Ylelle säästöä!

Ensiksikin Yle voisi jättää näyttämättä kaikki jonnin joutavat välikysymykset ja sen sellaiset. Eilenkin vähän katsoin ennen viittä. Ihmiset lähti pois ja kun joku puhui muut vieressä keskustelivat keskenään ihan muista asioista. Eilen ei ollut viittomakielen tulkkia, sekin maksaa. Ihan turhia keskusteluja, kuka niitä katsoo ja jos katsookin, niin uskooko?
25119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Osuvasti sanottu.
Vaikkakin meni minusta ohitse.

Tässä on lainaus nimimerkiltä eppu2.
Yhdessä toisessa aloituksessa.

"Seurailin kanssa ehkä parin tunnin ajan.
Toistensa kimpussa aika hanakasti.
Vähän ajattelin, että olisi kait niitä hallituksen jäseniäkin voinut sentään
paikalla olla, ainakin niin kauan, kun kuvattiin.
Tuli vähän semmonen olo, että eipä tainnut paljon kiinnostaa. "

Ehkäpä siinä aina ystävä?

H.

Äänestä
  • H
    No nyt Sinä jo toistat minua.
    Mihin tässä ollenkaan päädytään tämän toiston viidakon kanssa.

    Äänestä

  • Et tainnut ymmärtää ydintä? Joutaa pois tuollaiset telkkarista, siinä tulee säästöä. Mikä lie aihe ollut tänään, tulkkikin oli alalaidassa. Ja sen minkä eilen hetken katsoin, ei ollut telkkarissa ääntä, joten ihan arvailun varaa meni. Tänään en katsonut senkään vertaa, oli jo ohjelmatiedoissa. Eilinen tuli puskan takaa. Huvittavinta oli, että kun katsoi eilen ohjelmatietoja, niissä oli se mikä piti olla. Ylellä ei edes viitsitty päivittämää mitä näytetään. No, säästöä sekin.

    Äänestä

-jos aikoo jotain telkkarista katsella, niin tätähän pitäisi katsella..kaikki muu ohjelmatuotanto on hömppää tms., tässähän edustajat tekevät päätöksiä jotka vaikuttavat meidän elämään, enemmän tai vähemmän, ja siinä sivussa voi ehkä huomata, ettei kannata aina äänestää niitä samoja naamoja sinne; välillä hän istuu hallituksessa, välillä oppositiossa...
-joo, myös YLE:n täytyy säästää, tottakai...vois ostella vähemmän kaikenmaailman tv-sarjoja ulkomailta, eipä nekään osta suomalaisia sarjoja...ainut minkä tiedä ulkomaille myydyn, on Strömsö, ja sekin Ruotsiin vain...
-tekstitv on ainoa mitä silloin tällöin itse katselen...

Äänestä

Minua kyllä kiinnostaa kuunnella eduskunnan kyselytunteja yms. Sen verran olen yhteiskunnalisesti valveutunut, että haluan jotain laajempaa tietopohjaa päätöksille, jotka itseänikin koskevat.
Ylellä yleensä parhaat ohjelmat. Saas nähdä kuinka säästöt vaikuttavat ohjelmatarjontaan.

Äänestä
  • Sinä varmaan uskot joulupukkiinkin? Luuletko, että puhuvat totta? Kerropa minulle, mitkä edellisen eduskuntavaalien "lupaukset" ovat toteutuneet. Niiden mukaanhan Suomen pitäisi olla hirveän hyvin toimeentuleva, kaikilla halukkailla töitä jne. Uskoin joulupukkiin lapsena!
    No kukin tyylillään!

    Äänestä

  • ei kiinnosta kirjoitti:

    Sinä varmaan uskot joulupukkiinkin? Luuletko, että puhuvat totta? Kerropa minulle, mitkä edellisen eduskuntavaalien "lupaukset" ovat toteutuneet. Niiden mukaanhan Suomen pitäisi olla hirveän hyvin toimeentuleva, kaikilla halukkailla töitä jne. Uskoin joulupukkiin lapsena!
    No kukin tyylillään!

    Ja sinä olet kommenteistasi päätellen yksinkertainen.

    Äänestä

En seuraa muita kanavia kuin yleä, muut ovat haist' kakka tuotantoa mainoksineen.

Äänestä

YLE:n säästöt ovat teatteria.
Heidänkin on näyteltävä ottavansa osaa yhteisiin talkoisiin.
YLE on ymmärtänyt myös, kuten muutkin firmat, että nyt on hyvin ymmärrettävä syy päästä änkyröistä eroon.
Mahdollisuus palkata nuoria halvalla.
Me vanhat tiedämme mitä laatua on tulossa lisää.
Ja se on oikein.
Jokainen suku-polvi vuorollaan.
Mutta minä en valehtele, katselevani enää vain teksti-teeveetä.

H.

Äänestä

Paljon mielenkiintoisempia näytelmiä, jopa suoria, kuin kammottavat mustavalkoiset SF-filmit.
Niissä ei ole juonen tynkääkään, aina välistä aletaan joikaamaan, voidaan myös tanssahdella pari tantsuaskelta.
Lopussa aina kulkusmies paljastuu lähiseuden paronin tai hyvinmenestyvän suurtehtailijan ainoaksi perijäksi, joka kesäreissulle lähtiessään jätti valkolakkinsa piirongin ylähyllylle.

Paksu maatalonisäntä antaa henkseleitään paukutellen tyttärelleen viikon suhteen lopuksi naimaluvan. Syreenit soi ja kaurapelto lainehtii, elämä on ihanaa.

Siihen sontaan verraten eduskunta on realismia, tosin näytelmä sekin.
.

Äänestä
  • Tv:ssä on säätimiä kanavia vaan pirusti ja on yksi nappula josta saa toosan kiinni

    Äänestä

  • ei muuta kirjoitti:

    Tv:ssä on säätimiä kanavia vaan pirusti ja on yksi nappula josta saa toosan kiinni

    En tiedä miksi, mutta samat leffat pyörii ykkösellä vähän väliä. Eihän telkkari ole yleensä muu, kuin taustaääni, harvoin sitä katsoo kahdellä näköelimellä.
    Kaipa elokuvien on tarkoitus rauhoittaa yhteen paikkaan vanhuksia vanhainkodeissa, suomeksi puhuttuina.

    Äänestä

  • .pirkko kirjoitti:

    En tiedä miksi, mutta samat leffat pyörii ykkösellä vähän väliä. Eihän telkkari ole yleensä muu, kuin taustaääni, harvoin sitä katsoo kahdellä näköelimellä.
    Kaipa elokuvien on tarkoitus rauhoittaa yhteen paikkaan vanhuksia vanhainkodeissa, suomeksi puhuttuina.

    Ha jos istuu tv:een ääressä aina ja mielivalikoima on suppea voi olla tylsä olo, itse katson vähän ja valikoivasti, areenasta milloin mulle sopii, sen tähen ostin ison näytön, 32" varsinainen tv on yli 40".

    Äänestä

  • .pirkko kirjoitti:

    En tiedä miksi, mutta samat leffat pyörii ykkösellä vähän väliä. Eihän telkkari ole yleensä muu, kuin taustaääni, harvoin sitä katsoo kahdellä näköelimellä.
    Kaipa elokuvien on tarkoitus rauhoittaa yhteen paikkaan vanhuksia vanhainkodeissa, suomeksi puhuttuina.

    Joka kanavalla pyörii uusinnat ja uusintojen uusinnat ja ans katsoo,
    kun nyt porukkaa ulos pannaan, niin uusinnanuusinnanuusinnat vaan lisääntyy ylellä.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Joka kanavalla pyörii uusinnat ja uusintojen uusinnat ja ans katsoo,
    kun nyt porukkaa ulos pannaan, niin uusinnanuusinnanuusinnat vaan lisääntyy ylellä.

    eppu2...ehkä tarkoitus on väkisin ja väsyttämällä saada kovapäisemmätkin kansalaiset tajuamaan, et töllön töllöttäminen on kaameaa elämän haaskausta....:)
    -olipa hyvää taas ruoka, ja kahvit, kera pikku pullan ja kexin....mmmmm....

    Äänestä

  • äijä. kirjoitti:

    eppu2...ehkä tarkoitus on väkisin ja väsyttämällä saada kovapäisemmätkin kansalaiset tajuamaan, et töllön töllöttäminen on kaameaa elämän haaskausta....:)
    -olipa hyvää taas ruoka, ja kahvit, kera pikku pullan ja kexin....mmmmm....

    Minusta taas vaikkapa luontodokkarit ovat vallan viihdyttäviä, ja vievät paikkoihin, joihin ei olisi livessä mitään mahista mennä.
    Ei tulisi mieleenkään tuijottaa myöhäisillan amerikkalaisia paukkupyssyhöpösarjoja, joita ei toista toisestaan erota.

    Äänestä

  • äijä. kirjoitti:

    eppu2...ehkä tarkoitus on väkisin ja väsyttämällä saada kovapäisemmätkin kansalaiset tajuamaan, et töllön töllöttäminen on kaameaa elämän haaskausta....:)
    -olipa hyvää taas ruoka, ja kahvit, kera pikku pullan ja kexin....mmmmm....

    Talvisaikaan tulee töllötettyä, kasällä ( puol vuotta) jää vähemmälle.
    Juu, pullakahvit keitin iltapäivälenkin jälkeen, nyt aattelin vähän syödä.

    Äänestä

  • Vaan nuo mustavalkoiset ovat Ylelle halpoja! Siksi niitä näytetään. Edullisinta olisi Ylenkin ostaa ulkolaisia sarjoja halvalla. Varmaan ulkolaiset ovat halvempia kuin suomalaiset!

    Äänestä

  • ei kiinnosta kirjoitti:

    Vaan nuo mustavalkoiset ovat Ylelle halpoja! Siksi niitä näytetään. Edullisinta olisi Ylenkin ostaa ulkolaisia sarjoja halvalla. Varmaan ulkolaiset ovat halvempia kuin suomalaiset!

    Pirunpelto oli hyvä kotimainen.

    Äänestä

  • eppu2 kirjoitti:

    Pirunpelto oli hyvä kotimainen.

    Maalaiskomediat olivat huippua. Kirjoittaisipa Heikki Luoma vielä jotain vastaavaa.

    Äänestä

  • ei kiinnosta kirjoitti:

    Vaan nuo mustavalkoiset ovat Ylelle halpoja! Siksi niitä näytetään. Edullisinta olisi Ylenkin ostaa ulkolaisia sarjoja halvalla. Varmaan ulkolaiset ovat halvempia kuin suomalaiset!

    Ei ulkomaiset välttämättä ole mitään halpoja ostaa. Mutta ne suosittuja ja suuret katsojaluvut. Kotimaiset tulee kyllä kalliiksi, täällä ole juuri tyotantoyhtiöitäkään, kotka pystyisivät niitä ominvaroin tekemään, eikä niitä saisi oikein mihinkään myydyksikään, mutta Tle ostaa ja osallistuu mun käsittääkseni melkein aina rahoitukseen esitysoikeusmaksujen alentamista vastaan.

    Joku väitti, että suomalaisia ohjelmia ei myydä ulkomaille. Ei kyllä paljoa myydäkkään. Mutta nyt saatu muutama ohjelmaformaatti myydyksi. Suomi pieni maa, meille ostetaan paljon erilaisia ohjelmaformaatteja ulkomailta, sentään saadaan jotain itsekin myytyä. Noissa formaateissa tosin takana yksityiset tuotantoyhtiöt, ei YLE. Mutta ostaa se YLE kotimaisia ohjelmia, jos mahdollista. Ja joutuu tietenkin kilpailemaan kaupallisten kanavien kanssa.

    Nyt depattina olevat säästöt, eli soos väen vähentäminen johtuu ainoastaan siitä, että veroa ei nosteta. Jos veroa korotettaisiin, asia olisi eri.

    Ei jaksa kiinnostaa telkkariohjelmista riiteleminen. Mä kyllä katon noita eduskunnan kyselytunteja ja muutakin politiikkaa jne. Mutta esim. lastenohjelmille tai urheilu-uutisille tai monelle muullekaan ohjelmatyypille ei ole tarvetta. Kaukosäädin keksitty. Kandee hokata, jos lopetaan lastenohjelmat ja urheilu saataisiin todella massiiviset säästöt ja voisi jopa satsata muun sisällön kehittämiseenkin.

    =DW=

    Äänestä

  • .pirkko kirjoitti:

    En tiedä miksi, mutta samat leffat pyörii ykkösellä vähän väliä. Eihän telkkari ole yleensä muu, kuin taustaääni, harvoin sitä katsoo kahdellä näköelimellä.
    Kaipa elokuvien on tarkoitus rauhoittaa yhteen paikkaan vanhuksia vanhainkodeissa, suomeksi puhuttuina.

    Eikös ole turhan tyyris sähköä kuluttava taustaääni, eikös radio olisi siihen tarkotukseen parempi? Itse katson TV -ohjelmista, mikä kiinnostaisi, jos ei mikään , ruutu pysyy pimeänä, ei edes valmiustilassa.

    Äiteevainaa vielä 'dinosaurus' (...90 v..) vuosinaankin tutki politiikka-artikkelit suurennuslasin läpi ja muistutti meitä politiikan tärkeydestä ja kuinka sitä on seurattava, ajatuksen kanssa luettava lehtiä, unohtamatta omaa mielipidettä. Historia ja politiikka kiinnostavat, ajatuksen, ajan kanssa luettuna ja mietittynä, kappas vaan, äiteevainaan neuvot ovat hyvät. 'Kuninkaita ja alamaisia', Suomen historia 1523 - 1809 tuli 'ajatuksella ja ajalla' luettua, kiinnostavaa. Kouluajoilta historiasta en muista juurikaan mitään. Nyt vasta historian tapahtumia alkaa ymmärtää. (..varhaisdinosaurus ikäisenä : ) )

    Äänestä

Minä haluaisin kirjoittaa YLE:lle.
En vanhaa muistelmaa vanhoista ajoista.
Kirjoittaisin tämän päivän 60 miehestä.
Joka kouluttaa naapurin teini-nörtistä aikuisen avio-miehen.
Olisi nörtin kaunis, hyvä-vartaloinen mummo.
Nörtin hömppä äiti ja teko-fiksu isä.
Galsa kaupunki-lähiö, kummallisine asukkaineen.
Muumaa-nuoria, jotka toteavat että tuota 60 miestä ei taidakaan olla viisasta
potkia joka päivä.
Kirjoittaisin kohtauksia, joissa nuoren nörtin rakkaus-kohtaukset menevät aina
pieleen.
Auto-tietokone:
Bensa on lopussa, soitan hätä-keskukseen...
Bensa on....

Mites olis?

H.

Äänestä
  • Aira Samulin oli eilen telkussa.
    Upeat sääret, komea vartalo, kauniit, hyvinhoidetut kädet.
    Kauniimpi kuin useimmat 60 vuotta nuoremmat.
    Täyttää pian 88v.

    Äänestä

Huonoja on ohjelmat. Myydyksi mutta kuka on ollut maksaja, näkyy lopussa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei kiinnosta kirjoitti:

Ensiksikin Yle voisi jättää näyttämättä kaikki jonnin joutavat välikysymykset ja sen sellaiset. Eilenkin vähän katsoin ennen viittä. Ihmiset lähti pois ja kun joku puhui muut vieressä keskustelivat keskenään ihan muista asioista. Eilen ei ollut viittomakielen tulkkia, sekin maksaa. Ihan turhia keskusteluja, kuka niitä katsoo ja jos katsookin, niin uskooko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu