Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Riihimäki toisena paremmuusjärjestyksessä!

hyvin menee

Suomen paikkakunnat on nyt pistetty paremmuusjärjestykseen parhaan palvelun perusteella.
Suomen parasta palvelua saa asukkaiden arvioiden mukaan Kaarinassa. Toisena tulee Riihimäki, ja kolmannelle sijalle kapuaa Salo. Suomen suurista kaupungeista kymmenen parhaan joukkoon mahtuu ainoastaan Turku, joka on sijalla viisi.

Tutkimuksessa huomioitiin kaikki Osuma.fi-palveluun jätetyt arviot, jotka ovat saaneet erinomaisen arvion. Saadut tulokset suhteutettiin paikkakuntiin, millä perusteella voitiin laskea paikkakuntakohtainen prosenttiosuus erinomaisista arvioista. Paikkakunnalla tuli olla vähintään 100 annettua arviota. Kaikkiaan arvioita huomioitiin 78 300.

Ykkössijan napannut Kaarina on hiljattain julkaistun kuntabarometrin mukaan myös Suomen houkuttelevin paikka asua. 31 000 asukkaan Kaarina sai eniten suosituksia niin asukkailta kuin yrityksiltä.

Suomen parasta palvelua tarjoavat paikkakunnat top 10:

1. Kaarina
2. Riihimäki
3. Salo
4. Rauma
5. Turku
6. Nokia
7. Porvoo
8. Joensuu
9. Kemi
10. Mikkeli

3

135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokenutjanähnyt

      En ymmärrä ketkä oikein ovat olleet tuossa äänestäjinä. Esim Kela joka paikkakunnallamme on, ei ole enää vuosikausiin tehnyt riihimäkeläisiä koskevia päätöksiä.

      Verotoimistoa ei enää ole, joten joudut kirjallisesti t puhelimitse asioimaan ja jos tekevät virheen niin sen oikaiseminen kestää viikkoja.

      Paikkakunnan asuntotoimisto ei käytännössä palvele kuin juoppoja ja vammaisia.

      Palvelutalot lakkautetaan yksi toisensa perään.

      Keskustan liikehuoneistot tyhjenevät, matkakeskus on käytännössä tyhjentynyt jo.

      Paikkakunnan pyöräkorjaamossa ei onnistu enää mikään normaali palvelu - joudut a i n a jättämään pyöräsi sinne viikkokausiksi.

      Kevyenliikenteen väyliä ei enää käytännössä hoideta lainkasn, ne alkavat olla jo hengenvaarallisessa kunnossa.

      Kohta kaupunki toimii vain ilmaistyövoimalla, joihin työttömät pakotetasn erilaisin uhkauksin. Jopa terveyskeskuksessa käytetään ilmaistyövoimaa.

      Ynnä muuta.

      • Hyvä yrittäjät!

        Kohta varmaan Riihimäen kaupunginjohtaja omii asiasta kunnian itselleen. Kyse ei kuitenkaan ole kunnallisista palveluista, vaan yksityisten yritysten hyvästä palvelusta. Kaupungin palvelut ovat edelleen pahinta ö-luokkaa.


    • turhautunut3

      Viimeisten vuosien aikana olen ikävä kyllä joutunut tutustumaan joihinkin kaupungin viranhaltijoihin, näillä muutamilla puheet yhtä, teot toista ja virkapuhelimeen vastataan jos halutaan vaikka keskuksen mukaan vapaana ja paikalla. Keskuksen väki kyllä ystävällistä ollut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2257
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2083
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1688
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1510
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1506
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1397
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1364
    8. 52
      1268
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1200
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe