Ihme jos Martina pystyy muodostaa järkeviä lauseita tämän nyrkkisateen jälkeen. Ottelupalkkio tuli, tajunta meni.
Nanna hakkasi Martinan aivot tuusan nuuskaksi!!!
Anonyymi-ap
4922392
8Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 492
Vanhimmat
Oli Martinalla kovat puheet ja uho ja sen puheiden perusteella jotkut uskoi sen voittavan. Nanna hallitsi alusta loppuun.
No niinhän kuuluu ollakkin
Oliko Maralla mitä hakata?
Lääkäri voisi kertoa kuinka lähellä kuolemaa Martina kävi tuon turpasaunan aikana. Aivot hölskyivät ja niskanikamat otti osumaa joten halvaantuminen ei ehkä poissuljettuja.
Todellakin hölskyi, on sillä niin reilusti keltaista nestettä päässä.
Nannikin pääsee maksamaan velkojaan Karitalle, niitähän on jopa 200000e.
Miksi Nanna Karalahti hakkasi päähän kokoajan?
Miks ei olisi hakannut?
Sitä kutsutaan nyrkkeilyksi. Nytkö ei olisi saanut lyödä, kun Martina hävisi rökäletappiolla? Säälittävä olet.
Eix nyrkkeilyssä ole tarkotus voittaa vastustaja helpoiten ja nopeiten käy iskemällä taju pois! Tulitko katsomaan räjähtääkö kumitissit?
Eiku sitä harmittaa, kun kova muija Martina olikin pehmeä ja varovainen
Mohammad Ali löi vastustajiaan päähän koko ajan. Sellaista nyrkkeily on.
Nyrkkeilyssä on säännöt. Sinne hakataan minne saa iskeä. Toinen osapuoli koitti iskeä päähän, vastustaja osasi väistää iskut.
Ikiteini pissis osaa rökittää heikompiaan, kova uho ennen ottelua, suuret oli luulot. Muija oli heti kanveesissa lukua ottamassa. Ei auttanu vanhat tekotiissit, eikä muutkaan tekohärpäkkeet.
Melko hentoja läpsyjä oli, hyvä jos tuntui.
Niin olet sinäkin.
Nyrkkeily.Elokuvista.
Voit.Päätellä.
Vastustaja.Ei.Hakata
Mielipuolen.Lailla.Iskuja.
Pään.alueelle.Sohien.
Taktiikka.Laji.Väsyttämällä.
Mistä.On.Kysmys.
Hmm.Ehkäpä Y-tunnuksen puuttumisesta ja vapaaottelusta
Ali sairastui parkinsonin tautiin todennäköisesti päähän kohdistuneiden iskujen takia. Pehmeäkalloinen oli siis kun yleensä osasi väistää niitä vastustajan iskuja parhaiten omana aikanaan.
Nyrkkeilyssä hakataan päätä, ikipissis ei osannut puolustautua. Putosi kanveesiin iskun jälkeen.
Koska on niin ilkeä 😆😆
Kun löi päähän niin ei voi saada Martinalle aikaan mitään vahinkoa.
Heikoimpaan kohtaan tietysti.
Jalostihan tuo teki, maran päässä on vähiten pilalle menevää tavaraa koko turhakkeessa ni sitä saattaaki koputtaa vaikka koivuhalolla ilman vahinkoa.
Kohta kuullaan trumppimaiset selitykset miksi hävisi 😄
Joku selitys kyllä tulee. Ei kykene myöntämään, että Nanna oli parempi 10-0. Mielenkiinnolla odotan Martinan selityksiä.
Eipä ole kovin paljon tuotu esille että Nannalla on nyrkkeilytaustaa. Nyt joku media sen kertoi.
Ellu ainakin kertoi että on ”lyönyt” Nannan kanssa jo kuusi vuotta sitten ja joskus aina sen jälkeenkin. Nanna on nyrkkeillyt jo teini-ikäisenä ja itse sen kyllä kertoikin.
On se tiedetty ja Martinakin tiesi. Nanna vaan ei uhoa kuten Martina. Martina on treenannut nyrkkeilyä viime keväästä eli puoli vuotta. Nanna treenasi 3 viikkoa.
Piia Raumalta myös väitti että Martinalla trumppimaiset puheet. Piian kommentista jonkun median somessa oli tänne tehty oikein aloitus niin tiesi käydä katsomassa. Itse en tiedä kun en Trumppia kuuntele.
Ei kyllä selitellyt mitään iltalehden haastattelussa, sanoi vaan että Nanna löi kovaa, oli ihan hyväntuulinen ja naureskeli.
Eikös martinalla ole taustaa kaikessa mahdollisessa? Jopa laulajana ja tanssijana? Puhumattakaan miessuhteissa epäonnistumisissa.
Eikös tällä uhoajalla ollu kissa tappelu taustaa.
Nyrkkeilyssä lyödään kovaa. Ei tainnu marsu tietää.
Olis nyt tanssinut kehässä... Mutta ei, löntysti menemään väsyneesti, ja huitoi sinne tänne.
Eipä reilua
Minäkin sen näin.
Kyllä vaan. On tuomiot kahdesta (naisen) pahoinpitelystä. Uhosi myös heittelevänsä järjestysmiehiä, kun on hänellä niin helvetisti voimaa.
Ja nyt voimme odottaa palvojan tulevan seli-selittämään, että vähän vaan tukasta veti naista. Kuinkakohan monta kertaa sekin sepustus on kuultu/luettu!!
Kuntonyrkkeilyä kymmenen vuoden takaa. Vähän eri kun oikea nyrkkeily.
Nanna on yhtä kova ja kylmä miltä näyttääkin. Martinalle oli vaikeampi lyödä ystävää.
Martinalta oli kyselty että kuinka voit lyödä ystävää mutta Nannalle ei näyttänyt olevan ollenkaan vaikeaa.
Mies voitti tällä kertaa 😂🥊.
🤣🤣🤣 no nytpä palvoja sammakon päästi. Martina yritti kyllä ja kovasti olisi halunnut lyödä,mutta kun ei se pärjännyt. Martina sanoi ystävyyden olevan katkolla 12.9 asti ja kertoi menevänsä satuttamaan. Joten älä nolaa itseäsi yhtään enempää.
Martinalle ei olisi ollut mitään ongelmaa tyrmätä Nannaa jos taidot ja kunto olis riittäny. Parempi voitti.
Palvoja on yhtä huono häviäjä kuin palvontansa kohde.
Sympatiat on Martinan puolella.
Martina on hellä ja ei lyö päähän ystävää 🤕. Nanna iski sitten senkin edestä. No hyvä että Nanna sai kans rahaa velkoihinsa.
Ja miksi? Itsehän se tonne halusi. Kovasti uhosi ja kehui itseään tyypilliseen tapaan. Miten se tarvitsee sun sympatiat? Oli huono. Kuten aina. Kova uho ja kehu etukäteen,kisassa sitten nähdään todellisuus. Sympatiseeraatko tyhjän jauhajaa?
Kuule kyllä Martina olis lyönyt päähän, jos olisi raukka osunut, ei osunut, joten silikonit tyrkyllä makasi kanveesissa. Suuret oli uhot ja tässä tulos, tyrmättiin.
HYVÄ NANNA, OOT KOVA💪.
Voi Martinan puolustajien kommentteja, nauru tulee niitä lukiessa.
Napakymppi kommentti!!!👏👏
Eipä tuo näyttäny osuvan vaikka kuinka huitoi😁
Hahahahahhhaaa.Kyllä nyt selityksiä riittää häviölle. Martina ei halunnut lyödä kovaa, kun on Nannan ystävä. :D Sitä ystävyyttähän Martina korosti kaiken aikaa, mutta kun oli täysin varma voitostaan. Nyt pitää selitellä. Häviö on häviö ilman selityksiä.
Mitä selität? Siitähän just oli kyse - kunnosta ja taidoista! Martinalla ei ole kumpaakaan. Siksi voittaja oli Nanna! Kapish?
Säälittävähän tuo esitys oli Martinalta kaiken uhoamisen jälkeen. Parempi voitti!
Hehhee eipä tuohon matsiin menty ystävyyttä leikkimään. Selittelyt ei suta yhtään.
Voi tentään, kun idoli hävisi, joka leikkiin ryhtyy kestäköön leikin.
Huhuu eukko repiny peruukin ystävän päästä ja käyttänyt äidillisiä otteita, saanut monta pahoi pitely tuomiota.
Menkääpä tollot jo nukkumaan. Ette tunne kumpaakaan
Rahasta meni marsukin lyömään ystävää
Martina oli niin paljon huonompi ettei päässyt lyömään ystävää
Media mustamaalaa yrittäjää ja toivoo asiantuntijan kanssa professorin säestämänä että loputkin firmat menisi konkurssiin ja joutuisi vielä käräjille. Yritetään saada asiakkaita kaikkoamaan ja siksi pitää tuolla tavalla niin paljon vainotun saada elatus perheelle. Esko olisi voinut lainata tuon summan.
Perheellisen on yritettävä, kuten sanonta kuuluu.
Miten toi konkurssi liittyy hävittyyn nyrkkeilymatsiin? Pysy asiassa.
Kyllä siellä nyt toimittajat nauraa partoihinsa ja asiantuntijat myös.
Mistä syystä nauravat? Ei pidä muita sinun yksin nauruusi, kuitenkaan sotkea. Nanna hakanut Martinan kasvot näköjään mustelmille pahoin.
Martinan liiketoimintaa ja yrittäjyyttä on mustamaalattu mediassa jatkuvasti. Ylimutka oli jo aussin aikana mustamaalaamassa. Kyllä sillä toiminnalla saa asiakkaita ja yhteistyökumppaneita katoamaan, mikä on tarkoituskin.
Nyt sitten mustamaalattiin että menee rahapulan takia nyrkkeilemään. Mistä se elatus sitten pitäisi repiä kun joka suunnasta yritetään laittaa kapulaa rattaisiin.
Saa just sitä mitä ansaitsee. Ja Nanna antoi myös tänään sitä!!
Normi perheellinen elää tuhlailematta tulojensa mukaan, ettei tavitse kyseenalaisin keinoin korjata talouttaan.
Ei lorvaile jatkuvasti matkoilla maailmalla etsimässä itseään viiskymppisenä ja toteuttamassa vain omia tarpeitaan.
Normi äiti pistää usein lapsensa itsensä edelle eikä keskity vain omaan napaansa.
Normi perheellisellä on suunnitelmia myös eteenpäin eikä elele pissiksenä elämästään nauttien ja unohtaen vastuunsa ja velvollisuutensa.
Semmoista se nyrkkeily on. Martina hävisi matsin. Nyt lähtee naama mustelmilla ja turvoksissa Pariisiin. Mahtaako päästä tullista läpi..
Asiakkaat kaikkoaa, kortti talo kaatuu. Omatekonen valmentaja ilman koulutusta, pekkä kulahtanu tekotissi teline, ilman mitään osaamista.
Naurattaa kyllä koko kansaa. Korttitalo kaatuu,ensin kova uho, seuraavana kova tuho.
Sitä saa mitä tilaa.
Ootko sitä mieltä että sen liiketoimintaa pitäis kehua???
Mitä mustamaalamista se on jos totuuden huonosti hoidetuista yrityksistä kertovat? Miksi totuus käännetään mustamaalaamiseksi? Onko vaikeaa kestää kun palvottu kohde onkin luuseri?
Itse hän on hommansa munannut, ei tilanteen kertojat.
Ai sinun mielestäsi asiantuntija ja professorit ovat väärässä ketoessaan totuuden Martina bisnesten tilasta? Mitä sitten tarkoittaa lause "... ja siksi pitää tuolla tavalla niin paljon vainotun saada elatus perheelle"? Perheen elatusrahat on Matinalta huvenneet elvistelyyn meillä ja muualla. Ei ole ollut köuhä eikä kipeä, kun on leveillyt vähän kaikella. Nyt onkin sitten koyhä ja kipeäkin Nannan tyrmäyksen jälkeen.
PS On muuten törkeän näköinen tuo Martinan blondattu rotanhäntä.
Martina sai sitä mitä tilasi eli 90 000 e. :D Kyllä siihen muutama mustelma sopii kuvaan mukaan. Jos on niin typerä, että suostuu kehään itseään paremman kanssa, niin ei auta muu kuin katsoa peiliin.
Mikä ihmeen pitkä loiro/suoni on Martinalla on otsassa? Mesokanka poikki?
Mesokanka on sinun naamassasi 🤭.
No sitten se on pullistunut suoni Martinalla. Sen nyt näkee jokainen. Kato IL klippi. Se, jossa Martina puhuu miks HÄVISI.
Se on laajentunut peräpukama.
Pahkuroita pullotti shortsien puntista oikeassa reidessä yhdessä kuvassa ennen matsia. Onko ollut imussa(kin)?
Eikös tään daamin pärstä ole täyttettä täynnä ja kursittu meso langoilla.
Kaulaa myöten pistelty ja normaali tuon ikäinen on paljon kauniimpi ilman pistoksia.
HYVÄ NANNA💪, tuotit suuren ilonpäivän nähdä Martina kanveesissa silikonit pystyssä ja on sen naama ihan järkyttäviä suonia täynnä. Suuret puheet ja uhoamiset Martinalla, turpiin tuli.
MESOKANKA 🤣👏. Mitä ne ovat?
Mesokanka (typo) tai mesolanka mut olipa ihme, ihan kuin mato ihon alla
Jätkien laji on koko nyrkkeily ja ei sovi mielestäni ollenkaan naisille. No rahan takia sinne nämäkin naiset menivät ainoastaan.
Onneksi ikivanhat juoru lehden, ostamat kumitissit ei räjähtäneet. Niillä pääsi julkuksi ilman mitään osaamista.
Naiset saa harrastaa kaikkea mitä haluavat. Itse täämuidumeni otteluun kova uho voitosta. Voitto lässähti, kuin lehmän paska lepikossa.
Martina sai turpaan koko kansan edessä!! Mites nyt (botox)suu laitetaan???
Mahtaako vatuttaa🤣🤣🤣??
Ihan hyvällä tuulella oli iltalehden haastattelussa matsin jälkeen.
Maksaako se nyt Nanna velkaansa Karita Tykälle?
Nanna on kuin Immu. Kumpikin voitti turpaan vedot kunnolla.
No ei ollut hyvällä tuulella. Näytteli, mutta näki että vaikeaa on
Maksaako Martina velkansa?
Median edessä pidetään tietysti kulissia pystyssä ja hymyillään, mutta kunhan kotiinsa pääsee ja valot sammuu, niin varmasti ne itkut siellä tirautetaan. Se on sitä kuuluisaa selittelyä. Eipä ollut Martina taaskaan sitä, mitä on yrittänyt muille ja ennen kaikkea itselleen vakuutella 😉 Kehässä totuus tuli ilmi sekunneissa, eikä sitä mikään jälkihaastattelun hymy muuta miksikään.
Ei Immu voittanut, vaan Karalahti Jere. Hu hu sentään.
M valehteli jälkihaastattelussa minkä kerkesi. Väitti mm. että oli paljon katsojia, toimittajat kirjoittivat että katsomo oli puolityhjä.
Saako enää ilmaiset uudet teko tissit, meso langat, rasvan siirrot tai muita operaatioita.
Tais olla nuppi sekaisen,luuliko voittaneensa.
Jospa näki kaiken kahtena iskujen jälkeen.
Sen talousälyllä homma on muuten justiinsa niin 😆
Näytti kyllä siinä iltalehden haastattelussa siltä että pillahtaa silkasta häpeästä itkuun hetkenä minä hyvänsä. Pyyhki myös nokkaansa ja silmä kulmaansa kun kyynel pyrki pintaan. 😂 Kaikkensa teki että sai väkisin väännettyä vitsiä vaikka näki että itku on todella lähellä ja että hävettää, vituttaa ja sattuu naamaan niin pirusti.
Ei ehkä
Selkeesti näki miten hidas ja kankee Martina oli. Vanha mikä vanha tommosiin leikkeihin.
Immu voitti Jeren ja saako nauraa 🤣👏.
Rahan takiahan se ottelikin.
Immu on kova tappelee ja saanut tuomioita ja ollut vankilassa kans.
Voi voi kyllä se häviö julkisesti on kova paikka Martinalle. Raha lohduttaa, mutta kun koko itsetuntonsa perustuu siihen miltä näyttää ulospäin,niin kova isku toi häviö on. Itkua pidätteli haastattelussa. Kova muija olikin pehmeä.
Ei pidätellyt kyllä itkua ja oli hyvällä päällä haastattelussa. Ehkä raha rauhoittaa on sanonta.
Kumpikin yhteensä saaneet rahaa 150 000 euroa. Nanna ja Martina.
Hienoa hyvä akat ja osaatte tienata rahaa kunnolla 👍.
Näin on. Se pettymys ja katkeruus suorastaan huusi sieltä naaman ilmeistä läpi. Narsistiselle luonteelle tuollainen täydellinen julkinen nöyryytys on se kaikkein pahin paikka, ja haastattelussa näki kilometrin päähän, miten se joutui nieleskelemään itkua pitääkseen itsensä kasassa. Raha voi lohduttaa hetken, mut murentunutta egoa ei sekään korjaa.
Eikös ne tehnyt tästä oikean ottelun eikä mitään feikkiä?
Kyllä pidätteli. Julkinen nöyryytys, tyrmäys ja koko ottelu sillä karkuun menoa. Voittamaan oli menossa.
Maksaako Martina yrityksen velkoja?
Tää oli se toiseksi viimeinen keino noilla eukoilla tienata rahaa... Kyllä on elämä surkeaksi mennyt heillä. Nannasta en olisi uskonut (3 pientä lasta ym.), mutta Martina tekee rahasta ihan mitä vaan.
Säälittävää! Mitäköhän seuraavaksi vai siirtyykö jo siihen viimeiseen keinoon..?
Kyllä pidätteli ja vieläpä huonoin, täysin läpinäkyvin tuloksin. Piti ihan silmäkulmaa vaivihkaa pyyhkäistä kun meinasi tippa median edessä karata. 😂😂😂
No, kunhan menee opettelemaan vapaapainia, jos sitten onnistuisi. Mikähän laji hänellä on vielä kokeilematta, missään ei ole loistanut ja hyvä.
Seiskaa siteeraten:
”Martina uhosi, Nanna tuhosi.” 🥊😁!!!
Naulankantaan
Seiskalaiset ja te Seiskan vinkkarit olette nyt aivan onnessaan.
Odotetusti turpa kanveesissa ja perse pystyssä.
Flipperiksihän Stefu sitä nimittelikin.
Kiitos Nanna. Teit sen mitä kaikki haluavat.
Tarkoitako että kaikki haluavat lyödä Martinan kanveesiin? Olen kyllä huomannut että näin on ja asialla vakivainoajat luottotoimittajiensa kanssa.
Ei pidä unohtaa asiantuntijaa ja professoria. Toivovat että muutkin firmat menevät konkurssiin ja professori lisäksi toivoi että joutuu käräjille.
Nanna Karalahti joutui jo oikeuteen. Kun on velkaa 200 000 euroa Karita Tykälle.
Hyvä kun saivat molemat hyvät rahat ja olkaamme kaikki siitä hyvin tyytyväisiä.
Eihän ne mitään vielä ole saaneet.
Katsomo ammotti tyhjyyttään.
Pääsylipputuloillahan ne palkkiot pääosin maksetaan.
Tv- mainoksia joka ilta joka kanavalta ei ihan halpaa markkinointia mutta eipä houkutellut katsojia kuitenkaan.
Veikkaan, että kun Immu vetää omansa välistä, jaettavaa näille tyrkyille jää vain rippeet.
Raastuvassa sitten tapellaan siitäkin.
No on koko köörille jo tutuksi tullut paikka.
Ole sä pelle hiljaa! Martina hävisi matsin ja siinä se. Mitä selität? Ei ole ainakaan vielä muista otteluista sovittu eikä Martinan enää kannatakaan mennä tyrmättäväksi. Siinä voi käydä vielä huonommin kuin eilen.
Olisi mielenkiintoista nähdä Martinan naama tänään... Oliko Pariisiin menijöitä?
Ei tässä olle ketään kanveesiin lyömässä, turhan takia ei viitsi liata käsiää, tai polkasta paskaan.
Entä toinen velallinen, saattaa tulla kutsu lain eteen.
Onnea voitosta N. Nuoret neidot ja miehet muistakaa että tuo ei ole ns. normaalia urheilua, vaan vapaaottelu ja nyrkkeily, ilman kypäriä. Ja älkää ottako mallia päätärähdyksiin, ellei ole nyt joku joka on päätynyt eri polulle. Että tietää mitä tekee. On paljon muita mahdollisuuksia liikkua, turvallisempia ja riittävän jänniä.
Lisään vielä että turvallisinta on iskeä säkkiin. Tai hallitut liikkeet.
Nanna hakkasi mitkä???
Martina Aitolehti saanut 90 000 euroa ja Nanna Karalahti 60 000 euroa. Sen voi tarkistaa gooklesta.
Miistä? Pistä tarkka tieto. Gookle 😆
Kirjoita gooklesta haku. Paljon saivat nyrkkeily ottelusta rahaa Martina Aitolehti ja Nanna Karalahti.
Saattaa olla ne tai voi olla olemattakii.?
Ei tule tietoa, pelkkiä arvioita. Etkö ymmärrä lukemaasi?
Mikä gookle. Taitaa olla osassa päässäs gookle
Kyllähän voittajalle yleensä kuuluu isompi palkkio, mitenhän tuossa käy.
Onkohan rahaa jo maksettu? Katsojia ei juuri ketään. Nekin osa kilpailijoiden omaisia. Martinan ura floppi, ei vaan pärjää tässäkään.
Mikä ura ? Martina sai paremmat rahat tilille, kuin Nanna Karalahti.
Paras mies veti turpaan Martinaa 😎.
Niin on se kyllä todellakin ihmeen paljon miehen oloinen toi Nanna.
Arvioitaessa tätä asiaa, on kuitenkin todettava, että Nannalla on hyvin naisellinen takapuoli, jossa on sekä muotoa että lihasta. Monessa urheilulajissa nimenomaan jalka- ja pakaralihasten kunto ja voima on keskeistä, nyrkkeilyssäkin ratkaisut lähtevät jalkojen liikkeestä ja koko kehon hallinnasta. Martiinan ongelmana on kovavauhtisessa lajissa ja vähän muussakin kuntoilussa nähtävissä: jokainen vähänkään urheilusta ja valmennuksesta ymmärtävä näkee, että pakarat, reidet ja pohkeet eivät ole tarpeeksi voimakkaat nopeisiin liikesarjoihin. Alavartalo ei tuota eikä lantio/keskivartalo välitä voimaa käsiin. Fyysisesti ottelijoiden ero näkyy siinä, että Nannalla on urheilullinen ulkonäkö ja muodokas takapuoli.
Kaunis, ihana Martina♥️ Vaikka tottelit nyrkkiä ja nukahdit, ihailemme sinua edelleen varauksetta.
Martina on ihailun arvoinen nainen. Ei hakanut ystävänsä kasvoja mustelmille, niin kuin teki Nanna Karalahti. Arvostan suuresti Martinaa 💗.
Ketkä ihailee? Sinä siellä yksinäisessä peräkamarissa. Täytyy olla jotenkin yksinkertainen, jos itsekehua täynnä olevaa ihailee.
😂🤣😂🤣😂🤣😂🤣😂
Ei ollu mitään mahkuja, raivotar yritti kovasti huitoa joka suuntaan, kuin kissa tappelussa nurkan takana.
Mutta pakeni Nannaa. Nauratti sen kuvailu itsestään rohkeana, kovana muijana. Olisi kyllä hakannut Nannan,joz Nanna olis antanu
Kova uho Marsulla, ennen ottelua. Ottelu meni persiilleen. Tekotissi teline putos kanveesiin eka iskun jälkeen. Koitti hyökätä kuin raivo hyeena, ei osannu puolustautua..Kyseessä ei ollu pissis teinin kissa tappelu, vaan nyrkkeily matsi kehässä.
Ai nytkö se olikin siis nyrkkeilyottelu ? Joka paikassa miehet nauroivat ja haukkuivat, että se ei ole mikään oikea nyrkkeilymatsi.
Jos olisi ollut amatöörihanskat niin naureskelu olisi jatkunut hamaan tulevaisuuteen. Nyt sitten katsojat saivat sitä mitä halusivat.
Martinan tiimin pyynnöstä. Martina ja tiiminsä luulivat, että Martina on kova. Oli puheen tasolla vain
Mielenkiintoinen juttu Iltasanomissa. Martinan tiimi oli vaatinut ennen ottelua, että amatöörihanskat vaihdetaan ammattilaishanskoiksi. Niillä kun voi oikeasti satuttaa mitä Martina uhosi tekevänsä. Sitten ottikin lukua. Ellu Gustafsson oli kommentoinut Martinan tiimille, että tehän ne vaaditte. Martina selvästi luuli (taas) olevansa parempi mitä oli.
