ajastus wbox

Wbox hd2 ajastettuja ohjelmia katoaa jonnekin , ohjelma näkyy tallennettujen kansiossa mutta kun sen avaa niin ei siellä ole mitään ? kyseessä oleva laite on DNA kaapelissa
286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lähes samasta aiheesta on täällä ollut juttua vaikka kuinka paljon.

Digiboksin virtalähteen heikkolaatuiset kondensaattorit ovat hyvin yleinen ongelma, merkistä riippumatta. On epäilty, että sekundalaadun käyttäminen ja sijoitus kuumaan paikkaan olisi jopa tahallista, jotta kauppa kävisi paremmin, myös televisioiden kohdalla. Vika alkaa monessa tapauksessa esiintyä juuri tuohon tapaan. Tod.näk. jokusen viikon-kuukauden päästä kovalevyltä hukkuu kaikki tallenteet, ellei lakkaa sitä ennen kokonaan toimimasta. Muita kummallisia toimintahäiriöitä voi tulla.

Jos korjautat laitteen ajoissa (eli käytännössä vaihdatat tietyt kondensaattorit uusiin), niin kustannus voi olla TV-huollossa n. 80 euroa ja laite pelaa sen jälkeen vielä monta vuotta. Jos viivyttelet korjaamisen kanssa kovin pitkään, niin siitä voi hajota muutakin (esim. kovalevy) ja korjaus tuleekin jo kannattamattomaksi.

Monet kolvaamisen osaavat ja hommasta kiinnostuneet käyttäjät voivat korjata digiboksin itsekin, mutta ilman erityistä innostusta siihen ei kannata ryhtyä. Pelkät osat eivät paljoa maksa. Myynnissä on yleisimmillekin digiboksimalleille (ainakin Topfield) valmiita piirilevyjäkin, jonka vaihtaminen on helpompaa, muttei välttämättä rahansäästöä ajatellen mielekästä.

Äänestä
  • Itselläni oli topfield ja käytin sitä n 8 vuotta kunnes kovalevy hajosi , joten se digibox kesti melko pitkään .
    Tämän olen ostanut DNA:lta käytettynä mutta takuutarkastettuna ja takuuaikaa on puoli vuotta , joten pitäisi tuon nyt jonkin aikaa toimia , noita ongelmia on kyllä ollut Wboxilla mitä olen lukenut nettikirjoitteluista . Ilmeisesti huono ostos ,Wbox:n kovalevy pitää ihme kolinaa kun box tallentaa ohjelmia .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kadonneet tallennuk kirjoitti:

Wbox hd2 ajastettuja ohjelmia katoaa jonnekin , ohjelma näkyy tallennettujen kansiossa mutta kun sen avaa niin ei siellä ole mitään ? kyseessä oleva laite on DNA kaapelissa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu