Raatihuoneentorin alle parkkiluola

Onkohan tämmöinen tarpeellinen näin pieneen kaupunkiin ?
Luulisi S-ryhmällä ja Kajaanin kaupungilla olevan muitakin kohteita joihin rahansa laittaa.
39220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Ei missään nimessä sinne pitää rakentaa junnkaus luolaJ-Pennaselle ja sen kavereille.

Äänestä

Persut ei myy persettään sanoi ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja timo soini

Äänestä

Jos s-ryhmä on aikeissa rakentaa parkkihallin raatihuoneen torin alle niin siellä on tarkkaan laskettu millä hinnalla parkkipaikkoja on myytävä jotta asiakasaomistajat uskollisesti bonuksien perässä juostessaan sinne ajoneuvonsa parkkeeraavat mieluimmin kuin Kajaanin kaupungin pysäköintipaikoille joista bonuksia ei kerry.

Äänestä

Täysin tarpeeton ja turha investointi. Kaupungissa asuvana tiedän, että parkkipaikkoja löytyy kyllä riittävästi. Nykyään, kun kaupunki on ottamassa uusia parkkiautomaatteja käyttöön ja poistanut kohta kaikki kiekkopaikat, niin keskusta alkaa jo muistuttaa autiokaupunkia. Pysäköintialueet huutavat tyhjyyttään.

Äänestä
  • En ole maksanut pysäköinnistä koskaan, en markkoina enkä euroina. Vuonna 1996 sain yhden pysäköinti sakon, joten pysäköintini hinnaksi tulee n 1 euro vuodessa. Tulevaisuudessakaan en tule maksamaan pysäköinnistä sillä se on hukkaan heitettyä rahaa. Jos joku siitä maksaa, niin se on sen oma pöljyys.

    Äänestä

  • en maksa kirjoitti:

    En ole maksanut pysäköinnistä koskaan, en markkoina enkä euroina. Vuonna 1996 sain yhden pysäköinti sakon, joten pysäköintini hinnaksi tulee n 1 euro vuodessa. Tulevaisuudessakaan en tule maksamaan pysäköinnistä sillä se on hukkaan heitettyä rahaa. Jos joku siitä maksaa, niin se on sen oma pöljyys.

    on niin pieni, että auton voi jättää vinoparkkiin tai liikenneympyrän parkkiin, en minäkään ole koskaan edes pysäköinyt päiväsaikaan kauppakadulle tai yleensä maksullisille paikoille kajaanin keskustassa, tosin nyt viimeiset 10 vuotta asuttu ihan keskustassa, ettei autolla tarvitse ajaa keskustaan.

    Äänestä

Kaupunki ei kehity jos sinne ei rakenneta. Jos jokaista änkyrää olisi kuunneltu Kajaanissa ajettaisi vielä hevosella. Otetaan esimerkkiä Oulusta siekkä kaupunki on vuosia louhinut kaupungin keskustaa halleiksi kauppojen, hotellien huoltotilat siellä,samoin tila erilaisille tapahtumille. Tietenkin parkkipaikkoja aluksi tulee 900. Tämä kaikki on valmiina syksyllä 2015. Kyllä Kajaaninkin jotain vastaavaa pitäisi saada toki pienemmässä mittakaavassa.

Äänestä

antaa S-ryhmän louhia omilla rahoillaan sinne vaikka pornoluola.

Vaikka siellä olisi mikä parkkihalli, ei se kehitä tätä kaupunkia mihinkään suuntaan.

Äänestä
  • Niinpä, kaupungin ja veronmaksajien rahoja ei saa tuhlata sinne tai vaihtuu valtuutetut. Se on sillä sipuli.

    Äänestä

Vaikka parkkihalli rakennettaisiinkin kaupunkilaisten vastustamisesta huolimatta,
niin mitäs luulettette kauanko siihen rakentamiseen menee?

Tori aukikaivettuna vuosia, ei terasseja eikä esityksiä kesäaikaan, kauppoihin pääsee vain kinttupolkuja pitkin, puhumattakaan alueella leijuvan pölyn määrää.

Mitäs luulette, käykö kauppa?

Taitaa ennemminkin viimeisetkin kaupat lähteä alueelta ja asiakkaatkin
suunnata jonnekin muualle ostelemaan.

Äänestä

Pennanen vastustaa kaikkea mikä liikkuu - paitsi omaa kättään joka liikkuu tosi ahkeraan!

Äänestä

Missä viipyy nimimerkin jock jock viesti OLEN HOMO JUNK JUNK?

Äänestä
  • Nyt heräsi minun vierestä.

    Äänestä

olen homo junk junk

Äänestä

Olen gay-homo, junkaan Toivolaa.

Äänestä

Kun lähdetään rakentamaan kaupunkia markkinatalouden ehdoilla niin pers ielleen se menöö. S-ryhmän maanalaisen rahanlypsyhallin sijasta voitaisiin rakentaa jotain joka oikeasti lisää kaupunkilaisten viihtyisyyttä ja houkuttelee ihmisiä Kajaaniin.

Äänestä

Parkkihalli vain sillä ehdolla, että persut myyvät siellä persettään.

http://per-looks.tumblr.com/

Tuolla sivulla on niin paljon ihania pupusia, että on ihan vaikea päättää ostaisiko persettä naiselta vai mieheltä. Vaikka kyllä persunaiset miehestäkin menee, viiksetkin monella kasvaa.

Äänestä

Ei missään nimessä, mopohalli J-Pennaselle pitää laittaa sinne.

Äänestä

Samoin pitäisi laittaa koiratarha.

Äänestä

Louhikaa sinne monttu ja laittakaa pirihörhöt ketkä varastaa s-kaupoista ja muuratkaa umpeen, ainoastaan ilmanvaihto toimisi ja ehkä joku lamppu ja ruokahissi.

Äänestä
  • Paranee samalla matkailu Kajaanissa.

    Äänestä

Pennaselle junkki-luola maan alle ni ei tajvii julkisesti mällätä.

Äänestä

Wessa halli siihen pitää rakentaa

Äänestä

Hevospilttuut sinne kanssa tullaan pienillä poneilla.

Äänestä

Just aivan oikein.

Äänestä

Kunnon hevostallit sinne pittee laitoo.

Äänestä

Eipä kun monitoimitalo maahanmuuttajille.

Äänestä

Elekee kiusatko pennasta.

Äänestä

Pennasen jutut kiinnostaa jokaista.

Äänestä

Tanssitalo talveksi sinne .

Äänestä

KUULIN ETTÄ TULIS PAKOLAISKESKUS OLISI LÄHELLÄ SOSSUA.

Äänestä

Siellä on jo pilttuun teko aloitett.

Äänestä

Milloin missä aloitettu.

Äänestä

Hyvä juttu.

Äänestä

Antaa tehdä sinne hyvä paikka.

Äänestä

Parkkihalleja joka paikkaan.

Äänestä

Huono paikka siellä on.

Äänestä

Niin voisihan se vaikka laittaa vintille sen ???????????.

Äänestä

Kaupungilta rahat loppu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


j-pennanen kirjoitti:

Onkohan tämmöinen tarpeellinen näin pieneen kaupunkiin ?
Luulisi S-ryhmällä ja Kajaanin kaupungilla olevan muitakin kohteita joihin rahansa laittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu