Posion tietotoimisto

PosionTT

"Professor" Irwin Corey (s. 29. heinäkuuta 1914) on yhdysvaltalainen koomikko ja näyttelijä. Hän kuului stand upin varhaisiin merkkinimiin, mutta on luonut menestyksekkään uran myös elokuvissa ja Broadway-teatterissa. Hänet nähtiin vielä vuonna 2001 Woody Allenin elokuvassa Jadeskorpionin kirous.

13

347

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PosionTT

      I. K. Inha (alkuaan Konrad Into Nyström, 12. marraskuuta 1865 Virrat – 3. huhtikuuta 1930 Helsinki) oli valokuvaaja, kirjailija, suomentaja ja toimittaja. Inha on suomalaisen valokuvauksen suuria mestareita. Hän on kunnostautunut eritoten kansanperinteen, vanhan elämänmuodon ja Suomen maisemien tallentajana. Paitsi luonnontunnelmien kuvaaja ja perinteentallentaja, Inha oli myös merkittävä modernisaation kuvaaja.
      Vuosina 1889–1890 Inha kuvasi maisemia Saksassa, Itävallassa ja Italiassa. Suomen taiteen kultakauden muiden mestarien tavoin myös Inha toi kansainvälisiä vaikutteita Suomen taiteeseen, mutta omimman ilmaisun juuret olivat salomaiden ja rajaseutujen maisemissa. Kiertävän legendan mukaan Inha kävi kaikissa Suomen pitäjissä.

      1892 Inha kuvasi Pohjois-Suomen maisemia Atelier Apollon omistaneen K. E. Ståhlbergin toimeksiannosta. Kuvia esitettiin näyttelyssä ja niitä vedostettiin myyntiä varten. Vuonna 1893 Inha kuvasi Itä-Suomen maisemia. Näistäkin kuvista muodostettiin näyttely ja vedostettiin myyntikopioita.

      Jään ja tulen pohjola. Porvoo 1912. 70 s. WSOY. (O. Nordenskjöldin, Th. Thoroddsenin y.m. mukaan kirjoittanut I.K.Inha)

    • PosionTT

      Rosetta on Euroopan avaruusjärjestön (ESA) miehittämätön komeettaluotain. Se laukaistiin 2. maaliskuuta 2004 kello 07:17 (UTC). Luotaimen tavoittena on tutkia komeetta 67P/Churyumov-Gerasimenkoa, jonka se saavutti vuonna 2014. Missioon kuuluu avaruusluotain ja Philae-laskeutuja.

      Luotain on nimetty egyptiläisen Rosettan kiven, jonka avulla ratkaistiin hieroglyfikirjoitus, mukaan. Rosetta-luotaimen toivotaan antavan uutta tietoa aurinkokunnan tilasta ennen planeettojen muodostumista.

      Laskeutuja on saanut nimen Niilin Philae-saaren mukaan. Tuolta saarelta löytyi obeliski, jonka monikielisen tekstin avulla Rosettan kivi pystyttiin kääntämään.
      1980-luvulla Halleyn komeetan ohilento aiheutti paljon kohua. Useat avaruusluotaimet lensivät komeetan ohi pyrkien tutkimaan sitä. Tällaisia olivat mm. NASAn ICE, Neuvostoliiton Vega ja ESAn Giotto. Niille kaivattiin jatkoa.

      NASA ja ESA aloittivat yhteisten komeettamissioiden suunnittelun. NASA veti Comet Rendezvous Asteroid Flyby (CRAF) lentoa ja ESA johti sitä seuraavaa Comet Nucleus Sample Return (CNSR) lentoa. Molempien piti perustua Mariner Mark II-satelliittirunkoon. CRAF oli Cassinin sisaralus ja kun Cassinin kustannukset nousivat vuonna 1992 liian suuriksi, NASA peruutti CRAF-mission. ESA pyrki tämä jälkeen toimimaan itsenäisesti. Vuoteen 1993 mennessä ESAkin totesi näyteenhaun komeetalta Maahan liian kalliiksi. Tämän jälkeen ESAn missiosta tuli CRAFin kaltainen, ohilentoon yhdistettiin kuitenkin laskeutuminen pinnalle.

      Rosetta oli alun perin tarkoitus laukaista 12. tammikuuta 2003 kohtaamaan komeetta 46P/Wirtanen vuonna 2011. Ariane 5-laukaisu epäonnistui 11. joulukuuta 2002 ja siksi Rosettaa ei uskallettu laukaista vuoden 2003 alussa. Tämän takia komeetan uudeksi kohteeksi piti valita komeetta 67P/Churyumov-Gerasimenkon, joka saavutettaisiin vuonna 2014.

      Suomalainen Patria on suunnitellut ja rakentanut Rosettan runkorakenteen (alumiinihunajakenno-rakenne) sekä sen sähkötehon jakelun laitteita. Ilmatieteen laitos on rakentanut osia Rosettan instrumenteista ja sen laskeutujan instrumenteista: luotaimessa niitä on neljä - COSIMA (Cometary Secondary Ion Mass Analyzer), MIP (Mutual Impedance Probe), LAP (Langmuir Probe) ja ICA (Ion Composition Analyzer) ja laskeutujassa veden etsintään käytettävä PP-laite (Permittivity Probe) ja massamuisti (CDMS/MEM) laskeutujan tietokoneyksikköön ynnä maatukilaitteistot COSIMA:lle ja MIP:lle. [1]

    • PosionTT

      Kotivara on kotitaloudessa käytettävä varmuusvarasto. Se tarkoittaa kotiin varattavaa tavaraerää, jonka tarkoitus on turvata toimeentulo poikkeusolosuhteissa. Suomessa viranomaiset suosittelevat kotivaran varaamista noin viikon ajalle.

      Kotivara sisältää perheen ruokatottumusten mukaisia elintarvikkeita, vettä, lääkkeitä (myös joditabletteja, sillä ne estävät radioaktiivisen jodin kertymisen kilpirauhaseen) sekä muita välttämättömyystavaroita kuten wc- ja muita hygieniatarvikkeita sekä riittävästi vettä myös peseytymiseen. Juomaveden varastointisuositus on 15 litraa henkeä kohden viikon ajaksi. Viranomaisten ohjeiden ja muiden viestien vastaanottamista varten sähkönjakelun katkettua tarvitaan verkkovirrasta riippumaton radiovastaanotin sekä siihen paristoja tai akku. Jotta akku olisi poikkeustilanteessa käyttökelpoinen, se tulee pitää valmiiksi täyteen ladattuna.

    • PosionTT

      Camilla Anna Maria Wirén (s. 15. syyskuuta 1978 Närpiö) on suomalainen pikajuoksija. Hän edusti urallaan IK Falkenia ja hänen valmentajanaan toimi Mikael Bäck. Kalevan kisoista Wirén voitti hopeaa sekä 100 metrin juoksussa että 200 metrin juoksussa. Ulkoradoilta hän voitti lisäksi kaksi pronssia 4 × 100 metrin viestijuoksussa. Sisäratojen SM-kilpailuista Wirén saavutti pronssia 200 metrin juoksussa sekä hopeaa 4 × 300 metrin viestijuoksussa. Virallisissa kilpailuissa hän ei ole esiintynyt vuoden 2005 jälkeen.

    • PosionTT

      Johannes Kepler (27. joulukuuta 1571 – 15. marraskuuta 1630) oli saksalainen tähtitieteilijä, joka laati planeettojen liikkeitä koskevia teorioita. Häntä kutsutaan myös joskus "ensimmäiseksi teoreettiseksi astrofyysikoksi", vaikkakin Carl Sagan luonnehti häntä myös viimeiseksi tieteelliseksi astrologiksi.

      Kepler oli Grazin yliopiston matematiikan professori, keisari Rudolf II:n hovimatemaatikko, ja kenraali Albrecht von Wallensteinin hoviastrologi. Uransa alussa Kepler oli Tyko Brahen assistentti.

      Hän tutustui tähtitieteeseen jo varhain. Kuuden vuoden ikäisenä hän havainnoi vuoden 1577 komeettaa, yhdeksän vuoden ikäisenä vuoden 1580 kuunpimennystä.

      Vuonna 1588 hän kirjoittautui Tübingenin yliopistoon, jossa häntä opetti Michael Mästlin. Mästlin opetti kopernikaanista astronomiaa, jossa Kepler näytti taitavan matemaatikon kykynsä. Valmistuttuaan koulusta 1591 hän aikoi mennä opiskelemaan teologiaa. Kuitenkin ennen pääsykoetta häntä pyydettiin matematiikan ja astronomian opettajaksi protestanttikouluun Grazissa, Itävallassa. Hän otti paikan vastaan 23 vuoden ikäisenä keväällä 1594.

      Huhtikuussa 1597 Kepler nai Barbara Muehleckin, joka synnytti pariskunnalle kaksi lasta ennen kuolemaansa vuonna 1611.

      Joulukuussa 1599 Tyko Brahe kirjoitti Keplerille, kutsuen hänet avustajakseen Benatekiin Prahan lähelle. Tyko Brahen kuoleman jälkeen Kepler nimitettiin Keisarilliseksi Matemaatikoksi (marraskuu 1601–1630) Habsburgiin.
      Keplerin säännöllisistä monitahokkaista muodostuva aurinkokuntamalli teoksesta Mysterium Cosmographicum (1596)

      Lokakuussa 1604 Kepler havaitsi supernovan, joka nimettiin Keplerin tähdeksi. Tammikuussa 1612 keisari kuoli ja Kepler siirtyi matemaatikoksi Linziin.

    • PosionTT

      Lastenkasvatus tarkoittaa lapsen kasvattamista osana laajempaa kasvattamista. Kasvatus lähtee aina turvallisuuden luomisesta siisteyskasvatukseen, tietojen ja taitojen opettamiseen, arvomaailman ja moraalikäsitysten opettamiseen, toisten huomioon ottamiseen, itsetunnon kehitykseen, yms. Lasten oppimisessa on kehitysvaiheita ja suotuisia kasvuaikoja. Kehitysvaiheet ovat kehityksen portaikko, jossa seuraava askelma perustuu edellisen askelman omaksumiselle. Suotuisat kasvuajat ovat aikoja, joina lapsen on helpointa ja luonnollisinta oppia tietty asia.

      Vapaa kasvatus - väärinymmärrettynä
      Väärinymmärretystä vapaasta kasvatuksesta voidaan puhua silloin, jos lapsi hallitsee kasvattajiaan omien mielihalujensa mukaan. Lapsi pitää ohjat käsissään ja hyppyyttää kasvattajiaan. Vanhemmat toteuttavat hyvää tarkoittaen lapsen kaikki toiveet, eikä lapsi pääse kehittymään normaalia elämässä tarvittavaa turhautumien sietokykyä. Pienetkin vastoinkäymiset ja pettymykset aiheuttavat tällöin lapsessa ahdistusta ja masennusta, mikä voi ilmetä hyvinkin vahvoina käyttäytymisongelmina ja raivon purkautumisena. Kasvatus saattaa ilmetä myös ehdollisena toimintana, jolloin lapsi käy kauppaa erilaisista asioista: tekemisistä seuraa vastapalveluja.

    • PosionTT

      Elisabet I (7. syyskuuta 1533 – 24. maaliskuuta 1603) oli Englannin ja Irlannin kuningatar 17. marraskuuta 1558 lähtien kuolemaansa asti. Elisabet I oli viides ja viimeinen Tudorin suvun monarkki. Hänen valtakautensa ajoittui katolisuuden ja protestanttisuuden välisten kamppailujen aikaan. Elisabet I on yksi Englannin menestyksekkäimmistä monarkeista, jonka valtakaudella Englanti nousi eurooppalaiseksi suurvallaksi sekä politiikan, talouden että kulttuurin saralla.

      Elisabetin ensimmäinen toimi oli kääntää maa takaisin protestantismiin Marian katolilaistamistoimien jälkeen. Tässä hän kuitenkin käytti malttia, sillä hän oli uskonnollisesti melko suvaitsevainen. Vuonna 1559 hän antoi tärkeät lait valtion ylivallasta kirkon yli (Supremacy Bill) ja kirkon yhtenäisyydestä (Uniformity Bill). Lait tekivät protestanttisuudesta valtion virallisen uskonnon ja vakiinnuttivat jumalanpalveluksen muodon, jonka keskeinen sisältö on säilynyt Englannissa näihin päiviin saakka. Uudistuneen Englannin kirkon ensimmäiseksi arkkipiispaksi valittiin Matthew Parker. Vaikka Elisabet oli kasvatettu protestanttiseen uskoon, hän ei ollut reformisti. Hän vaati, että joitakin kirkon katolisia rituaaleja ja seremonioita tuli säilyttää eikä esimerkiksi hyväksynyt ääriprotestantteja, puritaaneja tai papiston avioliittoja.

    • PosionTT

      Liiketoimintakielto on turvaamistoimi, jonka avulla pyritään estämään epätervettä liiketoimintaa harjoittavan luonnollisen henkilön toiminta yrityselämässä. Henkilö voidaan määrätä liiketoimintakieltoon, jos hän on liiketoiminnassa olennaisesti laiminlyönyt siihen liittyviä lakisääteisiä velvollisuuksia, tai jos hän on liiketoiminnassa syyllistynyt rikolliseen menettelyyn, jota ei voida pitää vähäisenä, ja hänen toimintaansa on kokonaisuutena arvioiden pidettävä velkojien, sopimuskumppaneiden, julkisen talouden taikka terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun kannalta vahingollisena.

      Liiketoimintakielto määrätään käytännössä miltei yksinomaan rikoksen tai rikokseksi luokiteltavan teon perusteella. Liiketoimintakielto määrätään talousrikoksissa rikoksesta saadun tuomion lisäksi. Yleisimmät liiketoimintakiellon perusteena olevat talousrikokset ovat velallisen rikokset (RL 39 luku), verorikokset (RL 29 luku) ja kirjanpitorikokset (RL 39 luku). Liiketoimintakiellon määräämisen perusteena on pääsääntöisesti useampi kuin yksi rikos. Liiketoimintakieltoon voidaan määrätä jos on laiminlyönyt kirjanpitovelvollisuuden.

      Liiketoimintakieltoon voidaan määrätä vähintään kolmeksi ja enintään seitsemäksi vuodeksi. Tuomioistuimet määräävät Suomessa vuosittain noin 200 kieltoa. Kielto voi estää aiemmin harjoitetun ammatin jatkamisen ja aiheuttaa siten työttömyyttä.

      Suomessa määrätty liiketoimintakielto on voimassa vain Suomessa. Suomessa määrätty liiketoimintakielto ei koske muita EU-maita. Esimerkiksi Suomessa liiketoimintakieltoon määrätty voi perustaa yrityksen Viroon. Kauppalehden vuoden 2014 uutisen mukaan 50 henkilöllä, jolla on yhteys virolaisyritykseen, on Suomessa voimassa oleva liiketoimintakielto. 1.1.2007 lukien Suomessa liiketoimintakieltoon määrätty ei saa ulkomaille perustettua yhteisöä välikätenä käyttäen tai tällaisen yhteisön toimintaa tosiasiallisesti johtaen harjoittaa liiketoimintaa Suomessa.

    • PosionTT

      Vehnä eli leipävehnä (Triticum aestivum) on vehnien sukuun kuuluva tuulipölytteinen viljalaji, josta tehdään muun muassa leipää ja pastaa.

      Vehnän lähisukulaiset yksijyvävehnä (Triticum monococcum) ja emmervehnä (Triticum turgidum) ovat maailman vanhimpia viljelyskasveja. Molempien villimuotoja kasvaa Lähi-idässä, jossa molemmat on otettu viljelykseen jo 10 000 vuotta sitten[1][2]. Molemmista on olemassa useita toisistaan poikkeavia viljelysmuotoja, mutta nykyisin niiden viljelys on vähäistä, lukuun ottamatta emmervehnästä kehittynyttä durumvehnää (Triticum durum) eli makaronivehnää, jota viljellään runsaasti varsinkin Välimeren maissa ja käytetään etupäässä makaronien ja pastojen valmistukseen.[2]

      Nykyisin eniten viljelty vehnälaji, leipävehnä (Triticum aestivum), on ilmeisesti syntynyt emmervehnän sekä Kaspianmeren ympäristössä ja Keski-Aasiassa luonnonvaraisena kasvavan heinälajin Aegilops squarrosa risteytymänä. Arkeologisten todisteiden mukaan sitä on viljelty ainakin jo 6. vuosituhannella eaa. Antiikin Roomassa leipä oli perusravintoa, aikuinen mies söi kilon vehnäleipää päivässä.

      Lounais-Suomessa vehnää on viljelty jonkin verran jo vuosisatoja, mutta yleiseksi vehnän viljelys tuli Suomessa vasta 1900-luvun kuluessa.
      Puolikarkeissa vehnäjauhoissa on sataa grammaa kohden 1408 kJ (336 kCal) energiaa. Hiilihydraatteja on 70 %, rasvaa 1,2 % ja proteiineja 10,2 %.[10]

      Vehnän kuten muidenkin viljavalmisteiden terveellisyys riippuu siitä, mitä jyvän osia viljatuotteeseen on käytetty. Täysjyväviljassa on enemmän kivennäisaineita kuin "valkoisissa jauhoissa", joihin käytetään pelkästään jyvän ydinosaa. Ytimessä on B-ryhmän vitamiineja, erityisesti riboflaviinia, niasiinia ja pantoteenihappoa.[11]

      Vehnä ei sovi keliakiaa sairastaville sisältämänsä gluteenin takia. Myös vähähiilihydraattista dieettiä noudattavat välttelevät vehnän käyttöä.

      Vehnänjyvistä tehdään jauhamalla ja seulomalla erilaisia tuotteita: mannasuurimoita, graham-, ydin- ja hiivaleipäjauhoja, leseitä, hiutaleita ja kuskusta. Parhaan pastan valmistukseen käytetään erityisen kovaa durumvehnää, jonka valkuaispitoisuus on 15 % ja sakoluku ainakin 300.[3]

    • PosionTTT.....

      Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat

    • PosionTT

      Kateus on mielentila, joka merkitsee yleensä toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta. Nykysuomen sanakirjan mukaan kateus liittyy ihmiseen, joka ei suo toiselle hyvää ja haluaa itselleen hyvän, joka toisella on. Se ei vaadi uhriltaan välttämättä mitään erityistä.

      Kateutta esiintyy yksilöiden, ryhmien, yhteisöjen ja jopa kansojen välillä. Yksilöiden väliseen kateuteen liittyvät kohteet, joita toisella koetaan olevan enemmän tai paremmin kuin itsellä. Kateellinen vertaa itseään ja havaitsee huonommuutta, joka häiritsee hänen omaa sosiaalista elämäänsä.

      Kateus on epämiellyttäviin ajatuksiin liittyvää oloa, joka voi ilmetä inhona, panetteluna ja vastoinkäymisistä iloitsemisena. Kateellinen ihminen ahdistuu muiden menestyksestä ja saattaa vaipua itsesääliin. Kateellinen kadehtii, vaikkei toisen onni olekaan itseltä pois ja rakastaa sitä, mitä muilla on.

      Jopa kaikkein primitiivisimmissä kulttuureissa on ollut tarpeen keksiä määritelmä ihmisille, jotka eivät kestä sitä, että toisella on jotakin, mikä itseltä puuttuu. Kateus on moottori, joka asustelee ihmisen sosiaalisen olemuksen ytimessä ja joka alkaa toimia heti, kun ihminen oppii vertaamaan itseään muihin. Vertailuntarvetta esiintyy myös joillakin eläimillä, mutta ihmisillä se on saanut aivan erityisen aseman. Ilman kateutta sosiaalinen kontrolli ei voisi toimia.

    • PosionTT

      Ilmanvaihdon lämmöntalteenotto on järjestelmä, joka siirtää lämpöä poistoilmasta tuloilmaan. Se on tapa vähentää energian kulutusta, lähes puolet kaikesta energiasta käytetään rakennusten lämmitykseen ja jäähdytykseen ja siihen käytetystä energiasta noin puolet aiheutuu ilmanvaihdosta, kun se toteutetaan "ikkuna auki" -menetelmällä. Energian säästöpotentiaali on suuri koska läheskään kaikissa rakennuksissa ei ole ilmanvaihdon lämmöntalteenottoa lainkaan tai se on puutteellisesti toteutettu. Sisäilmamääräykset taas pakottavat ilmanvaihtoon. Ilmanvaihdon lämmön/energiantalteenotto on hyvä esimerkki termodynamiikan ensimmäisestä pääsäännöstä; energiaa ei voida luoda eikä hävittää - sitä voidaan siis vain kierrättää.

      Ilmanvaihdon lämmöntalteenottolaitteet pyrkivät vähentämään ilmanvaihdon aiheuttamaa lämpöhäviötä. Ilmasta ilmaan lämpöä siirtävät laitteet voidaan ryhmitellä seuraavasti:
      -ristilevylämmönvaihtimiin, teoreettinen enimmäislämpötilahyötysuhde on 50 %,
      -varaavat eli regeneratiiviset laitteet, teoreettinen enimmäislämpötilahyötysuhde on 100 %.

      Lisäksi on laitteita, jotka siirtävät lämmön viileämpään aineeseen, useimmiten nesteeseen.

      Yleensä tarkastellaan vain lämpötilahyötysuhdetta, siis sitä kuinka paljon lämpöä voidaan siirtää viileään. Huomiotta jää kokonaan kosteuden vaikutus, näin mm. EU:n direktiiveissä. Ilma ei käytännössä koskaan ole kuivaa. Toisaalta kosteuteen voi sisältyä huomattava määrä energiaa; mitä lämpimämpää ilma on, sitä enemmän se voi sisältää energiaa. Käytännössä ristilevylämmönsiirtimien lämpötilahyötysuhde on Suomessa 0 (pohjoisessa) - 30 % (etelässä) kun kesällä lämmöntalteenotto kytketään pois kokonaan, jolloin ulkoilman lämpö ja kosteus pääsevät sisälle, mikä jo lähtökohtaisesti vähentää vuotuista hyötysuhdetta puolella. Tasoventtiiliä käyttävän varaavan laitteen parhaaksi lämpötilahyötysuhde on 105 %, mikä johtuu kosteuden eli latentin (piilevän) lämmön optimaalisesta hyödyntämisestä, jolloin kesäaikana saadaan aikaan ilmainen kosteuden haihtumiseen perustuva jäähdytys, , haihdutus- eli evaporatiivinen jäähdytys, jopa viisi celsiusastetta. Tällöin kyseessä on ilmastointi. Latentin lämmön osuus joissain tapauksissa on suurempi kuin tuntuvan lämmön, mikä on täysin ainutlaatuista. Kosteus on siis kaikin puolin hyöty tälle tekniikalle, mikä on todettavissa kesällä ilmaisena haihdutusjäähdytyksenä. Talvella lämpö ja kosteus pidetään sisällä sekä kesällä ulkona. Kierrätysenergiaa hyödyntävä tekniikka kutsutaan englanniksi enthalpy recovery (entalpian talteenotto). Pyörivän kennon hyötysuhde on näiden välillä.

    • PosionHTT

      http://www.youtube.com/watch?v=jmJqGbxi4bc

      Ponzi-huijaus eli Ponzi-järjestelmä on pyramidipelin muoto, jossa joku kerää pääomia kuviteltua tai olemassa olevaa sijoituskohdetta varten luvaten sijoituksille nopeaa ja korkeaa tuottoa: korkeampaa kuin mistään muusta sijoitustoiminnasta on mahdollista saada. Sijoituskohde voi olla kultavaranto, kaivos, öljyesiintymä, lomaosake tai mikä tahansa tuottoisalta kuulostava kohde. Todellisuudessa mitään laillista liiketoimintaa ei harjoiteta tai se on vähäistä.

      Alussa sijoittajille maksetaan luvattua korkoa tai tuottoa sijoituksille niistä varoista, mitä myöhemmät sijoittajat tuovat järjestelmään. Nopeat ja runsaat tuotot saavat monet osallistujat sijoittamaan rahat uudestaan järjestelmään ja houkuttelemaan mukaan uusia sijoittajia. Ideaa markkinoidaan ja levitetään henkilökohtaisen suosittelun periaatteella tutulta toiselle samoin kuin verkostomarkkinointia ja ketjukirjeitä.

      Ponzi-huijaus on Suomessa ja useimmissa maissa lainvastaista. Suomessa rikotaan rahankeräyslakia ja syyllistytään petokseen. Kyseeseen tulee myös markkinointirikos, koska ideaa markkinoidaan totuudenvastaisten ja harhaanjohtavien markkinointiväittämien avulla. Huijaukseen rahojaan sijoittavien asema on tukala, sillä he syyllistyvät itsekin rahankeräys- ja markkinointirikoksiin, vaikka eivät sitä tietäisi. Käytännössä rahaa ja aikaa järjestelmään hävinneet sijoittajat ovat kuitenkin pääsääntöisesti rikoksen uhreja eivätkä rikollisia. Heidän juridinen asemansa on silti heikko, sillä sijoitettuja rahoja ei yleensä voi saada takaisin. Ne tuomitaan valtiolle menetetyiksi, jos pääsyylliset tuomitaan ja varat saadaan takavarikoitua. Muussa tapauksessa ne päätyvät päätekijöiden taskuihin ja jäävät sijoittajien henkilökohtaiseksi tappioksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      89
      2888
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1381
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1069
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      845
    Aihe