Meillä on kaksi sijoituksessa olevaa lasta. Toinen(poika 11v) on ollut meillä kohta kaksivuotta ja toinen (tyttö 8v)kohta vuoden.
Pidän paljon lapsista ja olen kovasti empatiakykyinen ihminen, olen aina tykännyt halata ja paijata lapsia ja tiedän että se on lapsille tärkeää.
Minulla on kolme biologista lasta ja näin olen toiminut heidänkin kanssaan aina, lisäksi olen ollut paljon tekemisissä veiraiden lasten kanssa mm. loma- ja tukiperheenä. Nyt huomaan kuitenkin törmänneeni erääseen seikkaan jota en hyväksy itsessäni: jokin estää minua toimimasta tämän 11v.pojan kohdalla niin kuin yleensä toimin(halailen ja rutistelen jne...). Haluaisin ja teenkin niin, mutta aina vain hervemmin. Se ei tule aidosti ja välttelen jopa sellaisia tilanteita.
Miksi miksi miksi??? Tätä kysyn itseltäni jatkuvasti, kokeeko kukaan samoin???
Miksi juuri tämän lapsen kohdalla? Miksi en tunne sitä tunnetta jota yleensä tunnen? Kääk olen hukassa!!!=(

Vastaukset 7
Vanhimmat
minulle taas tämä nuorempi sijoitettu aiheuttaa saman reaktion. hänet on tutkittu perheneuvolassa ja taustalla on RAD, varhaisen vuorovaikutuksen häiriö.
ja se tuntuu tekevän sen, että kyseinen lapsi torjuu läheisyyttä. vetää ympärilleen kalvon, jonka empaattisena, tuntevana äitinä vaistoat ja tunnet torjunnan.
nämä lapset ovat lisäksi usein äärimmäisen torjuvia hyviä hetkiä kohtaan. tuntuu kuin heidän olisi "pakko" muuttaa hyvä pahaksi ja aina kun on ollut kivaa, lempeää, mukavaa, järjestetään joku "kohtaus", joka kaivaa ainakin minusta ulos sen raivoavan pikkupirun. siis lapsella on taito löytää ja esiintuoda minusta kaikki se hylkäämis- ja yksinjäämiskokemukset, jotka minun historiaani liittyvät.
minä saan nyt työnohjausta, koska lapseni pääsi terapiaan.
mutta kotikonstina käytän edelleen avointa puhumista. pyydän anteeksi käytöstäni,kerron miltä minusta tuntui, kun aloin huutaa. teen tunteita sanoiksi. näiltä lapsilta puuttuu yleensä sanat tunteille. ja kyky iloita ja olla onnellisia. ihan luvalla.
jatka rutistelua, halaamista. mutta joka kerta kun tunnet torjunnan erityisen vahvana, kerro se pojalle. sano, että nyt sinusta tuntuu, ettei poika oikein pidä halista. ja kysy miksei, onko joku asia hullusti, voitko auttaa? jos mikään ei pojasta ole vinossa, voit vielä kysyä miltä se hali hänestä tuntuu? herääkö sisällä joku muisto, ääni tai jopa väri. meillä usein pahoihin mielikuviin liittyy kaikennielevä mustuus.
Hei!
Jos poika on jo 11-vuotias ja hän ei ole koskaan päässyt noihin tilanteisiin, että joku haluaa häntä halailla, niin samanikäisen pojan sijais-äitinä ymmärrän, että poika ei halua ja häpeää ja sinä vaistoat sen, että poika karttaa tilanteita, siksi se on sínulle vaikeaa....mutta sille pojalle se varmaan on vieläkin nolompaa.
Nykyään tuon ikäiset ovat paljon kehittyneempiä, kuin ennen, kyllä sen lapsesta huomaa, jos hän ei pidä tavasta.
Vai onko teillä muutenkin, ettei kemiat kohtaa, ei kaikki voi millään tulla yhtälailla keskenään juttuun, toisen lapsen kanssa on erilailla, kuin toisen.
11-vuotias on ollut teillä siis kaksi vuotta, oli tullessaan 9-vuotias. Olet nyt huomannut ongelmat suhteessasi lapseen.
Et pysty tai paremminkin et halua nähdä tilannetta johtuvaksi itsestäsi vaikka tuot osuvasti esille omat kokemuksesi, mitkä lapsi kaivaa esiin menneisyydestäsi. Siis ystävä hyvä, anna lapsen olla, koeta järjestää hänelle turvallinen aikuinen lähelle, pyydä vaikka sosiaalitoimea apuun tai miestäsi ja hakeudu mielenterveystoimistoon selvittelemään solmujasi.
minusta torjunta on eri asia kuin häpeilevä nolostelu.
toki 11v noloilee ja häpeilee julkisia läheisyystilnteita. ja julkiseksi tilanteen tekee vaikka vain olo huoneessa johon kuka tahansa voi koskatahansa tulla...
mutta torjunta on taas muuta. häpeä hellyydestä on ärähdys: älä viitsi tai anna mun olla. olan nykäisy kauemmaksi, mutta samalla ilmapiiri kertoo, että ihankiva kun huomioit, mutta ei nyt.
se torjunta on syvemmälle käyvää. se tuntuu sielussa kylmyytenä eikä sisällä mitäänlaista vastaantuloa.
mikä oli pointtisi?
että lapsi on terve ja syytttä suotta huonolle hauraalle sijaisäidille annettu?
selvitähän mitä ajattelet!
....korkealentoista keskustelua tänään!!!!!!!
Vai mitä?
Kyllä me äidit ollaan VIISAITA!!!
kiitos kommenttista.
tuntuu, että elämme kukin yhden totuuden aikaa. siirrynkin nyt takavasemmalle ja jätän kentän auki