Milloin kävit konsertissa viimeksi?

Don-Quijote

Olipa eilinen ilta niin piristävä pitkästä aikaa, että taitanee olla edellisestä kerrasta jo kokonainen vuosi kulunut.

Olinkin viimeksi katsomassa kuinka Kiri Te Kanawa antoi vielä vanhoilla päivillään itsestään niinkin myönteisen kuvan, vuosi sitten marraskuussa.

Eilen maanantai-iltana olikin aivan toisenlainen esitys, kun sata esiintyjää antoi kaikkensa, täydelle Finlandia talon salille. Oli nimittäin unkarilainen mustalais-muusikkojen kiertue eksynyt näinkin pohjoiseen kolkkaan, kuten suomi.

Orkesteri oli kai ensimmäistä kertaa, sitten sosialismin kaaduttua, tullut näinkin kauas esiintymään.

Oli hommattu liput jo ½ vuotta aiemmin juuri tähän konserttiin ja kuinkas muuten, kuin keskelle ja eturiviin tietysti. Olimme siinä onnellisessa asemassa, että lippupalvelu toimii aivan tässä lähellä, eikä näinolen tuottanut suuriakaan vaikeuksia noutaa ne kotiin heti kun saimme tiedon orkesterin tulosta suomeen.

Edellisestä kerrasta on kulunut miltei tasan 5 vuotta, kun viimeksi Budapestissä kävimme kuuntelemassa tuota tulista mustalais musiikkia. Eikä odotuksemme pettänyt meitä tälläkään kertaa.

Konsertti oli juuri sellainen, kuin olimme kuvitelleet. Tulista ja säkenöivää, huumorilla höystettyä chilipaprika musiikkia suoraan Tonavan rannoilta.

Kuvitelkaa, että solisti soitti vain n kahden metrin päästä "leivosia" eivätkä näinollen mitkään stereot olisi pystyneet luomaan tämänkaltaista kuunteluelämystä, jonka saimme kokea.

Nyt odotammekin suurella mielenkiinnolla Unkarilaisen tanssiyhtyeen esiintymistä kuukauden päästä, joulukuun 4 ntenä päivänä ja mitä uutta se tuo tullessaan, sillä siitäkin on jo 2 tai kolme vuotta, kun he kävivät viimeksi suomessa esiintymässä.

Liput ovat lähes entisillä paikoilla ja niinpä voimme kokea miltei saman chilipaprikan - tulisen pustan tuoman tuulahduksen, pimeään joulukuiseen lauantai-iltaamme.

Arvoisat kanssaeläjät, ajatelkaa milloin viimeiseksi veitte lähimmäisenne, kokemuksia täynnä olevaan konserttiin, kuuntelemaa iki-ihania elämyksiä, jakaaksenne ne läheisenne kanssa.

Konsertin ei tarvitse olla edes maksullinen tai sitten pientä korvausta vastaan saatte oljelmalehtisen, joissa selviää kunkin sävellyksen nimi ja esiintyjä. Näitä konsertteja järjestävät mmssa eri seurakunnat.

Voitteko jättää kuulematta vaikka kauneimmat joululaulut joulunalusviikoilla. En suosittele niiden poisjättämistä, mutta jos se suinkin on toteutettavissanne, niin menkää ja nauttikaa itse kukin, omien vointiensa mukaisesti nautinnolisia hetkiänne mielimusiikkinne seurassa.

8

509

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joka saa alle 1000 euron kuukaudessa ,ei kovin
      usein konsertteihin pääse.
      Jos vielä olet yksineläjä,maksat samat maksut ,mitä kaksin eläessä,tekee tiukkaa selvitä arjen haasteista.

      Vaittavaksi tulee,menetkö jollekin matkalle,teatteriin,konserttiin,vai vaikka ulos syömään.
      Kaikkea et pysty kustantamaan ja valintoja joutuu tekemään.
      Katsoin mainoksen ja tuli ahaa elämys,tuonne haluaisin,mutta matka Helsinkiin ja liput konserttiin,yöpaikka kustannukset,muu ylläpito,ei onnistu,joten rajoituksia on valinnoista.

      Katselin oman paikkakunnan tarjouksia,niitä kyllä on,mutta liput 26-30 euroa,kyllä sekin rajaa meno haluja.

      No ,ne kauneimmat joululaulut,ne tulee laulettua ja kai teatteria ja jotakin muutakin kulttuuri rientoa harastettua.
      Tämän vain haluan sanoa,että kyllä halua olisi käydäkkin,mutta rajoituksia on ,hyvinvointi Suomessa.

      • caprioleN

        Näin joulun alla konserttien tulva pistää pään pyörälle, kun niin monta hyvää artistia pääsisi kuuntelemaan ja katsomaan livenä. Mutta ne hinnat!
        Me starat- konserttiin olen menossa, mutta se lohkaisee jo ison erän kuukausieläkkeestä matkoineen päivineen. Yksi konsertti kuukaudessa riittää, muuten on "putjetti" sekaisin.


      • caprioleN kirjoitti:

        Näin joulun alla konserttien tulva pistää pään pyörälle, kun niin monta hyvää artistia pääsisi kuuntelemaan ja katsomaan livenä. Mutta ne hinnat!
        Me starat- konserttiin olen menossa, mutta se lohkaisee jo ison erän kuukausieläkkeestä matkoineen päivineen. Yksi konsertti kuukaudessa riittää, muuten on "putjetti" sekaisin.

        minulla oli vuosikortit kahteen konserttisarjaan, niistä sai hyvän eläkeläisalennuksen ja oma tuoli odotti konserttisalissa määrätyllä paikalla joka konsertissa.

        Tietysti sellaiset tähtihetket, kun solistina on joku kansainvälisesti tunnettu taiteilija, jäävät mieleen.
        Esim. Barbara Hendricks tai venäläisen sellisti Mischa Maiskyn sellokonsertti, joka meni "luihin ja ytimiin".
        Viktor Borge, jota ehdin kuulla ja nähdä live-esityksessä muutamaa kuukautta ennenkuin hän kuoli tai kaikkien rakastamaa Alice Babsia, jonka ääni senkun paranee ja lady on jo täyttänyt 80 vuotta ja monta muuta suuruutta.

        Täällä maalla on musiikkielämykset pienen suunnittelun takana.
        Kirkot ovat varmaankin ne konserttisalit, joissa käydään eniten juuri musiikkia kuuntelemassa. Yleensä konsertit eivät maksa mitään, ehkä kolehtihaavi on ovella mihin voi pistää vapaaehtoisen ja varoihinsa sopivan summan.
        Ja urkumusiikki on mahtavaa!


    • Lotta*

      Finlandia-talolla oli upea esitys 30.10. Kuulun entisen työnantajani Kulttuurikerhoon. Sitä kautta saa hieman edullisemmin lippuja ja ennenkaikkea tulee helposti lähdettyä. Tämän lipun olin joutunut varaamaan jo toukokuussa.

    • Helena04

      Milloin viimeksi konsertissa? Häpeä tunnustaa, mutta varmaan vuosi sitten, Lahden Sibelius-talossa kuulemassa ooppera-aarioita ja musikaalisävelmiä, esiintyjinä Raimo Sirkiä Gynthiansa kanssa ja muutama muu oopperalaulaja. Upea konsertti.

      Näinä päivinä on todella paljon hyvää musiikillista tarjontaa, ilmoituksia lehtien sivut täynnä, mutta minulle tekee tenää se, etten haluaisi etukäteen sitoutua menemään, olen ex tempore -ihminen siinä suhteessa.

      Kerroit 4.12. tulevasta unkarilaisten tanssiesityksestä. Mieleeni palautuu Budapestin Operettiteatterin upea laulu- ja tanssiesitys Budapestin matkallani takavuosina.
      Täytyypä harkita tässä, josko - ellen lähde etelänmatkalle - niin menenpä konserttiin verestämään muistoja. Mielimusiikkiani.

      Paljonhan mielimusiikkia on varmaan itsekullakin omilla nauhoituksillammekin, mutta eihän se korvaa paikanpäällä olevaa tunnelmaa.

    • isoäiti**

      nautiskelin jazzin tunnelmissa ja siinä sitä
      saattoi muistella elämän herkkupaloja
      menneiltä vuosilta hyvän swingin tahdissa.

      Kolmisen viikoa sitten oli erillainen musiikki
      ja erillainen *soittokunta*, kun jousikvartetti
      pisti parastaan.

      Kiri te Kanawa on ollut mielestäni maailman paras
      sopraano.
      Hän tulee Suomeen taas ensi vuoden marraskuussa.

      Mustalaistunnelmista sai nauttia myös Moskovan
      mustalaisteatterissa.
      Mainitsemaasi noin isoa mustalaisorkesteria en
      ole ikinä päässyt kuulemaan.
      Varmasti mahtavaa.

      • aloittaja

        Se sama orkesteri, jota kuuntelit oli joitakin vuosia sitten Moskovassa, että tiedoksi jos vaikka sama esitys lienee ollut.


    • tutkiskelija

      Minä onnellinen !
      Kotikaupungissani saan kuulla kautta maailman arvostettua kamariorkesteria, Ateenassa juuri kuorokilailun voittanutta nuorisokuoroa,
      tangon kotimaassakin kiitosta saanutta ja sadalle miljoonalle kuulijalle esiintynyttä orkesteria erinomaisine solisteineen.
      Kansainvälisesti maamme tunnetuin urkuvirtuoosi soittaa kirkkomme uruilla usein ja musiikkia on kuultavissa myös levytettynä.
      Kaikki tämä ihanuus on aivan ulottuvillani kuultavaksi muutaman sadan metrin enintään kilometrin päässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      160
      6586
    2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      206
      4205
    3. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      487
      2891
    4. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      32
      2794
    5. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      201
      2385
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      186
      2209
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      149
      1528
    8. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      61
      1400
    9. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      37
      1334
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      96
      1151
    Aihe