Uskomatonta!

Helsingin sosiaalitoimiston elatusturva-apupäällikkö Katja Niemelä! Voisitko hieman selittää? Olette eräälle asiakkaallenne kehoittanut, että hän ei tekisi enää lapsia! Olette myös haukkunut häntä valehtelijaksi ja epäluotettavaksi. Haukuitte myös hänen lapsensa äitiä huijariksi, väittäen hänen tekevän tekaistuja elatusmaksuperintöjä ja pimittävän ne edelleen lapsen isälle. En ollut uskoa, kunnes kuulin nauhan, jonka asiakkaanne nauhoitti! Jos näin on, miksette tee rikosilmoitusta?!? Olen tyrmistynyt. Lisäksi sosiaalityöntekijä ja alaisenne Rva Ilonen on puhelimitse kehoittanut asiakasta ottamaan yht. vuokranantajaan ja heitä toimimaan toimeentuloapuna. Käsittämätöntä! Puhelukin oli nauhalla. Voisitteko ystävällisesti KATJA NIEMELÄ hiukan selitellä tätä asiakkaanne mielestä "Jumalana olemista". Tulen ottamaan asian käsittelyyni. Otan tapahtumat esille myös marraskuisella risteilyllä ja vaadin selitystä, että milloin asianajajasta on tullut päättävä ja suositteleva elin lastenhankinnassa. Pyysin myös sellaisia ihmisiä ottamaan yhteyttä, jotka ovat teidän kanssanne ollut tekemisissä ja tarinaa tuntuu riittävän. Palaamme asiaan Helsingin elatusturva-apupäällikkö Katja Niemelä, pian.
4360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minusta tällaiset viestit eivät kuulu näille palstoille. Asioissa on aina niin monta seikkaa. Yhteisten rahojemme vartijana toimiva sosiaalivirkailija saattoi olla oikeassakin.

Äänestä

Eläköön Katja Niemelä! Oikein toimittu! Ei huijareille tulekaan rahaa antaa!

Äänestä

Jumalasta seuraavana itseään pitävät sosiaalitantantat ovat uskomattomia puheissaan silloin, kun luulevat, että puhelua ei nauhoiteta ja kun luulevat, että puheista ei jää kiinni.

Kunta maksakoon sen, minkä kunnan kuuluukin maksaa!

Äänestä
  • Jos tällaiset jutut aikoinaan ajautuvat poliisin
    tutkittaviksi ja oikeuden ratkaistaviksi, niin
    säälin niiden henkilökntaa.
    Ja - miksi ei ajautuisi, kun toisille on kaikki
    ilmaista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


J.Mattila kirjoitti:

Helsingin sosiaalitoimiston elatusturva-apupäällikkö Katja Niemelä! Voisitko hieman selittää? Olette eräälle asiakkaallenne kehoittanut, että hän ei tekisi enää lapsia! Olette myös haukkunut häntä valehtelijaksi ja epäluotettavaksi. Haukuitte myös hänen lapsensa äitiä huijariksi, väittäen hänen tekevän tekaistuja elatusmaksuperintöjä ja pimittävän ne edelleen lapsen isälle. En ollut uskoa, kunnes kuulin nauhan, jonka asiakkaanne nauhoitti! Jos näin on, miksette tee rikosilmoitusta?!? Olen tyrmistynyt. Lisäksi sosiaalityöntekijä ja alaisenne Rva Ilonen on puhelimitse kehoittanut asiakasta ottamaan yht. vuokranantajaan ja heitä toimimaan toimeentuloapuna. Käsittämätöntä! Puhelukin oli nauhalla. Voisitteko ystävällisesti KATJA NIEMELÄ hiukan selitellä tätä asiakkaanne mielestä "Jumalana olemista". Tulen ottamaan asian käsittelyyni. Otan tapahtumat esille myös marraskuisella risteilyllä ja vaadin selitystä, että milloin asianajajasta on tullut päättävä ja suositteleva elin lastenhankinnassa. Pyysin myös sellaisia ihmisiä ottamaan yhteyttä, jotka ovat teidän kanssanne ollut tekemisissä ja tarinaa tuntuu riittävän. Palaamme asiaan Helsingin elatusturva-apupäällikkö Katja Niemelä, pian.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu