Toisten sisaruksien kanssa,tai nimittelittekö toisia,me kyllä teimme olimme aina toisten kimppussa kuin kissat ja hiiret.
Tappelitko lapsena?
kypsä.50+
3214
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tapeltiin ja kovasti,mutta useimmin se päätty kun uhattiin -kunhan isä tulee kotiin!Mutta kyllä nauraakkin osattiin välillä että vatsan pohjaan sattu,siis meinattiin kuolla nauruun.Elämä oli tasapainosta.
Maalla asuva serkkupoikani kävi silloin tällöin kyläilemässä ja koska hän oli muutamaa vuotta nuorempi, 'vein' häntä leikkikentälle. Lähiön oman ikäisiä pojankoltiaisia kävi siellä myös ja totta kai serkkupoika joutui piruilun ja kiusanteon kohteeksi, hänellä kun oli jokin vähän erilainen päähine.
Kuuntelin ja katselin aikani pahinta suunsoittajaa, kunnes menin ja tempaisin nyrkillä jonnekin vartaloon. Ainakin omaan käteeni sattui sen koukun jälkeen hyvän aikaa, mutta vastapuoli taisi olla herrasmiehen alku, koska juttu jäi siihen.
Isosisko on minua 10 vuotta vanhempi. Ollessani kymmenen korvilla, meiilä oli usein raivoisia tappeluita. Hän suuttui ihan mitättömistä asioista, kuten esim. siitä kun kerran kippasin ämpärillisen sementtiä hänen jenkkikassiinsa. Joskus systeri jahtasi minua silitysraudan kumikaapeli aseenaan ja minä juoksin yleensä vinttiin karkuun. Joskus se tuli perässä katolle asti ja silloin piti juosta räystään reunalla, sinne se ei uskaltanut tulla. Pudotusta kun oli kahdeksan kerroksen verran.