Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kokkausta... =)

Ensimmäinen kerta kun kirjoitan tälläistä, joten pahoittelen mahdollisia kielioppivirheitä tai "töksähtäväisyyksiä", mutta mikäli tulee tarpeeksi myönteistä palautetta niin jatkan tarinaa.
Tästäpä herää kysymys mikä on tarpeeksi? =D
Mutta itse tarinaan:
-------------------------------------------------------------

Eräänä sovittuna iltana kävin hakemassa Miran kotoansa, ajaessani kiusasin häntä sillä että olin käynyt sexshopissa samana päivänä ostamassa jotain kivaa.
Itseasiassa olin vihjaillut hänelle jo ks. asialla edellis viikon, joten en voinut enää perua puheitani. =)
Olin myöskin käynyt aikaisemmin kaupassa ostamassa ruoka-tarvikkeita, aioimme tehdä ruokaa ja viettää rauhaisaa koti-iltaa aivan kahdestaan ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä.

Saavuttuamme luokseni heitimme päällysvaatteet pois jonka jälkeen halasimme ja suutelimme pitkään, edellisestä tapaamisestahan oli jo vierähtänyt useita päiviä molempien kiireiden takia.

Hetken aikaa puheltuamme siinä aloimme valmistamaan ruokaa, yllättäen puhtaat astiat oli kortilla ja syyn ymmärtää poikamies-boxissa, joten aloin tiskaamaan samalla kun Mira paistoi jauhelihaa, tiskaamiseni kuitenkin jäi vähemmälle kun en malttanut pitää sormiani irti tuosta kauniista olennosta, vaan hiivin aivan hänen taakse tuntien etumuksessani hänen täydellisessä peffansa, käteni laitoin hänen vyötärölleen samalla suudellen hänen niskaansa hellästi.

Tuntui pitävän siitä että hyväilin hänen vyötäröään joten päätin siirtää käsiäni hieman ylemmäksi kohti täydellisiä rintoja, ei liian isoja eikä liian pieniä, vaan sellaisia käteen sopivia, hetken aikaa hellästi niitä puristeltuani samalla kun näykin hänen
korvaansa välillä intohimoisesti suudellen hänen niskaansa siirsin toisen käteni paidan alle ja toisella liikuin hitaasti alaspäin, levitin omalla jalallani hänen jalkojaan hieman erilleen toisistaan että kädelläni olisi vapaa taival hänen jalkoväliinsä.

Vaikka hivelinkin varovasti farkkujen päältä hänen sukupuolielintään tunsin kosteuden tunkeutuneen läpi, joten päätin alkaa varovasti alkaa avaamaan housunnappeja päästäkseni lähempään kosketukseen hänen intiimin osan kanssa, siinä vaiheessa hän murisi mulle että "senkin irstas pervo" ja heitti paistinlastasta irti ja työnsi minut takamuksellaan keittiön seinää vasten niin että olin edelleen hänen takanaan selkä seinää vasten,samalla hän huomaamatta laittoi kätensä ahdingossa olevan elimeni päälle ja alkoi puristelemaan hellästi, jostain kumman syystä "solmussa" oleven vehkeen hyväily ei tunnu hyvältä, joten sanoin hänelle että "Nuo jauhelihat on kohta pilalla..." samalla otin hänen kätensä pois ja työnsin hänet hellan ääreen takaisin, samalla kuiskasin hänen korvaansa "Älä välitä minusta" ja hymyilin virnistäen antaen samalla suukon suoraan suulle.

--Jatkuu kenties--
41943
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jatka ihmeessä, tuossa oli sitä jotakin! =)

Äänestä

Alku vaikutti hyvältä :))
Jatka vaan!!!

Äänestä
  • Jatkan huomenna duunissa tuota lisää... *kumarrus*

    Äänestä

jännityksellä odotamme jatkoa...
tossa stoorissa on ainesta !!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


_.-M-._ kirjoitti:

Ensimmäinen kerta kun kirjoitan tälläistä, joten pahoittelen mahdollisia kielioppivirheitä tai "töksähtäväisyyksiä", mutta mikäli tulee tarpeeksi myönteistä palautetta niin jatkan tarinaa.
Tästäpä herää kysymys mikä on tarpeeksi? =D
Mutta itse tarinaan:
-------------------------------------------------------------

Eräänä sovittuna iltana kävin hakemassa Miran kotoansa, ajaessani kiusasin häntä sillä että olin käynyt sexshopissa samana päivänä ostamassa jotain kivaa.
Itseasiassa olin vihjaillut hänelle jo ks. asialla edellis viikon, joten en voinut enää perua puheitani. =)
Olin myöskin käynyt aikaisemmin kaupassa ostamassa ruoka-tarvikkeita, aioimme tehdä ruokaa ja viettää rauhaisaa koti-iltaa aivan kahdestaan ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä.

Saavuttuamme luokseni heitimme päällysvaatteet pois jonka jälkeen halasimme ja suutelimme pitkään, edellisestä tapaamisestahan oli jo vierähtänyt useita päiviä molempien kiireiden takia.

Hetken aikaa puheltuamme siinä aloimme valmistamaan ruokaa, yllättäen puhtaat astiat oli kortilla ja syyn ymmärtää poikamies-boxissa, joten aloin tiskaamaan samalla kun Mira paistoi jauhelihaa, tiskaamiseni kuitenkin jäi vähemmälle kun en malttanut pitää sormiani irti tuosta kauniista olennosta, vaan hiivin aivan hänen taakse tuntien etumuksessani hänen täydellisessä peffansa, käteni laitoin hänen vyötärölleen samalla suudellen hänen niskaansa hellästi.

Tuntui pitävän siitä että hyväilin hänen vyötäröään joten päätin siirtää käsiäni hieman ylemmäksi kohti täydellisiä rintoja, ei liian isoja eikä liian pieniä, vaan sellaisia käteen sopivia, hetken aikaa hellästi niitä puristeltuani samalla kun näykin hänen
korvaansa välillä intohimoisesti suudellen hänen niskaansa siirsin toisen käteni paidan alle ja toisella liikuin hitaasti alaspäin, levitin omalla jalallani hänen jalkojaan hieman erilleen toisistaan että kädelläni olisi vapaa taival hänen jalkoväliinsä.

Vaikka hivelinkin varovasti farkkujen päältä hänen sukupuolielintään tunsin kosteuden tunkeutuneen läpi, joten päätin alkaa varovasti alkaa avaamaan housunnappeja päästäkseni lähempään kosketukseen hänen intiimin osan kanssa, siinä vaiheessa hän murisi mulle että "senkin irstas pervo" ja heitti paistinlastasta irti ja työnsi minut takamuksellaan keittiön seinää vasten niin että olin edelleen hänen takanaan selkä seinää vasten,samalla hän huomaamatta laittoi kätensä ahdingossa olevan elimeni päälle ja alkoi puristelemaan hellästi, jostain kumman syystä "solmussa" oleven vehkeen hyväily ei tunnu hyvältä, joten sanoin hänelle että "Nuo jauhelihat on kohta pilalla..." samalla otin hänen kätensä pois ja työnsin hänet hellan ääreen takaisin, samalla kuiskasin hänen korvaansa "Älä välitä minusta" ja hymyilin virnistäen antaen samalla suukon suoraan suulle.

--Jatkuu kenties--

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu