Kyllä on aikoihin nähty tuo laiskureiden porukka, jenna, tuija, anna ja joonatan. eivät tee yhtään mitään, just ja just jaksavat kävellä valmiiseen ruoka pöytään, hävettää kyllä vanhempien puolesta, miten lapsensa kasvattaneet, inisevät vain kun ei saa tupakkaa ja bileitä eikä viinaa, kyllä raha pitää antaa terveen järjen omaavalle henkilölle kuten Pertti joka on passannut tuota laiska sakkia,nyt kansa miettikäähän kenelle äänelle annatte.
Laiskurit talossa
omenapuu1
15355
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tekeehän Tuija jotain sentään. Mutta tuo muu kolmikko niin laiskureita kun voi vaan olla pari kuukautta muutakun laiskotellu ja Jonathan ei eilen edes osallistunut tiskaamiseen vaikka kuuluu koko väelle talossa. Ja eikö noihin päivätehtävin pitiäsi muutenkin osallistua kiinnosti tai ei. On täysi vääryys jos voittaja löytyy tuosta sanon kolmikosta. Pelkkiä laiskureita Jenna Anna varsinkin tää Jonathan
Jussi kuori perunat ja Pertti teki ruokaa. Kolme naista istui sohvalla ja neljäs luurankovaatteissaan puri kynsiään.
Niinpä niin, miehet kokkailivat sapuskaa yhtä lukuunottamatta. Akat lössöttivät peitteisiin kääriytyneinä kuten yleensä. Nuoret naiset vaan makaaavat ja syövät rypäleitä eli ovat kuin vanhukset ikään. Tämmösten pitäis sitten voitaa se satatuhatta. Voi helevettiläine!!!
Kuulkaahan nyt jonathan tekee itse ruokansa koska on kasvissyöjä muut eivät hänelle tee
Joo jonathan tekee itse ruokansa mut siihen se jääkin, sillä on varmaan kotihengetär joka tekee kaiken muun, herra kun ei voi tulla syömään muiden kanssa, tänäänkin istui sohvalla ja kun muut olivat syöneet, meni sitten vasta ja teki soppansa ja meni sohvalle syömään ja kaiken huippu oli eilinen, istui pöydällä ja söi jossa oli kaikki vihannekset ym tavarat, siis ei mitään tapo, istjauukohan hän kotonakin ruokapöydällä vieraiden nähden!!!!!
Jonathanin suoli ei kestä eläinperäistä valkuaista ja rasvaa. Terveemmillä elintavoilla kestäisi koko eliniän.
Jonathanin suoli kestää jäykkää lihaa mutta ei yläpäästä.
HYI SAATANA MIKÄ SAIRAS OKSETTAVA HOMO!!!
No hyvä, että tekee! Löytyy Jonatanista sitten jotain positiivistakin sanottavaa!!!
kyllä se Tuija tekee homopomo ruuankin kun siivoaa sen oksennuksetkin.
Johnatan teettäs kyllä muilla ruokansakin jos vain uskaltais mut pelkää et saa sellaista jota ei halua syödä, laittais nuo palvelija pellensa tekemään.
Akan letukat ja yksi,minkä lie, löhöttävät vain sohvalla, eivätkä tee mitään hommia. Osaako ne edes tehdä. Jos ei olisi Perttiä, Andtea ja Jussia niin tuskin saisivat ruokaa aikaseksi, ja keittiö olisi sekasin. Semmosia tulevia perheenäiteja. Uusavuttomia. Toivottavasti näistä kukaan ei ole kolmen parhaan joukossa.
jonathan jenna anna tuija. vuh vuh. homoja kaikki tyyni.
Onko koko bb:n historiassa asukkaat päässeet näin helpolla, ja nyt en tarkoita heitä jotka olivat Kirokossa ja Myrskyssä,,, ovatko Tuija ja Anna tehneet tuolla talossa yhtään mitään?
Ei ollut yhtään yöherätystä, nukkumisaikoja, ruoanlaittovuoroja koko porukalle, siivousvuoroja, laskemista mihin ruoka riittää, vahvoja juomia saivat kun muutamasta ämpäreitä ja pöntön halausta tarvittiin. Makoilua kun entisten kausilla keksineet itse vähistäkin aineista, materiaaleista, itselleen rattoisaa ajankulua. Makuuhaavoja heillä tulleet naisilla kun persettä nostaneet kuin valmiiseen ruokapöytään ja siitäkin valittaneet.Rääkymistä ja ylinää riittänyt. Pertti, Jussi K, Andte, isot plusäänet