin olla, mutta MINÄ ITSE MÄÄRÄÄN OMASTA KEHOSTANI JA MITEN SEKÄ MISSÄ SITÄ MIHINKIN KÄYTÄN!
KUKAAN TOINEN EI VOI VELVOITTAA MINUA TEKEMÄÄN OMALLA KEHOLLANI MITÄÄN TYÖNI ULKOPUOLISTA ASIAA OMAN TAHTONI VASTAISESTI. MINÄ OMISTAN KEHONI JA MINÄ MÄÄRÄÄN MITÄ SILLÄ TEEN TAI JÄTÄN TEKEMÄTTÄ. TOISILLE SE EI KUULU.
ORJUUTUS ALKAA JO MENNÄ VÄHÄN LIIAN PITKÄLLE!!!!!

Vastaukset 10
Vanhimmat
OLE ONNELLINEN SIITÄ ETTÄ OLET SAANUT EDES JOTAIN TYÖTÄ, ettei sitäkin ole vienyt joku ulkolainen.
Jos noin kolottaa ja on paha olla, kannattaisiko ottaa yhteyttä lääkäriin tai työterveyshuoltoon.
En ymmärrä tätä teidän ORJA-työ sanontaa. Olisin mieluumin tälläkin hetkellä tässä ns. orja-työssä kuin työkyvyttömyyseläkkeellä selästäni. Miten ihanaa olisikaan kun olisi työkavereita ja mielekästä puuhaa päiväksi. Ei olisi yksinäisyyttä ja tuntemusta, että olen yhteiskunnan loinen.
Kaikki näkyy olevan suhteellista.
Työllistetyn orjatyötä ei vie ulkomaalainen, koska minä olen ilmainen orja feikkityönantajalle (oikea työsuhdehan ei kuntouttava työtoiminta ole). Sille ulkomaalaiselle joutuu ihan palkkaa maksamaan, mutta suomalaiselle orjalle ei työpaikan tarvitse maksaa yhtään mitään. Saan työpaikaltani 0€!
Ja luitko tekstini kunnolla kun et ymmärtänyt pointtia? Ok, olen siitä hyvilläni, että saan reilut parisataa enemmän kun olen orjana, mutta se, että minun pitäisi pomppia MARIONETTINA (= NARUNUKKE) se menee tässä jo liiallisuuksiin ja henkilökohtaiseen loukkaamattomuuteen, johon jokaisella ihmisellä on perusoikeus - oman itsensä ja kehonsa määräämiseen; mitä sillä tekee tai on tekemättä.
Ymmärsitkö vieläkään mitä ajan takaa?
Työharjoittelu. Työkokeilu. Työelämävalmennus. Kuntouttava työ. Polku työelämään. Aktiivinen työmarkkinapolitiikka.
Hyvää tarkoittavia termejä, mutta kirosanoja suurelle joukolle työttömiä. Käytännössä ne tarkoittavat sitä, että määrätään tekemään työtä palkatta, tai korkeintaan 9 euron ylläpitokorvauksella.
Palkkatukeakin käytetään väärin. TES:n mukaista palkkaa maksetaan, mutta työaikaa lyhennetään niin, että palkan maksuun riittää pelkkä palkkatuki. Varsinkin kolmas sektori hyödyntää surutta tätä mahdollisuutta. Aika moni yrityskin.
Nuorisotyöttömyydestä ollaan oltu erityisen huolissaan. Kuitenkin eniten nuorille suunnattu aktiivitoimi, työmarkkinatuella työharjoittelu, työllistää kaikkein heikoiten. Sitä tarjotaan yli 70%:lle nuorista, ja alle 13% heistä on työllistynyt. Silti siitä on suunniteltu yhtä keinoa nuorisotyöttömyyden hoitamiseen.
Eräs fb -kaverini tiivisti asian näin: "Kun ravintola palkkaa työntekijän 500 euron kuukausipalkalla, ei yksikään tuomioistuin epäröi määrätä rangaistusta kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä. Jos sama yrittäjä ymmärtäisi ottaa ilmaisia työharjoittelijoita TE-toimiston suosiollisella avustuksella, häntä kehuttaisiin suureksi hyväntekijäksi".
Kaikki olisi hyvin, jos näistä toimenpiteistä olisi hyötyä työttömälle. Mutta kun ei ole. Tutkimusten mukaan kunnat ovat kyllä lisänneet aktivointitoimiaan työttömyyssakon uhalla, mutta suoria työllisyysvaikutuksia näillä toimilla ei ole ollut. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan kehnosti toteutetut aktivointitoimet ovat jopa lisänneet työttömien syrjäytymistä.
Työtön puolestaan joutuu pakon uhalla osallistumaan näihin aktiivitoimiin. Muuten hän voi menettää työttömyysturvaetuutensa. Kansainvälinen työjärjestö ILO määrittelee pakkotyön työksi, jota joutuu tekemään vastoin tahtoaan, palkatta ja rangaistuksen uhan alla. Suomen perustuslain mukaan jokaisella on oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Tässä on kahden lain välinen ristiriita; perustuslain ja työmarkkinatukilain. Kumpihan on voimakkaampi, jos näitä asioita vietäisiin tuomioistuimeen?
Nämä välityömarkkinoilla työskentelevät henkilöt ovat muodostaneet uuden työväenluokan. He eivät ole työsuhteessa, mutta eivät työttömiäkään. He tekevät työtä, mutta eivät saa siitä palkkaa. Tai sitten palkka on noin 1000,- /kuukaudessa, alle köyhyysrajan. Näitä työhön sijoitettuja on yli 100 000. Jotkut nimittävät niitä orjatöiksi.
http://karilaurila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91792-tyomarkkinoiden-valiinputoajat
Ongelmia on siis monenlaisia. Näitä ongelmia ratkomaan ja välityömarkkinoilla työskentelevien etuja ajamaan perustettiin viime kesänä uusi yhdistys: Tasavallan harjoittelijat ja tukityöllistetyt THT ry. Toiminnalle oli tilausta ja suosio on ollut suuri.
http://thtry.fi/
Minä ymmärsin. Olisin itse tuntenut aivan samoin, enkä olisi jumpannut.
Jos saat toimeentulotukea niin silloin työskentely ylläpitokorvauksella on parempi vaihtoehto taloudellisesti.
Palkkatukityöstä kun saa toimeentulotukea laskettaessa ns. etuoikeutettuna tulona käteen max. 150e/kk, mutta 9e/d. korvauksesta käteen jää 193,50e/kk.
http://www.toimeentulotuki.net
Haista ittu ja tunge orjatukesi läheisimmän kukkahattutädin anukseen.
Et taida olla pikkurahan puutteessa.
Kyllä minuakin kyrpii tehdä samaa työtä ilman missä viereinen saa siitä ihan normaali tuntipalka noin 12 €/tunnissa. Olen kunnalla orjana paikallisessa lukiossa tekemässä sihteerin töitä. Joka ikinen arkipäivä 6 tuntia päivässä. Matkakorvaukset menevät matkoihin ja pariin keksiin mitä joudun ostamaan työpäivälle evääksi. Hommasta en hyödy yhtään mitään. Kokemusta minulla sihteerin hommilta jo 5 vuotta ihan oikeista töitä.
En kyllä todellakaan aijo enää olla halpatyövoimana kunnalla töissä kuukaudesta toiseen, ilman toivoakaan että pääsisin ihan normaali tuntipalkattuu työhön. Ensi viikolla lopetan tavalla tai toisella. Ihan sama vaikka saisin karenssia kun tämä on niin törkeää hyväksikäyttöä, että ei mitään rajaa.
Olen miettynyt asiaa kohdallani, että jos saavat minut hivutettua johonkin ilmaiseen työhön, niin on käynyt mielessä, että kuinka lain kautta ryhtyisin peräämään palkkaa tekemästäni työstä. Mutta kun ei ole rahavaroja millä elää kun työttömyysturva viedään ja varmasti toimeentulotukeakin alennettaisiin 40% maksimissaan. Yksinelävänä per se-aukisena kun on perin hankala lähteä hakemaan vuosien kestävää oikeutta
Jos ei oo varsinaist duunii tarjolla, mut kuitenki olis jotain MIELEKÄST tekemist, siis ei ihan mitä vaan, niin vois sitä jotai tehä.
Tää on vähä niinki, et sitä saa kuitenki koko ajan liksaa, nooh yhteiskunnalt ja sit vissii sais viel jotain ylimääräst.
Se tekemiin pitäs olla kunnalle tai valtiolle, mut ei ehkes yksityiselle puljulle. Jos yksityiselle, niin sit on tää palkkatuki jo olemas. Ne pitäs siis pitää erillää.
Ja sit tuskin mä mitää kokopäiväjuttuu, ei toi työttömän liksa nii hyvä oo.