Kuka sanoo viimeisen sanan osakkaan remonttikustannusten vastuunjaoista, laki vai taloyhtiö (=isännöitsijä hallitus)?
Olen remontoimassa asuntoni ikivanhaa kylppäriä. Etukäteen kyselin eri tahoilta vastuunjaosta. Huoltoyhtiön edustaja mainitsi, että patterin ja hanojen sulku, vesieriste tai sen tekeminen ym. kuuluu taloyhtiölle. Lisäksi muut alalla työskentelevät mainitsivat, että taloyhtiö olisi suuremmalla profiililla remontissa mukana.Isännöitsijän mukaan vain vesieristeen tarkastus kuuluu samaan hintaan.
Mutta kuitenkin isännöitsijän kotisivuilla vastuunjakotaulukko näyttää aivan muuta eli sen mukaan yhteistyö olisi peräti ruhtinaallista. Voinko vedota johonkin lakiin oikeuden toteutumiseksi vai onko isännöitsijä suurin päättävä elin taloyhtiössä? Kuka päättää??

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ehjän turhaan korjaaminen on ongelmallista.
Mutta jos se on vanha, niin yhtiölle kuuluu tietenkin vesieristeen lisääminen kuten laki määrää tällä hetkellä.
Jos taas siellä on vesieriste ja rikot sen & uusit niin todellakin olet itse maksumies. Taloyhtiöllä on taas tässä tapauksessa valvonta velvollisuus.
Itsekin joudun neuvottelemaan "aina" isännöitsijän kanssa, joka ensimmäisenä nimeää osakkaan maksajaksi. Mutta kun huomaa että osakas tietää säännökset niin homma kyllä menee sitten oikein. Periaatteessa hyvä, koska tiedän osakkaana etten maksele muiden remonteissa turhia kuluja.
Jos yhtiönne kuuluu kiinteistöliittoon, niin kysy ihmeessä sieltä "oikeaa" tietoa. Tätä ei voi isännöitsijäkään sivuuttaa.
Hallitus on ongelmallinen, koska käytännössä eivät tiedä asioista sen enempää kuin sinäkään.
Taloyhtiössä pitäisi olla yhtiökokouksessa vahvistettu vastuunjako, jos vetoavat "näin on ennenkin tehty" pykälään. Jos ei ole, niin laki on ohjenuorasi.
PS. Jos löydät kosteutta niin eristeiden teko siirtyy automatic yhtiölle & pintojen saattaminen perustasolle.
täällä on puhuttu vastuunjakotaulukosta joka on ihan ok mutta koskee tapauksia joissa jotakin rikkoutuu, vaurioituu yms. jos haluat vapaaehtoisesti parantaa esim. kylpyhuoneesi tasoa ja mukavuutta niin silloin ei yleensä käytetä samaa jako perustetta koska jos käytettäisiin taloyhtiön täytyisi tehdä kaikille samanlainen kylpyhuone remontti, vrt. osakkaiden yhdenvertaisuus.
eli jos oman mukavuutesi takia remontoit pääsääntöisesti myös maksat itse. Tosin joissakin taloyhtiöissä on tehty päätös esim. vesieristeemateriaalien kustantamisesta tms.
anteeksi aikaisempaan tulleet kirjoitusvirheet kiireessä.
Mutta kyselit myös "suurinta päättävää elintä taloyhtiössä" eli yhtiökokous ( voitanee sanoa suurin ) joka valitsee hallituksen ja hallitus yleensä isännöitsijän joka hoitaa joka päiväiset " juoksevat " asiat ( on toimitusjohtaja) hallitukseen ja yhtiökokouksen päätösten ja ohjeiden mukaisesti.
no vaimo tietenkin.