Kangaslampi

Ajattelimpa tuossa mennä viikolla että mitäkö jos muuttaisin Kangaslammelle. Työpaikka tulisi paljon lähemmäksi ja vuokratkin tuntuvat olevan alueella aivan kohtuullisia. Yhdeltä kaverilta olen kuullut alueen olevan ihan asumiskelpoista.

Mitäs täällä olevat ovat mieltä kaupunginosasta asuinpaikkana? Erityisesti kiinnostaisi kuulla alueella asuvien mielipiteitä.
307855
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

ankein kaupunginosa JKL:ssä, tervemenoa.

Äänestä

Itse olen nyt kolmatta kertaa asumassa kangaslammella, on tullut asuttua lohikoskella, kuokkalassa, kangasvuoressa, keskustassa ja taulumäellä.
Ja sen olen huomannut että tämä kangaslampi on nykyään tosi hyvää asuinaluetta! edulliset vuokrat, isot automarketit ihan lähellä ja bussiyhteydet hyvät ja yöllä taksimatkakin vain reilu kymppi. suosittelen aluetta kaikille

Äänestä
  • Ite asun kuokkalassa tällä hetkellä vilkasliikenteisen kadun varrella, autoja puskee 10000 kpl vuorokaudessa tosta ikkunan alta ja aamulla tietää että kello on 7 kun autoja menee jatkuvasti. Rauhallisuutta siis kaipaisin, vaikka sitten lähiötä metsän reunassa.

    Rakennuskanta siellä kangaslammella taitaa olla pääosin 80-lukulaista? Ihan mulle kelpaavaa.

    Äänestä

Asuin Muurainkujalla vuoden ja kahdesti sain seurailla verivanaa kun tulin kotia....Siis aivan oikeasti se vana alkoi ekan kerroksen eteisestä ja jatku hissiin. Toisella kerralla naapuriin...
Ei siellä paljoa yksin ulkona viittiny liikkua...Onneksi sieltä pääsi pois.

Äänestä
  • Joku oli sitten vissiin loukannut itsensä. Et tarkemmin tiedä, mistä noissa verivanajutuissa oli kyse? Itse asuin lapsuudessani lähiössä Tampereella, lähiöasuminen siis on tuttua. Sielläkin muistan erään tapauksen, jossa verivana lähti meidän rapun edestä. Oli joku rikkonut itsensä rapunoven lasiin, ei sen kummempaa.

    Asuit vissiin koasin talossa? Millaista siellä oli muuten, esim. äänieristys? Minkä takia sitten ulkona ei oikein uskaltanut liikkua, tapahtuiko siellä jotain muutakin ikävää vai mikä vaikutti poismuuttamispäätökseesi enemmän?

    Äänestä

  • Muuttamassa? kirjoitti:

    Joku oli sitten vissiin loukannut itsensä. Et tarkemmin tiedä, mistä noissa verivanajutuissa oli kyse? Itse asuin lapsuudessani lähiössä Tampereella, lähiöasuminen siis on tuttua. Sielläkin muistan erään tapauksen, jossa verivana lähti meidän rapun edestä. Oli joku rikkonut itsensä rapunoven lasiin, ei sen kummempaa.

    Asuit vissiin koasin talossa? Millaista siellä oli muuten, esim. äänieristys? Minkä takia sitten ulkona ei oikein uskaltanut liikkua, tapahtuiko siellä jotain muutakin ikävää vai mikä vaikutti poismuuttamispäätökseesi enemmän?

    Lehdestä seuraavalla viikolla luin mitä siellä naapurissa oli tapahtunut...Ilmeiseti joku oli puukon kanssa riehunut. Ja tää toinen oli sit semmonen että joku oli tullu kirveen kanssa ovesta läpi.Ilmeisesti siinä oli sitten joku satuttanu itteensä.
    Kyllähän siellä päiväsaikaan viitti liikkua mut sitten illalla sai kävellä aika rivakkaan tahtiin kämpille. Siellä kun liikkui hieman epämääräistä porukkaa ja nehän ei meidän vaatetuksesta tykännyt (poikaystävä soitti bändissä ja pukeuduttiin siihen aikaan sen mukaan)...en sitten tiedä miten ns.tavallisia ihmisiä kohdeltiin...
    Niin ja jossain vaiheessa siellä liikkui joku äijä joka kerkes raiskata parikin ennen kun jäi kiinni, mut tuskinpa se siellä enää on.
    Äänieristys oli erittäin heikko ainakin siinä koasin talossa. Muutama yö tuli valvottua kaikenmoisten äänten takia...kaikki naapurin riidat sun muu elämä tuli kyllä selväksi.
    Muutenhan se olisi ollut ihan mukavaa ja kaunista seutua. Ihan naapureitten hulluuden takia lähdettiin ja tietysti sen että siellä sattui ja tapahtui aina...Toivottavasti siellä on meininki rauhottunut!

    Äänestä

  • lumessakahlaaja kirjoitti:

    Kerroit että teitä ei oikein hyväksytty siellä kun pukeuduitte eri tavalla kuin muut... Kuinka paljon sinulta löytyy suvaitsevaisuutta, kun kartsastat yhteiskuntamme laitapuolen kulkijoita? Yhtä lailla sinä syyllistyt erilaisten ihmisten karsastamiseen. Ihmisiä ne ovat juopot ja raiskaajatkin. en tarkoita, että täytyy hyväksyä ihmisten väärät teot, mutta joskus vois ajatella, että hyväksyy sen että joillakin ihmisillä menee huonommin. Silti he ovat jonkun siskoja, veljiä tai vanhempia. Minua loukkaa tuollainen yleistäminen. Itse asuin alueella ensimmäiset 20 vuotta elämästäni ja on totta että siellä asuu kyseisiä laitapuolen kulkijoita, mutta heitäkö ei ole lainkaan ns. paremmilla alueilla? Harmittaa tuommoinen kirjoittelu. Itselleni ei koko 20 vuoden aikana käynyt yhtä ainutta vaaratilannetta vaikka "uskalsin" liikuskella alueella ihan jopa yölläkin!

    Äänestä

  • neilikkainen kirjoitti:

    en voi pitää kovin paljoa ihmisenä raiskaajaa.Se ei ole oikein eikä mun mielestä ihmisen pidä tehdä semmoista.Enkä kyllä vertaa itseäni niinhin "laitapuolenkulkijoihin" siis ihmisiin jotka tekee pahaa muille. En minä huudellut kenellekkään tappouhkauksia sun muita solvauksia vaikka sieltä löytyikin muun tyylin edustajia...minähän niitä sain kuulla jatkuvasti siellä, mutten keskustassa.
    joskus kannoin jopa niiden hieman "höpsöjen" kauppakasseja jos pyytivät :)Niin ja vielä se tehtaiden pauke yöllä...ja se lemu.

    Äänestä

hinta / laatusuhde kohdallaan. riippuu varmaan paljon talosta, mutta itse olen ollut tyytyväinen. rauhallista ollut, hyvät kulkuyhteydet ja palvelut lähellä. mielestäni esim. pupuhuhta ja keltinmäki onvat huomattavasti rauhattomampia seutuja mitä kangaslampi on.

Äänestä

Olen asunut Vadelmakujalla. Kangaslampi on aivan hyvä asuinalue. Rauhallista ja pieni kauppakeskus lähellä. Hyvät kulkuyhteydet keskustaan.

Äänestä
  • oon asunut mansikkakujalla enkä muuttais kangaslammelle enää vaikka maksettais!!

    Äänestä

Asuin elämäni ensimmäiset 20 vuotta Pupuhuhdassa, joka on milestäni alueena hyvin saman kaltainen kuin Kangaslampi. Vaikka jotkut näköjään käyvät taistelua siitäkin, kumpi kyseisistä alueista on rauhallisempi/parempi. Samaa seutua ovat minun mielestäni. Ja Pupuhuhdan mainehan on ollut aina jopa hurjempi kuin Kangaslammen. Minusta kasvoi kuitenkin ihan normaali ja jopa menestyvä ihminen vaikka kasvoinkin Jyväskylän "slummissa" ja vieläpä yksinhuoltajaperheessä! Enää en alueelle muuttaisi kun olen tottunut asumaan aivan keskustassa, mutta voin hyvällä omalla tunnolla suositella sitä muille. Joka alueella on ongelmansa, Kangaslampi leimataan usein juuri yksinhuoltajien, maahanmuuttajien ja juoppojen asuinalueeksi ja tilastotkin todistavat että alue on Jyväskylän "köyhintä" ja väestö väiten koulutettua, mutta entä sitten? Ihmisiä ne ovat kouluttamattomatkin ja vähätuloiset. Paljon on kiinni omasta asenteesta. Jos sinua kuvottaa nähdä silloin tällöin laitapuolen kulkija kotiutumassa lähiökapakasta, älä muuta sinne. Mutta jos suvaitsevaisuutesi riittää ymmärtämään sen että ihmiset ovat erilaisia ja joitakin elämä kohtelee kaltoin, tervemenoa! Ja kyllä niitä juoppoja ja väkivaltaisia ihmisiä asuu ihan "hienoillakin" asuinalueilla.

Äänestä

Asumme Mansikkakujalla omistusasunnossa ja olemme viihtyneet erinomaisesti. Aiempaa kokemusta on ydinkeskustasta, Mäki-Matista ja maalaiskunnasta. Meillä oli ennakkoluuloja, mutta välittäjä houkutteli katsomaan asuntoa ja ihastuimem aikanaan. Tyytyväisiä ollaan oltu!

