Från Närpes

MTK:n lehden (Maaseudun Tulevaisuus) lukijalta-palstalla vuosi sitten ollut kirjoitus:

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/cgi-bin/weblehti.exe ?Newsp=mtul&Date=030929&Depa=lukijalta&Model=osjuttu.ht ml&Story=

"""Keskustassako erimielisyyksiä ?

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojalla on koko kesän aikana ollut kova työ yrittäessään vakuuttaa EU:n maatalouskomissaaria siitä että Suomi saisi jatkossakin maksaa maataloudelle tukea ns. artiklan 141 mukaan.
On ilmennyt, että jotkut keskustan ruotsinkieliset pohjalaiset jäsenet ovat kirjoittaneet komissaari Fischlerille kirjeen, jossa he ilmoittavat mielipiteekseen että artikla 141 on Suomessa tarpeeton. Heidän mielestään komission käsitys, miten tukia on jaettava on se oikea ( ja siten Suomen hallituksen linja on väärä). Eduskuntavaalien edellä eräällä keskustan suomenkielisellä kansanedustajalla oli ruotsinkielisten sanomalehtien palstoilla samanlaisia mielipiteitä. Siitä voi saada sen käsityksen, että keskustan maatalouspolitiikka on erilainen rannikkoseudulla kuin muualla maassa.
Ministeri Korkeaoja ja hänen sihteerinsä ovat vakuuttaneet, että keskustan kanta maataloustukien jaosta on sama kuin koko hallituksen. Keskustan puoluesihteeri on ollut haluton kommentoimaan koko asiaa.
Onko keskustan kenttäväki tietoinen tästä kampanjasta - jota jotkut sen ruotsinkieliset pohjalaiset jäsenet käyvät omaa ministeriään vastaan ?

Stefan Manns n
Olav Nordberg
Närpiö MTK:n lehden (Maaseudun Tulevaisuus) lukijalta-palstalla vuosi sitten ollut kirjoitus:

Närpiö
1275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Koeta jo Talojuhani rauhaantua!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pohohojalaaset kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu