Olen nyt lukenut näitä arvon veronmaksajien kommentteja koskien vähemmistökansojen, täällä eritoten romanien "elättämistä" Suomessa. Arvelinkin, etteivät nämä meuhkaajat ole vaivautuneet perehtymään aiheeseen juuri ollenkaan ennen kuin hyökkäyksensä ovat tehneet. Siispä otin omaksi tehtäväkseni selvittää totuuden asiasta, enkä vain esittää omia arvioitani asian tiimoilta provosoidakseni.
Otetaanpa esimerkiksi perhe, jossa on isä, äiti ja neljä 4-16-vuotiasta lasta. Perhe asuu Turussa.
- lapset ovat kaikki oikeutettuja lapsilisään, jota maksetaan heille yhteensä 493€ kuukaudessa.
(lähde: www.kela.fi)
- perheen vanhemmat eivät ole työssä, heillä ei ole ammattia, eikä KELA:n vaatima työssäoloaika ole täyttynyt, joten he eivät ole oikeutettuja peruspäivärahaan/työttömyyskorvaukseen.
(lähde: www.kela.fi)
- perhe asuu vuonna 1989 valmistuneen kerrostalon vuokra-asunnossa, jossa on keskuslämmitys, ruokakunnassa ei ole liikuntarajoitteista, joka tarvitsisi apuvälineilleen lisätilaa, ruokakunnassa ei ole alivuokralaista. Asunnon pinta-ala on 75 neliötä. Asunnon vuokra on 540€ kuukaudessa, lisäksi maksetaan vesimaksua 15€ henkilöltä, joka toinen kuukausi. Perhe on oikeutettu asumistukeen, joka on 238,20€ kuukaudessa. Heille maksettavaksi jää 301,80€ kuukaudessa.
(lähde: www.kela.fi)
- perhe on oikeutettu vähätuloisena toimeentulotukeen. Maksimimäärä, jonka he voivat sosiaalitoimistosta kuukausittain perheensä menoihin anoa on 1591,65 euroa
MITÄ TÄLLÄ 1591,65 EUROLLA PERHEEN ON HOMMATTAVA?
- RUOKA JA HYGIENIA
- VAATTEET
- KÄSIKAUPPALÄÄKKEET TMS.
- HARRASTUS- JA VIRKISTYSMENOT
- TV-LUPAMAKSUT
- LEHTIMAKSUT
- PUHELINKULUT
- PAIKALLISLIIKENNEMAKSUT
- JOKAIPÄIVÄISEEN TOIMEENTULOON KUULUVAT MENOT
- 7% TARPEELLISEN SUURUISESTA ASUMISMENOJEN MÄÄRÄSTÄ.
(lähde: www.turku.fi/soske/toimeentulotuki)
Perheen saamat kaikki avustukset yhteensä:
493€/kk -> lapsilisät
238,20€/kk -> asumistuki
1591,65€/kk -> toimeentulotuki
-------------------------------------------------
= 2322,85€/kk
Mitä siis maksaa yhden romanin (tai kenen tahansa muun Suomen kansalaisen, joka on sosiaaliturvan varassa) "elättäminen" kuukaudessa? Laskutoimitus on helppo:
2322,85€:6= 387,14€ (perheessähän oli 6 henkeä)
Ja vuodessa (387,14€x12) => 4645,68€.
Mikäli väittämä 15000 euron vuotuisista menoista pitäisi paikkaansa, olisi yleisten palvelujen käytön hinta 10343,32 euroa vuodessa. Tämä 15000 euroa vuodessa on alin täällä näkemäni väittämä. Tämä siis edellyttäisi sitä, että Suomessa kaikki maksaisivat tuon reilun 10000 euroa vuodessa yleisistä palveluista, jotta oikeus toteutuisi niin hyvin- kuin huonostikin toimeentulevien osalla. Kun asia ei maassamme ole näin, ei ole perusteltua hinnoitella yleisiä palveluja muutoin kuin valtion budjetin suunnittelua varten.
Romaneista:
Mikäli maassamme olisi esimerkiksi 3000 työtöntä, sosiaaliturvan varassa olevaa romania, heidän "elättämisensä" maksaisi valtiolle vuodessa 13937040€. Siis alle neljätoista miljoonaa. Budjettimme luetaan miljardeissa.
Kyllä minusta tämä mesominen romanien tulemisesta kalliiksi yhteiskunnalle on vähintäänkin naurettavaa. Moni muu asia, kuten esimerkiksi päihdeongelmaiset, joista suurin osa on valtaväestöä; on paljon suurempi ongelma tälle yhteiskunnalle kuin romanien tukeminen rahallisesti.
Muihin epäkorrekteihin kommenteihin en edes ota kantaa, kukin tietää mielessänsä, mikä on oikein ja mikä väärin.
Tulen suosittelemaan Suomi24:lle veroraha-palstaa, jossa nämä huolestuneet voivat rauhassa vaihtaa ajatuksiaan ja ennen kaikkea jakaa huoliaan ja murheitaan. Romanit kun eivät mielestäni ole sitä tälle yhteiskunnalle.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Totuus on kuule ihan toisenlainen kuin laskelmas!!
Perustelehan, ole hyvä!
Kiitos sinulle näistä tiedoista,mutta älä luulekaan, että nämä monet rasistit sitä uskovat?
Mutta sinua kiitän, kun viitsit vaivautua, ja kommentoit asiaa ihan neutraalina.Pohojalaanen
Kiitos vastauksestasi.
En toki olettanutkaan, että rasistit muuttaisivat käyttäytymistään viestini vuoksi. Toin vain julki faktoja, jotka sangen helposti löytyivät internetistä ja joihin sain vahvistuksen soittamalla kyseisiin virastoihin. Lisäksi kerroin oman mielipiteeni asiasta.
En henkilökohtaisesti usko, että Suomi olisi tällä kehitysasteellaan, mikäli kaikki ulkomailta tuleva olisi aina suljettu maan ulkopuolelle. Tätä yhteiskuntaa on rakennettu kautta aikojen yhteistyössä muualta tulleiden kanssa, siksi heille kuuluu mielestäni oikeudet samoihin etuuksiin kuin meillä valtaväestöllä on.
Kommentoin kyllä mielelläni, mutta vain juuri näihin asiallisiin viesteihin. Mikäli jätämme tahdittomasti käyttäytyvät henkilöt omaan arvoonsa, heiltä varmasti loppuu mielenkiinto epäkorrekteihin provosointeihin jossain vaiheessa. Nämä edelleen yksilötason mielipiteitä.
Oikein mukavaa Joulunodotus aikaa sinulle sinne pohojanmaalle!
Niin siinä oli factaa paperilla... yhteiskunnalla on suuri rooli ihmisten elämässä ja sosiaalietuudet vielä tänäpäivänä takaa sen, että työttömätkin ihmiset voivat elää suhteellisen tasapainoisesti. Voi olla kuitenkin, että tulevaisuus tuo muutoksia sosiaalijärjestelmää ja ihmisiä aktivoidaan enemmän yleishyödylliseen toimintaa. Joskus näillä palstoilla myös kielletään ongelmat ja mennään toduuden sivusta. esim, kyllä tiedostan, että pikkurikollisuus on hieman korkeampi kuin valtaväestöllä verratessa vähemmistöihin ja maahanmuuttajiin.
Miten jaksatte ottaa moisesta vaivan???
Onko se jotenkii teiltä pois jos joku käy sossussa???
Hakekaa jokainen tylsimys jostain elämää että ei tarttis noin typerästä asiasta ottaa vaivan.
Ei millään pahalla. Mutta se totuus että jokainen käy siellä jolla ei ole mistä ottaa jokapäiväsen leivän.
Näihin summiin kun lisätään kaikki lääke,lääkäri,hammaslääkärit ja lukemattomat muut kulut,mistä varsinainen summa koostuu niin päästään edes lähelle oikeaa rahamäärää.
Ja jos puhutaan mitä tapahtuu valtaväestössä,niin se on jokaisen yhteiskunnan ilmiö maailmalla.Ongelmavapaata yhteiskuntaa ei ole missään.Valtaväestöstä jos pari % on ongelmaisia,se on aivan normaali-ilmiö,niinkuin jokainen ymmärtää.Valtaväestöstä suurin osa elättää itsensä ja elää normaalielämää.
Jos puhutaan mustalaisista,niin ne prosentit ovat mitä ovat ja sen vuoksi heidän asemansa on mikä on.Aikaa on ollut korjata tilanne,mutta pummina eläminen ei vaan lopu.He ovat yhteiskunnan taakka ja iso sellainen.Nyky yhteiskunnassa ei ole tilaa tällaiselle pummiholhokkielämäntavalle.
Ryhmä joka elätä itseään,ei ole tulevaisuutta.
Mustalaisten olot tulevat muuttumaan Suomessakin vääjäämättä.Suunta ei parempi.
Kaikilla aloilla yhteiskunnassa kiristetään ja se tietää että tällaiset ryhmät jotka eivät kykene itse elättämään itseänsä,joutavat kaatopaikalle.
Joo katos, saat siekin sit töitä? kaatiksen pää-vahtina.Jumpo-suomalainen.
sillä sehän on totta, että varsinkin romaneilta menee ihan hirveät maksut joka kuukausi pelkästään hammaslääkäreihin ja terveyskeskusmaksuihin. meidän kulttuuriinhan kuuluu käydä hammaslääkärilläkin vähintään kolmesti kuukaudessa. ja lääkärin tarkastukset hoidetaan kerran viikossa. se johtuu ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että me romanit elämme niin alkeellisissa olosuhteissa. meillähän on lehmiä ja sikojakin lemmikkeinä, siis asuinhuoneistoissa. kyllä, totta se on. tästä syystä suomalaiset veronmaksajat saavat maksaa itsensä kipeäksi. ihan meidän terveyskulujen vuoksi...
lehmiä ja sikojako en vielä oo koskaa nähny romaniperhettä jossa olis lehmä tai sika sisällä
Oli hyvä kus kerrot ku turkulaise tulee kalliiks. Nyt täällä Tampereellla tiäretään minnes ne verorahat mennee. Ei sunkkaa mustalaisii vaa turkulaisii. Se oli hyvä kus kerrot tän.
Ehrottaisin että karkotetaankin turkulaiset vaikka Intiaan tai Unkariin.