Mikä Tuonelan tuvan etupihan palsta on?
Ainaista kuolemaa, ja pahoinvointia.
Minulle kuolema on läheisten ja oman oloni kautta ollut läheinen.
Enää en sitä pelkää, mutta elämää elää olisi ihan kiva onnellisena loppuun asti.
Ei vain peläten, ja kuolemaa mielessään aikaistaen.
Ainaista kuolemaa, ja pahoinvointia.
Minulle kuolema on läheisten ja oman oloni kautta ollut läheinen.
Enää en sitä pelkää, mutta elämää elää olisi ihan kiva onnellisena loppuun asti.
Ei vain peläten, ja kuolemaa mielessään aikaistaen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
En pelkää, koska kuolemaa ei ole.
Portti avataan ja siitä sisään katsomaan mitä siellä on.
Nyt eletään joka hetki, niinkauan kun ikää riittää.
Murehtimalla ei päivien määrä lisäänny, vai mitenkä se nyt meni.
Valoa ja iloa kaikille.
Kun ihminen lasketaan haudanrauhaan, poltetaan ja tuhkat heitetään sinne tai tänne.
Siinä oli elämä, sitten ei ole ihmisestä mitään.
Kaikki muu on ihmisen teennäistä itserakkautta.
Nuo kaksi ylempänä olevaa viestiä...näin eri tavalla voi nähdä elämän. Minäkin ole jo kauan sitten lopettanut elämän tarkoituksen etsimisen. Ei elämällä ole mitään tarkoitusta.
En ole oikein varma noista porteistakaan.Enkä tuonpuoleisesta. Enkä mistään karmastakaan. Entä jos me vain ollaan organismi joka loppuu aikanaan, kun kroppa ei enää pysty ylläpitämään elämää ja sitten lakkaa toimimasta? Kun aivot ja sydän ovat kuluneet loppuun tai menneet rikki, eikä niitä saa korjattua tai vaihdettua, niis se olikin silloin lopuu? Elämme ainoastaan muistoissa ja jälkeläisissämme. Tai jos on istuttanut puita, saanut lapsia, kirjoitanut kirjan....siis vaikka ihan vertauskuvallisesti, tehnyt jonkinlaisen elämäntyön joka jää jälkeemme ja todisteeksi siitä olemme joskus olleet?
Marraskuun pimeys on sellainen sopiva aika keskittyä miettimään kaikkein synkempiä ajatuksia, vaipua melankoliaan ja kirjoittaa pateettisisa valitusvirsiä nettiin.
Tässä lisää: fado.
https://www.youtube.com/watch?v=XQrq7nLPHEw
Ei minua eikä elämääni milloinkaan hävetä uskoa, että elin, sitten en elä. Se siitä.
Ei sekään, että olin, kun lopetan olemiseni, niin se siitä.
Ei se, että ihmisenä olisin maan matosta tärkeämpi maailman hyvinvoinnille, että olisin jotain, jonka puutteesta maailma olisi kokenut riisitautia.
Ei me varmaan maailman hyvinvointia varten täällä ollakkaan. Kuka on tärkeä ja kenelle? Ehkä kuitenkin oma merkityksemme ja elämämme merkitys heijastuu niissä asioissa jotka olemme voineet jakaa muiden kanssa, jättää jälkipolvelle, henkisenä perintönä, sukuhistoriana, ellei sitten ole tehnyt mitään mistä kuka muu olisi hyötynyt .
Maan matosen rinnalla luulen että minulla on ollut enemmän vaikutusta ympäristööni. Ainakin laajemmassa mittakaavassa.
Laulu joka kertoo kaipauksesta ja yksinäisyydestä: jatkakaamme melankoliassa rypemisestä. Se vapauttaa sielun ja koskettaa syvältä. Sielun? Mitä se nyt olikaan?
https://www.youtube.com/watch?v=0cKv6EHNOTk
Aloituksen aihe oli, josko hetkeksikään palstasurkurypeminen voisi lakata.
Mutta jos se on noin suosittua, niin jatkukoon.
Sielu on ihmisen tietoisuus itsestään, joka loppuu kuollessa? Tuskin muuta?
Mä en oikein löytänyt mitään kevytmielistä tässä pimeydessä. Halloween ja kummituksetkin on jo takana, jospa joulun lähestyessä tulisi jotain kivempaa fiilistä mieleen.
Mutta tietenkin olet oikeassa: koska emme tiedä päiviemme määrää, niin mitä sitä turhaa murehtimaan lopun lähestymistä? Joku sanoi että nykyajan nuoret ovat niin huolissaan tulevaisuudesta. Me vanhat emme, koska tulevaisuutemme häämöttää jo taivaanrajassa; mitä siitä yurhaan huolehtimaan. Meidän tulevaisuutemme on nyt.
Mottoni onkin: tanssittua ei sinulta saa kukaan otettua pois.
Yritän pysyä hieman paremmin aiheessa, kunhan olen rypenyt valmiiksi saudaden ja melankolian suossa.
Kuolemaan pitää suhtautua väistämättönä tapahtumana mut ei sitä pelätä kannata.
Esim mullakin on vankka usko et tapaan edeltä menneet likkaakin saa halata.
Se aika kun tääl viel rimpuillaan miin otetaan rauhallisesti,nautitaan niist harvoista iloista mitä meil viel on.
Toivotaan myös et saatais kuolla mahdollisimman terveenä.
Tulin juuri sinitaivas konsertista ja aika hyvät fiilikset mennä nukkumaan ja huomenna aion saunan lämmittää esimerkiks.
Harva kuolee nopeasti sairaana, mutta kuolee kumminkin.
Itse en enää osaa tehdä tilauksia kuolemantavastani ja ajasta, milloin se tapahtuu.
Se, että se tapahtuu, on ainut fakta.
Josko on niin, että ihmisen usko saa tapahtumia aikaan.
Kun ei ole enää uskoa, ei saa mitään ihmeitäkään?
Mä kattelin lapseni kuolemaa oikein läheltä ja sairaus teki siitä erittäin ruman.
KUn se tuuheatukkainen soutaja viimein saapui se oli oikeestaan helpotus.
Eli en haluais maata virtsanhajusena raatona toisten armoilla.
Jos sais kuolla sillai saappaat jalassa ,se olis eräänlaine lottovoitto.
Olen minäkin vanhempani vieressä elänyt kokonaiset 2 viimeistä viikkoa.
Yötä päivää.
Minulla ei ole varaa vaatia saapasjalkana kuolla.
On kuoltava vaikka ihan raadollisena minuna
Monen on ollut oltava vaikka minkä hajuisena, ja silti on toipunut päivään seuraavaan.