Isä kuoli ja hänellä on kaksi alaikäistä lasta molemmat eri naisen kanssa tehty. Lapset asuvat äitiensä kanssa. Kuka hoitaa perunkirjoitukset kun isän vanhemmat myös elää ja sisar. Riitaisaa suhtautumista isän vanhemilla ja sisarella lasten äiteihin. Tekeekö lasten (rintaperiliset) äidit perunkirjoituksen lastensa isän jäämistöstä vai isän (vainaja) Vanhemmat ja sisar?? Äidit eivät tule keskenään pätkään toimeen. Sotkuinen juttu.
Kuka on oikeutettu laitaan perunkirjoituksen alkuun ja tehdä jako perillisten kesken kun ovat alaikäisiä (7),(14)v.
Kuka on oikeutettu laitaan perunkirjoituksen alkuun ja tehdä jako perillisten kesken kun ovat alaikäisiä (7),(14)v.
Vastaukset 5
Vanhimmat
meilläpäin oli vastaava tilanne tuttavan perheessä.Ottivat asianajajan hoitamaan.Kaikki menee asiallisesti ja lain mukaan.Palkkio peritään kuolinpesän varoista.
Tiedostavat kyllä asian oikeelisuuden mutta kun isä (vainajan) vanhematta ja sisar ovat innokkaita tekemään sen jaon niinkuin parhaakseen näkee kyllä lasten edun mukaisesti. Ovatko he oikeitettu tähän? Myös lasten äidit ovat ahneuksiisaan inokkaita tekeen jaon katsoen "lastensa etua". Sotku syntyy puolin sun toisin eikä kukaan osapuoli halua ottaan siihen esim. asianajajaa. Kuka menee sen heille sanoo? Itse en ole käypänen sanoja vaan joudun sivusta seuraan tilannetta.
Kun perijöistä on edes yksikin alaikäinen niin perinnnönjako pitää tehdä joko käräjäoikeuden määräämän pesänjakajan toimesta tai perintöjakokirja pitää hyväksyttää myös holhousviranomaisella eli maistraatilla. Lasten äitien toimivalta lastensa huoltajina ja edunvalvojina ei riitä sovintojakokirjan allekirjoittamiseen lastensa puolesta ilman maistraatin hyväksyntää.
Tämä kummasti vaikeuttaa vainajan vanhempien ja sisarusten pesänjakojärjestelyjä. Sitpaitsi eiväthän he edes ole kuolinpesän osakkaista jos vainaja ei ole heille omaisuutta testamentannut joten heillä ei periaatteessa pitäisi olla asian kanssa mitään tekemistä.
Niin edelliset pätevät vain perinnönjakoon ei perunkirjoitukseen. Perukirjan joka on luonteeltaan vain vainajan omaisuusluettelo ei maistraatin hyväksyntää tarvita vaan perunkirjan allekirjoittaa pesänilmoittaja ja uskotut miehet. (Muut osakkaat allekirjoituksillaan perunkirjaan vain ilmoittavat että eivät moiti perunkirjaa) Kysyit aiemmin siitä kuka järjestää perunkirjoituksen. Perunkirjoituksen järjestää se osakas jonka hallussa pesän omaisuus on tai testamentin toimeenpanija (jossa sellainen on testamentissa määrätty) tai käräjäoikeuden määräämä pesänselvittäjä. Onko jompikumpi äideistä asunut vainajan kanssa yhdessä ennen tämän kuolemaa. Silloin nähdäkseni hän järjestää perunkirjoituksen ja toimii pesänilmoittajana. Jos homma tuntuu vaikealta niin asianaja voisi olla hyvä ottaa mukaan järjestämään perunkirjoitusta.
Isä (vainja) oli kirjoilla vanhenpiensa osoitteessa mutta se mitä häneltä jäi irtainta omaisuutta ei ole kyseissessä ositteessa eikä vainaja asunut vanhenpiensa luona vaan siällä sun täällä.
Vainajalta jäi laskuja maksamatta meneekö ne perillisten maksettavaksi? Se mitä irtainta omaisuutta jäi ei ole kovin arvokasta rahallisesti.
Kun lapsia on kaksi (alaikäistä) ja heillä kummalakin oma äiti (holhooja) kuuluuko laskujen maksuvelvollisuus äideille?
Niin vainaja vanhemmat, sisar kuin lasten äidit eivät halua sekoittaa asianajaa tai muutakan asain tuntiaa tähä jakoon. Minulle ulkopuoliselle outoa toimintaa kun katsoo lasten (rintaperillisten) osaa koko jakoa ajatellen joka todellisuudessa ei merkitse äideille mitään, MITÄ TEHDÄ??
Kun pesässä on alaikäisiä perijöitä, olisi hälytyskellojen alettava soida.
- Kun alaikäinen on kuolinpesän osakas, on perukirjan jäljennös toimitettava aina myös paikalliseen lapsen kotikunnan maistraattiin viimeistään kuukauden kuluessa perunkirjoituksen päättymisestä.
- Tieto alaikäisen perinnöstä merkitään maistraatissa holhousasioiden rekisteriin, jos alaikäinen on osakkaana kuolinpesässä ja hänen osuutensa pesän varoista on velkoja vähentämättä suurempi kuin 15 000 euroa.
- Edunvalvoja pitää perinnön saaneen lapsen omaisuudesta holhoustiliä, josta käy ilmi, miten omaisuutta on tilikauden aikana käytetty.
- Edunvalvoja ei saa lahjoittaa lapsen omaisuutta tai käyttää sitä omiin tarpeisiinsa.
Alle 15 000 euron perinnöistä kukaan ei ole tilivelvollinen, mutta rahat ovat silti lapsen.