Kannukseen on suunnitteilla uusi kiertoliittymä
Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus ja Kannuksen kaupunki ovat käynnistäneet suunnitelmat kiertoliittymän tekemiseksi Valtakadun, Pappilankadun ja Kleemolankadun risteykseen.
Hankkeen tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantaminen maanteiden nelihaararisteyksessä. Tiesuunnitelman alustavat toimenpiteet ovat kiertoliittymän rakentaminen kevyen liikenteen järjestelyineen sekä tievalaistuksen ja viitoituksen uusiminen liittymäalueella.
Tiesuunnittelun yhteydessä Kannuksen kaupunki tekee tarvittavat muutokset asemakaavaan, koskien kiertoliittymän tilantarvetta sekä mahdollisia teiden hallinnollisia muutoksia.
Hankkeen toteuttamisaikataulusta ei ole vielä tehty päätöksiä. Suunnittelun edetessä asiasta järjestetään yleisötilaisuus, jossa esitellään suunnitelmaluonnoksia asianosaisille ja muille asiasta kiinnostuneille.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ja taas