Ja niin se Martinan mustamaalaaminen mediassa alkoi. Tuli jotenkin inhottava tunne tuosta Karalahden porukasta kun tuotiin 10-vuotias poika maskotiksi ja vielä videoitu kuinka poika soittaa isälleen ottelun jälkeen.
Ai onko niin että Martina olisi vain pystynyt satuttamaan ammattilaishanskoilla ja eikö Nanna ollenkaan? Aika omituinen väite. Jos joku halusi satuttaa niin oli Nanna, jolla on muuten nyrkkeilytaustaa.
Kyllä siinä Nannan raha-asiat ja Jeren huumetuomiot nyt jää varjoon kun hehkutetaan kuinka Nanna tyrmäsi Martinan ja Jere Immun. Ja vielä yritetään kaikki kääntää Martinan niskaan kuitenkin.
Mitä mustamaalaamista tosiasiassa on?
Että osaa palvoja olla tyhmä. Siis toistan: oli tarkoitus otella amatöörihanskoilla, mutta ennen ottelua Martina tiimeineen vaati amnattilaishanskat. Olivat niin varmoja, että Martina on parempi. Nanna olisi mennyt kehään amatöörihanskoilla.
Ai miten kääntää? Etukäteinen uho ja hypetys, "näyttävä" sisääntulo yms. Lopputulos surkea. Ja omaa syytään tajunnan menetys. Martina oli vaatinut ammattilaishanskat. Otti sitten ylimielisyydestä ja tyhmyydestä turpaan. Oikeus toteutui.
Huono häviäjä selittelee Nannan taustalla. Sehän oli kaikilla tiedossa, varsinkin Martinalla. Mutta se raasu kuvitteli vetävänsä ammattilaishanskoilla Nannaa niin, että Nannalta menee pasmat sekaisin. Nanna on paljon,paljon kovempi päästään kuin martina. Hyvä, että tulee suomalaisille selväksi totuus. Martina on puheillaan saanut jotkut uskomaan, että se on kova.
Martina ei kaikessa typeryydessään tajunnu että ohuempi hanska toimii molempiin suuntiin. Tiimi kaivoi itselleen kuopan, johon Martina lopulta itse lankesi.🤣
Juu teki pahaa katsoa. Suloinen poika. Liian nuori tuollaiseen.
Toihan on yksi maailman vanhimmista huijauskonsteista, että vähän ennen h-hetkeä ruvetaan venkslaamaan jotain. Tarkoituksena sekottaa vastustajan suunnitelmat vaihdattamalla hanskat erilaisiksi kuin oli sovittu.
Ai että. Ellu G. Vielä pahempi soittamaan suutaan kuin Martina. Tuplahäviö siis Martalle.
Huonokuntoisempana Martiina ajatteli, että hänen mahdollisuutensa voittoon olisi muutama onnistunut lyönti ottelun alussa. Tämä lienee se syy, miksi hänen toimestaan vaadittiin "kovat" hanskat. Mutta kun hän oli koko ajan alakynnessä, niin lopulta oma taktiikka pamahti päin pläsiä ja ottelusuunnitelman meni kirjaimellisesti katolleen. Muuten noin yleisesti nää tämmöiset ei ole mitään nyrkkeilyä tai urheilua vaan hupiviihdettä. Ei noiden kummankaan matsaamisesta kukaan mitään maksa, vaan saivat varmaan jonkun tonnin kumpikin siksi, että heidän kauttaan tapahtuma sai julkisuutta.
Järkyttävää oman terveyden vaarantamista,rahan ja somepostausten takia
Rahasta tehdään mitä vaan. En ymmärrä.
Minkäs teet kun "paskamediat" tekee kaikkensa mustamaalatakseen yksinhuoltajaa, yksinyrittäjää ja haluaa että asiakkaita ja yhteistyökumppaneita katoaa ja vielä että joutuisi käräjille ja että kaikki loputkin firmat menisi konkurssiin ja vielä toivotaan liiketoimintakieltoakin kaiken lisäksi, kuten täältäkin on luettu.
Toiset naiset jopa tekevät onlufansia ja myyvät seksiä rahasta 😎.
Yksinhuoltaja, Yksinyrittäjä... Pari määrettä jäi pois: nainen ja hyvä veronmaksaja
Joo Eskolla voisi olla mielipide yksinhuoltajaväitteeseen. Yksinyrittäjä yksin sotkee kaiken. Eipä ole ketä syyttää. Eiku ainiin,verottajan syy 🤣
Katos kun yleensä se menee niin, että oikeus voittaa tai sitten viimeistään se karma hoitaa😉
Koeta ymmärtää ettei se ole median vika, kun yrittäjä ei hoida asioitaan kunnolla. Kyllä kai tuollaisesta rangaistus kuuluisi hänellekin niin kuin jokaiselle yrittäjälle, joka välistä vetää ja jättää velat maksamatta.
Ei siihen mitään toiveita tarvita vaan realismia asioihin.
Eipä tuo oo kyennyt järkeviä lauseita muodostamaan tähänkään asti, joten mitään ei menettäny sen suhteen.
Seuraavassa nyrkkeilyillassa on sitten Sonja Aiellon vuoro sammuttaa Maralta lyhdyt🤣
Siis olihan se Martinan sisääntulokin jotain aivan eeppistä myötähäpeää. Mimmi marssii areenalle sellaista tahtia, että kuvitteli olevansa vähintään Beyoncé Super Bowlin puoliaikashow’ssa tai Kleopatra matkalla valtaistuimelle. Kaikki se teennäinen hypetys ja egoilu osoitti taas kerran, miten täysin irrallaan todellisuudesta se elää - sairas luulo omista utopistisista kyvyistä on jotain aivan käsittämätöntä.Mutta kun valot syttyi kehään, utopiat mureni sekunneissa. Lopputuloksena Nanna oli aivan ylivoimainen joka ikisessä erässä, kun Martina vain taapersi kankeana ja yritti väistellä iskuja hidastetun filmin lailla. Pelkällä some-egolla ja poseeraamisella ei matseja voiteta, kun vastassa on joku, joka osaa oikeasti liikkua.
Ja loppuun se suurin kysymys: mitenhän sen suuren ja julkisen ”ystävyyden” laita mahtaa oikeasti olla nyt, kun kehävalot on sammuneet ja Martina pitelee kipeää leukaansa? Taitaa tulla blockia instassa nopeammin kuin Nannan nyrkki osui leukaan. 😉
Nanna on kova ja kylmä ihminen ja hakeutunut aikanaan Martinan ystäväksi että saa julkisuutta.
Hämmästyin kuinka lyhyen aikaa ovat olleet ystäviä. Luulin että aina mutta Erikoisjoukkojen kommenteissa Nanna kirjoitti että olisivat olleet ystäviä, en tarkkaan muista mutta alle 10 vuotta se oli. Martinahan oli julkisuudesta tuttu ja oliko sitten gladiaattoreissa tuohon aikaan kilpailemassa. Nanna ei tainnut olla muusta tuttu kuin että oli Jeren salarakkaana aluksi.
Nanna on ollut ystävä Räikkösen Mintun kanssa ja heistä on juttua että oli ollut välit poikkikin kun olivat tapelleet samasta miehestä. Se mies ei siis ollut Kimi siihen aikaan. Mutta nyt Nanna mainostaa ja pukee lapsiaan ja lapsensa toimivat malleina Mintun lasten vaatemallistoon, eli ystävyys kukoistaa.
Hyvä kirjoitus,kiitos
Nannan lärvi on kyllä vanhentumisen myötä entistäkin kolkompi. Nahka pingottaa poskien päällä.
Höpöhöpö.
IS 13.9:
”Jopa kehätuomari totesi ottelun jälkeen, ettei ole tuomaroidessaan kokenut koskaan vastaavaa tyrmäystä. Ja hän on kuitenkin toiminut tuomarina ammattilaisotteluissa useamman vuoden ajan.”
Eikös siellä samaisessa tapahtumassa tyrmätty oikeitakin nyrkkeilijöitä aivan alkumetreillä?
Tarkoitti varmaan sitä, kun Martina oli joka erässä lattiassa. Huono
Joo, mutta kun oikeat nyrkkeilijät ei ketään kiinnostaneet tuossa tapahtumassa, koska Martina.
Ruudun fb kommenteissa Jari N kirjoittaa "Vitun hyvä tuolle tyrkylle joka etsii vain rahakkaita miehiä !!!!!". Huomioikaa monta huutomerkkiä perässä. Joku oli komentoinut että kumpaa tarkoitat.
Täytyypä lukea kommentteja niin näkee enkä minälaisia miesoletettuja siellä on asialla.
Jari N fiksu mies👏!!!!!
Täällä näkee tuollaisen kommentin päivittäin ja aina ajatellut että nainen on asialla täällä, mutta näköjään miehiltäkin tulee samanlaista tekstiä. Mutta tuollaiset että huutomerkkejä tai kysymysmerkkejä pitkä liuta peräkkäin niin nehän on Tukiaisen tavaramerkki oikein.
Lue vaan,niin saat täytettä tyhjään elämääsi.
Kyllä hansvonkin jaksoi olla kiinnostunut nimenomaan Martinan häistä eli kyllä miehiäkin kiinnostaa jostain ihmeen syystä Martinan miessuhteet. Hörköstä nyt puhumattakaan.
Tuksu haukkui jossai twiitissä vuonna 2012 Martinan blogia peruskoulutasoiseksi ja Martinaa ämmäksi ja aitolehmäksi ja vielä kyseli että miksi Martinaa ei haukuta keskustelupalstoilla yhtä paljon kuin häntä. Siinä twiitissä oli paljon huutomerkkejä ja kysymysmerkkejä peräkkäin. Metropolissa näkee twiitin ja vielä toisenkin twiitin missä haukkui muitakin peruskoulutasoiseksi ja sitten itsestään että "minä olen sentään ylioppilas".
Voi voi. Sä voit pitää Martinaa jonain huippunaisena, mutta kohujulkkis se on juorutoimittajalle. Martina on keski-ikäinen, ulkonäkönsä pilannut ikuinen epäonnistuja.
Kyllähän nuo merkit ovat käytettävissä jokaiselle ja niitä voi kuka vaan käyttää niin monta kuin haluaa. Eli mitään tavaramerkkejä ne eivät ole, eikä niiden mukaan voi päätellä kenen kirjoittamia jutut ovat !!!!!!!!!?????????%%%%%%%%%
Mitkä aivot oliko niitä edes olemassa.
Eipä tuolta koskaan tullu mitää järkevää tätä ennen.
Kuinka kauan Martina makasi kanveesiissa matolla kun taju lähti? Kauan näytti.
Ihme että tuosta selviää.
Kohta näemme Eskon kootut selitykset,kyl se puolustaa omiaan
Mistä isot palkkiot maksetaan,puolityhjät katsomot?
Samaa mietin. Saivatko nämä tädit vain 2000eur?
Juha T haukkuu Martinaa Ruudun fb "pirihu*ra" eli siksi mistä Berg sai tuomion kunnianloukkauksesta Martinaa kohtaan vuonna 2010. Myös Ukkola kirjoitti kolumnissa vuonna 2015 että erästä perheenäitiä ja yrittäjää haukutaan keskustelupalstoilla tuolla nimikkeellä.
On siellä se Riittakin asialla ja sitten eräs JJ joka toivoisi Teuvo Lomania ottelemaan jostain syystä. Ja eräs Inkeri haukkuu naisia miehekkäiksi. Ja yhtä naista kiinnostaa Nannan etunimi joka on Ida eikä Nanna.
Kyllä niin monet kommentit täälläkin saivat nyt "kasvot" vaikka en mitenkään väitä että samat täällä kirjoittelevat. Mutta onhan tämä mielenkiintoista.
Meillä jokaisella on mielenkiintomme aiheet. Jollain se on kommenttipalstat.
Ja Martina on Minna.
Kuinka tyhmä pitää itse olla, että vaivautuu katsomaan kahden täysin turhan henkilön ” mätkimistä”..?
Oliko jotain mitä hakata tuusannuuskaksi
Onkohan Martina käynyt lääkärissä, tuossa iässä tyrmäys ei ole leikin asia. Aivot ovat saaneet varmasti vauriota.
Eiköhän niitä ollut jo ennestään, menevät uudet siinä vanhojen sivussa. 😂
Kuinka kauan tuo ottelu kesti? En löytänyt tietoa enkä pystynyt katsomaan ottelua. Toivottavasti molemmat naiset on kunnossa ts ei vaurioita. Kuvatkin oli kyllä hurjia.
Viisi erää oli tarkoitus. Neljännen erän alkupuolella tuli tyrmäys.
Martina on jo antanut Iltasanomille haastattelun että on nukuttu ja aamupala syöty ja kaikki on hyvin.
Tuostahan tuli oikea ottelu ja vielä ammattihanskat käsissä eli kenellekään ei pitäisi jäädä mitään jossiteltavaa. Matina ei nyt halua selitellä liikaa vaan tyytyy ja sitten siitäkin haukutaan. Iltapäivälehdessä oli että ilman tuota tyrmäystä illasta ei olisi jäänyt mitään käteen.
Eskolta on hyvä kirjoitus instassaan eli juuri noin. Kyllä sataa tykkäyksiä.
Hyroxissakin Martina kisaa pro eli ammattilaissarjassa. Mitäs sitä turhaan himmailemaan.
Iltasanomissakin oli juttu tuosta Eskon postauksesta. Sinne oli laitettu yksi negatiivinen kommentti näkyviin. Sellaista kommenttia näkee täälläkin päivittäin että "jos Martina tulisi hieman nöyrempänä häkkiin niin ehkä vastaanotto olisi toisenlainen". Täytyypä käydä tsekkaamassa kuka kirjoittelee. Siis urheiluunhan kuuluu uho ja varsinkin nyrkkeilyyn. Tuo on kyllä niin kova syytös että sinne pitäisi mennä "häviämään". No Nannalla oli se taktiikka että hän on tässä se altavastaaja ja pimitettiin että nyrkkeilytaustaa löytyy.
Joku Varpu se oli kommentoinut. On kirjoittanut yhden kirjankin tämä henkilö.
Hyrox menestys ynnä muut
No mitä muuta sä luulet, että kulissi-ihminen sanoisi 😆
Niin, eli Nannaa on siis kiittäminen eikö niin
Eskolta nyt ei muuta voi odottaa. Aika vähän niitä tykkäyksiä kyllä on, mutta laske vaan.
No Martina himmaili ottelussa Nannaa vastaan. Meni karkuun ja jotain huitoi. Ei tarvitse himmailla, mutta ei pidä paisutella osaamista mitä ei ole
Ai nytkö Nannan hieno voitto tyrmäyksellä on jotenkin Martinan ansiota 🤣 olette te palvojat kyllä yhden sortin luusereita tekin
Ei vaan kehää ja vastustajaa kunnioittaen. Martina on niin täynnä itseään, että sortuu toistuvasti samaan. Puheen tasolla kova, käytännössä huono. Ja nytpä lopeta valehtelu, että Nannan taustaa pimitettiin tai vastaat sanoistasi. Martina kyllä tietää ystävänsä taustat. Nanna ei rehvastellut, se on totta ja niin hienoa. Teot puhui puolestaan
Hyroxissakaan ei pärjännyt,vaikka aina kovin kunto ikinä. Hyroxparit vaihtuu ja taitaa olla koko homma jo unohdettu. Piti tulla shownyrkkeilijä, mutta tyrmäyshäviö ekassa ottelussa taisi taputella senkin "uran".
Juu siellä reilusti keskitason alapuolella se menestys on ollut😁
Tais olla kokolailla nesteen muodossa se aamupala. Tais Maraa sen verran sattuu leukaan 🫢 onkohan tekohampaat ehjät?
Iltalehden kommentaattorikin ihmetteli että kyllä voi olla että on vasta pri viikkoa harjoitellut. Siis näin Nannasta. Ei edes haastatteluissa puhuttu Nannan menneisyydestä nyrkkeilyn parissa vaan sitä hoettiin että Nannalla niin vähän aikaa harjoitella.
Että semmosta Bad-Ass Amerikkaa 🇺🇸💪!!!
Ihmetteli siis että ei voi olla että vasta pari viikkoa harjoitellut.
Mikäs uhkailija täällä on? Nanna taustaa pimitettiin mediassa ja tuotiin esiin vain sitä että niin vähän jäi aikaa harjoitella.
Ja juuri tuon takia Nannaa aluksi veikattiinkin häviäjäksi koska yleinen käsitys oli se että Nanna on noviisi joka on vasta pari viikkoa harjoitellut. Vedonlyöntiprosentti oli siis tuon mukaan että Nannalla vain pari viikkoa aikaa harjoitella, mitä toistettiin joka puolella.
Ou mee! Tuo uhkailijahan on Nannan puolella noin voimakkaasti. Sehän on aikaisemminkin uhkaillut.
Kaikki alan ihmiset, myös vedonlyöjät tiesi, että Nannalla on kuntonyrkkeilytaustaa. Mitään ei pimitetty. Totta on,että oli vain kolme viikkoa treeniaikaa
Höpöhöpö. Vedonlyöjät tiesi taustat koko ajan. Martina ei ollut missään vaiheessa vedolyönnissä ennakkosuosikki. Onko noin katkeraa kalkkia niellä Nannan ylivoimainen voitto?
Iltalehden kommentaattori sanoi Nannan taustoista kyllä. Martina hävisi,mutta sä käyttäydyt kuin huono häviäjä,miksi?
Siis oikeat nyrkkeiljätkin valmistautuu matsiin helposti puoli vuotta - vuoden, vaikka on vuositolkulla nyrkkeilytaustaa takana. Eiköhän se ollut Nannan parempi yleiskunto, millä voitto tuli? Ja toki Ellun treenit 3 viikkoa.
Kyllä oli maininta iltalehdessä tai-sanomissa, että joskus on Nanna nyrkkeilyynkin tutustunut ja itse en lukenut kuin yhden jutun koko asiasta ennen ottelua. Ihme on jos ei tuosta ollut tietoa yleisemmin.
Ja siitäkin oli aikaa, kun on kokeillut lajia, joten se harjoittelu oli lyhyt, kun ei aktiivisesti ei ole nyrkkeillyt.
-"ei"-sana. Muuten "äidinkielenopettja" iskee.
Tyypillistä Martinahöperöiden puolestaloukkaantumista taas.
Näiden on vain mahdoton myöntää, että nainen mokasi taas.
Ehdottomasti parempi voitti ja ylimielinen tyrkky sai kuonoonsa niin yksikertaista se on.
Tahmeaa oli Martinan kehä kompuroiniti ja suojauksesta ei ollut tietoakaan.
Kyllähän tätä tappelijaa oli yritetty valmentaa, mutta eiköhän se taas tiennyt itse ”paremmin”.
Oliko Martinalla aivot ?
En tiedä aivoista, mutta kyllä hän on pahan näköinen naamasta tuo Martina.
Nythän teillä on sitten kuvia nyrkkeilymatsista millä haukkua seuraavat kymmenen vuotta. Nyt taisi unohtua Erikoisjoukkojen kuvat kun korppikotkat sai uusia kuvia.
Kuvat on mallinsa näköisiä silloin kun ei ole filtterit ja muokkaukset auttamassa.
Milloinkas ei olisi ollut.
Onks se joskus pystynyt muodostaa järkeviä lauseita....???
Ei ainakaan täällä.
Järjestetty ja sovittu " matsi " rahan takia. 😅🤣😂
Ai elikä sun mielestä martina antoi tyrmätä itsensä ja rämpi joka erässä ihan vapaaehtoisesti? Kyllä on jutut. Kaikki näki, että Martina oli vaikeuksissa alusta asti ps.rahat olisivat saaneet vaikka minkälaisella ottelulla. Huono häviäjä selittää
Sillä tavalla että Martinan ansiosta Nanna pääsi tienaamaan, koska ilman Martinaa Nanna ei olisi tuollaiseen rahakkaaseen otteluun osallistunut. Monet olisivat halunneet nähdä Martinan vastustajana Belorfin, mikä on todella outoa. Ja sitten tämän Muhista jahtaavan Sonja Aiellon.
Noh, ilman Nannaa ei olis martinakaan tienannut, kun ottelu ei olisi toteutunut. Ryhdistäydy ja hyväksy Martinan häviö. Parempi voitti
Kyllä Sofiakin olisi tuon tyrmännyt, puhumattakaan Sonjasta. Mistä tuon luulon olet saanut, että Sonja jahtaisi Muhista, johan hän on sen "kokenut"? Joko pelkäät jokaisen jahtaavan yhtä ukkoa, joka on Martinan kanssa tekemisissä julkisuuden vuoksi.
Muhiksella on nuoremmat naiset seurustelukumppanina ikäneidon sijaan.
Hyvä juttu Iltalehdessä. Koko illan kirkkain tähti oli Nanna ja Nannan tyrmäysisku oli illan hienoin tapahtuma. Kirjoituksessa oli myös, että Nanna oli ainoa noista neljästä, joka onnistui.
Jos Martina olisi voittanut niin mediassa ja keskustelupalstoilla olisi että miten lasten äiti voi hakata toista äitiä ja kaikkea tällaista. Mutta Martinaa vainotaan sekä keskustelupalstoilla että mediassa, Nannaa ei.
Jos Nanna olisi ollut kanveesissa niin ei Seiskan toimittaja Miikka olisi siitä tykittänyt innoissaan lähes kymmentä kuvaa juttuunsa. Näin se vain menee. Olisi alkanut hirveä Martinan mustamaalaus että kuinka voi lyödä ystäväänsä ja tällaista.
Olisikohan siihen joku syy....?🤣🤣🤣
Martina ei ole pidetty. Siksi. Se on vastenmielinen itsensä kehuja
Martinalla saattaa nyt olla aivovamma. Tyrmäys.
Tuohan oli ainut viihteellinen ottelu koko iltana, muut oli nuhjaamista.
Matrina Lasileuka Aitolehti hävisi kirkkaasti paremmalle. Erittäin nolo esitys. Tuo Martinan huitominen ja karkuun juokseminen oli yhtä kaukana nyrkkeilystä kuin eukko itse voitosta. Nanna pyyhki Lasileualla ja hänen "timanttisella kuosillaan" kirjaimellisesti lattiaa. Oli ilo katsoa kun tää ylimielinen uhoaja näytti ne todelliset "taitonsa" ja kaatui kun puupökkelö suorilta jaloilta lattiaan.
Kyllä! Mielettömän nolo esitys Martinalta. Meinasi itsekkin itkeä jo ekassa haastattelussa häpeästä. 😂
Niin oli tippa linssissä haastattelussa.
MARTTI SAI KUNNOLLA PATAANSA...NAURETAAT NYT KUNNOLLA HAHAH!!!!!!!!!!!!
Martina sai ihan ansaitusti turpaansa. Noin valtava kämäleuka,niin helppo siihen on huitasta. Eiks sil taas ole jo uus ukko, vaihtuu tiuhaan iskäpuolet. 🤣😂
No eihän Marttiina osannut yhtään otella,mutta sai helposti ison palkkion ja varmasti hän nauraa matkalla pankkiin
Kyllä se häviö kirpaisee ihan turha väittää muuta.
Minua ei kirpaisis yhtään kun saa kovan palkkion
Raha lohduttaa. 🙂
Martina tuli leuka ylhäällä tilanteisiin eli oli kyllä unohtanut kaiken mitä oli ehkä oppinut. Taisi iskeä paniikki
Anteeksi ai, mitkä aivot?
Jos aivot ottaa noin paljon osumaa saattaa tulla parkki ennen 60 v. Nurattaako sitten ottelu palkkio?
-Raha lohduttaa...Toi vastaus kertoo kirjoittajan ymmärtämättömyydestä..Sä et tajuu yhtään mitään urheilemisesta..
Tuo otteluhan oli viihdettä eihän Martina ja Nanna ole nyrkkeilijöitä, rahan takia molemmat ottelivat.
Kyllä se voitto oli tärkeä. Älä jauha paskaa
Kyllä ,kumpikaan ei olisi lähtenyt tuohon ilman isoa rahapottia!!!
Aika vaikeaa ymmärtää, että ulkonäkökeskeiset, itsetärkeät naiset menevät hakattaviksi. Naamaan tulee iskua iskua perään, voi voi, kun siitä voi ulkonäkö kärsiä.
Vaan eikös noilla kahdella ollut jotain kähinää keskenään, sen verran olen jotain otsikoita nähnyt ? Pääsivät nyt sitten oikein fyysiseen kontaktiin "kukkoilemaan", eikä tule kuitenkaan mitään pahoinpitelysyytteitä, tms., koska oli urheilullista, mutta ei urheaa toimintaa.
Älyttömintä touhua hakata, ja antaa toisten hakata. Ja jotkut pitävät sitä vielä viihteenä. Hupinsa kullakin.
Rahan takia ottelivat.
Älä jankuta. Palkkio oli yksi asia, mutta kyllä tuossa halusivat kumpikin voittaa. Nanna on nyt virallisesti Martinaa kovempi ja Martina on todistettavasti tyhjän uhoaja.
Tottakai molemmat halusi voittaa, mutta rahan takia he ottelivat, se oli siinä pääasia.
Mainetta ja mammonaa...... Itsetunto nousee, tai laskee, ylpeys saa kolhuja, tai ei saa. Voittaja, häviäjä...
Kyllä omaa egoa saisi terveemmälläkin tavalla nostettua.
Mutta se rahahan oli siinä tärkein asia.
Martina oli todella tönkkö ja kömpelö ja teknisesti täysin avuton ylivoimasita ja voitontahtoa huokuvaa, upeaa Nannaa vasten. Nanna ihan leikitteli sillä pötkelöllä.
Ei sillä ole mitään väliä, sehän oli vain viihdettä, rahan takiahan siinä oteltiin.
Mistä se raha on peräisin joka maksetaan tuosta hakkaamisesta ?
Pankista.....
Ketä kiinnostaa?
Onko se joskus pystynyt muodostamaan järkeviä lauseita? No ei.
Sama tuli mieleen
Pitäskö tuo menetelmä laajentaa hallitukseen ja politiikkaan.
Hanskat vaan eri puolueille ja kehään !
Voittaja maksaa suomen velat!
Riikka löisi Tytin kanveesiin yhdellä vasemman käden suoralla ja Wille murjoisi Antin. Antti hitaana käyvänä ei ehtisi nostaa käsiään suojaukssen, kun Willen alakoukku tekisi jo tuhoaan,
Saako nää ottelupalkkiot ,kuka ne maksaa?
NYRKKEILY ON IDIOOTTIEN LAJI!
KUKAAN TERVEJÄRKINEN EI EHDOINTAHDOIN MENE TUONNE HAKATTAVAKSI!
Ei ole sinulta pois jos muut nyrkkeilee
Vähäjärkisille maksetaan että täysjärkisille riittää katsottavaa.
Onko mitään eroa rooman hulluille päiville.
Taikka kukkotappelukset joissa lyödään vetoa kenen kukko voittaa.
Sitten on tietty miedomman hullutukset kuten hevosurheilut ja kilpaa juoksemisen.
Olisko mäkihyppy vähäjärkisin yritys lentää.
Voisin ottaa matsin Nannan kanssa vaikka olen invalidi.
Juttujen taso ei onneksi voi enää olla huonompi.
Onkos tullu ikinä mitään järkevää, pelkkää uhoa ja itsensä kehumista Nyt tuli pannukakku. Kova uho, kanveesiin hetkessä lukua ottamaan.
Kuinkahan paljon Martinan aivot otti osumaa Nannan tymäköistä nyrkeistä.
Jos pistettäisiin oikea nyrkkeilijä näitä vastaan, niin se voisi niputtaa tämän koko porukan yhden illan aikana :D
Naurettavaa kyllä. Eivät oikeasti osaa edes tapella 😂 En ole lajia harrastanut mutta helposti tuollaiset tyttelit sais kenttään. Voimaa, kun on.
Ottelu oteltu ja voittaja selvillä. Pulinat ja muut turhanpäiväiset hölinät pois.
Kyllähän nämä Ukkolan haastattelussa kehuivat että vähän kirpaisee so what kun tuloo rahhaa 100 000€.
Yhdestäkin lyönnistä päähän tai tyrmäyksestä voi seurata neurologinen vamma loppuiäksi, esim epilepsia, so what?
Mitkä aivot?
Meinaakohan Martina maksaa verot palkkiosta?
Jos jättää verot maksamatta, on vapaamatkustaja ainakin siihen asti, kunnes ulosottomies on ovella.
Martina ei ole jättänyt veroja maksamatta! Iltalehden asiantuntijan mukaan on nostanut palkkaa 100 tuhatta vuodessa ja siitä summasta maksetaan verotaulukon mukaan veroa 45 tuhatta vuodessa. Ja onhan täälläkin irvailtu että ei Martina niin paljon tienaa, koska puolet menee veroihin. Se summa mitä on verottajalle nyt velkaa on 36 tuhatta. Tuo on väärin hokea että jättänyt verot maksamatta koska tuo on valehtelua väittää tuolla tavalla! Jäännösveroista lienee kyse ja joskus yrittäjille tulee todella isoja mätkyjä koska koskaan ei tiedä miten verottaja tulkitsee asioita. Jokainen työssä käyvä jännittää että tuleeko palautusta vai mätkyjä.
Mikä ihme tuossa naisten ottelussa mättää? Hehän tekivät siitä OIKEAN OTTELUN, niin eikö sekään nyt sitten kelpaa. Etukäteen irvailtiin vaikka ja mitä että ystävykset vähän huiskii ja sopuottelu. Vieläkin joku älyvapaa kirjoittelee että sovittu tulos vaikka tuli tyrmäys. Ja kun vielä ammattihanskoillakin nyrkkeiltiin, niin ei voi sanoa että mitätön ottelu vaan kunnon ottelun järjestivät. Ja Seiskassa Miikka taas jonkun oikean ottelijan kommenttia että "influensserit" ottelee. Kumpikin nainen on pitkään urheillut ja valmentajia. Pelkät influensserit on aivan muita. Kiinnitin Seiskan jutussa huomiota että muut ottelijat eivät ole yhtä jyrkkiä kannoissaan.
Ja Jeren ja Immun ottelu se feikkiottelu oli, ei Martinan ja Nannan.
Tuo Martinan ja Nannan ottelu oli kova paikka muille kuin oikeille ottelijoille, eli hauska juttu sinänsä. Ja sitten jostain syystä Martinan olisi pitänyt voittaa se ottelu eli miksi? Vai siitäkö oli kysymys että ei voitukaan kirjoitella että siellä vähän huidottiin että saatiin rahat tai jos Martina olisi voittanut niin että äiti siellä hakkaa toista äitiä. Nyt sitten kun kolmen pienen lapsen äiti, joka toi yhden lapsistaan jopa maskotiksi, hakkasi kahden lapsen äitiä päähän ja tyrmäsi, niin kaikki aivan onnessaan.
Tämän aloituksen otsikkokin kertoo että ei tosiaankaan tässä tapauksessa moitita äitien ottelua kun Nanna voitti.
Tuo etukäteisuho lienee tullut siitä että haluttiin näyttää kaikille huutelijoille että ei tässä olla tosiaankaan menossa vain "ottamaat rahat" vaan mennään tosiaankin tekemään kunnon ottelu ja tosissaan. Ja Martinaa syytetään että sanoi että "menee satuttamaan" eli tuokin oli vain sitä kun väitettiin etukäteen että ei tule kunnon ottelua. Ja Nannahan oli jo etukäteen suunnitellut että ensin kylkeen että tulee ilmat pihalle ja siitä sitten... Ja Nannalla oli halu satuttaa ja sitähän ottelu onkin. Ehkä liiankin kova halu satuttaa koska Martinakin sanoi että tuli yllätyksenä kuinka agressiivisesti Nanna tuli päälle.
Teet niin tai näin niin aina teet väärin. Kaikki mitä sanot käännetään sinua vastaan. Näin on aina ollut Martinan kohdalla ja tässäkin tapauksessa se taas nähdään. Mutta jotain erityistä siinä ihmisessä on koska herättää noin paljon tunteita.
Niin, siinä on "se jokin", että kehuu itseään aiheetta, kertoo asiat itselleen edullisesti, "jo varhain tiesi olevansa parempi kuin muut" jne. Siitä ei pidetä. Siksi sen häviölle nauretaan yms. Eli herättää ihmisissä inhoa, jos sitä tunteeksi haluat sanoa
Yksi syy mätkyihin on se että ei pysty ennakoimaan vuoden tuloja ja sitä ei varsinkaan yrittäjä pysty ennakoimaan. Martinan tapauksessa ei voi tietää etukäteen kuinka valmennukset myy ja tuleeko mitä työtehtäviä vuoden aikana. Ja sitten vielä että mitä vähennyksiä verottaja hyväksyy ja mitä ei. Nämä asiat tietää jokainen jolla on yleissivistystä ja myös kokemusta työnteosta.
Jotkut yrittäjät maksaa ennakkoveron.
Totuus on että Nanna hakkasi Martinan aivot siihen kuntoon ettei veroilmon täyttö onnistu jatkossakaan.
Olen sulle monta kertaa selittänyt enkä tiedä oletko keskimääräistä tyhmempi vai mikä on ettei selvä asia mene jakeluun? Yritän vielä. Eli. Mikään yritys ei toimi niin, ettei ole mitään käsitystä tuloista. Kyllähän se Martina myy etukäteen valmennukset eikö niin. Samoin vaikkapa tosi tv ohjelmat. Niiden sopimukset tehdään kauan ennen ohjelman kuvausten alkua. Ja niitä ennakkoveroja voi muuttaa vaikka kerran viikossa, joten jos yrittäjä ei tiedä kuin lyhyen ajan eteenpäin, niin hän pystyy tekemään muutokset ennakkoveroihin sitä mukaa. Vähennykset on yritystoiminnan kulut, kirjanpitoon ei viedä yksityiselämän kuluja. Jos verottaja joutuu poistamaan kuluja kirjanpitoon merkityistä, tarkoittaa se sitä, että on viety kirjanpitoon omia, henkilökohtaisia menoja. Verottaja hyväksyy kaikki yrityksen toimintaan liittyvät kulut. Sinä kun yleissivitystä ja työkokemusta peräänkuulutat, niin kannattaa aloittaa itsestäsi. Sun väitteet oli kaikkia väärin.
No miksei se yleissivistys koske sinua 7:51, Ihan diibadaabaa koko kommentti. Nuokin asiat olisit saanut selville googlettamalla. Lue 8:33 kommentti.
Ei onnistu veroilmon täyttö, toivottavasti sinulla onnistuu.😂
Perusteellisesti selitetty, mut tuolle jankkaajalle ei mene mikään perille. Tarkoituksella varmasti vänkää, koska eihän nyt kukaan voi olla niin yksinkertainen, että ei kymmenien rautalangasta väännettyjen totuuksien jälkeen tajua miten asiat oikeasti on.
Stefan Therman sai loppuvuonna 2020 yhteenä 97 tuhannen mätkyt ja vielä ne pystyi maksamaankin, mutta ei sitten enää sen jälkeen. Mutta Sofian lähes 30 tuhannen ulosotot kyllä maksoi vuonna 2021. Ranta-aho oli jo aikaisemmin maksanut Sofian yli 50 tuhannet ulosotot. Sofia oli koko ajan jättänyt verot maksamatta firmastaan.
Cheekillä oli mennyt viime keväänä 50 tuhatta verovelkaa ulosottoon.
Eikö Thermannilla, Belorfilla ja Cheekillä ole ollut mitään käsitystä tuloista kun noin paljon oli jäänyt jälkiveroa maksettavaksi ja Belorfilla ja Cheekillä vielä mennyt ulosottoon saakka. Nyt sitten, kiitos Sofian, Stefulla on miljoonavelat ja siitä yli miljoona pelkkää verovelkaa. Stefulla on vain pääomatuloja niin niihin ei velkojat pääse käsiksi ja omaisuutta on jo realisoitu ja firmat menneet konkurssiin.
Voi voi. Ei ne mätkyt vahingossa tule. Usein tietoinen ratkaisu. Tarkoitus maksaa myöhemmin verot tai ei koskaan.
Järkeviä? Koska on niihin pystynyt?
en nähäny matsia mut ois kiva nähä se. Martina ja Nanna kaksi lahjakasta urheilijaa jotka huippukunnossa.
tiesittekö Martinan historiasta että nuorempana on harrastanut pikajuoksua.??
Meneviä naisia ja tekeviä sekä fiksuja.
Harrastanut pikajuoksua? Mitä ihmeellistä siinä olisi? Martina otti turpaan Nannalta. Palvo vain.
ne jotka urheilee&kilpaurheilee on kovia tekijöitä että se kertoo paljon ihmisestä että on kova tekijä. Laiska ei pysty kilpaileen/&treenaan.
;Mulla on ittellä kova arvostus kilpaurheilijoita kohttaan. Ooon itteki entinen kilpaurheilija.
ja lisään vielä tämän; pidän esimerkillisinä niitä kaikkia jotka kilpaurheilee. Ovat sankareita yhteiskunnalle. Niinkuin sotaveteraanit niin urheilijat on myös sankareit&esimerkillisiää.
Kilpaurheilija urheilee itselleen. Sotaveteraanit soti Suomelle. Ihan karmean etovaa ja aliarvostavaa rinnastaa urheilija sotaveteraaniin. Häpeä.
Moni kilpaurheilija on kärähtänyt dopingista. Onpa esimerkillistä.
Sen minkä kunnossa voittaa sen älyssä selvästi häviää. Taisi koulut jäädä kilpaurheilun jalkoihin.
Raha tässä on kyseessä . Molemmat tahkosivat hyvin
Eikö se ole järkevämpää harrastaa sellaista urheilua josta tulee rahaa kuin sellaista johon vain menee rahaa.
Jos elämän tärkein asia on raha, niin sitten varmaan. Onneksi kaikki eivät ole rahan orjia.
Kyllä se raha on tärkeä kaikille.
Mutta ei tärkein.
Kyllä se taitaa olla tärkein, ilman sitä pärjää.
siis ei pärjää
Tarkoituksellako vänkäät?
Höpö höpö.
Valmentaja teki källin. Vaihtoi hanskat joilla Nannan oli helpompi piestä Martina.
Martina oli tietoinen vai luuletko ettei? Martina sokeassa itserakkaudessaan piti itseään varmana voittajana. Tuli nöyryytetyksi ja se on niin oikein
Juu koko tiimi oli yhtä älykästä porukkaa kuin tää kehässä tallusteleva viitta- kuningatarkin 🤭
Onneksi sai ottelupalkkion vaikka hävisikin, se lohduttaa vähän.
Ilmeisesti vielä isomman kuin Nanna.
Tai sitten ei. Jos näiden 4 yhteenlaskettu palkkio on se 200 tuhatta, niin eiköhän se todellisuus ole muuta kuin kuusinumeroinen luku
Martina Aitolehti tunnusti nyt omas podcastis, että palkkio summa on 100 000 euroa. Vainooja revi ne loputkin untuvat, nyt vaan päästäsi 😂.
Nanna sai pienemmän palkkion ja minkäs me sille voimme.
Hyvä Martina ja vedit minun melkein kolmen vuoden palkan itselesi ja muutamassa minuutissa 👍. 100 000 euroa on todellakin iso summa ja ei ihme, jos kadetijoita riittää joka suunasta 😂.
Arvostan molempia naisia Nannaa ja Martinaa. Ovat rohkeita naisia ja ansaitsivat hyvän palkkion molemmat.
Tuossa asiassa olen samaa mieltä tästä asiasta 😎.
En ole lainkaan samaa mieltä. Martina ei olisi ansainnut killinkiäkään. On pelkkä konttaaja #levinvessa #kehä
Hyh hyh. Kuka tuollaisen alennustilan takia repisi untuvia?päästä.
Kateus on kavala sairaus ja se vie ihmisen sisimän tuhoon 👹.
Kukaan ei kadehdi martinaa. Sen elämä vaikuttaa hirveän kaoottiselta. Jutut podcastissa alkaa olla jo aivan karmeita.
"Olen iso nimi" "mulla on vaikutusvaltaa" "en nosta persettäkään, jos siitä ei makseta" 🤮 huh huh keltaista nestettä pää täynnä. Mutta hyvä, että totuus tule sen suusta. Itsensä ylittämiset, kasvamiset jne paskapuhetta. Raha, raha, raha..
Mene tekee ilman rahaa ja kerro miltä elämäsi maistuu. Ai niin. Oletkin kelanrahoilla elävä loisia.
Voi palvojaa. En elä Kelan rahoilla (ei ole yhdyssana), vaan olen hyvin palkatussa työssä. Elämäni on hyvää eikä minulla ole tarvetta rehentelyyn. Katsos kun totuus on se, että jos pitää sanoa olevansa iso nimi, vaikutusvaltaa jne niin sitä ei todellisuudessa ole. Martina paljastaa itsestään koko ajan enemmän vastenmielisiä piirteitä.
Tuskin olet hyvin palkatussa työssä, ei sinua kukaan usko. 😂
Tuo kertoo että Martinan aivot meni muusiksi!!
Lopeta paskan jauhamiset. Olet aamu viiden jälkeen palstalla ja monta kertaa vielä myöhään aamutunteihin. Et voi olla missään nimessä työelämässä, paitsi jos pidät hyvänä työnä palstoilla haukkumassa Martinaa ja kaikkia hänen läheisiään.
Olen työssä, olen palstalla silloin tällöin toisin kuin sinä 24/7. Sinä et ole ollut koskaan työelämässä.
Olen, mutta työttömän on tietysti vaikea kuvitella, että jollain on työ
Kannattaa lukea iltalehden juttu, joka kertoo aloittajan olevan oikeassa.
Eva Wahlström kertoi kuinka Ruotsalainen Frida tyrmättiin ja ei noussut enää omin voimin kehästä, jokainen isku voi saada aikaan peruuttamatonta tuhoa. Se oli ihan siinä ja siinä, ettei Martinalla ole aivoverenvuotoa.
Miksi sitten Nanna Karalahti ei tiennyt, että ottelu ei ole oikea nyrkkrilyä ja iski suoraan päähän kovan iskun? Kuka on vastuussa, jos todetaan myöhemmin, että on tullut vaurio aivoihin?
Miettikää, jos Martina olisi tehnyt tään iskun Nannan päähän. Olisi huudettu, että tehtävä rikosilmoitus, että hakkasi Nannalta tajun pois kehässä.Haukuttu väkivaltaiseksi tappajaksi ja löi väärin perusten Nannaa.
No ei olisi. Ihan turhaan nyt palvoja yrität vähätellä sitä, että Martina ei pärjännyt ollenkaan.
Martina on itse vastuussa. Martina vaati ammattilsishanskat. Amatöörihanskoilla ei olisi tullut tyrmäystä. Syytä Martinaa. Ainoa oikea osoite
Niin kysypä martinalta miksi a) meni kehään b)vaati ohuet hanskat
Ihan varmasti olisi syytetty.
Huono häviäjä vuodattaa katkeruuttaan
Martina ei vaatinut mitään hanskoja!
Juuri noin se olisi ollut.
Kukaan ei voi väittää että amatöörihanskoilla ei olisi tullut tyrmäystä. Kumma jos Martinaa vain syytetään tässäkin tapauksessa. Mielestäni Nanna tuli kehään, vaikka tiesi että hanskat on vaihdettu, "tappomeiningillä" koska valmentajansa on entinen nyrkkeilijä joka halusi päteä.
Vaati, Martinan tiimi vaati ammattilaishanskat. Luuletko, että Martinalta salaa 😄
Huono häviäjä selittää. Eikös se martina ole itsensä ja muiden kertomana se aggressiivinen. Amatöörihanskoilla ei olisi tullut tyrmäystä sanoo nyrkkeilyn asiantuntijat. Nytkö palvoja jo tämänkin tietää paremmin.
KOSKA TOISEN HAKKAAMINEN TULEE RANGAISTAVKSI JA KIELLETÄÄN. KORVAUKSIA PITÄÄ MAKSAA JOKU MILJOONA.
Jos menee vapaaehtoisesti kehään, niin siinä hyväksyy riskit.
Martina ei ymmärrä että iso leuka ei kestä kaikkea.
Jos noita kahta vertailee niin Nanna on notkea ja nopea, Martina jostain syystä jotenkin tönkkö ja kömpelö. Nanna käytti järkeä ottelussa, toinen vaan huitoi ja luotti timattiseen kuntoonsa ja väsytti itsensä huitomisellaan. En ihmettele ottelun lopputulosta.
Aika järkyttävän näköistä oli. Pitääkö jonkun loukkaantua vakavasti ennenkuin nämä täysin kusipäiset julkkis nyrkkeilyt lopetetaan?
Nanna tuli päälle kuin raivo härkä ja takoi päähän. Ja nyt sitten jälkikäteen syyttää toista osapuolia että hanskat vaihdettiin. Martinakin sanoi heti ottelun jälkeen että sitä ei osannut odottaa että Nanna oli niin aggressiivinen. Mutta ehkä Ellu-Gee oli ohjeistanut että "tapa se" että Ellu saa kunniaa valmentajana?
Ei syytä. Kyllä se oli vaan fakta. Martina hoitaa sen syyttely- ja selittelypuolen. Martina meni ns rinta rottingilla voittamaan ja sitten kun ei käynytkään niin, niin yllättyi, että nyrkkeilyottelussa toinenkin osapuoli nyrkkeilee. Ai että mä nautin tosta selittelystä 🤣
Viime keväänä kovasti hypetetty ottelu TOSIMIESTEN kesken eli Immu vastaan Stagala. Tupa täynnä TOSIMIEHIÄ myös katsomossa. Immu tyrmättiin 15 sekunnissa. Immu kertoi että sai tuosta ottelusta yli 100 tuhatta. Hörkkö vei ystävänsä Immun lohdutukseksi ulkomaanmatkalle ja oliko peräti Seiskan piikkiin vai?
Seiska 14.5.2025 toimittaja Hörkkö:
"Seiska saatteli Immun vaarallisimmille seuduille Irakiin kaitsemaan vuohia ja kanoja."
Jahas? Ja nyt kun Martina otteli ja tuli tyrmätyksi ja sai yli 100 tuhatta niin kaikki mediat ja toimittajamiehet hyökkäävät aivan sata lasissa. Ei mikään lehti vie lohdutukseksi ulkomaanmatkalle vaan seuraavaksi hyökätään taas mitä todennäköisemmin liiketoiminnan ja firmojen kimppuun että saataisiinko vielä jatkuvan päivittäisen mustamaalaamisen lisäksi vielä liiketoimintakin tuhottua.
Ja Nanna, joka hylkkäsi kuin raivo härkä, nyt taas siellä hehkuttaa "mutku hanskat vaihdettiin". Taisi Nannakin vain tykätä että hanskat vaihdettiin koska siitä tuli hänelle etua?
Iltasanomien toimittaja oli katkera että työnajansa Sanoma Oy maksaa Martinalle tuollaisia summia. Veikkaan että kosto elää? Mutta miksi aina mainitaan vain Martina koska myös Nanna osallistui ja sai ison summan. Tai sitten vaikka huumeveikot Jere ja Immu jotka vain nojaili eikä tehneet edes kunnon ottelua. Miksi Iltasanomien toimittaja on katkera vain Martinalle?
Korjaan että ainakin Immun kohdalla että entinen huumerikoksista vankilassa istunut. Jere on ollut huumeveikko menneisyydessä ja vielä myös viime vuoden kesällä. Muuta ei väitetä. Mutta Sanoma Oy olisi säästänyt paljon jos tuota niin turhaakin turhempaa ottelua Jere vastaan Immu ei olisi järjestetty.
No ei sille kukaan katkera ole. Huono häviäjä.
Eikös olekin jännä juttu koska Martina ei ollut huono häviäjä.
Martina on ihan itse tuhonnut oman liiketoimintansa.
Ja toi uusin podi.. ei voi enää överimpää itsekehua olla. Ja se levottomuus mikä siitä taas paistoi. Lopullisesti seonnut 🙄.
Ehkä se pitikin mennä juuri noin. Että ei tule puheita että helpolla tulee rahaa tai että olisi ollut sovittu tulos tai muuta liipadaapaa. Vaikka vieläkin näkee kommentteja että sovittu tulos, kun toinen tuli tyrmätyksi. Ja ehkä se oli parempi että Martina tuli tyrmätyksi niin jää jälkipuheet vähemmälle. Eiku. Kaikkia ennakkoon ottelua halventavia ottaa nyt aivan sikana pattiin kun tulikin kunnon ottelu.
Kun Martina tuli tyrmätyksi niin Martinaa haukutaan. Jos Martina olisi tyrmännyt Nannan niin sitten vasta Martinaa olisikin haukuttu. Eikös olekin jännä juttu?
Todella huono. Kaikki nauraa sen selityksille, joita tulee koko ajan lisää.
Nanna ei pyytänyt. Kyllä ne hanskat vaihtoi martina. Vastuu siellä. On sulla jutut.
Sata lasissa ja aivan sikana eiks niin 😆😆 itse martina pitää asiaa julkisuudessa mielikuvituksellisilla selityksillä. On se koominen
Joo aivan maniassa selitti ja kehui kuinka häviökin on voitto siinä vaiheessa kun itse alkaa selittämään tapahtumien kulkua.
Mitä minä näin että Seiskan Miikka aloitti seuraavaksi Petäistön mustamaalaamisen, koska tällä ja kumppanilla on tulossa tapahtuma marraskuussa? Nyt on vielä tulossa Hynnisen ja Hörkönkin järjestämät tapahtumat eli ehkä ihmiset jo sitten unohtavat Martinan. Hörkkö lupasi että on tulossa myös julkkisten ottelu eli katsotaan että keitä saanut mukaan. Vaasassa otellaan eli ehkä Fingerroos toinen?
Toivon todella että Martina ei ottele enää toista kertaa ellei sitten sopimukseen kuulu että pitää otella kahta ottelua. Eikä ainakaan Sonja Aielloa vastaan koska kukaan ei voi olla huomaamatta että Sonja on edelleen Muhiksen perässä. Sonja laittanut jo monesti omaan instaan sekä stooriin että postaukseen kuvia siitä kun Martina on tyrmätty. Ja viimeisin postaus video kun käy ensin tsemppaassa Nannaa ja sitten nousee seisomaan taputtamaan kun Martina tuli tyrmätyksi.
Ja vielä sekin että eräs Sonja läheinen on kirjoitellut jossain kommentessa ikävästi Martinasta. Syksyllä 2020 on sekä Jodelissa että vauvalla asiasta kirjoiteltu. Ja myös tänä keväänä oli kommentoinut ikävästi erään tahon somessa kun Martina ja Petäistö kilpailivat Hyroxissa. Tuostakin oli aivan hirveät irvailut täälläkin että Kaisakin oli parempi ja sitä se Sonjan läheinenkin mm. siellä kirjoitteli.
Martina oli ainoa joka pantiin myös Erikoisjoukoissa nyrkkeilemään kaksi kertaa. Ensimmäinen ottelu meni hyvin niin "kostoksi" laitettiin nyrkkeilemään vielä nyrkkeilyn maailmanmestarinaista vastaan.
Nähnyt pari videota kesäkuun Talllinnan ottelusta, mistä siis Muhis lähti yhdessä Martinan kanssa. Sonja on järkännyt itselleen tehtävän että pääsee sinne läheiseen kosketukseen ottelijoiden kanssa. Siellä se roikkui Muhiksen kaulassa ennen ja jälkeen ottelun.
Naurettavaa samaa jankkaamista. Ei se sitä paitsi ollut satatuhatta euroa vaan, vaan sataviisitoistatuhatta euroa. Onnittelut Martina 💪.
Martina selittää ja selittää ja selittää. Kyllä ottaa häviö koville. Espanjan leirin mäkivedot ja Nannan säkkiin lyönnitkin on jo kaivettu 🤣. Juu ei haittaa, tiesin etukäteen, mut, mut, mut 🤣
Kaisahan oli parempi. Mikä sua vaivaa? Jos Martina on niin tyhmä ja ahne, että menee uudestaan, niin sen mokahan se on. Mitä ihmettä vaivaat päätäsi vieraan ihmisen sekoiluista?
Nanna hämäsi ennen ottelua että on kokematon ja että niin vähän aikaa. Jopa Iltalehden kommentaattorikin ihmetteli että voiko pitää paikkansa että vain parisissa viikossa tuollainen edistys.
Muuten, Kulta-Iidaankin aikanaan yhdistetty vapaaottelija pyyhkynen, jonka näin kommentoivan ennen ottelua Martinaakin. Pyykynen kuului Pikkaraisenkin kaveripiiriin. Niin oli laittanut ottelun jälkeen instastooriin videot kuinka vuonna 2014 Jere ja Nanna Thaimaassa salilla ilmesti ottivat tunteja nyrkkeilyssä ja vapaaottelussa. Nannakin oli laittanut sen oman videonsa ja kommentin muuta ei 13 vuoteen mitään. Ellu kuitenkin sanoi että on kuusi vuotta sitten "lyönyt" Nannan kanssa ja vielä ajoittain sen jälkeenkin eli tiesi kyllä Nannan kyvyt.
Martina ei sanaakaan ennen ottelua korjannut yhteisissä haastatteluissa kun Nanna hoki että aivan noviisina menee ja vain kaksi viikkoa aikaa treenata. Veikkaajatkin luulivat että Nanna on huono ja tosiaankin noviisi juuri tuon takia.
Kerroin oli siten että kaikki ajattelivat että Martina voittaa. Nannahan sitten ottelun jälkeen heti että toivottavasti saitte hyvät rahat.
Tuokin jo kertoo siitä että ihmisillä ei ollut tietoa Nannan menneisyydestä kamppailulajeissa. Itse kertoo että on käynyt kurssin jo teini-ikäisenä salilla. Mutta veikkauskerroinkin oli aluksi laitettu että Martina voittaa. Hyvä vain, koska ihmisillä ei edelleenkään näytä olevan tietoa että Nannalla on kokokemusta kamppailulajeista, niin Martina sen nyt ottelun jälkeen kertoo. Ennen ottelua Martina ei puhunut sanaakaan asiasta.
Ei ole kysymys siitä vaan siitä että Martinan kilpailijana liiketoiminnassa eli hyvinvointivalmentajana olevan läheinen irvailee Martinasta jossain kommenttikentässä. Ja vielä kun samaan aikaan Petäistöä oli yhdistetty jopa Sonjaankin Martinan lisäksi. Tiedä sitten miksi jo syksyllä 2020 oli inhottavasti kommentoinut Martinaa kuvaa Seiskan somekommenteissa.
Muhista edelleen jahtaava Sonja on kyllä aivan naurettava. Nyt hankki takapuolitäytteet ja insta on kuin yksi yhteen Ernan kanssa. Seiskassa oli muuten juttua että kun Sonjalle ja Williamille tuli ero niin siitä kuukauden päästä Erna ja William olivat yhteisellä lemmenlomalla ulkomailla. Ja kun William oli jo Lindan kanssa niin haki lähestymiskieltoa Sonjalle kun tämä seurasi häntä kaikille keikoille ja siellä ilmeisesti vielä tehnyt itsensä näkyväksi toiminnallaan.
Nanna oli vedonlyöjien suosikki. Miksi valehtelet?
Hohoo 🤣 nytkö huonon häviäjän jälkikäteiset itkut ja selitykset on hyvä juttu. Martina luuli voittavansa ja kun niin ei käynyt, alkoi selittely. No kaikki näkee nyt mikä se oikeasti on.
Nanna on kuntonyrkkeilyä harrastanut, mutta ei ottelua ihmistä vastaan. Kaksi täysin eri asiaa. Jokainen tajuaa
Martina on tehnyt itsestään pellen. Iltasanomien kommenteissa suurin osa koskee tota älytöntä selittelyä ja tarinointia häviön jälkeen. Oli arvostus kun reilusti ottelun jälkeen totesi, että parempi voitti. Mutta sitten sen jälkeen voi sitä selityksen määrää, rahalla rehvastelua, tiesi etukäteen, nanna niiin paljon painavampi, nanna sitä nanna tätä. Nyt meni mummon touhut noloksi. Se podcast on huono juttu Martinalle.
Te samat paskiaiset siellä kommentoitte koska kyllä tekstistä näkyy että samat on asialla kuin esim. täällä. Ja vielä Iltasanomien toimittaja suoraan kertoo että ei hyväksy että työnantajansa Sanoma Oy maksaa tuollaisia summia esim. Martinalle.
Ja Nanna jatkuvasti esitti että vain kaksi viikkoa aikaa eikä tullut Nannan puheissa esille että on taustaa. Ja sitten syyttää tuosta tyrmäyksestä valmentajansa kanssa Martinan tiimiä liittyen hanskoihin.
Mielestäni Martinan on hyvä tuoda esille jopa tuon hanskasyyttelynkin takia että kyse ei tosiaankaan ollut hanskoista vaan oli kysymys kokoerosta ja Nannan kamppailutaustasta.
Keväällä järjestettiin Sanoma Oy:n alaisena myös tapahtuma jossa vetäjinä oli Immu ja Hörkkö. Täytyypä tsekata oliko siellä show-ottelu josta osallistujat sai paljon rahaa. Vai onko kateus vain siitä että Martina sai paljon rahaa kun juuri oli kuukausi ja ehkä enemmänkin haukuttu kuinka Martinalla olisi talousasiat persiillään. Eikö asiantuntijoiden ja jopa professoreiden kanssa toivottu kaikkien firmojen konkurssi nyt toteudukaan ja siksi niin tuska että Martina sai rahaa.
Keväällä samaisessa tapahtumassa ottelivat Immu ja Aki Manninen. Immu tyrmäsi Akin kolmannessa erässä ja "hyvinvointivalmentaja putosi kanveesiin" kuten asiasta kirjoitetaan. Eli tänä keväänä ja sama tapahtuma mutta miehet vastakkain ja hyvinvointivalmentaja MIES tyrmättiin.
Aki on ennen ottelua rehennellyt jokaisessa mediassa kuinka paljon tienaa ottelusta. Mutta ilmeisesti kuitenkin tienannut alle 100 tuhatta ja sitten selittelee että ei koskaan lähtisi tällaiseen rahan takia. Että jos olisi saman ajan käyttänyt oman yrityksensä kehittämiseen niin olisi tienannut samat rahat. Nannakin sanoi että ei lähde tähän rahan takia vaan tienaa kahdessa kuukaudessa saman summan valmennuksillaan.
Täytyypä hieman googlailla että mitä Akista on kirjoitettu eli onko sama raivo kuin Martinan kohdalla. Vai onko kysymys siitä että mitä on jalkojen välissä.
Kyllä ne hanskat vaikutti. Kun et mistään mitään tiedä, niin älä väitä. Nannan paino, kuntonyrkkeily yms oli martinalla tiedossa. Toi jälkikäteinen selittely kertoo vaan huonosta häviäjästä.
Martinalla ei ole osuutta noihin hanskoihin mitenkään ja se kyllä tiedetään että jos Martina olisi tyrmännyt niin olisi saanut kauheat haukkumiset jälkikäteen. Tai jos olisi tullut tasapeli tai ei tullut tyrmäystä niin väitetty että sovittu ottelu. Nyt kun Martina tyrmättiin niin kaikki haukkuvat Martinaa ja taustatiimiään.
Mikä olisi ollut tuossa ottelussa se vaihtoehto että Martinaa ei olisi haukuttu? Sellaista ei ole edes olemassa. Kateellisuus siitä että nainen ja tuli paljon rahaa. Vain miestoimittajat on asialla ja kommenttikentissä pääasiassa vain miehet raivoavat eli siitäkin tietää että kysymys on sukupuolesta.
Immu vastaan Stagala. Tupa täynnä innokkaita katsojia. Immu tyrmättiin 15 sekunnissa. Immu tienasi yli 100 tuhatta. Eipä ole tällaista hyökkäystä tullut koska miehet otteli.
Immu vastaan Manninen. Manninen tyrmättiin kolmannessa erässä. Etukäteen rehenteli isosta rahasummasta minkä saa. Jälkikäteen moitti Immun törkeää lyöntiä että ei itse olisi lyönyt takaapäin.
Immu vastaan Jere. Kahden kehäraakin nojailua ja isot rahat tulee. Kukaan ei tainnut edes huomata että sellainenkin ottelu on ollut.
Immu, Stagala, Manninen ja Jere. Kaikki tosimiehiä jotka arvostavat ja kunnioittavat naisia.
Joku oli kommentoinu osuvasti suoran viittauksen trumpiin🤣🤣🤣🤣
Fanin logiikalla Martinalta vietiin kaikki sananvalta ja ne hanskat vain ilmestyi jostain😁! Miks ne kevyemmät hanskat ei antanu Martinalle kevyempää askelta ja ketterämpiä väistöjä kehässä?
Luulis, että tuon 5,9 kilon painoeronkin olis luullut tuovan matkassa rutkasti lisää liikkuvuutta ja nopeutta verrattuna raskaampaan vastustajaan. Loppupelissä kyse on vain siitä, että 44-vuotias on väistämättä reaktioiltaan jo hitaampi. Niitä ”syntymälahjana saatuja helvetinmoisia urheilijan geenejä” ei vain oo kaikille suotu, vaikka kuinka yrittäis tekoäly-bottikoiralleen huoliaan itkeä ja pyytää silittelemään egoaan. Kehässä ei somemainoksilla tai vääristyneellä minäkuvalla pärjätä, siellä mitataan taito – ja nyt sitä ei ollut pätkääkään.
Jep, Martina peluri, onkin kuin ajopuu, kaikkien määräiltävissä. Ammattilaishanskatkin laitettiin käsiin ja Martinalla ei ollut mitään sananvaltaa. Martina kertoo, että sillä on vaikutusvaltaa, mutta ilmeisesti sitten ei ole 😆😆
2026-09-12 21:13:11
”Kohta kuullaan trumppimaiset selitykset miksi hävisi 😄”.
Ja näinhän siinä kävi. Martinan toimintamallit tiedetään.
Oletko käynyt jo Rauman Lukon otteluita katsomassa?
Joo näin kävi. Martina selittää, selittää, selittää, selittää, selittää 🤣🤣
Ootko sä käyny puolukkametsällä?
Aki Manninen tuli keväällä tyrmätyksi samaisen järjestäjän ottelussa ja sai hyvät rahat. Jälkikäteen selittelee jossain Porin sanomissa tai vastaavissa likaista tapaa jolla Immu tuli ja että itse ei olisi lyönyt takaa päin.
Manninen ja Aitolehti, samikset.
Onneksi OIKEAT ottelijat eivät mene lyttäämään tuota naisten ottelua. Seiskakin oli kissojen ja koirien kanssa yrittänyt etsiä ja saada negatiivisia kommentteja. Yhden oli löytänyt joka kai muutenkin on paha suustaan. Lisäksi väitti että nämä kaksi kovakuntoista valmentajanaista olisivat vain "influenssereita" mitä eivät tosiaankaan ole pelkästään. Ei sinne päinkään!
Siksi se raivo onkin niin kovaa koska ovat arvostettuja ja urheilullisia naisia. Ja se summa mitä maksetaan kertoo myös heidän arvostaan ja mielestäni senkin takia sitä voi tuoda esille. Kun muut lyttää niin kyllä saa tuoda totuutta esiin. Eli nobodeille makseta tuollaisia summia.
Älä viitsi naurattaa. Tuossa sirkuksessa ei ollut sekuntiakaan mitään ”urheilullisuutta” tai ”arvostusta”.
Kyseessä oli pelkkä laskelmallinen viihdearvo ja tirkistelynhalu – ihmiset osti lipun nähdäkseen kahden julkkiksen kissatappelun, ei mitään urheilujuhlaa. Se jättipotti maksettiin puhtaasta draamasta ja somenäkyvyydestä.
”Nobodeille” ei makseta, koska heillä ei ole viihdearvoa, that’s it.
Ikävintä on selittely hävityn matsin jälkeen.Voittajahan on aina parempi kuin häviäjä.Kumpikin tiesi matsiin lähtiessä painoerot,ystävinä tiesivät vallan hyvin toistensa lajitaustat,luonteen jne.Aitolehti ei osaa vain hävitä!!Nyt täytyy vain treenata ahkerammin ja pitää rehvakkaat puheet pieninä jos aikoo vielä tienata toiset 100 000 e kehässä
Tuo selittely on niin säälittävää ja pohjan jutuilta "tiesin, että häviän" "vain rahan ja shown takia" jne. Martina on todistettavasti erittäin huono häviäjä. Aina sama tyyli.
Eihän se ilman isoa palkkiota olisi mennyt ottelemaan ja palkkion saa vaikka häviääkin.
Totta ihmeessä Martta meni rahan takia ottelemaan, sehän on selvä. Eikös ole nimenomaan hyvä asia, että työtä tekee elääkseen. On se nyt huomattavasti fiksumpaa kuin matkata maailman ääriin johonkin hostellin punkkaan asumaan ja onneaan kokeilemaan, vaikka raskasta työtä sekin on?
Fiksua olis ollut maksaa velkansa sen sijaan, että ajoi firman konkkaan. Toinen asia, sulleko on vaihtoehdot shownyrkkeily ja matkustaminen toiselle puolelle maailmaa hostelliin 😆. Taitaa olla työelämä sulle täysin vieras asia ps.jos se meni vain rahan takia, niin miksi hirveä selittely jälkeenpäin. Joku ei nyt täsmää.
Rahan takia, niin rahat sai. Miksi sitten kaivertaa niin paljon, että koko podcastin selitteli erilaisilla tekosyillä häviötään. Sitä tarkoitin. Sanoo yhtä, tekee toista. Martinan elämäntarina. Onneksi tekoäly komppaa ja kehuu sitä. Paras ystävä
On surkeaa että nykyään Suomessa seurataan pelleottelijoita ja huumetrokarien välisiä otteluita ja oikeat urheilijat jäävät huomiotta.
Martina on sanonut:" supervoimani on se etten paljon taakseni katsele" 😆 siis hetkinen, mitään muutahan se ei tee kuin muistelee vanhoja. Koko podcast yhtä vanhojen muistelua. Toi ihminen ei tunne itseään ollenkaan. Kuvitteelliset ominaisuudet, totuus muuta. Peluri 😆
Vähemmän sillä on edessä kuin takana. Sitä ei vaan raukka ymmärrä.
Raju tyrmäys! Pääkoppa helisi kauan ja luonteen muutokset on mahdollisia, toki viiveellä...
Toivotaan että ne luonteenmuutokset olis täyskäännös toiseen suuntaan nykyisestä😉
Aika rankasti sanottu. Mielestäni, jos sovitaan, että käytetään 12 tuuman hanskoja, niin ne on silloin löydyttävä matsissa.
12 unssin, korjaan.
Törkeästi tuokin hanskajuttu laitetaan Martinan niskaan vaikka ei todellakaan itse päätä tuollaisesta. Nyt Iltalehti, Martinan vainoajaksi nro 1 alkanut kirjoittaa että "Tekikö Martina Aitolehti härskin tempun jne." eli yrittää laittaa Martinan niskaan tuon jutun ainakin otsikoissa. Ja Nannan kanssa tuskin ystävyys enää jatkuu. Nanna tiesi että on uudet hanskat ja mikä niiden ero on. Martina sanoi vain ottelun jälkeen että se ihmetytti että Nanna tuli niin aggressiivisesti että sitä ei odottanut. Ja Nannan sisko irvailee instassaan Martinalle kuulemma. Todella hyvä että Martina tuli tyrmätyksi koska tuosta olisi kehitelty varsinainen show. Valmentajilla on muuten oikeus päättää millä hanskoilla pelataan luki sopimuksessa mitä tahansa. Luin Iltasanomista että Martinan valmentaja halusi 12 naruhanskat, mutta sellaisia ei siellä ollut. Oli vain 10 naruhanskat.
Martinan tiimi vaati ne ohuemmat. Aitolehti "tiesin kyllä, että häviän" jostain syystä ennen ottelua vaikutti siltä, että voittoa odotteli. Siksi noi hanskat, että satuttaisi enemmän..
Tästä hanskateoriasta tuli kyllä välittömästi mieleen se legendaarinen vitsi, jossa myyjä kysyy mieheltä hanskaostosten jälkeen:”Laitetaanko pakettiin vai vedätkö tässä suoraan käteen?”
Martinan taustatiimi valitsi kehän uumenissa selvästi sen jälkimmäisen vaihtoehdon, ja lopputulos oli sen mukainen! 🤭
Ohuemmalla suojauksella saadaan tietty parempi tuntuma. Sitä tää kohupariskunta on kesästä asti yhdessä testaillut.
Jos joku väittää että Martina ei tiennyt hanskoista, niin kyse on kuoleman tuottamuksen yritys.
Martinalla on niin jäätävän iso miesmäinen leuka et Nanna pysty pieksee hänet mennen tullen.
Nannalla kotkan iso nenu 😂. Olis voinu Martsu iskee sen vähän lyhyemmäksi.
Nanna on oikeesti miehen oloinen ja näköinen kasvoiltaan.
Nanna on kaunis, luonnollinen (ei silikoneja, ei turbohuulia jne) urheilullinen, upea nainen. Ei uhoa, ei selitä, vaan tekee.
Milloin Martina ottaa seuraavaksi tuutilullat kehässä?
Sitten kun joku maksaa satatuhatta.
Eli ei koskaan
Luin näitä kommentteja. Olen aina tiennyt , että näillä kirjoittajilla on monenlaisia sairauksia itsellä, kun kykenevät tällaisiin solvauksiin. Hävetkää kundit ja mimmit mikäli jälkimmäisiäkin. Mistähän päin Suomea suolletaan tällaista alentavaa solvausta joka kohdistuu Martiinaan?
Nämä tyypit joilla röyhkeimmät melkeinpä sadistiset kirjoitukset on tod.näk. kundeja. HÄVETKÄÄ. Eikö näitä kirjoituksia kukaan valvo??? Yksikään kirjoittaja ei kykene urheilullisesti samaan kun rohkea Aitolehti!! Eli toistan, että yksikään teistä solvaajista ei urheilullisesti pysty samaan, valitettavasti.
Valvontaa kirjoituksiin !!
Aika kovaa uhoa ”olen aina tiennyt”, vaikka jokaikinen väittämä tekstissä on pelkkää omaa olettamusta, päättömiä diagnooseja ja täyttä fiktiota. Tuohon ”yksikään ei kykene urheilullisesti samaan” -huuteluun: voi kuule, jokaikinen peräkammarin Pera tai Pirkko tässä maassa on taatusti urheilullisesti parempi häviäjä kuin tämä ikuinen selittelijä Martina. Oikeasti rehellinen ja suoraselkäinen henkilö ottaa tappion vastaan selittelemättä, kantaa vastuun omasta kunnostaan eikä jälkeenpäin satuile podcasteissa pelin olleen ”epäreilua”.
Äitikö siellä riehaantui 11:09 🤣 todella moni pystyy samaan ja parempaan. Eihän Martina ole koskaan pärjännyt oikeasti missään. Rohkea?
EVK
Martina on valtavissa veloissa ja 44v pärställä ei sponssi ukot ympärillä pörrää. Siksi epätoivoinen Martina tekee mitä vaan saadakseen rahaa. Seuraavaksi only fans tai panobussi Penttilän tyyliin.
Martinan ei tarvitse koskaan vaipua noin alas. Tai mennä salapanoksi perheelisille miehille Dubaihin.
Martina voisi ottaa matseja perä jälkeen... ottaa unet ja jatkaa tätä niin pitkään kunnes pää sakkaa..
Kyseessä on kylläkin ihan ”syntymälahjana saatu helvetinmoinen pään sakkaaminen”.
Martina, sulle vinetetään täällä tyrmäyksen johdosta vielä 2080 luvulla!💀☠️💀☠️💀🤡👹👺👹🤡☠️💀☠️💀☠️💩
Martina oli surkea. Ei saanut mitään iskua Nannaan ja lähti suorilta jaloilta tuutilullaan...
Martina 🛌
Se oli näytösottelu ne oli suunnitellut ne liikkeet etukäteen hönö! kyllä täällä on typerää porukkaa ihan teini vissiin vielä olet!!
Kyllä nyt korpee koska naiset teki siitä aivan oikean ottelun. Oli kuulemma illan parhaita ja Ruutu myi kuin häkä eli Ruutua tilattiin ja rahaa tuli järjestäjille.
Vielä näkee somekommenteissa että olisi ollut sovittu tulos ja nimenomaan sellaisia kommentteja on laittanut naiset jostain syystä. Tuo ottelu lytättiin heti aluksi joksikin feikkiotteluksi ja kun se ei sitä ollut. Kaikki joilla on silmät päässä ja ymmärrys tallella niin näki että aivan oikea ottelu. Kun ei voitu jälkikäteen haukkua ystävysten heilumiseksi niin sitten aletaan syyttämään tyrmäyksestä, ja eniten juuri tyrmättyä.
Erikoisjoukoissa Martina laitettiin nyrkkeilemään muista poiketen kaksi kertaa ja nyrkkeilyn MM-nainen löi Martinalta tajun kankaalle. Mitä tuossa olisikaan voinut tapahtua? En ole nähnyt että järjestäjää tai kouluttajia, ennenkaikkea Petäistöä olisi tuosta kovinkaan moitittu.
Martina ei ollut ennen Erikoisjoukkoja nyrkkeillyt ollenkaan ja heti maailmanmestarinyrkkeilijä laitettiin vastaan. Nyt oli sentään jonkin aikaa opiskeltu nyrkkeilyä ja sitten valvotuissa olosuhteissa nyrkkeiltiin. Lääkärintarkastus ennen ottelua ja lääkäri kävi koko ajan kyselemässä vointia, kertoi Nanna Hesarin haastattelussa. Nannakin ihmetteli että miksi noin kova haloo koska Martina on jo kerran tyrmättykin Erikoisjoukoissa.
Sekin oli Martinan puolella suunniteltua, että otetaan tauluun ja käydään nukkuun
MARTTI SAI KUNNOLLA PATAANSA...HAHAHA!!!
Sai myös paljon rahaa hahhaa
Jokos ne englannin kielellä opiskelut alkaa olla päätöksessä?
Nyt jos/kun on aivot tuusan nuuskan niin ei taida tulla päätökseen?
Martina mene töihin!
Mene sinä 😂
Milloin Martina tekee työtä isänmaansa eteen???
Jos hän käärii suuret rahat naispuolisena gangstakuorsaajana ja päätyy sen vuoksi ennen aikojaan vuodeosastolle, tulee hänestä suuri kuluerä valtiolle.
KOSKA TULEE MARTIN KAIKKIEN FIRMOJEN KONKURSSI??? HAHAH!!