Äidin ja tyttären suhde

AuttaisikoJoku

En tiedä oikein miltä palstalta tätä asiaa kysyisin, joten laitan tänne yleiseen osastoon.

Erosin 2008 ja muutin omilleni tyttäreni kanssa, joka on nyt 18 vuotias.
Hän on ollut aina ihana lapsi, tunnollinen koulussa ja kaikin puolin mukava. Mitään varsinaista murrosikää ei koskaan ole ollut.
Mutta onko se voinut tulla vasta nyt?

Ex mieheni asuu pitkiä pätkiä ulkomailla ja hänen asuntonsa on sen aikaa tyhjänä. Nyt tyttö on yhtä-äkkiä alkanut sanoa vihaavansa minua, ei halua olla samassa asunnossa kanssani jne. Haluaa muuttaa isälleen asumaan. Ja onkin nyt ollut muutaman viikon siellä, välillä pari yötä kotona. Raahaa kaiken omistamansa, minkä voi laukuissa ja repuissa kantaa, isälleen. Koen tämän kovin loukkaavana. Olen uhrannut hänelle kaikki nämä vuodet ja tässä on palkinto. Ymmärrän, että hän haluaa itsenäistyä eikä siinä mitään. Mutta tuollaiset "lopulliset" puheet loukkaavat. Kuin minulla ei olisi enää mitään arvoa.

Onko tällainen irtiotto ihan normaalia?
Tiedän, että minun pitäisi antaa hänelle tilaa elää omaa elämäänsä, mutta samalla ahdistun. Minulle on ihan ok, että hän muuttaa omilleen opiskelemaan lähtiessään, ehkä ensi syksynä. Mutta se, että hän haluaa nimenomaan isänsä luo asumaan, tuntuu pahalta. Isällä on rahaa ja hän käyttää sitä avokätisesti tyttären suuntaan. Mutta hänen elämäntyylissään olisi paljon korjattavaa. Eromme suurin syy oli alkoholi ja sitä hän viljelee edelleen. Viettää kaiken vapaa-aikansa baareissa tai ryyppää kotona.
En haluaisi ainoaa lastani tuollaiseen ympäristöön.

Mitä teen, en tiedä. Pelkään menettäväni lapseni.

1

221

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lbsa

      Tulee ensin mieleen että tyttösi tarvitsee apuasi. Sano et näet hänen pahan olon ja haluut auttaa. Istu alas tyttäresi kanssa ja sano että nyt puhutaan asiat läpi, haluat ymmärtää miksi hänellä on huono olo. Veikkaan että tarvitsee huomiota, ymmärrystä ja lohdutusta. Älä suutu vaikka kiukuttelee pysy rauhallisena, jos tulee sopiva hetki mene halaamasn ja sano et haluut hänelle kaikkea hyvää ja oot huoestunut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      2576
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      985
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      54
      822
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      46
      761
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      50
      744
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      664
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      605
    9. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      68
      596
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      594
    Aihe