Plussat ja miikat vaihtelee tietysti elämäntilanteen mukaan. Me ollaan lapseton työssäkäyvä/opintoja lopetteleva pari. Me nähdään edut ja varjopuolet näin:

luonto lähellä
ulkoilumaastot, paljon valaistuja reittejä
nätti piha
kauppa, kirjasto, posti lähellä
julkinen liikenne toimii hyvin
hyvät parkkijärjestelyt (keskusta oli painajainen tässä mielessä...)
todella rauhallinen talo
työväenopiston kursseja vieressä

- ei kivaa ruokaravintolaa lähellä
- ei yögrilliä (olisi kiva joskus ravintelista tullessa...)

Kannattaa käydä käpeksimässä ja katselemassa. Tilastojen valossa täällä on tosiaan paljon maahanmuuttajia, vähätuloisia, yksinhuoltajia ja syrjäytyneitä. Me olemme omassa talossamme varmaan niitä vähätuloisimpia, ja on meilläkin nyt kuitenkin tulot viitisen tonnia kuussa. Eli ihan tavallista porukkaa tuntuu jengi olevan. En tiedä, onko joissakin taloyhtiöissä 'ongelmaväkeä'.

Äänestä

Mielestäni sulku vielä rauhallisempi ja enemmän omistusasuntoja. On kangaslampi kyllä Pupuhuhtaa rauhallisempi. Puhuhta täynnä juoppoja arkenakin ennen yhdeksään, en liikkuisi siellä mistään hinnasta yöllä viikonloppuna. Kaveri just muutti Puparista rauhattomuuden takia pois. Siivoojat ei uskaltanu Puparissa yhtenä kesänä kaikkia rappuja edes aamulla siivota, niin oli rauhatonta meininkiä. Toki kangaslammella meno riippuu paljon talosta ja missä päin lampea asuu. Toisaalta joka kaupunginosassa voi sattua ikävää, vaikka olisi kuinka hienoa asuin aluetta. Hörhön saaminen naapuriksi ei asuinaluetta kysy, vaikka todennäköisyys pienempi hyvällä alueella.

Minä en taas ikinä muuttaisi kaupunkiin. Lähellä täytyy olla metsää ja vähän rauhaa. En ymmärrä nykyistä villitystä asua aivan vierekkäin sullotuissa taloissa keskustassa.

Äänestä
  • Jos haluut kattoo ku mutu lapset pelaa futist autojen välis parkkipaikal, ni muurainkuja käy. Pakon eest ittekki tänne jouduin puolison kans muuttaa ja kyl JOKA päivä tulee katottua asunto ilmotukset. Jyväskylän oma persereikä kangaslampi

    Äänestä

  • hengissä vielä kirjoitti:

    Jos haluut kattoo ku mutu lapset pelaa futist autojen välis parkkipaikal, ni muurainkuja käy. Pakon eest ittekki tänne jouduin puolison kans muuttaa ja kyl JOKA päivä tulee katottua asunto ilmotukset. Jyväskylän oma persereikä kangaslampi

    Rasistin on enää vaikeaa löytää Suomesta paikkaa jossa monikulttuurisuus ei olisi osa arkea. Toivon todellakin, että kasvat ihmisenä pois ennakkoluuloistasi! Ja toivon, että löydät äkkiä asunnon jostain paljon paremmasta paikasta, toivottavasti se on kaukana tästä kaupungista!

    Äänestä

  • hengissä vielä kirjoitti:

    Jos haluut kattoo ku mutu lapset pelaa futist autojen välis parkkipaikal, ni muurainkuja käy. Pakon eest ittekki tänne jouduin puolison kans muuttaa ja kyl JOKA päivä tulee katottua asunto ilmotukset. Jyväskylän oma persereikä kangaslampi

    Kerroit juuri kaiken oleellisen lempi alueestasi

    Äänestä

Ompa ollut paljon puhetta Kangaslammesta, sekä puolesta että vastaan. Näitä kommentteja aikani seurattuani lähdin käymään Kangaslammella. Kävin siellä eilen.

Ihan rauhalliselta paikaltahan se näytti. Ympäristö nyt on rakennettu lähinnä 60-70-lukujen ihanteiden mukaan mutta eipä tuo haitannut paljon. Olen lapsuutenikin viettänyt vastaavanlaisessa ympäristössä. Siellä metsän keskellä pikkuinen lähiö. Kaupat yms. näytti olevan aika lähellä. Kaupunkiin on tosin jonkin verran enemmän matkaa kuin täältä Kuokkalasta, selvä miinus. Melkein joutuisi autoa tai polkupyörää sitten käyttämään enemmän.

Alkuperäinen ideani olikin että työpaikka tulisi tuon muuton myötä lähemmäksi. Toisaalta nyt on ilmennyt ettei työt välttämättä olekkaan kovin jatkuvia, joten ainakin toistaiseksi jätän ajatukset Kangaslammelle muutosta. Muuten ulkoisilta puitteiltaan kaupunginosa vaikutti ihan normaalilta.

terv. Alkuperäinen kirjoittaja

Äänestä
  • seutu on aika levotonta, täytyy myöntää. mutta jotkut ovat asuneet siellä vuosia ilman sen vakavempaa häiriköintiä. on aivan tuurista kiinni millaiset naapurit saat,mutta alue on jyväskylän slummi. ei kuokkala kyllä sen parempi välttämättä ole, en ole siitäkään alueesta hirveästi kehuja kuullut.. eli ei voi tietää ennenkun kokeilee, on aika tapauskohtaista millaisen asunnon saa. itse en enää halua pupuhuhtaan, enkä todellakaan sitä kenellekään suosittele

    Äänestä

Minä olen asunut reilu 3 vuotta Kuokkalassa/Kuokkalanpellolla, kahdessa eri asunnossa ja sen jälkeen lähes 3 vuotta Kangaslammella/varikolla 2 eri asunnossa. Niin oman kokemuksen mukaan Kangaslampi on paaaaljon rauhallisempi alue kuin Kuokkala. Itseasiassa olin yllättynyt miten rauhallista täällä on. Ainut paikka missä tuota häiriötä tapaa on Huhtakeskus, jos siellä joutuu pe/la iltana käymään.

Noista kaupungin vuokrakerrostalojen elinoloista ei ole kokemusta, mutta ainakin tämä varikon puoleinen reuna on lapsiperheiden suosiossa olevaa aluetta.

Joku väitti täällä olevan etnisten vähemmistöjen edustajia enemmän. En tiedä minkä tilaston mukaan, mutta Kuokkalan suunnalla niitä ainakin näki paljon enemmän ja niiden aiheuttamiin järjestyshäiriöihin törmäsi vähän väliä. Täällä en vielä häiriöihin ole törmännyt kertaakaan.

Voin siis suositella asuinaluetta.

Äänestä

Kauppakeskuksen tuntumasta löytyy myös kirjasto, apteekki, pizzeria, pubi ym. palvelut. Myös Seppälän marketeihin ja muihin palveluihin on lyhyehkö matka. Hiihtoladut/lenkkipolut alkavat lammen rannasta. Kesäisin lammessa voi myös uida tai pelailla biitsiä rannalla. Kävellen matka keskustaan vie turhan kauan mutta fillarilla matka sujuu kohtuullisessa ajassa. Busseja kulkee hyvin ja kaupungista kotiin pääsee pikkutunneille asti jos ei taksimatkailu kiinnosta. Todella rauhallinen asuinpaikka mm. Keskustan ja Kuokkalanpellon jälkeen.

Äänestä

Millainen alue on vuonna 2020?

Äänestä
  • Parempi ilman sinua

    Äänestä

Kangaslammelta sain väliaikaisen kämpän, koko Kangaslampi täynnä vajaapäisiä.

Äänestä
  • Pärjää jo elät omissa oloissa et kaveraa naapureiden kanssa ja lössien.Et laverra asioita tai puutu,,näillä pärjää . Jos idioottinaapureita..pysy erossa ja tee varoitus,,,ei saa tietoon.

    Äänestä

  • Täysipäiset ovat tosiaan ihan jossain muualla.

    Äänestä

Olisiko vielä vanhempia ketjuja. 1800-luvulta vaikka.

Äänestä

Itse tykkään Kangaslammesta, ainakin rivari/okt alueet rauhallisia. Kerrostaloissa riippuu paljon naapureista että sattuuko rauhallinen talo vai ei. Lapsiperheitä asuu nykyään kangaslammella paljon ja lapsille hyvät leikkimahdollisuudet ja koulu ja päiväkoti. Luonto ja hiihtoladut lähellä.

Alueella ilmeisesti huono maine johtuen historiasta tai puparin läheisyydestä, mutta itse en ole huomannut mitään erityistä.

Äänestä
  • Huomasin vastanneeni vanhaan lankaan, pahoittelut tästä.

    Äänestä

Kannattaa muutta siihen Kangaslampeen nyt kun siinä on vielä sulaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Muuttamassa? kirjoitti:

Ajattelimpa tuossa mennä viikolla että mitäkö jos muuttaisin Kangaslammelle. Työpaikka tulisi paljon lähemmäksi ja vuokratkin tuntuvat olevan alueella aivan kohtuullisia. Yhdeltä kaverilta olen kuullut alueen olevan ihan asumiskelpoista.

Mitäs täällä olevat ovat mieltä kaupunginosasta asuinpaikkana? Erityisesti kiinnostaisi kuulla alueella asuvien mielipiteitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu