Nuukaa jengiä!

Meinasin pudota persiilleni, kun päivällä Suomikaupassa edellinen asiakas kitisi ruisleivän hinnasta. Saman havaitsin yhtenä iltana baarissa, kun eräs asiakas valitti Lonkeron hinnasta. Köyhälle kaikki tuntuu olevan kallista. Kannattais varmaan pysyä kotosalla ja olla nauttimatta suomalaisia tuotteita/ palveluja.
17626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Taida välttämättä olla niin nuukaakaan, vaan kyllästyneitä tuohon rahastukseen, miten voi irkkubaari myydä samaa kaljaa eurolla vs. finskin 3 euroa.

Lidlin pakastelihapullista tai muista einesherkuista halutaan lähemmäs kymppiä ja paikalliset syöttää ihmiset puoleen hintaan itsevalmistetuilla eväillä.

Persiillään on hyvä istua hintatietoisesti, ei putoa.

Äänestä

Olen joskus kirjoittanut nimimerkillä "Bolichero", eikä minulla ole tapana arvostella kenenkään sanomisia, enkä tee niin nytkään, mutta jos ei ole mitään positiivista sanottavaa, niin kannattaisi ehkä olla kommentoimatta.

Äänestä

Mitähän sekin kitisijä ostaisi niillä muutamalla kolikolla jos leivän hinta olisi sen verran halvempi. Osataan sitä marista koto-Suomessakin. Kerran eräs pariskunta marisi juuri leivän hinnasta, mutta kummallakin oli käsissä kaljapullo ja melkein täysi kori puun varjossa. Tosin saattoivat tilansa häviöön melko pian. Tuskin vanha ökytila leivänhintaan kaatui

Äänestä

Los Boltsussa asuu kaikki perssaukiset juoruihmiset.

Äänestä

Eläke miinus vuokra miinus sähkö miinus ruoka miinus viina=0

Äänestä

La Leonasta Centrossa, vuokaleipä, sillipurkki, pieni tuubi kallen kaviaaria yht 17€, halpaa varmaan mielestäsi.

Äänestä
  • Minultako kysyit? Ja jos kysyit niin miksi?

    Äänestä

  • UPDATE_10495948 kirjoitti:

    Minultako kysyit? Ja jos kysyit niin miksi?

    No en sinulta ensinkään, se vaan ei näköjään mennyt tuohon aloittajan perään tuo kommentti.

    Mutta eikö sinustakin hintavaa?

    Äänestä

  • No, ei mitenkään kallista

    Äänestä

Hyvä puheenvuoro nickillä 3 3. Ja muutama kiintiöhäirikkö on siellä hännillä tietenkin mukana.

Kyllä esim. ruispalat ovat pellemäisen kalliita, olisikos hinta nyt tuollainen kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Melkein tekisi mieli tässä neuvoa, mistä niitä saa espanjalaiselta, vaikka yleensä pidän suomalaisen puolta.

Kuten tässä ketjussa on jo sanottu, toisilla on maanmiehiin kovin erilainen suhtautuminen. Ei pelkästään kannattava liiketoiminta vaan verenimeminen.

Äänestä

Näistä "skandikaupoista" vaatimarttomin riistäjä on Casa Nordica Fugen feria-alueen laidalla. Kohtuuhyvä valikoimakin.

Äänestä
  • Pitää paikkansa

    Äänestä

Ei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan se joka maksaa.

Jos jotain tekee kovasti mieli, siitä on valmis maksamaan mitä pyydetään. Ja jos ei ole valmis, niin silloin ei tee tarpeeksi mieli eikä pidä ostaa.

Erittäin yksinkertaista.

Äänestä

Suurinosa taalla on juoppoja,

Äänestä

Hyvä ettet pudonnut, siinä olis voinu häntäluuhun sattua

Äänestä

Se on kallista aina, jos ei oo rahhoo

Äänestä

Suomessakin on ruoka kallista, eikä se ainakaan halvemmaksi muutu kun Rokkikone roudaa sen rekalla 4000 kilometrin päähän. Älä syö, jos ei ole varaa ostaa :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bolichero kirjoitti:

Meinasin pudota persiilleni, kun päivällä Suomikaupassa edellinen asiakas kitisi ruisleivän hinnasta. Saman havaitsin yhtenä iltana baarissa, kun eräs asiakas valitti Lonkeron hinnasta. Köyhälle kaikki tuntuu olevan kallista. Kannattais varmaan pysyä kotosalla ja olla nauttimatta suomalaisia tuotteita/ palveluja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu